tag:blogger.com,1999:blog-16206028073206462642024-02-07T06:46:33.578+01:00Kotona maailmalla"Tänään satun olemaan täällä - Huomenna jossakin toisessa paikassa. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua." -NuuskamuikkunenAnnahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.comBlogger416125tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-14903794015287666032017-11-05T14:00:00.000+01:002017-11-05T14:00:12.999+01:00Synnytys - vihdoin tapahtuu!<div style="text-align: center;">
Heräsin päivää ennen juhannusaatolle sovittua yliaikakontrollia puoli viideltä aamulla raskauden ekaan oikeaan supistukseen. Ei siinä tarvinnut arvailla, mistä on kyse, ihan niin kuin kaikki oli sanonutkin. <i>Kyllä sen sitten tietää kun supistaa</i>. Kyllä sen tiesi. En kuitenkaan enää kuolemaksenikaan muista tai pysty tarkalleen kuvailemaan tuntemusta (ehkä ihan hyvä niin). Tuntui ehkä vähän sellaiselta harjoitussupistuksen kaltaiselta kiristykseltä mutta kymmenen kertaa voimakkaampana, samalla poltteli ja särki ja oli sellainen perhosia vatsassa -olo. (Hassua kyllä alkuraskauden pahoinvoinnin muistan edelleen varsin elävästi ja välillä se olo jostain hajusta hetkeksi palautuukin...)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Toista supistusta sain odotella yli tunnin, mutta jännästi oli siinä uni karissut silmistä (<i>nytkö mennään?!?</i>), joten kuuden pintaan nousin jo ylös ja aloin kaikessa rauhassa puuhata aamupalaa itselleni. Edellinen yö oli ollut viikkoja jatkuneen helteen huipentuma, ja illalla yhdentoista aikaan oli vielä mittarissa +28. Olin siis pitkälti pyörinyt (no, ei sen mahan kanssa juuri <i>pyöritty</i>, mutta you know) koko yön, rampannut vessassa ja vettä juomassa ja kärsinyt levottomista jaloista. Ei varsinaisesti ollut kovin levännyt olo, mutta onneksi kuitenkin synnytys alkoi heti aamusta.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Seitsemän jälkeen supistukset muuttuivat säännöllisemmiksi, ja niitä tuli 5-10 minuutin välein, kuitenkin välillä vähän vaimeampina. Ne salpasivat hengityksen, mutta jaksoin kuitenkin olla pystyssä ja puuhailla suht normaalisti. Mulla oli sellainen olo, että ihan hetkeen tuskin tulisi kiire, joten lähetin levottomana eteisen ja keittiön väliä ramppaavan Maximen vielä aamuksi töihin vannottaen sitä pitämään puhelimen koko ajan vierellä.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Vietin aamun rauhassa kotosalla. Kuuntelin radiota, pakkailin sairaalakasseihin viimeisiä puuttuvia juttuja, luin Emma Puikkosen Eurooppalaisia unia ja laitoin vielä vähän välipalaa. Supistukset seurasivat toisiaan yhä tiheämmällä tahdilla, mutta selvisin niistä edelleen hyvin hengittelemällä ja yhdellä paracetamolilla. Parhaat asennot oli seinään käsiä nojaten tai lattialla nelinkontin keinutellen. Merkkailin aikoja ja supistusten voimakkuutta ylös (toki oli tuossa vaiheessa vielä vaikea arvioida kuinka voimakas olisi kympin supistus asteikolla 1-10, mutta sellaisella normaalilla kipuasteikolla arvelin tuolloin olevani ehkä jossain viitosessa). Aurinko paistoi, päivä oli autereinen ja vielä edellisiäkin kuumempi. Olo oli lähinnä tosi epätodellinen. Yhtäaikaa jännitti vähän ja oli kuitenkin täysin tyyni olo, ei yhtään sellainen että kohta tässä synnytetään.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Yhdentoista jälkeen supistukset muuttuivat selvästi napakammiksi ja niitä tuli jo 3-4 minuutin välein. Soitin sairaalaan kysyäkseni neuvoa, koska olin kyllä tosi kipeä, mutta kuitenkin tuntui siltä että on vielä varaa olla tosi paljon kipeämpikin. Sairaalasta ohjeistettiin menemään kylpyyn, koska se joskus vie supistukset pois. Jos kylpy ei toisi helpotusta, voisimme tulla näytille. Laskin siis kuuman kylvyn (onnittelin itseäni samana maanantaina suoritetusta kylppärin siivouksesta) ja kiipesin sinne romaanin kanssa kuulostelemaan oloa. Kuuma vesi yltti juuri mahan yli ja loivensi kyllä ihanasti supistusten kipua, mutta ei vienyt niitä pois. Kylppärin ikkuna ei pysynyt millään auki, joten ilman lämpötila kiipesi varmaan lähemmäs +40 astetta, ja hiki valui noroina pitkin nenää ja niskaa. Laskettuani kymmenisen supistusta en kestänyt enää istua keittämässä itseäni (ja vauvaparkaa!) elävältä, vaan siirryin viileän suihkun kautta takaisin olkkariin. Soitin Maximelle, että saisi alkaa vähitellen suoriutua kotia kohti, sen verran ikävä olo mulle tuli heti kuumasta vedestä poistuttuani.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Maxime saapui vähän ennen kahta, ja mä vedin päälleni ainoan sopivan säänmukaisen asun, eli sen saman maximekon jossa olin hiihdellyt jo pari edeltävää viikkoa. Lähdettiin saman tien autolle, enkä edes huomannut sanoa Maximelle että vaihtaisi työvaatteet (suorat housut ja kauluspaidan) johonkin vähän mukavampaan ja viileämpään. Se vissiin kuvitteli että meillä on sellaiseen elokuvatyyliin kiire, kun ei uskaltanut ehdottaakaan mokomaa... Ajeltiin alkuiltapäivän tyhjillä kaduilla kohti sairaalaa ja ihmeteltiin toisillemme epätodellista fiilistä. Että oikeastiko tullaan takaisin vauvan kanssa?</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Maxime jätti mut sairaalan eteen sillä välin, kun meni itse pysäköimään autoa vähän kauemmas. Istuin aulaan odottamaan, ja koska mulla edelleen oli supistusten <i>välissä</i> ihan hyvä ja normaali olo, aloin vähän epäillä itseäni. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt odotella vielä kotona? Supistuksen iskiessä päälle hengittäminen ja seisominen ja ylipäätään oleminen oli kuitenkin todella vaikeaa, ja niitä tuli edelleen viiden minuutin välein.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Löysimme synnytysosastolle, joskaan en enää oikein muistanut ohjeistusta siitä mihin piti ilmoittautua (olin niin varma että tullaan keskellä yötä että olin näemmä täysin skipannut ohjeet siitä miten virka-aikana toimitaan...). Hortoiltiin siis käytävällä etsien jotain henkilökuntaa, jolle ilmoittaa saapumisestamme. Ensimmäinen henkilö johon törmäsimme työnteli kärryjä (?) joiden päällä oli jättimäinen, verinen möykky jonka älysin olevan istukka. Huhhuh. Löydettiin sitten onneksi kanslia ja meidät otti huomaansa mukava Anne-niminen kätilö, joka vei meidät yhteen synnytyshuoneista käyrien ottamista varten. Sinne meidät jätettiin reiluksi tunniksi keskenämme odottelemaan. Supistukset tulivat alkuun vielä parin kolmen minuutin välein, mutta alkoivat sitten taas vähän harventua ja mun olo oli muutenkin hetkellisesti parempi.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Vähän ennen neljää Anne tuli tarkastamaan tilanteen ja tekemään sisätutkimuksen. Kohdunkaula oli lähes täysin kadonnut ja kohdunsuu noin 1,5cm auki. Olin vähän pettynyt, kun 12 tunnissa ei ollut tapahtunut enempää edistystä. Anne ehdotti, että menemme vielä vähäksi aikaa kotiin tai käymme vähän kävelemässä ja arvioidaan tilanne sitten uudestaan. Valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon, koska mua masensi liikaa ajatus palata kotiin ilman vauvaa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Oli todella epätodellista palata ulkomaailmaan, missä oli ihan tavallinen, helteinen kesäkuun iltapäivä. Ihmiset kaitsivat lapsiaan koulusta kotiin, katuja oli suljettu huippukokouksen vuoksi ja Tervurenin varrella paloi talo. Me tallusteltiin rauhallista mummeli-vauhtia parin korttelin ympäri, ja noin kymmenen metrin välein mun oli pysähdyttävä ottamaan seinästä tukea ja puuskuttamaan. Sairaalalla kiivettiin vielä vähän portaita, mutta mulla alkoi olla uudestaan jo tosi kipeä olo, joten puoli kuuden aikaan palattiin tuomiolle. Kohdunsuu oli nyt 3cm auki, ja Anne oli sitä mieltä että saamme jäädä synnyttämään. Pyysin päästä samantien kylpyyn, koska kaipasin lievitystä kipuun ja aamulla kylpy oli toiminut niin kivasti. Sillä välin kun vettä laskettiin join yhden pillimehun ja söin yhden (1) synnytyskeksin ajatuksenani kerätä vähän voimia tulevaan koitokseen. :D Tästä hetkestä eteenpäin mulla oli aika "sumea" olo ja muistikuvatkin hetkittäin vähän hataria, olin niin keskittynyt vain selviämään supistuksista ja yhä vain voimistuvasta kivusta.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Helteen vuoksi mulle laskettiin viileä kylpy, ja sehän ei lieventänyt kipuja <i>lainkaan.</i> Ehkä puoli tuntia jaksoin virua siellä vedessä, supistuksen tullessa kiemurrellen epätoivoisena ja roikkuen reunoissa. Uikutin surkeana ja vannoin nurkassa tosi huolestuneen näköisenä istuneelle Maximelle että ihan kohta tulen pois ja vaadin epiduraalin. Yritin kuitenkin sinnitellä aina vielä yhden supistuksen, kun mua nolotti että se jättimäinen allas oli täytetty vain mua varten ja sitten en edes kiittämättömänä saanut siitä mitään apua...!</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kylvyn jälkeen kohdunsuu oli edelleen vain 3cm auki, ja tässä kohtaa muistaakseni itkin vähän. Olin tolkuttoman kipeä ja umpiväsynyt, koska en ehtinyt supistusten välillä juuri levätä, sen verran tiheään niitä jo tuli. Sanoin Annelle haluavani epiduraalin, mutta että pelkään sen hidastavan synnytystä entisestään. Anne vakuutti mulle vauvan syntyvän vielä samana iltana (en todellakaan uskonut sitä silloin) ja kutsui nukutuslääkärin.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Tähän asti olin yrittänyt pysytellä liikkeessä, osittain siksi että se vähän helpotti supistusten kipua ja osittain siksi että synnytysvalmennuksessa sitä oli suositeltu lapsen laskeutumisen edistämiseksi. Nyt kuitenkin kiipesin helpottuneenä sänkyyn odottamaan puudutusta. Kuulemieni tarinoiden perusteella odotin sen vievän kivut täysin mennessään ja haaveilin pienistä nokosista. Tässä kohtaa vaivuin supistusten väleissä aina ihan pieneksi hetkeksi unenomaiseen horrokseen, vaikka muhun sattui tosi paljon myös silloin. Olin vaan niin uupunut. En enää edes muista kunnolla sitä kipua, muistan vain sen epätoivon kun kaikissa asennoissa oli aivan sietämätöntä.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kahdeksalta olin vihdoin saanut epiduraalin ja kalvot oli puhkaistu, ja kätilön ja nukutuslääkärin poistuttua lähetin myös Maximen syömään, koska arvelin illasta ja yöstä tulevan vielä pitkän. Sain oikeastaan heti yksin jäätyäni todeta, että epiduraali ei todellakaan vienyt multa kipuja pois. Se vaikutti vain toispuoleisesti ja helpotti kyllä oloa supistusten <i>välillä</i>, mutta niiden aikana takerruin sairaalasängyn kuin henkeni hädässä. En pystynyt millään pysymään paikoillani, mikä oli vähän hankala yhdistelmä tunnottomaksi puutuneen vasemman jalan kanssa. Ehkä puoli tuntia jaksoin taistella yksin olojeni kanssa, mutta sitten supistukset alkoivat muuttua tosi rajuiksi ja alapäässä tuntua varsin pakottavaa paineen tunnetta, joten hälytin Annen takaisin paikalle.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kohdunsuu oli auennut alle kahdessa tunnissa 9 senttiin (mikä selittänee rajut supistukset...). Anne kehotti mua soittamaan Maximen pikaisesti paikalle ja lähti itse haetuttamaan mun lääkäriä. Maxime saapui vähän ajan kuluttua lievästi pakokauhuisen oloisena, suupielet vielä ihan pitsasta rasvaisina, ja äkkiä huoneessa oli hirveän paljon hoitohenkilökuntaa (no okei, ehkä neljä tai viisi ihmistä?). Mua ponnistutti mutta en saanut ponnistaa ja se oli kyllä yksi hirveimmistä asioista mitä olen koskaan kokenut. Surisin synnytysvalmennuksen ohjeiden mukaan ja kiemurtelin ja <i>huusin </i>supistuksen tullessa. Olin niin järjettömän kipeä, että muistikuvat näistä hetkistä ovat (onneksi) melko hämäriä. Muistan Maximen leyhytelleen mua sairaalan esitteellä, koska edelleen oli niin kuuma että hiukset liimaantuivat hikisinä otsalle. Muistan kätilöiden ihmetelleen jo melko hätäisen kuuloisina, mihin mun lääkäri oli oikein jäänyt hituroimaan. "<i>Se sanoi syövänsä eka loppuun." "Sanokaa sille että tää vauva tulee jo!" </i>Muistan tulenpunaisen, polttavan kivun alavatsalla, tuntui kuin mua olisi sahattu kahtia, oli vaikea saada henkeä ja pari kertaa olin vähällä oksentaa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Lopulta lääkäri oli paikalla, kohdunsuu oli auennut viimeisen sentin ja sain alkaa luvan kanssa ponnistaa. Yritin pidättää synnytysvalmennuksessa saatujen ohjeiden mukaan ponnistuksen ajan hengitystä, mutta kipu oli niin rajua, että huusin aivan holtittomasti. Tuntui että halkean kahtia, että voimat loppuu ja kuolen heti paikalla. Puristin Maximen kättä kuin hukkuva pelastusrengasta kunnes Anne (jo varmaan ties kuinka monetta kertaa) huomautti, että olisi varmaan helpompaa ponnistaa jos pitäisin jaloista kiinni. Ponnistusvaihe tuntui loputtoman pitkältä, ja oikeasti selvisin siitä vain siksi että sekä lääkäri että kätilöt ja hoitajat kannustivat mua kuorossa koko ajan. <i>Hyvin menee, sä ponnistat tosi upeasti, hiukset näkyy jo! Ihan kohta, enää tää supistus!</i></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Ikuisuuden jälkeen (oikeasti varmaan enintään puolen tunnin) se oli kuitenkin äkkiä ohi. Äkkiä pää oli syntynyt ja helvetillinen kipu loppui kuin seinään. Vartalo luiskahti ulos kuin itsestään ja <i>mun vauva oli syntynyt</i>. Se nostettiin saman tien mulle syliin, joku oli aukonut sairaalakaapua valmiiksi ja ehdin nähdä että tyttö tosiaan tuli. Sitten se jo makasi siinä mun rinnan päällä pienenä ja lämpimänä ja tahmaisena. Tuskin uskalsin koskea tätä heiveröistä, vauvankinan peittämää, turpeanaamaista pikku muukalaista, koska pelkäsin rikkovani sen. Ympärillä kävi kauhea kuhina: jälkeiset syntyivät, napanuora katkaistiin, mua parsittiin kasaan ja Maxime ehti ottaa ja lähettää whatsapissa miljoona kuvaa. Me vain tuijotettiin toisiamme mahan päällä köllivän pienen otuksen kanssa, taatusti molemmat yhtä ihmeissämme uudesta tilanteesta.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kello oli vähän vaille kymmenen, ilta alkoi pimentyä Brysselin yllä ja meidän ihmeellinen, ihana esikoisemme oli juuri syntynyt.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9QLoDMeRwWk-RwPUL6yHcFhWMmnV2tSn2EU7pORgqoAp-J7CR5A4Qzv5mhwrmbItEuk0BMN8eRr2i_4hFSdfbtMzqW1b-Rfsu2DRHVRHL9VHyNYN1ncYdpSdIyqp8LCCfjFVrrWMSopXW/s1600/P6220223.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1200" data-original-width="1600" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9QLoDMeRwWk-RwPUL6yHcFhWMmnV2tSn2EU7pORgqoAp-J7CR5A4Qzv5mhwrmbItEuk0BMN8eRr2i_4hFSdfbtMzqW1b-Rfsu2DRHVRHL9VHyNYN1ncYdpSdIyqp8LCCfjFVrrWMSopXW/s320/P6220223.JPG" width="320" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-64224693805999094482017-11-04T12:10:00.000+01:002017-11-04T12:10:49.293+01:00Synnytys - alkuhorinat<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="font-size: x-small; text-align: center;">Aloin kirjoittaa tätä tekstiä ajatuksenani rykäistä tähän synnytyskertomukseni (koska onko mitään ihanampaa kuin päästä jaarittelemaan omasta synnytyksestään ilman pelkoa että tylsistyttää kuulijansa? ei ole!), mutta postauksesta oli tulossa kilometrin pituinen jo ennen ensimmäistäkään supistusta, joten tässä vasta alustus. Ensi kerralla luvassa se verta ja suolenpätkiä -osio.</span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;"><br /></span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;">***</span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;"><br /></span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;">Kevään edetessä, pötsin kasvaessa ja työpäivien vähentyessä uhkaavasti mielessä alkoi siinnellä sellainen aiemmin kovin kaukaiselta tuntunut ajatus kuin synnytys. Tuntui ihan utopistiselta ajatella, että joutuisin pusertamaan mahassa möyrivän mini-ihmisen tähän maailmaan. Sellaista tapahtuu vain muille ihmisille, tyyliin jossain telkkarissa, ei minulle. Tämän vuoksi en oikein osannut pelätä tai jännittääkään koko tapahtumaa etukäteen.</span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;"><br /></span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;">Toiveita mulla oli virallisesti yksi, ja se oli synnyttää alakautta. Koko homma meinasi toki mennä pilalle, kun vauvanen oli vain muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa järjestellyt itsensä takaisin perätilaan ja siellä sitten tyytyväisenä kökötti. Mun lääkäri oli sitä mieltä, että ensimmäinen lapsi (ja vieläpä keskimääräistä isokokoisempi yksilö) kyllä leikataan ulos, ja sitä sitten itkeskelin ja jännitin seuraavat päivät ja viikot. Yritin kotona heilutella mahaa ja huvitin Maximea kenottamalla iltakaudet peppu pystyssä olkkarissa, kun netissä sanottiin, että se voisi saada lapsen kiepsahtamaan oikein päin. En tiedä tepsikö juuri tämä, vai päättikö tyttönen muuten vain olla mulle mieliksi, mutta viikon 38 kontrollissa hän oli taas raivotarjonnassa (vitsit mua on naurattanut jo pitkään tämä <i>raivo</i>tarjonta, mistähän sekin tulee?), ja saatoin huokaista helpotuksesta.</span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;"><br /></span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;">Eniten mua ehkä jännitti se, että en esimerkiksi tunnistaisi supistuksia ja huomaisi, että synnytys on käynnissä. Meiltä on sinänsä matkaa kaksi kilsaa sairaalaan, enkä missään vaiheessa elätellyt harhakuvitelmia, että synnyttäminen olisi niin kivutonta puuhaa, että vaikkapa vahingossa vessareissulla plumpsauttaisin vauvan pyttyyn, mutta silti asia huoletti. Ennen laskettua päivää mulla ei ollut tullut yhden yhtä kivuliasta supistusta, ja harjoitussupistuksiksi tulkitsemani mahan kiristelyt eivät olleet useimmiten edes hirveän häiritseviä, joten pohdin hiljaa mielessäni, missä kohtaa oikeasti <i>tietää </i>synnytyksen käynnistyneen.</span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;"><br /></span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;">Täällä on sellainen systeemi, että viikolta 38 alkaen lääkärikontrollin yhteydessä käydään käyrillä makaamassa. Ensin siis otetaan puolen tunnin ajan käyrää supisteluista ja vauvan sydänäänistä ja sitten lääkäri katsoo tarkastuksen yhteydessä, onko kaikki kunnossa. Ekan käynnin jälkeen hän tyytyväisenä osoitti, miten mulla oli piirtynyt säännölliset supistukset muistaakseni kymmenen minuutin välein siihen paperille. Olin koko puolituntisen tavaillut tylsistyneenä jotain imetyslehtisiä ja harmitellut, etten ottanut kirjaa mukaan, enkä todellakaan huomannut yhtään mitään tavallisuudesta poikkeavaa...</span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;"><br /></span></div>
</div>
<div style="text-align: justify;">
<div style="text-align: justify;">
<span style="text-align: center;">Mulla oli laskettuna päivänä kontrollikäynti, ja silloin siellä odotushuoneessa istuessani bongasin ensimmäistä kertaa jotain pientä polttelua mahalla harjoitussupistuksen aikana. Alkoi naurattaa ajatus, että synnytys käynnistyisi laskettuna päivänä lääkärin vastaanottohuoneessa, mutta ei se nyt sentään ihan niin täsmällisesti käynyt. Lääkärisetä teki sisätutkimuksen ja totesi iloisesti, että tulee varmaan nopea synnytys kun <i>paikat</i> on niin valmiina. Olin toki tyytyväinen tähän lausuntoon (olin jo pari viikkoa toiveikkaana ryystänyt vadelmanlehtiteetä pari kolme kuppia päivässä), mutta hyvin skeptinen vauvan ripeän syntymisen suhteen. Olen itse syntynyt kaksi viikkoa yliaikaisena, ja jotenkin olin täysin asennoitunut synnytyksen käynnistykseen. Sovimme seuraavan kontrollin kolmen päivän päähän juhannusaatolle, ja lähdin samalta seisomalta ostamaan kuusi kerää lankaa vauvanpeittoa varten. <i>Kun on tässä vielä tätä aikaa kulutettavana.</i></span></div>
</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-65367869743682324262017-11-02T11:29:00.000+01:002017-11-02T11:29:20.290+01:003/3<div style="text-align: center;">
Kevään koittaessa ja pötsin paisuessa olo alkoi oikeasti tuntua <i>raskaalta. </i>Maha tuntui isolta ja oli tiellä, sohvalta ja sängystä ylös könyäminen kävi notkeasti kuin norsulta, närästi ja hengästytti, öisin selkää särki ja lantiota vihloi ja jalkakrampit herättivät säännöllisesti aamuyöstä. (Kerran kun oikein kovasti koski päästin kai pahan kuuloisen ulvaisun ja Maxime-parka sinkosi kuin ohjus peiton alta ylös. Sitten se toljotti mua tukka pystyssä ja silmät ristissä, että eikö tässä ollakaan lähdössä synnyttämään...)<br />
<br />
Samaan aikaan mieliala seilasi jatkuvasti laidasta laitaan. Olin pääasiassa ihan järjettömän onnellinen siitä, että odotin meidän ensimmäistä vauvaa. Millään muulla ei ollut väliä, kun oli niin ihanaa kuulostella pienen melska-petterin sekoilua mahassa ja nauttia kaikesta erityiskohtelusta jota pregnant ladyna tietenkin sain. Sitten samaan aikaan kuitenkin haikeilin jo etukäteen sitä, miten ihanaa ja erityislaatuista aikaa elin ja miten onnellinen olin - kun kohtahan se on jo melkein ohi! Ahdistuin myös suunnattomasti toivottoman hitaasti työkiireiden vuoksi edistyvistä vauvavalmisteluista ja päiväkirjan mukaan myös kriiseilin siitä, pitäisikö ehtiä pesettää verhot ja matot ja täkit vauvan tuloa varten (en pesettänyt). Jotain pesänrakennusviettiä oli siis ilmassa, mutta aikaa ja energiaa liian vähän kaiken toteuttamiseen... Onneksi raskaus kestää tosiaan yhdeksän kuukautta ja (työkaverin sanoin) selvittiin sitä 70-luvullakin ilman kaikenmaailman pelejä ja vempeleitä!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAO39sIwLGc4xFF_SnG5-5xzFTb_ZIv7lpVzdW1_jLNWeAk8RXfOLpPwyCEzBcRVudZ_fG-_XIcwdBMZWTeYlxT4z_t9pk-Pnf5A8U5ZIBScq997NKvWcQMqGGvWcgoCkrYXasBNlyAmvK/s1600/20170313_174835+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="961" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAO39sIwLGc4xFF_SnG5-5xzFTb_ZIv7lpVzdW1_jLNWeAk8RXfOLpPwyCEzBcRVudZ_fG-_XIcwdBMZWTeYlxT4z_t9pk-Pnf5A8U5ZIBScq997NKvWcQMqGGvWcgoCkrYXasBNlyAmvK/s320/20170313_174835+2.jpg" width="192" /></a></div>
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuGz0dY1Y5s7SyBgLH32DygDY3pj55DWPRzjeUIjGTOidX4V65mslnHSOqkl334NCjQSHUzqG1AsDvpBjATn7lJcg0woj933ko7XvCLHzW0VOiRF40GmnOEWU8_8InDTYOrSOmsggVvqnV/s1600/20170327_172324+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="922" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiuGz0dY1Y5s7SyBgLH32DygDY3pj55DWPRzjeUIjGTOidX4V65mslnHSOqkl334NCjQSHUzqG1AsDvpBjATn7lJcg0woj933ko7XvCLHzW0VOiRF40GmnOEWU8_8InDTYOrSOmsggVvqnV/s320/20170327_172324+2.jpg" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vielä vaan mahtuu oma mekko päälle!</td></tr>
</tbody></table>
Ensimmäisenä hoidettiin tietenkin tärkeimmät asiat, ja siinä seitsemännen raskauskuukauden korvalla seistiin lähipäiväkodin ovella odottamassa infoillan alkua. Meidän mini oli ilmoitettu päiväkotijonoon heti neljännellä raskauskuulla, ja suurin toivein olimme tulleet kuulemaan toivepäikyn johtajan terveisiä. Tärkein anti tältä illalta oli kuitenkin se, että meidän lapsemme tuskin pääsisi kunnalliseen hoitoon, koska emme olleet ilmoittaneet häntä jonoon <i>sinä päivänä</i> kun raskaus oli kestänyt tasan kolme kuukautta ja lisäksi emme ole tarpeeksi pienituloisia. Päiväkoti itsessään oli aivan ihana, tilava ja valoisa ja täynnä houkuttelevia leikkisoppia, ja (tärkeintä kaikessa) se sijaitsee toisella puolen tietä meiltä. Mutta kun soitin huhtikuussa tiedustellakseni meidän tilaamme jonotuslistalla, puhelimeen vastannut nainen käski odottaa hetken, kun hän ei ollut vielä ihan sinne asti tulostanut listaa. Joo kiitti hei... Yksityiselle tiemme siis kävi, ja sielläkin saimme melko kärppänä vaania paikkoja huolimatta <i>melko </i>kirpeistä 800-900 euron kuukausimaksuista. Ja paikkaa tosiaan haettiin vuoden päähän.<br />
<br />
Toinen tärkeä vierailu suoritettiin tulevaan synnytyssairaalaan. Olin odottanut jotain pikaista kierrätystä osastolla ja ehkäpä mahdollisuutta esittää kysymyksiä, mutta meille luennoikin lähes kahden tunnin ajan vanhempi mieskätilö niin synnytyksestä kuin pikkuvauva-ajasta, ja samalla käytiin katsomassa pääkallopaikkoja. Kätilö seisautti meidät osaston ovelle ennen sisäänmenoa ja käski pitämään mielessä, että sen illan ainoa synnyttäjä ei ollut ottanut kivunlievitystä, ja se olikin ihan hyvä alustus se, sen verran vertahyytäviä huutoja käytävän toisesta päästä kuului. Yhden jos toisenkin katseissa alkoi illan mittaan olla hieman pakokauhua... Maxime oli onneksi tällä kierroksella mukana, koska sille tuli roppakaupalla uutta tietoa. Se muun muassa aiheutti yleistä hilpeyttä kysymällä kätilöltä, miten hän oikein osaa mitata, koska mun kohdunsuu on täysin auennut. Kätilö arveli, että parempi ehkä olisi jättää arviot ammattilaisten huoleksi ja yhdyin tähän täydestä sydämestäni. :D<br />
<br />
Oli tosi kiva voida nähdä synnytyshuone ja kivunlievitystä varten varattu allas ja kaikki muukin etukäteen. Synnytys muuttui äkkiä paljon todellisemmaksi, ja vaikka se vähän jännittikin, oli helpottavaa tietää, että ainakin nyt osataan oikeille mestoille tilanteen ollessa päälle.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQgmzWhENCaTSFgNDe7KzhF4y-FIi6VoS14Uepc__HjQRhVeEaq3WVHhYXcdCe3zeF_7k9WV8Mmj5oG8MS1Tmqs2NmzTEOKtE_7QXTjo6TFDZ26mQP7yWyudIKe-gEklFMI4tuIwImPEAs/s1600/20170417_145224+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="922" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiQgmzWhENCaTSFgNDe7KzhF4y-FIi6VoS14Uepc__HjQRhVeEaq3WVHhYXcdCe3zeF_7k9WV8Mmj5oG8MS1Tmqs2NmzTEOKtE_7QXTjo6TFDZ26mQP7yWyudIKe-gEklFMI4tuIwImPEAs/s320/20170417_145224+2.jpg" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kavereiden luona etelässä pääsiäistä viettämässä. Tällä kuvalla tulin facebookissa ulos raskaus-kaapista. :)</td></tr>
</tbody></table>
Pääsiäisenä retkeilimme autolla Ranskaan Maximen perheen luo. Yhdeksän tunnin ajomatka ison mahan kanssa oli melkoinen koettelemus, mutta onneksi perillä odotti kesäinen lämpö ja joukko melko ällikällä lyötyjä kavereita. Maxime ei ollut kertonut niille, että meille tulee vauva! Ensin meinasin suuttua sille, mutta olihan se aika koomista nähdä kavereiden naamat meikän vääntäytyessä jättipötsin kanssa autosta. Oli ihanaa pitkän ja (töiden puolesta) melko stressaavan kevään jälkeen vetää vähän henkeä - ja tajuta, että äitiyslomaan oli enää kolme hassua työviikkoa aikaa.<br />
<br />
Melkoiset kolme viikkoa ne olivatkin, kun piti ahkeroida oma pieni maailma valmiiksi sijaista varten, järjestää läksiäiset, kirjoittaa testamentti, käydä kaikki arkistojen aarteet läpi neljän vuoden ajalta ja (kauheinta kaikesta) siivota toimisto. Olo oli aika ryytynyt ja turvonnut ja kaikin puolin karsea tämän jälkeen, mutta tyytyväisenä saatoin todeta viimeisenä perjantaina kahdeksan aikaan kamoja pakkaillessani että valmista tuli. Sitten aloin tietenkin itkeä, kun en enää maanantaina <i>saa</i> tulla töihin ja kaikki varmaan pian unohtaa kuka mä edes olen. Siinäpä teille tiivistetysti raskauslogiikkaa ja mielialan vauhdikkaita vaihdoksia...<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_KUTkp5guYTy4lR4iG31GYlSut6N0IoUTw9QuYaHJoqXwDmOsUoieR1enKj-26c7tX34l-S2r3ktZwqSVGH-CIcb761bNYf6Vtz7xaa0YbjB0jg6ZEBpK_CZTljx024KW9WzDyvJdichi/s1600/20170501_122818+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1383" data-original-width="830" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi_KUTkp5guYTy4lR4iG31GYlSut6N0IoUTw9QuYaHJoqXwDmOsUoieR1enKj-26c7tX34l-S2r3ktZwqSVGH-CIcb761bNYf6Vtz7xaa0YbjB0jg6ZEBpK_CZTljx024KW9WzDyvJdichi/s320/20170501_122818+2.jpg" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vappupallo ja varsin ryytynyt tuleva äiti...</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHgq7ZzoyV3mqQNKiFDPBj1GF4ZrcjAb6vmJ6nmUIG_NzUborOLREIr-Q707uJbOZ6nzlLyJRkWY0htZ8JKebtjQxk1WSgd3VR-uegrpx2AA8apHq-9MZcwGMtjSqB4-kIDbTUZiI94lMi/s1600/20170521_165416+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="961" data-original-width="1600" height="192" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHgq7ZzoyV3mqQNKiFDPBj1GF4ZrcjAb6vmJ6nmUIG_NzUborOLREIr-Q707uJbOZ6nzlLyJRkWY0htZ8JKebtjQxk1WSgd3VR-uegrpx2AA8apHq-9MZcwGMtjSqB4-kIDbTUZiI94lMi/s320/20170521_165416+2.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ekalla äitiyslomaviikolla toukokuussa pötsiä ulkoiluttamassa Oostendessa.</td></tr>
</tbody></table>
Vaikka olin etukäteen ihmetellyt, miksi ihmeessä äitiysloma pitää aloittaa niin ajoissa, niin kyllä ne viisi lepoviikkoa tekivät ihan älyttömän hyvää ja tulivat tarpeeseen. Olin työkavereille vitsaillut, että kauniit säät alkavat mun äitiysloman myötä, ja niinhän siinä kävikin. Alkuviikot siis lähinnä nautin kauniista säästä (loppua kohden alkoi olla jo vitsit vähissä ison mahan ja helteen kanssa), puuhastelin ajan kanssa kotia ja itseäni valmiiksi pikkutyypin tuloa varten ja näin kavereita. Ehdinpä myös sairaalan synnytysvalmennukseen puhisemaan jumppamatolle muiden tulevien äitien kanssa. Pääosin kuitenkin tuntui, kuin olisin pitkällä, leppoisalla kesälomalla. Onnittelin itseäni vauvan varsin onnistuneesta ajoituksesta (joskin vastaus hämmentävän usein esitettyyn kysymykseen on että <i>emme</i> yrittäneet erityisesti juhannusvauvaa vaan ihan vaan mitä tahansa vauvaa...).<br />
<br />
Ehdin vihdoin puunata asuntoa sydämeni kyllyydestä, pakkailla sairaalakasseja ja järjestellä pikkuruisia vastasyntyneen vaatteita lipastoon. (Kyseinen mööpeli oli kotiutettu edellisestä kodistaan Monsista auton peräluukku auki minkä seurauksena Maximen auto huusi hälytystä koko tunnin ajomatkan ja meillä oli vessapaperia korvissa kuuloa suojaamassa :D.) Ekalla äitiyslomaviikolla saapui myös odotettu äitiyspakkaus! Kyttäsin koko viikon aamupäivisin kotosalla, jotta ei tarvitsisi itse noutaa pakettia postista, mutta posteljooni ei edes soittanut meidän summeria. Löysin postilaatikosta lapun, jossa väitettiin toimitusta yritetyn varttia vaille yksi (jolloin olin istunut lounastamassa keittiön pöydän ääressä noin kahden metrin päässä summerista) ja että kun emme olleet kotona niin paketin voi itse noutaa. Marssin varsin ärtyneenä kolmen kilometrin päähän postitoimistoon ja tiedustelin tädiltä, miksei mun pakettia toimitettu kotiin. Sain ensin vastaukseksi belgialaisen pahantuulista olkien kohauttelua, mutta palatessaan takahuoneesta pakettini kanssa täti vilkaisi ensin mun muhkeaa mahaani ja sitten uudestaan jättimäistä laatikkoa ja ehdotti, josko kuitenkin sovittaisiin uusi toimitus. Raahasin kuitenkin pakkauksen (raivolla ja metrolla) samalta seisomalta kotiin - kuin ihmeen kaupalla mahduimme molemmat metron porteista läpi...<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHaGYETd_10t45hFYmv1y1KNc2ZB38vwQBqc0-kyYftaSD7MIy7KycFwsofemp3FfFMO6hYpD_GE6B3S-sWiKHUCCAP2zfzlvnK_3iYk3rE3vby6aMrkJPS30O8sHWsxf7icnWPQz8IW7n/s1600/20170529_111145+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="922" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiHaGYETd_10t45hFYmv1y1KNc2ZB38vwQBqc0-kyYftaSD7MIy7KycFwsofemp3FfFMO6hYpD_GE6B3S-sWiKHUCCAP2zfzlvnK_3iYk3rE3vby6aMrkJPS30O8sHWsxf7icnWPQz8IW7n/s320/20170529_111145+2.jpg" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Helteet olivat alkaneet. Pysyvä olotila mahan kanssa oli <i>tuskanhiki.</i></td></tr>
</tbody></table>
Kesäkuuhun saavuttaessa alkoi olla vähitellen valmista. Työkaverilta ilmaiseksi saatu pinnasänky oli pystytetty makuuhuoneen nurkkaan, pikkuiselle pedattu ensipeti äitiyspakkauksen laatikkoon, hoitopöytä järjestelty lipaston päälle ja pienet vaatteet pesty valmiiksi. Päiväkodin paperit oli allekirjoitettu (sinne ensimmäisenä ilmoitin vauvasen omalla etunimellään - kotiintultuani ilmoitin Maximelle että nyt ei sitten enää voi vaihtaa mieltä!) ja sairaalakasseihin oli haalittu minipieniä vaippoja vauvalle ja jättimäisiä siteitä ja verkkoalkkareita äidille. Täällä kaikki pitää viedä itse sairaalaan (tai ostaa sieltä), joten sairaalakassi oli oikeasti tosi tärkeä olla valmiina, tai oikeastaan jopa kaksi. Mulla oli kangaskassissa varusteet synnytystä varten (vauvalle ensivaatteet, vaippoja ja vähän hoitotarpeita, minulle pyjama, toilettilaukku, pillimehua ja synnytyskeksejä, kirja ja kännykän laturi, ainakin) ja <i>matkalaukussa</i> loput tarpeet sairaalassaoloa varten.<br />
<br />
Maailmanhistorian pisin helle Brysselissä vain jatkui ja jatkui, mikä tuntui lähinnä tosi huonolta vitsiltä, kun mahanympärys lähenteli metriä ja verenpaine oli niin alhaalla että silmissä mustui ja korvissa suhisi aina ylös noustessa. Nukuin yöt noin tunnin pätkissä, koska vuoroin janotti, pissatti, kramppasi, särki ja närästi. Päivät vietin joko puistossa puiden varjossa pientä tuulenvirettä toivoen tai kotisohvalla alusvaatteissa tuulettimen edessä hikoillen. Aloin olla fyysisesti enemmän kuin valmis saamaan pätkän mahanahan paremmalle puolen.<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg0KM35hgXwHEBojvHxhrwvQUmNt4PFcp9tGZQLhwkZ5nGLIFpEWPBQdhZijfZrgzrZmLhub2t8icQPo7STtPXJSeQ_xPFWzqSuO2xQXPpv5Vm0Ob2-WbTVhl7638iO73jjon59obEPuiD_/s1600/20170614_101242+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1536" data-original-width="922" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg0KM35hgXwHEBojvHxhrwvQUmNt4PFcp9tGZQLhwkZ5nGLIFpEWPBQdhZijfZrgzrZmLhub2t8icQPo7STtPXJSeQ_xPFWzqSuO2xQXPpv5Vm0Ob2-WbTVhl7638iO73jjon59obEPuiD_/s320/20170614_101242+2.jpg" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Alle viikko laskettuun aikaan, iiiiik!</td></tr>
</tbody></table>
Samaan aikaan kuitenkin aloin (oikeastaan ensi kertaa koko raskauden aikana, mikä ajoitus) vähän panikoida. Mitä ihmettä mä olin oikein ajatellut, miten musta oikein on jonkun <i>äidiksi</i>?! Mitä jos en pärjää ollenkaan, jos väsyn ja masennun ja alan vihata vauvaani? Mitä jos puolen vuoden päästä jo katkerana muistelen onnellista elämääni ennen lapsen saamista? Apuaaah!</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä tolkuttoman pitkä raskaushorina. Ensi kerralla päästäänkin jo tositoimiin synnytyksen merkeissä, mutta sitä ennen vielä yksi ihan oikealla kameralla otettu kuva minusta ja mahasta. Kuva on otettu Tervurenin Arboretumissa vain kolme päivää ennen laskettua aikaa.<br /><br /><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbeJjZuv5dFjuvD9mo-y0H19Fh-SQ_wT2RVLfh9DN7Q7sBIscydmv_pLRzqFA4qMcF4_QMwAszd_m_EVGkiRwS_zt3Q6SyxGmmD6H-OA840iaGYIdxhdOxmjcgpl7-UTccVh3U1H0D-nCC/s1600/P6170167+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1152" data-original-width="864" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbeJjZuv5dFjuvD9mo-y0H19Fh-SQ_wT2RVLfh9DN7Q7sBIscydmv_pLRzqFA4qMcF4_QMwAszd_m_EVGkiRwS_zt3Q6SyxGmmD6H-OA840iaGYIdxhdOxmjcgpl7-UTccVh3U1H0D-nCC/s320/P6170167+2.jpg" width="240" /></a></div>
<br /></div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-67022907182500818332017-10-19T20:51:00.000+02:002017-10-19T20:51:19.381+02:002/3<div style="text-align: center;">
Raskauspahoinvointi loppui juuri sopivasti joulun alla, ja suklaakin alkoi varovasti maistua. Joululomalle koukkasin juurihoidon ja jo perinteeksi käyneen jouluflunssan kautta, mutta muuten elo ja olo alkoi olla varsin miellyttävää. Hammaslääkärilläni oli kiva etunimi, jota alitajuntani jäi ilmeisesti työstämään, kun se lopulta mahavauvalle päätyi. ;)<br />
<br />
Lennähdimme jouluksi Suomeen, missä sukuloimme urakalla, kerroimme iloiset vauvauutiset vihdoin suurelle yleisölle ja viihdytimme siskoani neljän tunnin ajomatkalla loputtomalla etunimihaarukoinnilla: "Marcel?" "non", "Olavi?" "non", "Ombeline?" "quoi? NON!". Vauvan sukupuoli ei tietenkään vielä ollut tiedossa, joskin mulla oli alusta asti ollut varsin vahva olo tytöstä. (Näin kerran untakin kolmen päivän ikäisestä, kauniista valkotukkaisesta tyttövauvastani - unessa muuten vauveli painoi kahdeksaisen kiloa näin vastasyntyneenä huolimatta siitä että olin kokonaan unohtanut imettää häntä.) Mua alkoi kuitenkin vähitellen huolettaa ajatus siitä, jos tulokas olisikin poika. Ei siksi, että pojassa olisi ollut jotain vikaa, mutta mulla oli (ja on edelleen tosi häiritsevästi) sellainen olo, etten osaisi olla pojan äiti. Pelkäsin etten osaisi rakastaa poikaa, vaikka tavallaan järjellä tiedän tällaisen aika turhaksi huoleksi. Arveluni siitä ettei pojalle olisi löytynyt meitä kumpakin miellyttävää nimeä sen sijaan olisi hyvinkin voinut käydä toteen...<br />
<br />
Tammikuun puolella päästiin jälleen ultraan kurkkimaan mahanahan taakse, missä vauvanen tällä kertaa liikuskeli vähän vilkkaammin. Saimme varovaisen tyttöarvauksen, ja äkkiä hän muuttui paljon todemman tuntuiseksi pikkuihmiseksi. <i>Minun tyttäreni</i> siellä polskutteli menemään, kuinka hassua.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRDoMSW8JUuxPPyqxt9eG0LJkjGuqKl9kkA_S4WoEewyI-IluEI1J4fyMkWpTf593PezHtqGwkzHXHPBW_s8lddWiwRGa7l9Bt6xcN0RrW1KcFk934NGzwBD7Ai0qg1ZlTQ4Zwus2TCmku/s1600/20170113_183538+%25282%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="384" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRDoMSW8JUuxPPyqxt9eG0LJkjGuqKl9kkA_S4WoEewyI-IluEI1J4fyMkWpTf593PezHtqGwkzHXHPBW_s8lddWiwRGa7l9Bt6xcN0RrW1KcFk934NGzwBD7Ai0qg1ZlTQ4Zwus2TCmku/s320/20170113_183538+%25282%2529.jpg" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yksi suurimmista harmistuksen aiheista tässä raskaudessa on se että (lähes) ainoat mahakuvat on räpsitty pimeässä makkarissa surkealaatuisella puhelimellani... Tällaista pötsiä vielä piilottelin töissä alkuvuodesta!</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Maha tulla pullahti esiin melkeinpä yhdessä yössä oikeastaan heti joululoman jälkeen. Ei se mikään kummoinen kumpare vielä ollut, mutta asettipa kuitenkin hieman haasteita työpukeutumiseen. Olin alun perin ajatellut tulla kaapista töissä jo ennen joulua, mutta vuoden sijaisuuden lähestyessä loppuaan työsuhdekuviot alkoivat koukeroineen muistuttaa lähinnä jotain salkkareiden käsikirjoittajan kynästä syntynyttä. Tyydyin siis jännäilemään kohtaloani salamatkustajaa jättivillapaitoihin piilotellen (onneksi oli tosiaan tammikuu), kunnes asia ratkesi ja sain jatkoa vähän vakkarihommaani jännempiin juttuihin.<br />
<br />
Viikko tämän draaman päättymisen jälkeen oli rakenneultran aika. Lääkärini on, kuten ehkä mainittu, melko vauhdikas setä ja myöskin belgialaisen suurpiirteinen. Rutiinikäynneillä raskauden aikana hän muisti kysyä aina koskeeko johonkin ja tuleeko verta. Jos vastaus kumpaankin kysymykseen oli ei, kaikki varmastikin oli hyvin. Noin joka toisella kerralla hän muisti punnita minut ja aina vilkaistiin vähän vauvaa. Kysymyksiini hän vastaili aina asiallisesti, mutta yleensä kuitenkin huolenaiheita hövelisti sivuun huitaisten. Melko hyvillä mielin ja huoletta sain siis hiihdellä koko odotusajan! Rakenneultrassa kuitenkin tutkailtiin pitkään ja tarkkaan tulokasta, joka osoittautui kaikin puolin täydelliseksi ja terveen oloiseksi pieneksi tytöksi. Edelleen toki tyttönen oli viikkojaan isompi, mutta mitenkä kahdesta tällaisesta hujopista kovin pientä vauvaa syntyisikään...<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiaKs9-YamT9TsOu8yVKnxfW86PbqgjLP9zp9OwC0hsSL7r-IlPLK9_6YgTX1Q3uBggzH24AoFGSucvvPp88dayBJsa_ZM9UHKibMVXPYw35JmJ00FX7onvZ4rj8IUFHU5udJV2e4BHXZlG/s1600/20170216_191952+%25282%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="768" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiaKs9-YamT9TsOu8yVKnxfW86PbqgjLP9zp9OwC0hsSL7r-IlPLK9_6YgTX1Q3uBggzH24AoFGSucvvPp88dayBJsa_ZM9UHKibMVXPYw35JmJ00FX7onvZ4rj8IUFHU5udJV2e4BHXZlG/s320/20170216_191952+%25282%2529.jpg" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kaapista tultu viikkoa aiemmin. Työkaverini ovat mahdollisesti sokeita (joskin pidin kyllä tässä päällä paksua, löysää villapaitaa).</td></tr>
</tbody></table>
Rakenneultran jälkeen iltapäivällä seisoin tutisevin polvin pomoni toimiston ovella uutisteni kanssa. Jännitti ihan <i>sairaasti </i>kertoa, että kaiken draamailun ja säädön jälkeen olenkin tässä siirtymässä äitiyslomailemaan vain muutaman kuukauden päästä. Onneksi pomo oli lähinnä innostunut ja sydämellinen, eikä lainkaan syyllistävä. Mun elämänlaatu ja yöunet paranivat noin kolmellasadalla prosentilla heti vieritettyäni tämän kiven sydämeltäni. Oli myös kivaa voida pukeutua taas ihan juuri niihin vaatteisiin kun huvitti (ja joihin vähä vähältä paisuva pötsi mahtui). Maha oli omasta mielestäni varsin selvä, mutta sitten kuitenkin sen verran diskreetti, että viimeisen kollegan järkytin äitiyslomauutisillani sinä samana toukokuisena perjantaina kun paniikissa paiskoin hommia kasaan ja siivosin työpöytää sijaistani varten.<br />
<br />
Hankinnat vauvaa varten oli aloitettu tammikuun alennusmyyntien aikaan eräällä varsin ikimuistoisella retkellä suureen lastentarvikeliikkeeseen Brysselin laitamilla. Siellä me ensikertalaiset seisoimme sormi suussa tuijottamassa monen monta hyllymetriä <i>tutteja. </i>Mitä ihmeen eroa niissä on keskenään? Miten ikinä osaamme valita oikean meidän lapselle? Onneksi sen pohdinnan (samoin kuin monta muuta) saatoimme jättää vähän tuonnemmaksi, koska oikeasti olimme tulleet katsomaan autonistuinta. Sellainen oli välttämätöntä ennen vauvan syntymää hankkia, ja olin vakaasti sitä mieltä että se tulisi ostaa uutena. Oikealle osastolle löydettyämme lannistuimme jälleen miljoonat eri vaihtoehdot edessämme. Myyjästä ei ollut apua, koska emme tienneet, millaiset vaunut haluaisimme hankkia - <i>bien sûr</i>. Vaunuosastolle lampsis. Siellä räikeästi meikattu flaamimummeli yritti väen väkisin kaupata meille <i>aivan ihmeellisen edullisessa tarjouksessa </i>olevia vaunuja, jotka kuitenkin mun silmään olivat sen verran huteran oloiset että vähänkin reippaampi aivastus saisi ne kaatumaan kumoon. Kun yritimme kysellä muista malleista ja niiden yhteensopivuudesta autonistuinten kanssa, hän huitaisi kädellä ympärilleen. Tuollahan noita on. Joo, dank u well vaan. Hortoilimme siis omin nokkinemme katsomassa vaunuja, vaikka meillä ei tässä vaiheessa ollut muuta kuin epämääräinen ajatus siitä että vaunut olis varmaan ihan kivat. Maxime kyseli jopa muutamalta ostoksilla olevalta tulevalta äidiltä neuvoja, ja sai tietenkin ympärilleen saman tien innostuneesti kaakattavan naisparven (mies lastentarvikeliikkeessä, kuinka ihastuttavaa...). Emme kuitenkaan tulleet juuri hullua hurskaammaksi ja noin viisi tuntia (okei, ehkä kaksi) myöhemmin istuimme liikkeen edessä tammikuun valjussa auringonpaisteessa takki tyhjänä. Maxime alkoi selailla paikallista huutonettiä puhelimella ja kas, joku oli juuri ladannut ilmoituksen myynnissä olevista vaunuista autonistuimella ja ratasosalla. Soitimme heppulille saman tien, kävimme koeajamassa mallin liikkeessä ja totesimme sen varsin tukevaksi ja <i>ihan kivaksi. </i>Konsultoin vielä äitiä (voinko ostaa käytetyn autonistuimen?!), ja sitten retkeilimme Pizza Hutin kautta Waterloon tuolle puolen katsomaan tarjokasta livenä. Kotiin palasimme täysin tuliterät ja erittäin edulliset vauvanvaunut takapaksissa. Maxime olisi vienyt kärryt kellarikomeroon, minä halusin tietenkin pystyttää ne eteiseen missä saatoimme kissan kanssa niitä koeajella.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhY8sPVrM92_nwoysadkCaJphoql7JaggcFQHDsrnobGxMVrhXmDOLFvQyiVDddOosqn4ufBi8uezhuJSEofbcAn6nSrNJ5v0kAiEsXLOE_DaOcj3NsMA0atHy09miUqJfMdnLdmzH9iZPS/s1600/20170303_181300+%25282%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1280" data-original-width="768" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhY8sPVrM92_nwoysadkCaJphoql7JaggcFQHDsrnobGxMVrhXmDOLFvQyiVDddOosqn4ufBi8uezhuJSEofbcAn6nSrNJ5v0kAiEsXLOE_DaOcj3NsMA0atHy09miUqJfMdnLdmzH9iZPS/s320/20170303_181300+%25282%2529.jpg" width="192" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vielä mahtuu omat vaatteet päälle!</td></tr>
</tbody></table>
Venyvä vatsanahka ja jännittävät ultrauutiset tekivät toki raskaudesta vähä vähältä konkreettisemman, mutta oikeastaan vasta kun pikkuisen liikkeet alkoivat tuntua, saatoin vähitellen uskoa, että sisälläni majaili <i>toinen ihminen</i>. Ensimmäistä selvää potkua metsästin iltakaudet sohvalla makoillen - internet kun tietää kertoa, että selinmakuu ja illan rauha ovat otollisimmat olosuhteet tälle touhulle. Meidän mini kuitenkin päätti muljahtaa ensi kertaa tunnistettavasti kesken meikän työpalaverin. Hieman oli kasvonilmeessä pitelemistä, kun puljumme päällikkö pui jotain vakavaakin vakavampaa asiaa ja mun teki mieli vain virnuilla suupielet korvissa asti. Jatkossakin töpaikan aamupalaverit ja erityisesti päällikön ääni saivat aikaan valtavan mylläyksen, samoin aamukahvi ja makeat herkut (toisen polven pullahiiri). Tai no, okei, raskauden loppua kohden ihan mikä vain sai ikiliikkujan möyrimään niin että maha heilui vain. mutta siitä lisää ensi kerralla!<br />
<br /></div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-11885412724935925992017-10-12T22:23:00.000+02:002017-10-12T22:23:03.523+02:00Uusi arki<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
En ollut hirveän huolissani tai peloissani vauva-ajan suhteen ennen pätkän syntymää ‒ lähinnä kai koska en tiennyt, mitä odottaa. Öiden sujuminen tietenkin jännitti, samoin mahdollinen kotiin jumiutuminen ja mökkihöpertyminen. En kuitenkaan osannut aavistaa lainkaan, miten sitovaa ja uuvuttavaa ja jännittävää ja palkitsevaa voikaan olla huolehtia pienen ihmisen kaikista tarpeista.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Ekat viikot synnytyksen jälkeen kuljin sumussa. Vaaleanpunaisessa, taikapölyllä glitteröidyssä sumussa mutta sumussa silti. Kaikki oli uutta, vauva pieni avuton rääpäle joka ei osannut aluksi syödä tai vähintään nukahti autuaana saatuaan vihdoin tissin suuhun, vierailijoita valui tasaisena virtana ovesta sisään, toinen toistaan ristiriitaisempia neuvoja sateli, imetyshiki virtasi ja olo oli kertakaikkisen puusta pudonnut. Samalla leijuin omassa erinomaisuuden kuplassani hieman maanpinnan yläpuolella. Vauva kasvoi hienosti minun maidollani, oivalsi melkein heti yön ja päivän eron ja nukkui pitkiä pätkiä heti syntymästään asti. Itselläni kävi geenilotossa tuuri ja mahduin omiin vaatteisiini kaksi viikkoa synnytyksestä, jaksoin pitää kodin siistinä, enkä hormonipöllyn ansiosta ollut erityisen väsynyt yösyötöistä huolimatta. Äitinä oleminen tuntui helpolta ja ihanalta, ja ihmettelin miksi siitä on luotu niin kauhean negatiivinen kuva. Lähdimme jopa ajamaan Brysselistä Suomeen kesälomalle seitsemänviikkoisen kanssa ‒ kaikki sujui luonnollisesti kuin tanssi.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFXhHxMd6oLwZ5I8jSV48bziJoq_QTJ8dUVflvJ2uoayUh4SO-WXmWywc-NhgJ2c3aUeqqdIvsMYU5qTMdD94TKRuazYgoQZRCF-KNUYYUs124lpNmJekijKuZ5Vu-mjvicgEac5lSrc6U/s1600/20171012_082929.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="961" data-original-width="1600" height="192" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgFXhHxMd6oLwZ5I8jSV48bziJoq_QTJ8dUVflvJ2uoayUh4SO-WXmWywc-NhgJ2c3aUeqqdIvsMYU5qTMdD94TKRuazYgoQZRCF-KNUYYUs124lpNmJekijKuZ5Vu-mjvicgEac5lSrc6U/s320/20171012_082929.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Aamiaiskattaus</td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: center;">
<span style="text-align: center;">Lomalta palasimme kyydissä melkein kolmekuinen vauva, jolle takaisin arkeen laskeutuminen tuottikin vähän vaikeuksia. Oli jotain </span><i style="text-align: center;">vaihetta</i><span style="text-align: center;">, uuden oppimista ja vanhojen rutiinien hylkäämistä, minkä vuoksi meidän hienosti toimiva päivärytmi jouti romukoppaan. Olin äkkiä Maximen kesäloman ja pitkän sukuloinnin jälkeen kaksin kotona kärttyisen, öisin pahimmillaan tunnin välein heräilevän vauvan kanssa. Koti oli hujanhajan, vaatehuolto toimi narulta päälle -periaatteella (koska vaatekaapissa raskausvaatteet huojuivat edelleen kasan päällimäisenä ja kuka sieltä alta jaksaa mitään kaivaa...), lounaaksi ehti useimmiten haukata banaanin ja päivät tuntuivat kuluvan tiukkaa vauva vastaan päiväunet -matsia tuomaroidessa (hieman saatoin olla enemmän päiväunien kuin pää punaisena karjuvan vauvan puolella). Parin tunnin yöunet, matala verensokeri ja selkä kaarella toista tuntia ulvova vauva saavat tällaisen vähän rauhallisemmankin äiti-ihmisen pohtimaan mihin on oikein ryhtynyt. Joinain aamuina olisin riemusta kiljuen lähtenyt töihin, ja pitkinä iltapäivinä väsynyttä, kiukkuista pätkää viihdyttäessä päiväkoti alkoi tuntua ihan oivalta paikalta kolmikuiselle. Hyi minua.</span></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<div>
Nyt reilua kuukautta myöhemmin alamme päästä uuden, ison vauvan rytmin jäljille. Päivät helpottuivat, kun (lamaannuttavasta väsymyksestä huolimatta) aloin nousta heti puoli kahdeksan jälkeen pikku-Een hihkaistua herätyksen. Päivävaatteet reippaasti päälle, aamiaista naamariin ja vauvanen ekoille päiväunille vaunukoppaan sillä aikaa, kun minä raivaan keittiön, pakkaan päivän kamppeet, meikkaan (!) ja mahdollisesti neulon vähän radiota kuunnellen. Kas näin olimme valmiita kello kymmenen väli-imetyksen ja vaipanvaihdon jälkeen <i>heti </i>siirtymään ulos kävelylle ja seuraavia päiväunia etsimään, sen sijaan että vauva ehtisi väsähtää, hermostua ja huutaa itsensä hikiseksi äitinsä ryntäillessä paniikinomaisesti ympäri kämppää vain toinen sukka jalassa ja tukka pystyssä etsimässä minipieniä käsineitä ja pipoa (<span style="font-size: x-small;">ihan näin esimerkinomaisesti</span>). Nämä aamupäivän unet ovat yleensä päivän pisimmät, ja joinain hurjina päivinä pikkuinen jää nukkumaan vaunukoppaan vielä sisään tultuamme, jolloin minä saan syödä lounaan kaikessa rauhassa. Tämän jälkeen iltapäivä sujuu yleensä varsin hyväntuulisissa merkeissä, eikä iltapäivätorkuista tarvitse taistella, kun hän ei olekaan aivan yliväsynyt. Iltakitinät nitistetään laulamalla ja tanssimalla joko tv:n musavisan tai youtuben tarjonnan tahdissa, ja seitsemän aikaan aloitettujen iltatoimien jälkeen pinnasänkyyn jää odottamaan unta itsekseen hiljaa jutusteleva tyttö. Äkkiä äitiyslomailu onkin taas varsin mukavaa!</div>
<div>
<br /></div>
</div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAncLof66FS3ChLZfWZJoBGBW-UFI340bR61fSj8YeMKaasRS8ttzssgmyshgoWZeX3NeCNWBZO4Y5Juw38aizreYz6ZIos5_Y8jtkUG7eMic9zQZKzdZfvYpwex2rfmHOcseRVlwHvXtJ/s1600/20170916_200631.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="961" data-original-width="1600" height="192" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgAncLof66FS3ChLZfWZJoBGBW-UFI340bR61fSj8YeMKaasRS8ttzssgmyshgoWZeX3NeCNWBZO4Y5Juw38aizreYz6ZIos5_Y8jtkUG7eMic9zQZKzdZfvYpwex2rfmHOcseRVlwHvXtJ/s320/20170916_200631.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Etsi kuvasta virhe</td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Tällä viikolla mammajoogassa ryhmän (sillä kertaa) ainoa kahden äiti kysyi meiltä ensikertalaisilta, mitä mieltä olemme äitiydestä. Suoralta kädeltä en osannut kuin hymistellä jotain ympäripyöreää, mutta jälkikäteen pohdittuani totesin tämänhetkisen kokemukseni tiivistyvän jotakuinkin kello kahden yöherätykseen. Oma olo on kuin haudasta kaivetulla ja väsyttää niin että tekisi mieli lyödä jotakuta (ei kuitenkaan vauvaa, ei huolta), mutta kun könyää pinnasängyn viereen, sieltä tervehtii korvasta korvaan hangonkeksinä hymyilevä pieni ihminen, jonka vain teki mieli keskellä yötä harjoitella mahalleen kääntymistä ja istumaan nousemista. "Äiti! Mahtavaa että säkin heräsit! Eikö olekin ihan huikeaa olla hereillä?" sanoisi hän varmaan noina hetkinä jos osaisi. Sydänhän siinä sulaa. Ja sitten yrittää unenpöpperössä valita, syöttääkö vauvan (sillä se taintuu takuuvarmasti mutta justhan se söi, ei se tarvi ruokaa näin usein, totutanko sen huonoille tavoille ja tuleeko siitä ylipainoinen aikuinen...?!) vai yrittääkö tutin avulla selviytyä kriisistä (todennäköisesti sen saa nousta tuuppaamaan suuhun senkin seitsemän kertaa, mutta ainakin pätkä vähitellen ehkä tottuu pidempiin syöttöväleihin yöllä, <i>ehkä</i>). Vaikeita valintoja ilman oikeita vastauksia, uupumusta ja sydämen pakahduttavaa rakkautta. Sellaista on ainakin toistaiseksi viittä vaille nelikuisen äitinä oleminen.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Vieläkin tuntuu kummalta, että olen jonkun <i>äiti</i>. On hämmentävää ja ihan järjettömän upeaa, kun vauvanen lakkaa itkemästä lipaston kulmaan kolauttamaansa kantapäätä, koska <i>minä </i>annan taikapusun. Vastuu tuntuu musertavalta, mutta samalla on maailman hienointa saada seurata meille muuttaneen pienen ihmisen kasvua ja kehitystä.</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-823992370085170482017-10-11T09:51:00.000+02:002017-10-11T09:51:46.926+02:001/3<div style="text-align: center;">
Lauantaina 8.10. viime vuonna heräsin jo ennen kahdeksaa ja <i>tiesin</i>, että olen raskaana. Koko viikon olin jännännyt ja tuskaillut ja arvuutellut, koska sitä uskaltaa testata, mutta sinä aamuna olin niin varma, että vihdoin uskalsin korkata testipaketin. Äkillisestä varmuudesta huolimatta kädet tärisivät ihan holtittomasti, kun ruutuun piirtyi hyvin hyvin hailakka plussa. Olo oli ihan epätodellinen, kun hiippailin olohuoneeseen tiedottamaan uutiset ensimmäisenä (tietenkin) kissalle. Maltoin odottaa niin kauan, että Maxime <i>vihdoin </i>(eli kymmeneltä) heräsi ennen kuin kerroin sillekin. Sillä oli tukka pystyssä ja silmät vielä ihan unen sikkaralla, enkä ollut yhtään varma, oliko se tajunnut mitä sanoin, kun ainoa kommentti, jonka sain, oli "jaha". Vaadittiin vielä pari päivää ja toinen, selkeämpi testiplussa ennen kuin oltiin molemmat sulateltu uutinen ja raskaus alkoi tuntua todelliselta. </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Reiluun viikkoon olo ei tuntunut yhtään tavallisuudesta poikkeavalta. Oli ehkä vähän kovempi nälkä ja mahassa jotain nipistelyitä, mutta oikeastaan selkein raskaus"oire" oli yövalvominen. Kävin varmaan niin hirveillä kierroksilla, että en vaan millään malttanut nukkua. Heräsin joka yö viimeistään neljältä valvomaan ja kelaamaan asioita. Hämmentävää kyllä en ollut juuri lainkaan väsynyt päivälläkään, vaan jaksoin painaa pitkää päivää töissä vuoden kiireisimpään aikaan.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Viikko plussan jälkeen lähdin parin päivän työmatkalle Luxemburgiin, ja siellä se iski. Pahoinvointi. Kuvotus. Ällötys. Ihan hirveä aaltoillen tuleva ja menevä olo, joka olikin sitten kaverinani seuraavat pari kuukautta... Loppuviikolla oli pari ennätyspitkää työpäivää ja tärkeä kokous, jonka takia en voinut edes pitää sairaslomaa, joten istuskelin työpisteelläni ja yritin lähinnä selviytyä. Sain alas vain jääkaappikylmää appelsiinimehua ja leipätikkuja, ja olin kiitollinen siitä, että työkaveri sai ruokamyrkytyksen kahviosta (hän varmaankaan ei), koska saatoin panna myös oman heikohkon oloni kahvion antimien piikkiin.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Monta viikkoa kului jatkuvaa oksetusta vastaan taistellen. Aamukahvi sai jäädä saman tien (olin tietenkin juuri ostanut itselleni uuden kahvinkeittimen valmistujaislahjaksi), suklaa ällötti ja jostain syystä <i>veden</i> juominen aamuisin aiheutti todella akuuttia yökkäilyä. Toimistolla haisi ihan hirveältä, kotona jos mahdollista vielä kamalammalta, ja työmatkan varrella karttelin kala-, juusto- ja kosmetiikkakauppojen ovilta leyhähtäviä aromeja. Melkein kaikki ruoka pelkästään ajatuksen tasolla ällötti, mutta syödä oli pakko, koska nälkä se vasta vatsaa käänsikin. Aamupalat koostuivat lähinnä nenää puristaen niellystä jugurtista, töissä napsin aamupäivän mittaan pöytälaatikosta suolakeksejä ja leipätikkuja ja lounaalla mätin sitten kanttiinin tätien kauhomat rekkamiehen annokset kerrankin viimeistä murusta myöten. (Iltapäivällä yleensä myös pahin ällötys näiden mättöjen myötä hellitti.) Ensimmäinen (ja melkeinpä kyllä viimeinenkin) raskaushimoni kohdistui perunaan. Muusina, lohkoina, keitettynä - peruna missä tahansa muodossa nostatti veden kielelle!</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Edelleenkin ihmettelen, että kukaan työkaveri ei huomannut tai aavistanut mitään. Olin ennen kahvipisteen vakionaama, äkkiä taas en kyennyt keittiössä melkein käymäänkään hajuhaittojen vuoksi. Istuin työhuoneessani kalpeana hiljaa, ja useampikin työkaveri kävi kauhistelemassa ryvettynyttä olemustani. Hämmentävän monta viikkoa selitys flunssasta meni kuitenkin ihan täydestä. Yhtenä aamuna selvisin toimistolle vasta yhdeltätoista, koska aamulla maailma pyöri karusellina ympäri joka kerta kun nostin päätä yli viisi senttiä tyynystä (Maxime toi mulle paketin näkkäriä vuoteeseen ja nakertelin niitä tunnin verran kunnes olo vähän alkoi helpottaa). En edes muista, millä selityksellä tämän kuittasin. Selvästi sitä kuitenkin liioittelee itselleen sitä kuinka paljon muut omaan sekoiluun kiinnittävät huomiota!</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Ensimmäinen lääkärintarkastus oli seitsemännellä raskausviikolla. Vauhdikas lääkärisetä kävi läpi ruokarajoitteet (vihannekset pestävä, ei raakaa lihaa ja alkoholin käyttöä <i>voisi vähän rajoittaa </i>- perus-Belgia), antoi reseptin pahoinvointilääkkeeseen kun paino oli yökötyksen vuoksi jo parissa viikossa ehtinyt pudota useamman kilon, ja ultrasi lopuksi. Siellä kohdun mustuudessa uiskenteli pieni vaalea läiskä, jonka keskellä pompotti kiihkeästi pikkuinen sydän. Siinä kohtaa oma sydämeni jätti kyllä yhden lyönnin välistä, vaikka mitään suurta liikutusta en vielä tämän solurykelmän näkemisestä kokenutkaan. Meidän juhannusvauva siellä kölli ja kasvoi. 💕</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Lokakuun lopulla lennähdin pienelle Suomen-reissulle. Äiti otti uutiset vastaan odotetulla innostuksella, samoin ne pari muuta harvaa ja valittua joille näin aikaisilla viikoilla uskaltauduin kertomaan tulokkaasta. Selvisin matkasta inkiväärilimsan voimalla (myös ajatus laukussa matkaavasta pahoinvointilääkkeestä selvästi helpotti mieltä vaikken koko pulloa ikinä avannutkaan), itkeä pillitin Kentin keikalla ja väistelin omasta mielestäni varsin sulavasti viinitarjouksia (kyllä söi naista).</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Marraskuussa vietin omia synttäreitäni järjestämällä oikein juhlat. Alkoi pelottaa, etten vauvan kanssa jaksa juhlistaa kolmekymppisiä, niin ajattelin sitten vielä viimeisen kerran varmuuden vuoksi pitää bileet! Juhlissa jännitti kolme asiaa: tuleeko kukaan, huomaako kukaan että juon omasta salapullosta alkoholitonta skumppaa ja jaksanko valvoa yli yhdeksään. Vieraita tuli (vikat puolenyön aikaan vodkapullon kanssa!), kukaan ei tainnut huomata huijaustani ja kävin nukkumaan vasta lähempänä kolmea. Viimeksimainitusta syystä seuraavana päivänä olo oli varsin autenttisen krapulainen, kun taas Maxime vaikutti ihan pirteältä kahden aikaan nautituista shoteista huolimatta...</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Alun yövalvomiset tosiaan vaihtuivat melkoiseen murmelikauteen syksyn pimetessä, ja iltaisin sain ihan tosissani pinnistellä, että jaksoin valvoa kahdeksan uutislähetyksen loppuun asti. Pahoinvointi jatkui täydellä voimalla, palelin kolmenkin villapaidan alla ja (ilmeisesti matalan verenpaineen vuoksi) olo oli kaikinpuolin todella kurja ja heikko. Aika tuntui matavan loputtoman hitaasti kohti varmempia viikkoja ja kesään tuntui olevan noin sata valovuotta. En olisi millään malttanut odottaa, että saan kertoa koko maailmalle tästä vatsassani kasvavasta ihmeestä, mutta sitten toisaalta tuntui kutkuttavan suloiselta kun oli tällainen jännittävä salaisuus. Päätettiin Maximen kanssa odottaa maagista 12 viikon rajaa ja ekaa "oikeaa" ultraa ennen kuin kerrottaisiin kavereille. Mulla oli sinänsä hämmentävän seesteinen olo ja tuntui vahvasti alusta asti siltä että kaikki menee hyvin. (Normaalistihan olen ihan hirveä stressi-erkki, joten tällainen mielentyyneys tuntui tosi hassulta.) Kaikista vaivoista ja oloista huolimatta olin pääasiassa ihan järjettömän onnellinen. Vaikka laskinkin viikkoja pahoinvoinnin (oletettuun) loppumiseen, samaan aikaan tuntui ihmeelliseltä ja ainutkertaiselta odottaa omaa ensimmäistä vauvaa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Niskapoimu-ultran aika koitti itsenäisyyspäivän aattona. Pahoinvointi oli lakannut kuin seinään vain paria päivää aiemmin, ja epäilin jo hetkellisesti jonkin menneen vikaan. Kyseessä oli kuitenkin kuuluisan energisen keskiraskauden alku, koska ultrassa ruudulla köllötteli täydellinen minipieni ihminen. Hän ei olisi välittänyt kauheasti liikehtiä ahkerasta tönimisestä huolimatta ja lääkäri naureskelikin että sehän makaa kuin aurinkotuolissa (kehen lie tullut). Lopulta hän vähän heilutteli käsiään ja jalkojaan, ja meikän sydän oli pakahtua. Siellä <i>minun vauvani </i> niin taitavasti vilkutti!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg22G7vN6EInvD1trmG0V_EjmHCqizQHRWu2Byc86Qw6gWlx48MG0h4eODl-uPz6sbvamBFjpSp1dEV2c-jEx5eXbTts_ex9ge5nQ0Qarbi4sLgobE3g4mLiKnqrdxD8-lblO0bufNeW4OW/s1600/20171011_093102.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="961" data-original-width="1600" height="192" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg22G7vN6EInvD1trmG0V_EjmHCqizQHRWu2Byc86Qw6gWlx48MG0h4eODl-uPz6sbvamBFjpSp1dEV2c-jEx5eXbTts_ex9ge5nQ0Qarbi4sLgobE3g4mLiKnqrdxD8-lblO0bufNeW4OW/s320/20171011_093102.jpg" width="320" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
To be continued...</div>
<br /></div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-4479238074076988812017-10-08T22:42:00.001+02:002017-10-11T09:52:59.139+02:00Vuosipäivä <div dir="ltr" style="text-align: center;">
Päivälleen vuosi sitten tein elämäni ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Nyt makkarin nurkassa seisoo pinnasänky ja siellä tuhisee unissaan maailman söpöin vavva. Virallisesti kai siis se neljäskin raskauskolmannes on ohi, ja huomaan äkkiä pahimpien hormonihuurujen laskettua haluavani prosessoida mennyttä vuotta ja sen tuomia hurjia ihania käsittämättömiä muutoksia elämässäni. Ja kas, mullahan on tämä blogi! Voin taas parin vuoden tauon jälkeen jatkaa ajatusoksennuksen suoltamista tänne kaiken maailman iloksi.<br />
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
Blogitaukojen selittely on aina jotenkin vähän turhaa, mutta viimeisten kahden vuoden aikana on tapahtunut aika paljon kaikkea kivaa, mikä on pitänyt mut varsin kiireisenä ja minkä vuoksi blogi vain kerta kaikkiaan unohtui. Varmaan tässä kun innostun taas äitiysloman ratoksi kirjoittelemaan palaan tarkemminkin menneisiin tapahtumiin, mutta ihan nopeasti vain muistiin kirjattakoon että olen reissaillut Amerikan mantereella (mahdollisesti elämäni toistaiseksi paras loma), opiskellut tosiaan iltaopintoina töiden ohessa toisen maisterin, vaihtanut jopa kahteen kertaan tehtäviä työpaikan sisällä (haastavampiin ja jännempiin kummallakin kerralla) ja sitten vain pari viikkoa valmistujaisten jälkeen pissannut melko mullistavin tuloksin tikkuun. On siis kliseisesti ollut vähän <i>kaikenlaista. </i>Onneksi lähinnä kaikenlaista kivaa!</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-1899528332545754012015-08-04T22:48:00.000+02:002015-08-04T22:48:38.816+02:00Master of the universe<div style="text-align: center;">
No ei nyt ihan. Mutta nyt voin vihdoin julkistaa suuren suuret (<span style="font-size: x-small;">lol</span>) uutiseni: pääsin opiskelemaan! Vieläkin tosin hetkittäin pelkään, että ne keksivät siellä tiedekunnan kansliassa että hups lähetettiin väärälle tyypille se hyväksyntäkirje... Ei kai ne enää kuitenkaan voi perua?!</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Tuntuu, että kaikki muut uskoivat mahdollisuuksiini tämän suunnitelman suhteen enemmän kuin minä itse. Maxime, äiti, työkaverit, suosittelijaksi suostuneet kollega ja entinen opettaja... Mulla oli hyvin skeptinen olo, koska pohdin tätä samaa siirtoa jo viime vuonna, ja silloin Brysselin ranskankielisessä yliopistossa oltiin sitä mieltä, ettei mun kannata edes hakea, kun taustani ei ole opinto-ohjelmaan sopiva. Tämän vuoden tammikuussa mailasin kuitenkin flaaminnkieliseen yliopistoon, kun tajusin, että tämä opinto-ohjelma on joka tapauksessa englanniksi, ja sieltä vastattiin erittäin kannustavasti, että ehdottomasti haet.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Keräsin sitten dossierin kasaan, uskaltauduin pyytämään suosituksia, ja vuodatin sydämeni hakemuskirjeeseen. Huomasin viime hetkellä, että mulla ei ole riittäviä todisteita englannintaidoistani, joten varasin ajan TOEFL-testiin (ärsytti heittää 245 dollaria "hukkaan", mutta arvelin, että pakko yrittää, kun on näin pitkälle mennyt) ja sain sen ihan heinäkuun lopulle. Ilmoittautumisaika päättyy 11.8. ja tulokset testistä tulevat "noin kymmenessä päivässä". Vähän kylmää hikeä pukkasi. Sain sentään uutta pontta treenaamiseen, kun joskus heinäkuun puolivälissä sain sähköpostiin ehdollisen hyväksymiskirje. Ehtona siis vähintään 90/120 TOEFLissa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Ja arvatkaa paljon mä sain? 118/120! Satakaheksantoista! Apua, mikä vitsi. :'D Eka ajatus tuloksen nähtyäni oli taas, että mun tulokset on sekoittunut jonkun muun kanssa. Toka oli tietenkin, että mistä (ja miksi) ne kaksi pistettä on jäänyt vajaaksi, ja olishan mun nyt oikeastaan pitänyt saada täydet. Vaatimattomuus kaunistaa jne.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Ensi vuonna olisi siis tarkoitus istua ensin yhdeksästä viiteen töissä ja sitten kuudesta yhdeksään luennoilla kaikkina arkipäivinä. Hieman kylmää tämä ajatus, ja muutenkin kauhistuttaa, että miten ikinä selviän opinnoista ja toisen gradun kirjoittamisesta ja että olenko tarpeeksi fiksu ja ahkera ja onko tässä nyt <i>mitään </i>järkeä. Sitten kuitenkin, musta on ihanaa ajatella luennoilla istumista ja uuden oppimista. Aivoni kaipaavat jotain haasteita, ja mieleni toivoa siitä, että pääsen johonkin eteenpäin elämässä.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Jännää ja kivaa ja kauhistuttavaa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-56229102144662470072015-08-03T16:31:00.000+02:002015-08-03T16:31:56.367+02:00Oodi maanantaille<div style="text-align: center;">
En ole koskaan tykännyt maanantaiden dissaamisesta. Ei ole maanantain vika, että ihmisillä on vaikeaa juuri silloin. Oikeastaanhan se on ennemmin lauantain ja sunnuntain ja liian pitkien yöunien ja muun vastuuttoman hillumisen vika, että maanantaiaamuisin on ehkä vähän vaikeampaa kuin vaikka torstaisin. Ei ole varmaan helppoa olla maanantai ja saada joka viikko valitukset niskaansa, vaikka sitä vain velvollisuuttaan noudattaa ja seuraa omalla paikallaan sunnuntaita. Sitä paitsi on niin klisee valittaa väsymystä maanantaina. Miten se muka joka viikko tulee yllätyksenä, että jos ei nuku yöllä tarpeeksi, aamulla saattaa vähän väsyttää?</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Mulle maanantai on yhtä kuin ryhtiliike ja uusi alku, mahdollisuus tehdä kaikki toisin (paremmin) tällä viikolla. Vastata vihdoin sähköposteihin saman tien. Tehdä ensin työt ja sitten vasta harhautua ajelehtimaan internetiin. Tarttua romaaniin kaukosäätimen sijaan illalla. Siivota rojut omille paikoilleen joka päivä, eikä vasta sitten, kun on hukannut kaikki hiuslenksut <i>ja</i> -pinnit jonnekin olohuoneessa ajelehtivaan tavaroiden hyökyaaltoon. Käyttää hammaslankaa joka ilta ja viikata pyykit heti kaappiin, kun ne on kuivuneet. Maanantai on kuin uusi vuosi, unohdetaan viikonlopun porsastelut ja aloitetaan kunnianhimoinen uljas uusi minä -projekti (joka unohtuu viimeistään keskiviikkona...).</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Sitten kuitenkin on tällaisia maanantaita, kun ei voi muuta kuin huokaista syvään ja toivoa, että päivä on pian ohi. Kun aamulla toteaa, että asunnossa yöllä seikkaillut yksi ainoa itikka on ruokaillut <i>vain </i>mun ihollani. Noin kolmessakymmenessä viidessä eri kohdassa.<i> </i>Kun vasta vartin kuulokkeet päässä istuttuaan tajuaa, että unohti panna musiikin päälle. Tai kahvinhakureissulla ehtii jo hermostua että taas joku (siis kuka, ei täällä ole ketään?) joi kaiken ennen kuin huomaa, että unohti painaa keittimen päälle. Kun todellisuus tuntuu aivan liian raskaalta viikonlopun hömpsöttelyn ja sunnuntai-illan telkkarimaratonin jälkeen. Kun on viettänyt edellisen iltapäivän Stars Hollow'ssa kyynelehtien Roryn valmistumista Chiltonista (ja tuntien itsensä vanhaksi, kun samastuu ennemmin äitiin kuin tyttäreen tässä jaksossa.......), eikä tunnu yhtään mukavalta olla oikea ihminen oikeine ongelmine oikeassa arjessa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Silloin maanantai on tosi hanurista.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
(EIKÖ KELLO KOSKAAN TULE VIISI?!?)</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-54762140340382492812015-08-01T18:54:00.003+02:002015-08-01T18:54:34.976+02:00Lähes Nigella itsekin<div dir="ltr" style="text-align: center;">
En kirjoittanut eilen, hups... Siihen on kuitenkin hyvä syy: sitruunamascarponemousse ja jääkylmä cava. Voin suositella!</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
Mun on nyt pakko vähän paukutella henkseleitä, kun yleensä kokkaa lähinnä voileipiä ja paistettuja munia, ja Maximen työreissujen ajan pärjäilen Maunon kanssa jaetulla tonnikalapurkeilla ja suklaalla... Sain kuitenkin eilen jostain päähäni, että kokkaan meille kolmen ruokalajin illallisen, ihan vaan hyvin vuoksi.</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
Töiden jälkeen kurvasin siis ruokakaupan kautta kotiin ja panin hihat heilumaan. (Eka piti tietenkin siivota keittiö ja raivata romut ruokapöydältä, kuinkas muutenkaan) Alkupaloiksi tuli kaappien aarteita, kun unohdin ruokaostosten tuoksinassa koko jutun, mutta Maxime ylisti kiltisti uunissa käytetyt tomaattimozzarellaleivät sekä balsamicosipsit maasta taivaaseen. :D</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
Pääruuaksi laitoin soijakastikkeessa ja inkiväärissä marinoitua lohta edellispäivän parsan kaveriksi, ja olin itsekin aika yllättynyt, että tämä täysin random-kokeilu onnistui niinkin hyvin! Maxime oli ihan myyty.</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHjaXyFZ0BJdXQjdRfHreCt13aE4OLBnXlwybaDl6caYciPhfhcPyLbYnfgqFDMQ0f4hVcTVKahVPAGTIq0-Q1klNEWHegz6Z3POvCdNpmIND21FOQSUnVQo-zXyRO2E7iVyPcuwsQFujN/s1600/20150731_201236.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjHjaXyFZ0BJdXQjdRfHreCt13aE4OLBnXlwybaDl6caYciPhfhcPyLbYnfgqFDMQ0f4hVcTVKahVPAGTIq0-Q1klNEWHegz6Z3POvCdNpmIND21FOQSUnVQo-zXyRO2E7iVyPcuwsQFujN/s400/20150731_201236.jpg" width="400" /> </a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidwt55ftFl5okdyzgvVBOVWFfY7KZFPc8IRMwbHvRG4pFUsQjSiRGdRE_4eorfb_hgdF5uJgShfpttoQndaWLMfnZLT-ghuB5zdXsnPDxCx43FsAfsaQ7jDbfvuJdsv1FSjhUYqEJjIrjU/s1600/20150731_202559.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidwt55ftFl5okdyzgvVBOVWFfY7KZFPc8IRMwbHvRG4pFUsQjSiRGdRE_4eorfb_hgdF5uJgShfpttoQndaWLMfnZLT-ghuB5zdXsnPDxCx43FsAfsaQ7jDbfvuJdsv1FSjhUYqEJjIrjU/s400/20150731_202559.jpg" width="400" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
Ja se jälkkäri! Tämän
improvisoin ihan täysin kesken työpäivän iskeneet hellittämättömän
mieliteon perusteella. Vatkasin mascarponea, pari ruokalusikallista
kermaa, lemon curdia, tomusokeria ja sitruunanmehua kuohkeaksi vaahdoksi
ja heitin vielä marjoja päälle tarjoilulaseihin. En ehtinyt ottaa kuvaa
todistusaineistoksi ennen kuin moussen olivat kadonneet parempiin
suihin, mutta jokainen osaa varmaan kuvitella lasillisen
vaaleankeltaista vaahtoa viinilasissa. ;) Vinkkinä muille kaltaiselleni sitruunafanaatikoille: TEHKÄÄ TÄTÄ. Paras jälkiruoka ever!</div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
Kyllä
musta varmaan vielä kunnon ruokabloggaajan sais - not! :D Mutta ehkä
laitan vielä toistekin ruokaa, oli sen verran palkitsevaa puuhaa. </div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
<br /></div>
<div dir="ltr" style="text-align: center;">
(Ja nyt vaan äkkiä itsekritiikki ikkunasta ulos ja julkaise. Naurattaa ihan sikana julkaista ruokapostausta, mutta tätä mun eiliseen nyt sattui kuulumaan, ja alkaa tässä vähän jutun aiheet loppumaan. Tulee kerran jos toisenkin mieleen että keksinpä tosi upean haasteen itselleni............................. Hampaat irvessä loppuun asti silti.) </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-31646978117286477432015-07-30T21:29:00.000+02:002015-07-30T21:29:00.670+02:00Sisustusunelmia<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyfglvu2R-Sju3dIrwx1r9epITc71zcfzzQusfid5SiOQGPF7OwySX94xhyphenhyphen4d52jdu33rJkS31JzCRTiIDI9aTN8hYhXpFUo8abei8vfLRAamGhS0JYasge9YtIcyvemyZlJKLU9EXH9o3/s1600/IMG_20150521_204416.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgyfglvu2R-Sju3dIrwx1r9epITc71zcfzzQusfid5SiOQGPF7OwySX94xhyphenhyphen4d52jdu33rJkS31JzCRTiIDI9aTN8hYhXpFUo8abei8vfLRAamGhS0JYasge9YtIcyvemyZlJKLU9EXH9o3/s400/IMG_20150521_204416.jpg" width="300" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Meillä näyttää kotona tältä. Siivouspäivänä. (<span style="font-size: x-small;">aina ei ole valitettavasti imurointiolutta, mutta muuten kuva on erittäin autenttinen, kalsareineen päivineen</span>) Muulloin on luultavasti paljon sotkuisempaa. Meillä on matto ja verhot Ikeasta, huonekalut ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi haalittu mikä mistäkin. Sohvassa on nahkapäälisessä reikä, ja siihen mahtuu mukavasti vain yksi ihminen. Verhot on lyhennetty liian pitkiksi, eikä ne suoristu silittämälläkään (ei nyt sillä, että <i>ihan </i>hirveän kauaa olisin jaksanut yrittää). Erilaisia sisustusinstallaatioita muodostuu sinne tänne luikertelevista johdoista, isoiksi palloiksi kerääntyvistä kissankarvoista, röykkiöihin kokoontuvista kuljeskelevista tavaroista ja tuolinkarmille roikkumaan unohtuneista (likaisista) vaatteista. Kaiken kruunaavat näin kesäaikaan parvina pyrähtelevät hedelmäkärpäset.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Olin tuossa toukokuun lopulla viikonloppureissulla Kööpenhaminassa, missä testasin reissukaverini kanssa airbnb:tä ekaa kertaa. Päädyttiin tämän näköiseen suloiseen pikkukaksioon Fredriksbergissä:</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhR1cQWJ-IAvIHmg7Za4lqL_r27BFQ5UqydMcY5hLxN-IBLrmeV7BLwyQ-wJdZv-ZKwO2ZAOagGxzUluJQWEkm0fj9T2wHpvWYG_KKaCUIoHugoxzQ1rv9bg8aekBChmB8b8QIZ1_WsV9n0/s1600/IMG_20150523_133643.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhR1cQWJ-IAvIHmg7Za4lqL_r27BFQ5UqydMcY5hLxN-IBLrmeV7BLwyQ-wJdZv-ZKwO2ZAOagGxzUluJQWEkm0fj9T2wHpvWYG_KKaCUIoHugoxzQ1rv9bg8aekBChmB8b8QIZ1_WsV9n0/s400/IMG_20150523_133643.jpg" width="300" /> </a> </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhcf7F0wmBuop0_U6s8VA2CyT4cS_7allH-YSCeJhT2KpQyphqq1971CY2Zs0nW472PRdkYXT6BvfDzDYJEOcq1qsWAr1BstDO9A0AgxN394XEY02rTSM3HJ2UlAuFl9OSmkpqq_cRNpvW/s1600/IMG_20150523_133652.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhhcf7F0wmBuop0_U6s8VA2CyT4cS_7allH-YSCeJhT2KpQyphqq1971CY2Zs0nW472PRdkYXT6BvfDzDYJEOcq1qsWAr1BstDO9A0AgxN394XEY02rTSM3HJ2UlAuFl9OSmkpqq_cRNpvW/s400/IMG_20150523_133652.jpg" width="300" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Kämpän vakkariasukkaat olivat nuorehko yksinhuoltajaäiti ja pieni poika, jolle oli laitettu huone olohuoneesta lasiovella jaettuun erilliseen tilaan. Vaikka asunto oli todella pieni (en todellakaan osaa arvioida pinta-aloja, mutta reilusti pienempi kuin meidän noin 70 neliön kaksio joka tapauksessa), ja toinen asukas oli tosiaan taaperoikäinen lapsi, siellä oli ihan järjettömän siistiä, niin kuin kuvista ehkä näkyy. Ei epämääräisiä mihinkään kuulumattomia kamoja pyörimässä joka nurkassa niin kuin meillä, vaikka säilytystilaa ei varmasti ollut juurikaan enempää.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjL6o4rszJuutmrqzEvcaklSoFPDakIWZax7mh695Iarbp3VCFcvBiPzwY-0fa8o6OQi-bd5V1wDVtQk1SLXikXjMXr9N-ZUUTf-tymMkSMTP9xkftVpa-98q2fPwQoBkD_7OUW4rkQ2cH/s1600/IMG_20150523_133834.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjL6o4rszJuutmrqzEvcaklSoFPDakIWZax7mh695Iarbp3VCFcvBiPzwY-0fa8o6OQi-bd5V1wDVtQk1SLXikXjMXr9N-ZUUTf-tymMkSMTP9xkftVpa-98q2fPwQoBkD_7OUW4rkQ2cH/s400/IMG_20150523_133834.jpg" width="300" /> </a> </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj10y9TPbgdfxcuOFgwNVBmOb_hmDJbEQR2Eh8q_jtHy2BZuPIM9_97n6873317w6Tp_kF-7m0JpQwqrTzUkQkhMl8XHEWt8dBT9K4I-rC7EcUMfHIMVaDccm3mTZ-2m9dqeL2DEh64OBQh/s1600/IMG_20150523_133900.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj10y9TPbgdfxcuOFgwNVBmOb_hmDJbEQR2Eh8q_jtHy2BZuPIM9_97n6873317w6Tp_kF-7m0JpQwqrTzUkQkhMl8XHEWt8dBT9K4I-rC7EcUMfHIMVaDccm3mTZ-2m9dqeL2DEh64OBQh/s400/IMG_20150523_133900.jpg" width="300" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Viherryn kateudesta vieläkin, kun muistelen tuota somaa, skandinaavisen valkoista ja minimalistista pikkukolosta. Valkoinen ja minimalistinen ei ole millään tavalla mun tyyliä, mutta tykkään siitä, että tavaroille on oma paikkansa ja että sisustuksessa lopputulos on mietitty ja viimeistelty.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Ehkä mullakin vielä joskus on mahdollisuus (ja energiaa!) laittaa kodistani kaunis. Sitä odotellessa katson vain kuvia muiden kodeista ja yritän ummistaa silmäni meidän rumalta karvalankamatolta ja eriparisilta kirjahyllyiltä...</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-85523962354707950532015-07-29T22:50:00.000+02:002015-07-29T22:50:16.228+02:00Aina mun pitää<div style="text-align: center;">
Noiden parin ekan tekstin jälkeen mulle iski rimakauhu. Mua rupesi hävettämään, että tällä tavalla julkisesti levittelen asioitani, vaikka en yleensä välitä edes parhaille ja tärkeimmille kavereilleni kertoa muuta kuin ehkä että vähän on väsyttänyt ja tulevaisuus ahdistaa. Että pitääkö sitä sitten kuitenkin mennä koko maailmalle huutelemaan ongelmiaan ja koko internetin nähden rypeä itsesäälissä.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Mua hävettää myöskin ihan kauheasti se, että ylipäätään olen näin väsynyt ja saamaton ja onneton. Miksei mulla koskaan ole energiaa mihinkään? Tänäänkin töiden (tai siis "töiden") jälkeen raahustin kaupan kautta kotiin ja romahdin sänkyyn päiväunille. Likaiset ja puhtaat pyykit tuijotti mua syyttävinä röykkiöistään, kissa tunki kylkeen vaatien paijausta ja pölypallerot kieriskeli mielenosoituksellisesti pitkin makkarin lattiaa, mutta en vaan jaksanut liikauttaa sormeanikaan.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Mulle arjen toistuminen samana on aina ollut kauhean turvallinen ja mukava kokemus. Siis jopa niin, että musta on useimmiten kiva palata lomalta takaisin siihen tuttuna toistuvaan viikon rytmiin, jossa ei aamulla tarvitse miettiä, että mitäs tänään, koska teen samat asiat samassa järjestyksessä samoina viikonpäivinä aina. Sitten kuitenkin esimerkiksi kotitöiden kirjaimellinen loputtomuus vie joskus voimat ihan täysin. Miksi tiskiallas on <i>taas </i>täynnä likaisia astioita, vaikka just tiskasin? Miksi pyykkikoppa ei <i>koskaan </i>ole tyhjä? Miksi meillä on <i>aina </i>vähän jossain nurkassa pölyä tai hiekkaa tai kissankarvoja vaikka kuinka imuroin ja jynssään? Miksei tavarat pysy <i>minuuttiakaan </i>kaikki omilla paikoillaan? Välillä en vain jaksa edes yrittää käydä tätä yhden naisen taistelua likaa vastaan, vaan teen niin kuin tänään ja ummistan kirjaimellisesti silmäni. Jos vielä oppisin oikeasti olemaan välittämättä, kaikki olisi paljon helpompaa. Nyt mun voimat menee sen murehtimiseen kun kaikkea koko ajan <i>pitäisi </i>niin hirveästi.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Palatakseni vielä tähän ongelmien puimiseen näinkin julkisella foorumilla (vaikka ei mulla tietääkseni mitään satapäistä lukijakuntaa sentään ole :D), mulle tämä on ennemmin tapa dokumentoida näitä fiiliksiä itseäni varten. Kirjoitan yksityistäkin päiväkirjaa, joka saa, raukka, ottaa vastaan sen kaikkein pahimman angstioksennuksen, mutta välillä tekee hyvää pohtia asioita edes vähän analyyttisemmin. Jos joku vielä lukee ja saa tästä jotain vertaistukea niin tant mieux. Kommentitkin lämmittää mieltä. Helpottaa, kun ei olekaan ihan niin yksin ongelmiensa kanssa kuin somen kiiltokuvamaailmassa joskus tuntuu.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
***</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Mentiin noiden päiväunien jälkeen Maximen kanssa juoksemaan Friskiksen ilmaiseen juoksukouluun. Koskaan ei huvittaisi, aina se kannattaa. Mun pro-vinkki sohvaperunalta toiselle niihin pitäis-lähteä-lenkille-ja-äkkiä-ei-enää-huvitakaan-yhtään-tuntemuksiin on vaihtaa urheiluvaatteet päälle ja päättää sitten, lähteekö vai ei. Yleensä tulee vähintään niin tyhmä olo seistä trikoissa ja lenkkareissa rappukäytävässä ja sitten ajatella että eeeei, kyl mä meen takaisin sohvalle makaamaan, että tulee lähdettyä kuitenkin. Edes ihan vähäksi ajaksi ;)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
***</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
25 päivää reissuun!</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-2314787994063806992015-07-28T21:24:00.001+02:002015-07-29T14:18:15.647+02:00Lomastressi!<div dir="ltr">
Unohdin vähän tän mun itse itselleni asettaman haasteen blogata joka päivä lomaan asti... Kokeillaan siis ekaa kertaa puhelimesta käsin (olen aivan täysin mummeli ja pötkötän jo puol kymmeneltä sängyssä pyjama päällä lukemassa enkä todellakaan aio enää avata konetta :D).</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Innostuin tänään toden teolla suunnittelemaan Amerikan lomaa, ja ahdistus helpottaa vähän. Nämä pari aiempaa lomaamme, joille on lähdetty vailla suunnitelmia, on stressanneet mua ihan hullun paljon (vaikka tietenkin jälkikäteen esitänkin coolia ;)), ja nyt se että olen tehnyt osan majoitusvarauksista valmiiksi, tarkastellut aikatauluja, printtaillut lippuja ja listannut aktiviteetteja eri kohteissamme on saanut mut jopa nauttimaan loman odotuksesta.</div>
<div dir="ltr">
<br /></div>
<div dir="ltr">
Maximesta sen sijaan suunnittelu on kuivaa ja puisevaa ja parasta on vain mennä sinne minne nenä näyttää. Ehkä on ihan hyväkin että me reissataan yhdessä? Kontrollifriikki ja herra kuka-muka-jotain-matkavakuutusta-tarvii.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidqSJKDElIkcsadvD-CQ94gh8QiLhft2WqARVIRMUyjKPH8QFwgsbHV6XrQ6HCJpJsCGBBan6ynIl-MjyBHnkBu30g1U6xoNHpcI-KqwF_s7_sfL_dXevRFKT64raSutIj0O0XMjzFVHYU/s1600/IMG_20150728_212150.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidqSJKDElIkcsadvD-CQ94gh8QiLhft2WqARVIRMUyjKPH8QFwgsbHV6XrQ6HCJpJsCGBBan6ynIl-MjyBHnkBu30g1U6xoNHpcI-KqwF_s7_sfL_dXevRFKT64raSutIj0O0XMjzFVHYU/s640/IMG_20150728_212150.jpg" /> </a> </div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-80206846907736555282015-07-27T20:53:00.000+02:002015-07-27T20:53:45.748+02:00Start spreading the news<div style="text-align: center;">
Neljä työviikkoa jäljellä, ja nyt kun kielitestit on selvitetty ja sähköpostikin tuntuu menneen rikki (alle kymmenen viestiä tänään, mitä on tämä hulluus?), mulla olisi aikaa <strike>panikoida</strike> suunnitella kesälomaa. Menin aamulla karmeasta sateesta ja hyytävästä tuulesta huolimatta superhyvällä tuulella töihin, suorastaan puhkuen intoa ja suunnitelmia uudelle viikolle.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kaikki meni ihan kivasti siihen asti, kun sain to do -listan laadittua ja päivän hesarin selattua. Sitten puhti loppui, enkä osannut päättää, mihin sitä seuraavaksi tarttuisi. Miten pohjattoman laiska ihminen voikaan olla? Viime perjantaina naureskelin työkavereille, joilla oli lomallelähtöhepuli ja loppuromahdus, kun kaikki piti saada valmiiksi yhdessä päivässä. Onnittelin itseäni päätöksestä jäädä lomalle myöhemmin kuin muut. Mutta aina käy sama juttu: sitten kun ei enää ole kiire, en saa _mitään_ tehtyä. Nämä päivät ovat juuri niitä, joiden jälkeen olen umpiväsynyt ja apaattinen, vaikken ole tehnyt juuri mitään muuta kuin roikkunut netissä.<br />
<br />
<span style="font-size: small;">Selasin vähän laiskanpuoleisesti airbnb-kämppiä New
Yorkissa, mutta en kyennyt päättämään yhtään mitään. Vaihtoehtoja on
ihan liikaa! Mennäänkö vegaanihippien kommuuniin, sisällä polttelevien
taiteilijoiden olkkariin puumajaan vai poikamiesboksiin sisustettuun
"metsähuoneeseen"? Brooklyniin vai Queensiin (Manhattanilla kämpät
olivat aivan järkyttävän hintaisia, tai sitten maksaisimme satasen yössä
sohvamajoituksessa olkkarissa)? Ja riittääkö viisi päivää,
vai pitäisikö tulla takaisin Kanadasta jo vähän aiemmin...? Aaaahhh,
päätöksiä, päätöksiä.</span><br />
<br />
<span style="font-size: small;">Otan kaikki vinkit sekä New Yorkiin että Kanadaan (akselilla Montréal, Québec ja Prinssi Edwardin saari) ilolla vastaan! Tällä hetkellä meillä on ajatuksena lähteä suoraan New Yorkista bussilla Montréaliin, vuokrata siellä auto ja lähteä ajelemaan kohti itärannikkoa. Pysähdellä luonnonpuistoihin vaeltamaan ja rannikkokaupunkeihin syömään hummeria, sekä tietenkin lopuksi vierailla Prinssi Edwardin saarella Vihervaaran Annaa moikkaamassa. Tämän jälkeen paluu (Montréalin kautta) New Yorkiin ja siellä 5-6 päivää kaupunkia tutkien. </span><br />
<br />
<span style="font-size: small;">KÄÄKS, enää 26 päivää reissuun! </span><br />
<br /></div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkGADe9D-TH_v56JKIGZcuRwdWqNGorl9inWcAvUU14DhAw8VOd5u8Sl7nj75SZzrez0djiKvVC_xLgPE_2EbvxLKbitYJR08A7-2QRQ1QWbeYJlpFpPF5Dz8kgJDPMDeZlOJwwFymSphl/s400/IMG_20150727_082829.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;" width="400" /></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Mauno tiesi heti aamusta, että tästä päivästä ei tule lasta eikä mitään muutakaan...</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;"> </span></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;"> </span></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;"> </span></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="font-size: small;"> </span></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"></td><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /></td></tr>
</tbody></table>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-36926999035890193432015-07-26T23:11:00.000+02:002015-07-26T23:11:06.196+02:00Pawshake<div style="text-align: center;">
Meidän varsinaiseen kesälomaan on aikaa nelisen viikkoa, ja oikein mitään suunnitelmia ei ole vielä lyöty lukkoon (ylläri). Lennot New Yorkiin sentään varattiin jo pari kuukautta sitten (<span style="font-size: x-small;">oli muuten halvemmat kuin Helsinkiin</span>), ja tein meille ESTA-selvitykset valmiiksi. Majoitukset, bussiliput, autonvuokraus ja muut sellaiset pikkuseikat on sen sijaan vielä ihan vaiheessa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Kaikkein eniten kuitenkin stressaa tuon karvahanurin huoltoasiat loman aikana. Me kyllä pärjätään, kunhan passit ja luottokortit tulee mukaan, mutta kenelle uskallan (ja kehtaan) uskoa maailman parhaan (joskaan ei aina ihan kaikkein välkyimmän) pikkukisun hoitoon? Kolme viikkoa on kuitenkin aika pitkä aika...</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwf4cpO2h3QuAMYR09bOkmf5HISfi_YQq9QeEti4pQozeYyMiLYxTc6V5-g4M2HLj1UV7jJudnGtRarKa9VdP4qjyNuI5f0Bh_wXcmSgjkd1F04x2i5QBA5NJVQenGbyQ4NU-9qqyS2hOH/s1600/DSCN2241.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwf4cpO2h3QuAMYR09bOkmf5HISfi_YQq9QeEti4pQozeYyMiLYxTc6V5-g4M2HLj1UV7jJudnGtRarKa9VdP4qjyNuI5f0Bh_wXcmSgjkd1F04x2i5QBA5NJVQenGbyQ4NU-9qqyS2hOH/s320/DSCN2241.JPG" width="320" /></a></div>
<br />
<div style="text-align: center;">
Luottokissanhoitaja muutti Lontooseen, ja (rajoittunut) kokemukseni kissahoitoloista puolestaan on se, että Mauno stressasi sinne menemisestä, mutta ei sitten toisaalta olisi enää kahden viikon jälkeen halunnut palata kotiin. Great. Mua myös ahdistaa kysellä ihmisiä hoitamaan kissaani, koska siitä on kuitenkin iso vaiva, ja sitten kaverit ja edes työkaverit eivät yleensä edes tahdo huolia maksua, joten vaikka tuonkin vahdeille aina mahdollisimman runsaat tuliaiset, mulle jää silti jotenkin inhottavasti olo, että olen kiitollisuudenvelassa, jota en voi korvata. Välillä on jopa käynyt mielessä, että elämä olisi miljoona kertaa helpompaa ilman kissaa. (eikä edes vain lomaa suunnitellessa, vaan esimerkiksi elämäni kolmatta kirppujenkarkoitusoperaatiota läpikäydessäni, tai kissanyrjöä sängystä aamuneljältä siivotessani..... onneksi se on sentään söpö!)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Internetin ihmeellisestä maailmasta löysin sivuston nimeltä Pawshake (:D), joka välittää rekisteröityneille käyttäjille lemmikkivahteja. Vahdit panevat omaan profiiliinsa tarjoamansa palvelut (kissojen/koirien vahtiminen vahdin kotona tai lemmikin kotona, koirien ulkoiluttaminen jne), kokemuksensa ja erityistaitonsa sekä pyytämänsä hinnat. Maksut menevät sivuston kautta, ja niihin kuuluu jonkinlainen vakuutus (en ole vielä ehtinyt perehtyä ihan hirveän tarkasti).</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Uskaltauduin ottamaan muutamaan vahtiin aiempien käyttäjien referenssien perusteella yhteyttä, ja peräti kolme innokasta petsitteriä vastasi vahtivansa mielellään Maunoa. Pyysin kaikkia käymään meillä, jotta voin tarkistaa, minkälaisista tyypeistä on kyse ennen kuin luotan kenellekään kotini avaimia ja kissani henkeä. Ensimmäinen kävi tänään, ja vaikutti ihan luotettavalta ja asialliselta. Tuli ajallaan ja seurusteli sujuvasti sohvan takana istuvan kissan kanssa.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Vaikuttaa siis ihan lupaavalta palvelulta, myös myöhempiä viikonloppureissuja ajatellen. Hinnat pyörivät noin 10 eurossa per visiitti (käytännössä 10€/ päivä), mikä on varsinkin viikonloppureissujen kohdalla erittäin kohtuullinen korvaus siitä, ettei kotona ole odottamassa mielenosoitusyrjöjä sängyssä parin vuorokauden poissaolon jäljiltä.</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Raportoin sitten loman jälkeen, mikä oli tämän kokeilun lopputulos!</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-3663175088262927532015-07-25T22:34:00.000+02:002015-07-25T22:34:06.905+02:00Kesälomalla<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Englannin kielitesti on vihdoin ohi! Neljän tunnin istunnon jälkeen oli takki aika tyhjä, ja kun ulkona vielä oli laskenut lämpötila lähes arktisiin lukemiin (+13! heinäkuussa!), palkitsin itseni supermakealla kermavaahtokahvilla Gare du nordin Starbucksissa. Tuli tarpeeseen. Kymmenen päivän sisällä saan kuulla, kaatuiko ensi vuodelle kaavailemani suunnitelma nyt tähän. Sinänsä mielestäni TOEFL oli ihan asiallinen, oikeita asioita testaava koe, mutta aika yli-inhimillisiä kykyjä kyllä vaaditaan varsinkin kuullunymmärtämis- ja puhumisosiossa... Fingers crossed!</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Iltapäivällä tehtiin Maximen kanssa retki keskustan ostoshelvettiin. Vähän pelotti yhdistelmä lauantai, rue Neuve, alennusmyyntien loppurysäys ja sateinen sää, mutta en enää kestänyt elämää ilman puhelinta. Mulle kävi siis juuri se, mitä pelkäsin siirtyessäni vanhasta nokialaisesta halostani älypuhelimeen, ja luuri teki mysteerisen kuoleman vain puolen vuoden käytön jälkeen. Ei kerta kaikkiaan mitään syytä - en siis todellakaan ole tällä kertaa pudottanut sitä vessanpyttyyn tai kaatanut kasvovettä päälle tai muutakaan klassisista elektroniikan tuhoamisliikkeistäni, vaan kohtelin sitä silkkihansikkain. Ja se myytiin mulle saatesanoin, että yhtään palautusta ei ole tullut! Seuraavalla Suomen reissulla menen ostokuitin kanssa Giganttiin reklamoimaan, mutta nyt hätäratkaisuna ostin siis ihan vain uuden puhelimen... Toivottavasti tämä yksilö eläisi edes vähän pidempään.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
(Jos kenellekään koskaan tulee tarve ostaa uusi puhelin Belgiassa, voin suositella puhelinoperaattorien liikkeitä asiakaspalvelun puolesta! Täällä ei blokata puhelimia tietylle operaattorille, joten vaikka näissä liikkeissä siis saakin kytkykaupalla edullisia (tai "edullisia"? en ole perehtynyt asiaan, koska en tykkää kytkykaupoista enkä osamaksusta) puhelimia, niissä myydään myös ihan "irtomyyntinä" tuotteita. Ja yleensä myyjillä on aikaa kertoa ummet ja lammet eri vaihtoehdoista, joten jos ei ole ihan varma, että mitä on hakemassa, näistä voi käydä nuuskimassa parhaat mallit. Hinnatkin näkyivät olevan aika samaa luokkaa kuin Fnacissa ja Media Marktissa. Vinkki vinkkinen. :))</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Onneksi, onneksi, <i>onneksi, </i>olin suuressa viisaudessa (ja puhelimen muistin täyttyessä) ostanut muistikortin kännykkään, joten nyt kun sain uuden luurin latinkiin, sain kaikki viimeisen puolen vuoden valokuvat takaisin! Melkein halasin itseäni. :) Iskinpä siis saman tien meidän ekan kesälomareissun valokuvat eetteriin.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
*** </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Me todettiin viime vuonna, että kesäkuun loppu on erinomainen aika lomailla Euroopassa, kun säät alkavat olla jo mukavan kesäiset, mutta toisaalta suurimmat turistimassat eivät ole vielä liikkeellä (ja yleensä ei vielä tarvitse maksaa high season -hintoja). Myöskin työvuoden rytmiin alkaa tässä vaiheessa kaivata hengähdystaukoa, joten otettiin tänäkin vuonna viikon etukäteiskesäloma juhannuksesta alkaen, ja hurautettiin Grenoblen kautta kohti Italiaa.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Mitään varsinaista suunnitelmaa ei oltu ehditty (eli jaksettu) tehdä,
vaan lomaa edeltävällä viikolla tehtiin summittainen ajoreitti google
mapsiin Maximen italialaisten kollegoiden vinkkien ja muutamien omien toiveiden
pohjalta. Sitten vain teltta ja matkalaukut autoon ja menoksi! En nyt ihan täysin stressittä kyennyt lähtemään matkaan, mutta viime vuoden onnistuneen reissun jälkeen oli kuitenkin helpompi lähteä seikkailemaan vailla päämäärää. Varsinkin kun tällä kertaa pysyttiin EU:n rajojen sisäpuolella! ;)</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgb6Nk6xtdZn8N-SCc5zZdCf1ajfxf3g0l6CpcLhM31XC81O0KQkRr_XfAA0OrwpZloqmxLjGEFiiyoZyZZ9j94qCVMTWF-8UI_e1EVOLSZaYUBEPc5BOh_0KE2ALR74-eL5HRLFD6MRw-H/s1600/IMG_20150622_155626.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgb6Nk6xtdZn8N-SCc5zZdCf1ajfxf3g0l6CpcLhM31XC81O0KQkRr_XfAA0OrwpZloqmxLjGEFiiyoZyZZ9j94qCVMTWF-8UI_e1EVOLSZaYUBEPc5BOh_0KE2ALR74-eL5HRLFD6MRw-H/s400/IMG_20150622_155626.jpg" width="300" /></a></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: center;">
Eka pysäkki oli Portofino Italian Rivieralla. Maximen hieman iäkkäämpi ja hieman varakkaampi työkaveri oli ylistänyt paikan maasta taivaaseen, ja olihan siellä todella kaunista. (mulle tuli koko ajan miljööstä mieleen Muumit Rivieralla :D) Oli myös melko kallista.</div>
<div class="" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="" style="clear: both; text-align: center;">
Me viivyttiin Portofinossa vain päivän verran, ja käytiin kävelemässä maisemareitti Santa Margheritan kaupungista Portofinon satamaan. Kukkulaisella niemimaalla kulkee ristiin rastiin hyvin merkittyjä polkuja (tai ehkä pitäisi sanoa teitä, paikalliset ainakin ajelivat sinne suvereenisti kolmipyöräisillä lavamopoillaan keräämään oliivi- ja sitruunaviljelmien satoa), ja siellä olisi varmaan saanut useammankin päivän kulumaan samoillen vuorilla ja uiden. Mulle jäi vain jotenkin tympeä olo siitä, miten nenänvartta pitkin meitä katsottiin mutaisissa lenkkareissamme ja hikisissä t-paidoissamme itse kaupungissa, missä muut lomailijat käyskentelivät meren rannassa Diorin ja Guccin uusimmassa kesämallistossa...</div>
<div class="" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4R2MuICZa59HmazD_x_W4-pKX-T84HTFMY2yKdRv6h7kEoHzRgLcrbvtIf-H-bi7XYDVWER-Fd1YcJRzCTgg6WcoL6fx3CCZFQsTb3db42UG2Dqfq05nnSHcSdAczTq0gtYfCtAgivAUK/s1600/IMG_20150622_132821.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4R2MuICZa59HmazD_x_W4-pKX-T84HTFMY2yKdRv6h7kEoHzRgLcrbvtIf-H-bi7XYDVWER-Fd1YcJRzCTgg6WcoL6fx3CCZFQsTb3db42UG2Dqfq05nnSHcSdAczTq0gtYfCtAgivAUK/s400/IMG_20150622_132821.jpg" width="300" /> </a> </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfoylnyh8k3y8aA1_WimhttJppzWnWEGjmG4OmR8L26ODrIWLPQoABizJrePmGbpFLYunY3-CX9_bKba0vTnMbCMQuDfhjT6QSparzhqfT5FMNRBvUgSFoDd4GTsfyxw_n9lFgPllXkOzC/s1600/IMG_20150622_154307.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjfoylnyh8k3y8aA1_WimhttJppzWnWEGjmG4OmR8L26ODrIWLPQoABizJrePmGbpFLYunY3-CX9_bKba0vTnMbCMQuDfhjT6QSparzhqfT5FMNRBvUgSFoDd4GTsfyxw_n9lFgPllXkOzC/s400/IMG_20150622_154307.jpg" width="400" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Mun toiveenani oli päästä Cinque Terren kansallispuistoon, joten jatkoimme Portofinosta suoraa päätä sinne siis. Yöpaikaksi valikoitui Levanton kylä kansallispuiston pohjoispuolella ihan vain koska GPS ehdotti sieltä leirintäaluetta, joka pikaisen googletuksen perusteella näytti tosi kivalta. Parkkeerasimme auton ja teltan sinne siis kahdeksi yöksi vuorten juurelle ja meren äärelle, ja se oli erinomaisen hyvä päätös se. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTlYGsHT-embZJ-np-ayAJ9mub_dxTRq2dczobS1bQD85a63jZRffhzkqRDIM5DExFYsIlO_MDnea0HK1DNI25jEWaOHj0otN4FKEY760aPdtGZIM4NrfNaNvWhQq_IVNtPDfAYv09IwLQ/s1600/IMG_20150622_214653.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTlYGsHT-embZJ-np-ayAJ9mub_dxTRq2dczobS1bQD85a63jZRffhzkqRDIM5DExFYsIlO_MDnea0HK1DNI25jEWaOHj0otN4FKEY760aPdtGZIM4NrfNaNvWhQq_IVNtPDfAYv09IwLQ/s400/IMG_20150622_214653.jpg" width="300" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Levantossa söimme nimittäin loman parhaassa ravintolassa! Onneksi löysimme paikan jo ekana iltana, koska sitten pääsimme sinne vielä uudestaan. Söimme grillattua mustekalaa, langustia ja <i>maailman parasta</i> tiramisua. Toisena iltana Maxime sai mukaansa puolikkaan pullon grappaa, kun lähdimme pois. Haluan tuonne takaisin!</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4GFR3-oT_NAmYZycVkPWlZhw5Hwz52jWVJW3dbkZcOTwULFRz0THiKmMmmQwoQxG2YtGoDEpQs4DMAivRnQLYBV5nqCQ3egvGEEb2rEG9RBgvGeFlxwqngyzaWAlRCG1eGJrv4CNuRUXR/s1600/IMG_20150623_140013.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4GFR3-oT_NAmYZycVkPWlZhw5Hwz52jWVJW3dbkZcOTwULFRz0THiKmMmmQwoQxG2YtGoDEpQs4DMAivRnQLYBV5nqCQ3egvGEEb2rEG9RBgvGeFlxwqngyzaWAlRCG1eGJrv4CNuRUXR/s400/IMG_20150623_140013.jpg" width="400" /></a><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg2pjvqjSp19ZPdF-sE8dHHuUonFgTgMor8thT2cbmN-nwPMlx7D8wE3OZYzCgd_ii9Em_mcvbwSQUjLfQOyK7UL7Kl5OAI-uaS6FOgOqPVkeGYM7ajJJzqsRVFyLgrrIHjoICVeoMMJk_n/s1600/IMG_20150623_124232.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg2pjvqjSp19ZPdF-sE8dHHuUonFgTgMor8thT2cbmN-nwPMlx7D8wE3OZYzCgd_ii9Em_mcvbwSQUjLfQOyK7UL7Kl5OAI-uaS6FOgOqPVkeGYM7ajJJzqsRVFyLgrrIHjoICVeoMMJk_n/s400/IMG_20150623_124232.jpg" width="300" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Levanton ja kansallispuiston eteläpuolella sijaitsevan La Spezian välillä kulkee junarata, jota pitkin pääsee kaikkein helpoiten vierailemaan Cinque Terren viidessä kylässä. Me päädyttiin erinäisten seikkailuiden (tultiin väärältä puolelta asemalle) ostamaan yksittäisiä lippuja, mikä ei lopulta ollut juurikaan kalliimpaa kuin päivälipun ostaminen (muistaakseni meillä meni ehkä 12-13€ kaikkineen päivän lippuihin), mutta päivälippu tietenkin säästää suuren määrän säätöä asemilla.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjUMB7hvoMBSxYCyobnaAt6ANCLsNRmNAdlvXquH1Km7nGYEM5SCnx8QKBVAsFxo9Y23mxiXXb4fBsO_tcqCwrn0viTqp5X1eqSgSDshYcjrA5OttKGRqTqQ7d6lV00NoxMj-wFeT8Ma_-K/s1600/IMG_20150623_130116.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjUMB7hvoMBSxYCyobnaAt6ANCLsNRmNAdlvXquH1Km7nGYEM5SCnx8QKBVAsFxo9Y23mxiXXb4fBsO_tcqCwrn0viTqp5X1eqSgSDshYcjrA5OttKGRqTqQ7d6lV00NoxMj-wFeT8Ma_-K/s400/IMG_20150623_130116.jpg" width="400" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Kylien välillä pääsee normaalisti myös patikoimaan, mutta ainakin meidän vierailun aikaan kaikki rantaa seuraavat helpot kävelyreitit oli suljettu yhtä lukuunottamatta, ja pidemmät reitit olisivat vaatineet enemmän aikaa. Me haluttiin käydä kaikissa viidessä kylässä, joten päädyttiin kävelemään vuorien kautta Riomaggioresta Manarolaan (lyhin vuorilla kulkevista reiteistä) ja sitten se ainoa auki oleva rantaa pitkin kulkeva pätkä Vernazzasta Monterosso al Mareen. Rantareiteistä piti maksaa maksu, jonka olisi voinut myös yhdistää siihen junalippuun, jos olisi vähän ehtinyt suunnitella etukäteen. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_gwjWfH0Y0Tz5W6JQ0Qt-H2QcH4vC-f-9tFtb5hAovuF3ktWNb7I9b-35-HzX-gr50vhaDuPy1pQGwfmi9t8dr7XNGO87JPlZJBNzD2qoCDw4W3yHBTCZV9mw7XxS1Wc0GdjgFPBmhu0e/s1600/IMG_20150623_163929.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_gwjWfH0Y0Tz5W6JQ0Qt-H2QcH4vC-f-9tFtb5hAovuF3ktWNb7I9b-35-HzX-gr50vhaDuPy1pQGwfmi9t8dr7XNGO87JPlZJBNzD2qoCDw4W3yHBTCZV9mw7XxS1Wc0GdjgFPBmhu0e/s400/IMG_20150623_163929.jpg" width="400" /> </a> </div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><img border="0" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9wuZelgCFexh6KjmUvBwoRMapCTWk3aQkOwvfG0noL9lVQmrrzhtl6Ov-0T_1K3bpl1OKfwSlDdfYI0iLag5BtqOwuEBaRKdsijS8LcNiDeHw3Hvx1Oe6YYITt6eFISA1AxoXZiwHqURj/s400/IMG_20150623_164830.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;" width="400" /></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vernazza ja dorka turistiselfie</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9wuZelgCFexh6KjmUvBwoRMapCTWk3aQkOwvfG0noL9lVQmrrzhtl6Ov-0T_1K3bpl1OKfwSlDdfYI0iLag5BtqOwuEBaRKdsijS8LcNiDeHw3Hvx1Oe6YYITt6eFISA1AxoXZiwHqURj/s1600/IMG_20150623_164830.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> </a> </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjerq3JQhqtqxtEWvScCyDX2BwrsRKKs6uelB3-l8jVKzMXfRzjF4-_6au1WI-PgI5N_jn8z-LnwfCKLyaKlPZZC4AWgp8_6blIZjS5nuEpwxI9crbBKtLtImOsHe8wjd28LbiOhREZ72OD/s1600/IMG_20150623_165256.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjerq3JQhqtqxtEWvScCyDX2BwrsRKKs6uelB3-l8jVKzMXfRzjF4-_6au1WI-PgI5N_jn8z-LnwfCKLyaKlPZZC4AWgp8_6blIZjS5nuEpwxI9crbBKtLtImOsHe8wjd28LbiOhREZ72OD/s400/IMG_20150623_165256.jpg" width="400" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Haluaisin palata joskus vielä Cinque Terreen paremmalla ajalla kävelemään vuorille kylien väliin ja nauttimaan siitä täydellisestä rauhasta, joka vallitsi auringon lämmittämällä vuoren rinteellä meren pauhatessa kaukana alhaalla. Aina kun mutkan takaa ei ollut lähestymässä amerikkalaisten turistien laumaa siis. Suosittelen ehdottomasti käymään tuolla, ja mahdollisuuksien mukaan myös mieluummin kävelemään kuin ajamaan junalla. Junassa ja kylissä turistikaaos oli nimittäin jotain aika hirveää...</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgmbyx_K7EMXAIWPIs-_knhiCox7OeoSUU3gK1fs2Sdn-_0ZYCsUZcRW7kIbc8eVQYLtq-dwiHsu5yCkwDuII_sOmJzLcTZ7bYh838wo3cT7Ry0vyLazEMelj2ersx7_S4BtL5Cjm_CMU04/s1600/IMG_20150624_152508.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgmbyx_K7EMXAIWPIs-_knhiCox7OeoSUU3gK1fs2Sdn-_0ZYCsUZcRW7kIbc8eVQYLtq-dwiHsu5yCkwDuII_sOmJzLcTZ7bYh838wo3cT7Ry0vyLazEMelj2ersx7_S4BtL5Cjm_CMU04/s400/IMG_20150624_152508.jpg" width="400" /> </a> </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8S10sgJdMMH50VFMAWSRyYKydg9JBhlVBAMhkh1iJ05V3WQXqqJszQXeX2sMeO9q9IW7u1AoTyOMjVNyoBziyRFj-MlUK10KBXZ6bueiJ2P3cARAhD7dT7Ekz0ZxPwWJPSe2Sr0DpCotS/s1600/IMG_20150624_153330.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg8S10sgJdMMH50VFMAWSRyYKydg9JBhlVBAMhkh1iJ05V3WQXqqJszQXeX2sMeO9q9IW7u1AoTyOMjVNyoBziyRFj-MlUK10KBXZ6bueiJ2P3cARAhD7dT7Ekz0ZxPwWJPSe2Sr0DpCotS/s400/IMG_20150624_153330.jpg" width="300" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Cinque Terrestä ajeltiin edelleen etelään läpi Toscanan kumpuilevien maisemien (joita ei tosin ajaessa hirveästi ehtinyt ihastella, kun tie oli yhtä mutkaa toisensa perään ja vauhtia paikallisilla kuskeilla tietenkin kuin rallikuskeilla ikään), ja pysähdeltiin syömään, jätskille ja kahville aina sopivaksi katsomiimme pikkukyliin. Ylemmissä kuvissa San Gimignano Sienan lähellä. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKOoPyxFk3MJkYFxXPUt1e-lkcXrqqpHD6qW0nPgQ8CC_O92PN1jlkAvg_1ZUzsiqQKwR-kQwopvkTNOGAg-B-_aURSyTaZKVs4mtYr8xrR9fl-OnxG882mx0S1blGghRkUUYErtysc4dG/s1600/IMG_20150625_120947.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhKOoPyxFk3MJkYFxXPUt1e-lkcXrqqpHD6qW0nPgQ8CC_O92PN1jlkAvg_1ZUzsiqQKwR-kQwopvkTNOGAg-B-_aURSyTaZKVs4mtYr8xrR9fl-OnxG882mx0S1blGghRkUUYErtysc4dG/s400/IMG_20150625_120947.jpg" width="300" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Yksi yö viivyttiin meren rannalla Castiglione della Pescaian turistikylässä, leirintäalueella joka oli niin valtavan suuri että eksyin sinne muutaman kerran ilman karttaa. Oli muuten myös erinomaisen siisti ja hyvin varusteltu <a href="http://www.maremmasanssouci.it/" target="_blank">leirintäalue</a>, jolla oli oma pätkä kultaista hiekkarantaa. Voin suositella! </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Itse kylässä ei ollut mitään hirveän ihmeellistä, mutta voisin kuvitella viettäväni tuollakin mukavasti vaikka viikon, välillä rannalla lojuen ja välillä retkeillen ympäri Toscanaa.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYWM7wDh3Aeu2LBQt4QTHGXM3y6Dn4oOSrpLV9r2_aPZ4r1OssGTyviWq_wHBmvmoYEzATlm5MErb7wrdE-gUE7pHY-DnPzjnIpwELs7pgIgIBSXz2wo6hHFfALwBunW6EqI4BpU-1tDho/s1600/IMG_20150625_201918.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="225" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYWM7wDh3Aeu2LBQt4QTHGXM3y6Dn4oOSrpLV9r2_aPZ4r1OssGTyviWq_wHBmvmoYEzATlm5MErb7wrdE-gUE7pHY-DnPzjnIpwELs7pgIgIBSXz2wo6hHFfALwBunW6EqI4BpU-1tDho/s400/IMG_20150625_201918.jpg" width="400" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Matkalla takaisin kohti pohjoista pysähdyimme Sienaan, joka on Maximen suuri suosikki Italiassa. Ihan kaunis kaupunki, mutta mun sydämeni ei kyllä jäänyt tuonne. Tosin matkaväsymys alkoi jo vähän viedä veroaan, ja mua jännitti jo reissun seuraava etappi, eli mun toinen toiveeni tälle matkalle.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Sienasta hurjasteltiin nimittäin kohti Milanoa, ja suurta maailmannäyttelyä! En tiedä, onko joku teistä jo käynyt maailmannäyttelyssä, mutta minä en ollut ja odotukset olivat tosi korkealla. En siis varsinaisesti ollut ottanut selvää muuta kuin muutamasta käytännön seikasta etukäteen, ja mielessäni siinteli kuva jostain menneen maailman hohdosta (ehkä koska ainoa asia, mitä mulle tulee maailmannäyttelyistä mieleen, on Eiffel-torni Pariisissa).</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Tässä kohtaa saatatte ehkä jo arvata, että todellisuus oli kuvitelmiani karumpi, ja palasin takaisin maanpinnalle rytisten. Oikeastaanhan maailmannäyttelyiden idea on aika sama kuin messuilla. Maksat siitä, että pääset katsomaan mainoksia. Jee.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Milanon maailmannäyttelyn alue on VAL-TA-VA. Kun päästiin siihen pääbulevardille, ajateltiin optimistisesti, että kävelläänpä tuonne toiseen päähän ja katsotaan, mitkä matkan varrelle jäävistä paviljongeista näyttävät vierailun arvoisilta. Voidaan sitten paluumatkalla mennä niihin. Kaksi tuntia myöhemmin istuttiin jalat muusina siellä toisessa päässä hikoillen +38 lempeässä lämmössä toivomassa helikopterikuljetusta takaisin autolle.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnMe3kLikQcg4QTh6G3o4HjSL5wok8tExPnFjmvUezz_6xLKf4GGcuGh71PdncoWHwwgWxrw1AsaP0v4iLFqY9fxUAS-ewWcUVU-N9f3Iw43jJejVaZBiXlMdmtwDZGBSPXKbAYHJO70ZR/s1600/IMG_20150627_134430.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnMe3kLikQcg4QTh6G3o4HjSL5wok8tExPnFjmvUezz_6xLKf4GGcuGh71PdncoWHwwgWxrw1AsaP0v4iLFqY9fxUAS-ewWcUVU-N9f3Iw43jJejVaZBiXlMdmtwDZGBSPXKbAYHJO70ZR/s400/IMG_20150627_134430.jpg" width="300" /> </a> </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgezFYIujw9I-OKkiyTkseLIYdk1BwAu2XhGDtegMVIV_0zZbQHRYqoE9Tw3aZoVXy-fG3N-Tp89eu2DRAupgQsZQHgk4jDHkc_gWXwkI00IBDHzWGuBBpDH2tk1gu3jnDhyphenhyphenjJTy16Yvaa7/s1600/IMG_20150627_151846.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"> <img border="0" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgezFYIujw9I-OKkiyTkseLIYdk1BwAu2XhGDtegMVIV_0zZbQHRYqoE9Tw3aZoVXy-fG3N-Tp89eu2DRAupgQsZQHgk4jDHkc_gWXwkI00IBDHzWGuBBpDH2tk1gu3jnDhyphenhyphenjJTy16Yvaa7/s400/IMG_20150627_151846.jpg" width="400" /> </a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Meillä ei tietenkään ollut edes vettä mukana, koska minä (joka vastaan meillä tällaisista käytännön seikoista) olin osannut lentokenttätyyppistä turvatarkastusta alueen ovilla, enkä uskaltanut ottaa mitään turhaa. (Maximellahan oli tietenkin linkkuveitsi taskussa...) Näyttelyalueella oli ruokaa ja juomaa myynnissä, mutta hinnat olivat (edelleen lentokenttätyyppisesti) aivan järkyttäviä. McDo oli ainoa about normaalin hintainen ravitsemusliike, joten päädyttiin syömään siellä. Onneksi oli tosiaan aika kuuma, joten ei ollut edes kauhea nälkä. :D</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Toinen ongelma oli väenpaljous (ylläri). Alue oli niin iso, että kävellessä ei tarvinnut häiriintyä muista ihmisistä, mutta kaikista kivoimman näköiset paviljongit vetivät puoleensa sellaisia Disneyland-henkisiä jonoja, ettei me lähdetty edes koettelemaan onneamme, vaan tyydyttiin niihin vähän vähemmän suosittuihin paikkoihin. Osa oli ihan kivoja, suurin osa aika mitäänsanomattomia. Tai siis olisin odottanut teemalta (<i>Feeding the planet</i>) jotain edes vähän mielenkiintoisempaa. Olin ajatellut, että maat esittelisivät erilaisia onnistuneita tai potentiaalisesti toimivia ratkaisuita ruoantuotannon ongelmiin, mutta pääasiassa tuntui, että oltiin ennemmin vaikka matkailumessuilla, missä maat lähinnä esittelivät ruokakulttuuriaan ja oman maan parhaita puolia.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Jos päädytte menemään tuonne, ottakaa etukäteen selvää näyttelystä ja tehkää suunnitelma. Ottakaa myöskin eväät mukaan ja menkää ajoissa. Ruuhkat alkoivat kertyä vasta joskus kahden jälkeen iltapäivällä.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Mulle tämä taisi kuitenkin olla ennemmin kerran elämässä -kokemus. Tulipahan käytyä!</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Oli kiva pre-loma, joka auttoi odottamaan varsinaista kesälomaa elokuun lopulla, ja lisäksi antoi paljon vinkkejä mahdollisia tulevia Italian lomia varten. :)</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-9391714748039874252015-07-24T17:06:00.000+02:002015-07-24T17:06:00.044+02:00...makes me feel aliveOon jutellut Maximen kanssa paljonkin siitä, mitä voisin tehdä, jotta viihtyisin paremmin ja kokisin elämäni mielekkäämmäksi. Välillä on turhauttanut suuresti ohje, että yrittäisit vaan vähän enemmän. Pakottaisit itsesi ulos ihmisten ilmoille niin tulisi parempi mieli. Osittain varmaan siksi, että kotoa saamani neuvo teini-iän aitoon yksinäisyyteen oli että menisit ulos, ei ne kaverit täältä sisältä tule hakemaan. Inhoan ruikuttamista, ja tiedän, että tuossa neuvossa on totuuden siemen, mutta toisaalta jo valmiiksi sosiaalisesti lahjattomalle, superujolle teinille se kuulosti lähinnä siltä, että sulla ei ole kavereita koska toimit itse väärin. Oma vika, olet vääränlainen. Vanhempieni nuoruudessa, pienellä paikkakunnalla ehkä voikin vain marssia johonkin julkiselle paikalle ja törmätä siellä tuttuihin, mutta siinä tamperelaisessa lähiössä, jossa itse vartuin, asui lähinnä eläkeikään ehtineitä alkuperäisasukkaita ja paikallisen pubin terassille kokoontuvia alkkiksia, ja ne muutamat omanikäiseni muodostivat porukoita, joihin en itse mahtunut mukaan (tai suurimpaan osaan en kyllä edes olisi halunnut mahtua). Koulukavereihin tuo sääntö, että itse pitää yrittää enemmän, varmaan olisi pätenyt, mutta olin tosiaan sosiaalisesti tosi lahjaton ja omasta mielestäni maailman noloin tyyppi, jonka kanssa kukaan ei varmasti halua viettää aikaa, ja saatuani muutaman kerran kipeästi näpeilleni päätin, että en enää väkisin yritä tunkea kenenkään seuraan.<br />
<br />
Eksyin ehkä vähän sivuraiteille, mutta tämä siis pitkähkönä alustuksena siihen, että mun on välillä vähän vaikea suhtautua sellaiseen pirteään asenteeseen, että kaikki kurjuus on omaa syytä ja positiivisesti ajattelemalla ikävät asiat katoavat ja äkkiä vaan huomaa puhkuvansa energiaa ja hyvää tahtoa. Ja välillä kun on sellainen olo, että en jaksaisi nousta edes sängystä ylös, niin rupeaa ihan pikkuisen ärsyttämään, kun joku tulee siihen neuvomaan että kannattaisi yrittää vähän enemmän. Pakota itsesi, ei kenestäkään ole mukavaa lähteä lenkille. Huonoina kausina joudun pakottamaan itseni käymään suihkussa ja valitsemaan vaatteet ja lähtemään töihin. Tahdonvoima ei ihan oikeasti riitä enää pakottamaan itseäni yhtään mihinkään siinä vaiheessa, kun vihdoin olen päivän päätteeksi päässyt kotiin ja voin vain romahtaa sohvalle.<br />
<br />
Onneksi olotila ei todellakaan ole ollut jatkuvaa masennusta ja angstia, vaan ennemmin sellaista jakomielitautista vuoristorataa, jossa välillä tulee pirteämpiä ja energisempiäkin kausia, joten olen pysynyt ihan kivasti arjessa kiinni, ja välillä jopa nauttinut olostani. Koen myös vahvasti olevani sisimmältäni optimisti (joskin jokin nettitesti väittikin päinvastaista... ;)), ja parempina kausina tarraan tiukasti kiinni jokaisesta energian puuskasta ja yritän käyttää sen mahdollisimman tehokkaasti hyväkseni. Olen ammentanut inspiraatiota ihanista positiivisista blogeista, ironista kyllä jopa niiltä sisäistä voimaa ja positiivisuutta toitottavilta facebook-sivuilta, päiväkirjan kirjoittamisesta, asioiden pohtimisesta kaikessa rauhassa sen sijaan, että pakenisin todellisuutta telkkarisarjojen ja internetin ihmeelliseen maailmaan.<br />
<br />
Olen asettanut itselleni varovaisia pieniä tavoitteita, ja sitten vähän isompiakin, ja nyt alkaa tuntua, että työ alkaa tuottaa hedelmää. Ehkä tämä tästä? Pienesti hermostunut, jopa innostunut tunnelma on jotain, mikä oli harmaasta tasapaksusta arjestani puuttunut ihan liian kauan.<br />
<br />
Huomenna siis englannin kielitesti. Lahjattomat harjoittelee oli näköjään mottoni niin tässä kuin taannoisessa kymmenen kilsan juoksukisassakin. Toivottavasti lopputulos on tällä kertaa yhtä hyvä kuin siellä juoksemassa. Wish me luck!<br />
<br />
29 päivää Amerikkaan<br />
<br />Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-62083883017818881602015-07-23T23:12:00.000+02:002015-07-23T23:12:59.224+02:00Everything that kills me...Työpaikalla alkaa vihdoin hiljetä siihen malliin, että ehkä jo ensi viikolla voin panna musiikin soimaan ilman kuulokkeita ja siivota Beethovenin pauhatessa kaappeja. Mahdollisesti hurjistun jopa pyyhkimään pölyt työpöydältäni. Työkaverit lähettelevät laiskanpulskeita viestejä "kotitoimistolta", ilmestyvät "töihin" lapset ja lemmikit mukanaan tai vähintäänkin suunnittelevat kesän vastaanottojen jämäviinien tuhoamista lähipuistossa heti seuraavan kauniin päivän koittaessa. (<span style="font-size: x-small;">Jos ketään siellä koti-Suomen arktisessa kesässä lohduttaa niin täällä on alkukesän lupaavien helteiden jälkeen ollut ja näemmä on oleva lähiaikoinakin +20 ja vuoroin sateista, vuoroin varovaisen aurinkoista. Onneksi olen töissä.</span> :)) Bref, mulla on ruhtinaallisesti aikaa <strike>siivota sähköpostia</strike> kirjoittaa ylös vähän muisteloita viime vuoden vuoristoradasta.<br />
<br />
Elämä täällä Brysselissä on tuntunut alusta asti vähän tervanjuonnilta, vaikka miten hampaat irvessä olen vakuuttanut itselleni, että kyllä tämä tästä ja että alan kyllä tykätä tästä paikasta kunhan vain päätän niin. Aluksi arvelin väsymyksen johtuvan uudesta työstä ja gradun viimeisistä viilauksista, sitten mahdollisesti kulttuurishokista ja koti-ikävästä, ja lopulta uuden työn muuttumisesta vanhaksi ja puuduttavaksi jossain reilun vuoden kohdalla. Viimeinen on ehkä kaikkein validein näistä selityksistä, samoin kuin jatkuva epätietoisuus ja ahdistus tulevasta. On vaikea olla tässä hetkessä ja nauttia olostaan juuri nyt, kun koko ajan mielessä pyörii seuraava siirto.<br />
<br />
Olin odottanut valmistumista niin pitkään, ja tähän asti kaikki tällaiset isot muutokset elämässäni ovat johtaneet joka kerta johonkin kivempaan ja jännittävämpään kuin edellinen etappi (yläasteelta oli <i>ihanaa </i>siirtyä lukioon, yliopisto ja itsenäinen elämä oli huippua, Erasmus-vaihto ja muut ulkomaan jaksot jännittäviä seikkailuita), joten en osannut odottaa näin karua pudotusta maan pinnalle. Toki meidän aurinkoinen professorimme kertoi heti opintojen ekalla luennolla, että teistä ei tule mitään ja jos saattekin jotain töitä niin ainakaan siitä ei makseta palkkaa, eli minään yllätyksenä ei tullut, että mua ei suoranaisesti revitty yliopiston penkiltä oman alan töihin. Tiedän myös olleeni tosi onnekas, kun sain töitä jopa ennen kuin olin edes alkanut kunnolla niitä etsiä ja vielä ihan mielenkiintoisesta paikasta (joskin työnkuva on vähän vähemmän mielenkiintoinen). Aluksi siis ajattelin, että kaikki meni tosi sujuvasti ja kivasti. Että tässä vähän aikaa katselen ja asetun ja luen romaaneja töiden jälkeen, kun ei ole enää mitään <i>kotitehtäviä</i>, ja muutenkin elän ihanaa vapaata ja aiempaa taloudellisesti paljon vakaampaa arkea.<br />
<br />
Sitten kuitenkin vähitellen alkoi valjeta, miten kovaa kilpailu mielenkiintoisista työpaikoista täällä on. Miten paljon vaaditaan ihmiseltä sosiaalisia taitoja, verkostoitumista ja muuta aktiivisuutta vapaa-ajalla - siis ahkeran hakemusten lähettämisen ja LinkedIn-profiilin päivittämisen lisäksi - jotta voisi haaveilla edes kuulevansa jostain kivoista työtarjouksista. Miten jokaisessa työpaikkailmoituksessa vaaditaan kuu ja tähdet taivaalta ja meikä lannistuu jo siinä kohtaa, kun oma tutkinto on <i>aivan väärältä alalta</i>. Oikeastaan ongelma on suurimmalta osalta juuri se, että lannistun kokonaan, kun asiat alkavat tuntua vähän vaikeilta. Huono itsetunto ja epävarmuus omista taidoista ja osaamisesta ponkaisevat kuin vieteriukot huonosti suljetusta komerosta, ja pieni ääni kuiskuttaa korvaan, että olet ihan huono ja tyhmä ja rumakin vielä, että ei kannata edes hakea mitään uusia töitä. Että ei ehkä mikään ihme, jos vähitellen alkaa jopa uskoa itse tähän mantraan ja masentuu.<br />
<br />
Koska siltä musta on tuntunut. Väsyneeltä, apaattiselta, ahdistuneelta, <i>masentuneelta</i>. Siltä, ettei koskaan enää voi tuntua hyvältä ja että olen tuomittu kulkemaan samaa uraa kodin ja työpaikan väliä seuraavat 40 vuotta toivoen aina, että olisi jo viikonloppu ja saisi olla rauhassa ja sitten lauantaina imuroimaan itkua niellen, kun vapaapäivätkin tuntuvat harmailta ja ankeilta. En ole jaksanut nähdä kavereita, lähteä mihinkään, pitää yhteyttä Suomeen, tai yhtään mitään muutakaan, koska välillä tuntuu, etten ihan selviä edes niistä jutuista mitä on <i>pakko</i>. Työpaikalla käydään melko kireitä neuvotteluita yhdestä jos toisesta työsuhteisiin liittyvästä seikasta, ja kummallinen ilmapiiri sekä yläastemaiset ihmissuhdekuviot ovat olleet omiaan kaivamaan esiin vanhoja inhottavia muistoja koulukiusaamisesta ja muusta sellaisesta mieltäylentävästä. Ja kun kaikkea tätä vatvoo lähinnä omassa päässään, asiat saavat valtavat mittasuhteet, ja unohdan, että elämässä voi olla jotain hyvääkin.<br />
<br />
On ollut jotenkin tympeä olo valittaa, kun mulla on kuitenkin puolueettomasti katsottuna asiat niin sairaan hyvin. On ihan mielekkäitä töitä joiden palkalla pystyy elämään ilman suurempia huolia ja maailman paras poikaystävä joka herättää mut laulaen omakeksimäänsä aamulaulua ja seurallinen kissa kuorsaamassa polvenmutkassa öisin ja perhe ja ystävät Suomessa jotka jaksavat aina ilahtua mun vierailuista aivan liian pitkistä hiljaisista jaksoista huolimatta. Silti vain välillä tuntuu, etten jaksa enkä pysty.<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
***</div>
<br />
Tähän asti pääsin päivällä töissä (12 tuntia toimistolla ilman oven avaamista kummempia työtehtäviä saa näemmä ihmeitä aikaan), ja jotta tämä itselleni heittämäni haaste ei kuivuisi kokoon heti alkuunsa, niin nyt vaan silmät kiinni ja julkaise! Tarinan piti siis jatkua ja saada vähän positiivisempi lopetus, mutta nyt ei todellakaan jaksa ja pysty enää. Huomenna sitten.<br />
<br />
p.s. 30 päivää Amerikkaan!Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-18385237981845228182015-07-22T21:29:00.000+02:002015-07-22T21:29:32.159+02:00Hep!Hengissä ollaan! Olen avannut uuden blogitekstin viimeisen vuoden aikana säännöllisin väliajoin, välillä näköjään jopa tallentanut luonnoksiinkin jotain (mm. krapulaisen vuosikatsauksen vuodesta 2014), mutta sitten kuitenkin aina jänistänyt julkaisemisen kanssa. Valkoisen paperin kauhu kasvaa viikko viikolta suuremmaksi, ja lopulta en enää tiedä, mistä aloittaa. Joten aloitan tästä, keskeltä, ilman mitään alustuksia.<br />
<br />
Mulla on ollut ikävä bloggaamista, ja haluan jälkikäteen muistaa tästä ajanjaksosta muutakin kuin väsymyksen ja stressin. Koska elämään mahtuu niin paljon kaikkea kivaakin. Kuten vaikka kesän ilmainen juoksukoulu (mun ja Maximen eka yhteinen harrastus!), lounaspiknikit puistossa Brysselin helteessä, <i>tasan kuukauden</i> päästä alkava seikkailu Amerikassa (kääks!) ja aika jännät suunnitelmat ensi vuodelle. Tästä viimeisestä en taikauskoisuuttani uskalla kertoa vielä enempää, koska mun pitää vielä päästä läpi yhdestä englannin kielikokeesta ennen kuin suunnitelmani on ihan satavarma, mutta parin viikon päästä pitäisi selvitä lisää ja sitten lupaan sanoa, mistä on kyse (pyydän anteeksi cliffhangeria, mutta pelkään ihan aidosti jotenkin jinxaavani tämän muuten ;)). Pitäkää peukkuja siihen asti! (naapurit varmaan jo laskee päiviä tähän englannin testiin, koska treenailen puheosuuksia kailottamalla englantia kuulokkeet korvilla parvekkeella. pyydän anteeksi niiltäkin...)<br />
<br />
Koska blogitukos on tällä kertaa ollut aika pahanlaatuinen, ajattelin haastaa itseni kirjoittamaan joka päivä kuukauden ajan, eli siihen Amerikan reissuun asti. Ehkä saan taas riman laskettua tarpeeksi alas ja internet pääsee jatkossakin nauttimaan laadukkaista tarinoistani...!Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-14624794195474879582014-12-18T20:31:00.000+01:002014-12-18T20:31:42.991+01:00Tule jo, loma!Vähän vajaa 23 tuntia lennon lähtöön, ja meillähän on tietenkin edelleen matkalaukut levällään eteisessä ja asunto lomakuntoon raivaamatta. Kissan kamoineen hoitelin sentään valmiiksi lomaa varten, mutta josko sinne Suomeen tarvisi muutakin mukaan kuin tuliaissuklaita ja -olutta?<br />
<br />
Töissä saatiin melko täyslaidallinen "jouluyllätyksiä", ja kauhulla jo odottelen lomalta paluuta. Erään (kylläkin iloisen) sattumuksen seurauksena kaikki muutenkin sekavat kuviot heittivät häränpyllyä ja yhtäkkiä epätietoisimmassa ja huonoimmassa asemassa olenkin minä. En voi, enkä halua mennä yksityiskohtiin näin julkisella areenalla, mutta sanonpa vaan että korvista nousi tänään aika moneen kertaan savu. Mutta ONNEKSI huomenna alkaa loma. Tuleepa kerrankin tarpeeseen!<br />
<br />
Maxime osasi lukea tilannetta ja se avasi tälle stressi-erkille pakkailuoluen. Taidan siis siemaista sen tuosta loppuun ja mennä jatkamaan laukun täyttämistä! Kissahan siellä toki jo on (joo, en todellakaan ota sitä mukaan), samoin kuin noin kolme kiloa belgialaista suklaata :) Äiti piristi raportoimalla, että Tampereella on lunta, jee! Talvi ja joulu ja Tallinnan risteily ja kaikki ihanat ihmiset, täältä tullaan!Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-4333098860408407582014-12-17T14:05:00.000+01:002014-12-17T14:05:00.137+01:00Etsitään omaa kotia, tositarkoituksellaTaloutemme järkevämpi osapuoli on jo pidemmän aikaa tarkkaillut silmä kovana asuntojen hintoja ja lainojen koronvaihteluita raportoiden aika ajoin mulle suu vaahdossa siitä, miten <i>just nyt</i> on oikea hetki investoida omaan kotiin. Minä olen yleensä tyytynyt myötäilemään vähän hajamielisesti, koska talon ostaminen on tuntunut monestakin syystä todella kaukaiselta ajatukselta. Tai oikeastaan syitä on kaksi: a. me ei tiedetä yhtään, missä asutaan vaikka puolen vuoden päästä, ja b. meillä ei oo rahaa. (lue: mulla ei ole rahaa.)<br />
<br />
Nyt kuitenkin varoivaisesti ollaan ruvettu totuttelemaan ajatukseen, että ehkä (tämä on tosi iso ehkä, johtuen lähinnä Maximen työtilanteesta) tänne Brysseliin voisi harkita ihan asettuvansa. Jos nyt ei loppuelämäkseen, kuitenkin sen verran pitkäksi aikaa, että oikeasti oma koti kannattaisi hankkia. Niin oma, että uskaltaisi esim. hakata nauloja seiniin tai sutia väriä elämään, eikä vain aina eläisi tällaisten väliaikaisratkaisujen kanssa. Ollaan siis selailtu ahkerasti Immowebin ja Google mapsin sivuja ja kartoitettu hintoja, asuinalueita ja yleisesti tarjontaa täällä Euroopan pääkaupungissa.<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJbzQ2QG4qABdnVlJSipuEn6wLudgmICMnGIpI8oTTyB5KCyBSgCktSiakjFSLFN7ZaAVDn-g2IRjDqvPzL7ZeBwVvmrfonkW_tiYrF94hhpmXiobpUwBcbqEjRa2T4gRFqy11wGmL4v2m/s1600/DSCN2089.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJbzQ2QG4qABdnVlJSipuEn6wLudgmICMnGIpI8oTTyB5KCyBSgCktSiakjFSLFN7ZaAVDn-g2IRjDqvPzL7ZeBwVvmrfonkW_tiYrF94hhpmXiobpUwBcbqEjRa2T4gRFqy11wGmL4v2m/s1600/DSCN2089.JPG" height="640" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Parasta nykyisessä asunnossa: tilan tuntu ja nuo valtavat (joskin tuskaisen likaiset) ikkunat. Kissa kuvausrekvisiittaa ;)</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Meidän nykyinen kämppä on niin älyttömän kiva ja hyvällä paikalla, että rima on suht korkealla, enkä minä ainakaan ole valmis hyväksymään muita kuin lähes täydellisiä kandidaatteja, toki budjetin sallimissa rajoissa. Meidän vaatimuslista ja Immowebin tarjonta vain eivät ihan tunnu aina kohtaavan.<br />
<br />
Meille tärkeitä kriteerejä ovat seuraavat:<br />
<br />
<ul>
<li><b>Sijainti</b>. Bryssel on superruuhkainen kaupunki, eikä sujuva julkinen liikenne ole mikään itsestäänselvyys, joten paikka on syytä valita huolella, jotta kummallakin on suht mukava työmatka. Tällä hetkellä mulla on mukava parinkymmenen minuutin kävelymatka (tai vajaan vartin metromatka jos tulee kissoja ja koiria taivaalta) byroolle, kun taas Maxime voi valita viettävänsä aamuruuhkassa joko 30-40 minuuttia ratin takana tai 50-80 minuuttia (en huijaa!) metrossa+ratikassa+bussissa. Tasan ei käy nallekarkit. Siitä kyllä vielä keskustelemme, että kuinka kauas keskustasta olemme valmiita siirtymään. Maxime innostui nimittäin suuresti yhdessä ilmoituksessa bongatusta lehmästä laitumella talon vieressa, kun taas allekirjoittaneessa se aiheutti lähinnä kauhun väristyksiä...</li>
</ul>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsBSVQpnnSF9fyjoVcLCo22hHrPQkBsoafYqkKsZh18TC6IO17B5Bkt_15fnlJRTuRpDvfMuA2C4wDOBExUNXuWg386c9imuj7Vj8moJjjR82sT5HTt2incH0A_Ml81RN2WS3Ooju9ieyy/s1600/DSCN2076.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsBSVQpnnSF9fyjoVcLCo22hHrPQkBsoafYqkKsZh18TC6IO17B5Bkt_15fnlJRTuRpDvfMuA2C4wDOBExUNXuWg386c9imuj7Vj8moJjjR82sT5HTt2incH0A_Ml81RN2WS3Ooju9ieyy/s1600/DSCN2076.JPG" height="480" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tällä hetkellä katselemme elämänmenoa Brysselissä tällaisesta näkövinkkelistä</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<ul>
<li><b>Riittävästi makuuhuoneita</b>. Tai tämä taitaa olla enemmän mun vaatimukseni, mutta kyllä mun mielestä ainakin kolme pitäisi olla: yksi meille, yksi vieraille ja yksi potentiaaliselle jälkikasvulle. Täällä on yllättävän paljon taloja, joissa on neljä tai viisikin makkaria, mutta usein ne ovat sitten tosi pieniä ja ahtaita, ja minä kyllä kaipaisin ennemmin tilaa ja avaruutta. </li>
</ul>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgg78sVNs9c1jfeaWH88JJyrGiD-dohdMOizt1L8KL9boQBkJxGsx-y9_4fKaadudGiUPUe2rF48Bgo9NkWSGtUMA2yMILgVyZKgEfVRLQxPeKqPxycsX6E9hMAPD8-fAV8TeVe8VlB3qmW/s1600/DSCN2187.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgg78sVNs9c1jfeaWH88JJyrGiD-dohdMOizt1L8KL9boQBkJxGsx-y9_4fKaadudGiUPUe2rF48Bgo9NkWSGtUMA2yMILgVyZKgEfVRLQxPeKqPxycsX6E9hMAPD8-fAV8TeVe8VlB3qmW/s1600/DSCN2187.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqCq5IDpOe_9473vLLMhsw466-U9tMdsVnxR5dU2ZKdgHhh46c-4ioP7JoX4uE6URGxHn8BKi8i4AGOwzRvg6ABiNbKUF5xpz7q8I4HyTbNtNUl96cp5rmaHnzq0zBEmpXUJmbTFpjhPqc/s1600/DSCN2194.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhqCq5IDpOe_9473vLLMhsw466-U9tMdsVnxR5dU2ZKdgHhh46c-4ioP7JoX4uE6URGxHn8BKi8i4AGOwzRvg6ABiNbKUF5xpz7q8I4HyTbNtNUl96cp5rmaHnzq0zBEmpXUJmbTFpjhPqc/s1600/DSCN2194.JPG" height="480" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Belgialaisia omakotitaloja. Kapean julkisivun taakse kätkeytyy usein kapea ja käytäväimäinen koti...</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<ul>
<li><b>Oikea suihku</b>. Ei siis kylpyammesuihkua, vaan se semmoinen joka Suomessa on ihan yleinen normi. Täällä ratkaisu tunnetaan nimellä "douche à l'italienne" eli italialainen suihku. Hassua...</li>
<li><b>Erillinen vessa</b>. Tämä oli Maximelle ihan tosi tärkeä juttu. Ilmeisesti sitä ahdistaa asioida liian avarassa WC-tilassa :D Ja onhan se toki kätevää, että sillä välin kun toinen on istunnolla, toisella on pääsy kylppärin peiliin ja lavuaariin.</li>
</ul>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwxi6AnYc_asN5aahfCzE1AYjpHkbgMro-rIJJtzqlyzEOPUaLTHaeV5bZhPQ33tU22G_SABSYYvU5eoTQgzHIkzx2FLlSjbe12azBltA8FymlW2IPDy9lRykJMtm96ZZ5bcLF7LyQjPCs/s1600/DSCN1912.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwxi6AnYc_asN5aahfCzE1AYjpHkbgMro-rIJJtzqlyzEOPUaLTHaeV5bZhPQ33tU22G_SABSYYvU5eoTQgzHIkzx2FLlSjbe12azBltA8FymlW2IPDy9lRykJMtm96ZZ5bcLF7LyQjPCs/s1600/DSCN1912.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<ul>
<li><b>Iso keittiö</b>. (tähän huutomerkki: !) Mielellään myös ns. <i>cuisine super-équipée</i>, eli "supervarusteltu" keittiö - suomalaisittain ihan vain keittiö - , jossa on kaikki pelit ja vehkeet. Eli kaapistot, tiskiallas, hella ja mahdollisesti jopa jääkaappi ja astianpesukone. Tämän hetkinen keittiömme on suht tilava mutta ihan kauhea suunnittelukatastrofi: säilytystilaa on reilusti hankalissa paikoissa (tiskikoneen taakse jäävässä kulmakaapissa! kolmen metrin korkeudella!) ja pöytäpintaa ihan minimaalisesti, siitäkin suurin osa vaikeasti tavoiteltavassa kulmassa. Olisikin unelmien täyttymys, jos keittiöön mahtuisi kaksi ihmistä puuhaamaan yhtä aikaa ilman jatkuvaa tappelua!</li>
</ul>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLMHXKtX4UQ4Jt4Fyerhyphenhyphenf2GBx-DDpHhqJCBfjpWqDzmGprOW1N7GyAL89IPSk_1ZdyEROEFr_k_6GJuReDxmPO0PSfdsyyG8NIohwtPKD-_RPGQqbJwRzBvjSc8MoWOXPcD0CZ9STXFBM/s1600/DSCN1918.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgLMHXKtX4UQ4Jt4Fyerhyphenhyphenf2GBx-DDpHhqJCBfjpWqDzmGprOW1N7GyAL89IPSk_1ZdyEROEFr_k_6GJuReDxmPO0PSfdsyyG8NIohwtPKD-_RPGQqbJwRzBvjSc8MoWOXPcD0CZ9STXFBM/s1600/DSCN1918.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<ul>
<li><b>Puutarha/piha</b>. Maximelle tämä on se eka, minkä se tsekkaa joka ilmoituksesta. Täällä ahtaassa Belgiassa pihat ovat usein pikkuruisia, betonilla ainakin osittain päällystettyjä, ja mallia käytävä kahden korkean muurin välissä. Me taas haluttais, että pihaan saisi vähän istutuksia, puutarhakaluston ja tilaa lapsen/lasten leikkiä. Eikä yhtään haittais, jos aurinko pääsisi sinne paistamaan, eikä naapureilla olisi suoraa näköyhteyttä meidän puuhiin ylemmistä kerroksista. (Eli oma talo hakusessa, ei kerrostalon pohjakerros...)</li>
</ul>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2fd3t-Lwqhl2B2QPpr7WUzDrcI7kJSoPnRUV5wUsw6UsmHh5u9El8YV4MVNKDKK9rUJH6T94Ql-Sqvufl9RqXl5CsEbDwGsL3Or9AXr2R3xJZEhT98ikYYdOLOt2pePgD3vWp0_LQEk5t/s1600/DSCN2180.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2fd3t-Lwqhl2B2QPpr7WUzDrcI7kJSoPnRUV5wUsw6UsmHh5u9El8YV4MVNKDKK9rUJH6T94Ql-Sqvufl9RqXl5CsEbDwGsL3Or9AXr2R3xJZEhT98ikYYdOLOt2pePgD3vWp0_LQEk5t/s1600/DSCN2180.JPG" height="480" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tämän tyyliset puutarhat ovat täällä muotia...</td></tr>
</tbody></table>
<ul>
<li><b>Ei välitöntä suurremontin tarvetta</b>. Olen valmis maalaamaan, tapetoimaan ja tekemään muuta pientä pikkuremonttia, mutta olen elämässäni sen verran monta remppaa joutunut näkemään, etten enää kaipaa sitä sekasotkua, jatkuvia riitoja ja pihalla otettuja suihkuja...... Eikä meillä kyllä olis varaakaan ruveta myös remontoimaan.</li>
</ul>
<div>
Pääasiassa täällä on tarjolla verrattaen kalliita, suomalaiseen tasoon verrattuna tosi huonokuntoisia, ahtaita ja pimeitä kämppiä. Ainakin jos ei ole valmis lähtemään kauemmas keskustasta ja viettämään päivittäin runsaasti aikaa työmatkaan (emme ole, tai minä ainakaan). 300 000€ rupeaa olemaan suht realistinen budjetti, ja silloinkin yleensä joutuu joustamaan ainakin jostain vaatimuksesta (varsin usein tuosta viimeisestä, valitettavasti).</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Asia, joka mua on suuresti ihmetyttänyt täkäläisissä asuntoilmoituksissa on se, että tosi harvat vaivautuu siivoamaan kotona ennen kuvien ottamista tai panostaa hyviin kuviin. Kyllä mua ainakin vakuuttaa sata kertaa enemmän laadukas kuva, josta näkee huoneiden koon ja mallin realistisesti sen sijaan, että sanallisesti vakuutetaan että tosi kiva ja iso on, mutta kuvassa näkyy vain himohamstraajatyylisiä tavaravuoria ja ruosteisia vesijohtoja. Ehkä täällä on vain niin paljon kysyntää, että vähän huonompikin talo menee kuin kuumille kiville, jos sijainti on ok?<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEitpUS49A9VTt5I8Vrm6jPKeQbXYlSYWliEJcdmtWPtPw-cAu6pu-d3F_ShMiOH-rB2xAC6Y_9qW6sV_EFyRA2pNI-XLNQSuYWk0ISL7iQYSmpzB7LWeMXmTQIOkdPaW41R3Ez6tzy11qZy/s1600/DSCN1920.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEitpUS49A9VTt5I8Vrm6jPKeQbXYlSYWliEJcdmtWPtPw-cAu6pu-d3F_ShMiOH-rB2xAC6Y_9qW6sV_EFyRA2pNI-XLNQSuYWk0ISL7iQYSmpzB7LWeMXmTQIOkdPaW41R3Ez6tzy11qZy/s1600/DSCN1920.JPG" height="480" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Meillähän on aina kaikki ihan viimisen päälle</td></tr>
</tbody></table>
</div>
<div>
</div>
<div>
Olen pannut myös merkille, että täällä on suosittua maalata seinät melko... räväkän värisiksi. Kauhein oli yksi talo, jonka <i>kaikkien </i>huoneiden seinät oli sudittu tosi tumman violeteiksi. Ahdistavaa! En itsekään ole erityisen suuri skandinaavisen valko-beigen, pelkistetyn tyylin ystävä, mutta rajansa kaikella... :D</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Onneksi tässä ei vielä ole sentään mikään kiire talokaupoille, vaan ensinnäkin rauhassa odotetaan tietoa, että jäädäänkö tänne edes asumaan (alkuvuodesta pitäisi tilanteen vähän valottua). Sillä välin on hyvä jatkaa vieraampien asuinalueidin kartoittamista ja saanpahan minäkin lisäaikaa siirtää euroja säästötilille!</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-74310078165219811002014-12-15T22:04:00.000+01:002014-12-15T22:04:57.086+01:00Koti-ikävääEn ole koskaan ollut kova ikävöimään. Menin muistaakseni seitsemänvuotiaana ekalle viikon kestävälle kesäleirille (Sorjan kesäsiirtola <3), eikä mulle kertaakaan tullut mieleen siellä, että voi kun olisin kotona. Ihmettelin äidin perään nyyhkiviä ikätovereitani ja olin lähinnä pettynyt, kun piti lähteä kotiin. Siis vaikka sinnekin oli lopulta ihan kiva palata :) Myöskin partiourani aikana leireillä ja retkillä osasin ikävöidä aika ajoin vain pehmeää petiä ja lämmintä suihkua, muuten metsässä rymyäminen kavereiden kanssa oli huippua. Ehkä mulla oli sellainen perusturvallisuus kunnossa, etten osannut edes pelätä, ettei koti ja perhe olisi mua odottamassa seikkailuiden jälkeen?<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcflarJUS2WOK0E02kV5UcF35dkG2VUnYNdCFiwqBb1g61tU8YTsLSNq8cahqSpL8zz3-4u8f78ZtzxhYrnSF5d4_01xBKwOO6amAs9JfhjdS-_SDptTElh6EFuX3SXaTPxB62vKi9VsJC/s1600/P4180007.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcflarJUS2WOK0E02kV5UcF35dkG2VUnYNdCFiwqBb1g61tU8YTsLSNq8cahqSpL8zz3-4u8f78ZtzxhYrnSF5d4_01xBKwOO6amAs9JfhjdS-_SDptTElh6EFuX3SXaTPxB62vKi9VsJC/s1600/P4180007.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
Ulkomaan keikoilla olen kaihoisasti kaivannut ruisleipää ja salmiakkia, kotisaunaa ja kävelyitä metsässä, omaa perhettä ja parhaita ystäviä. Kuitenkin on ollut niin kivaa ja jännää olla Suomen rajojen ulkopuolella keräämässä kokemuksia ja uusia tuttavuuksia, etten ole osannut ajatella, että <i>olisinpa sittenkin kotona</i>. Suomi on aina ollut siellä jossain taustalla odottamassa, valmiina ottamaan väsyneen matkailijan takaisin vastaan, kun sen aika on.<br />
<br />
Nyt kuitenkin mieleen on vähitellen hiipinyt se tosiseikka, etten ehkä enää koskaan palaakaan. En ole tällaista päätöstä missään vaiheessa tietoisesti tehnyt, mutta järjellä ajateltuna tajuan, että niin kauan kuin tuon ranskiksen vauhdikkaissa käänteissä pysyttelen mukana, pysyvämpi paluu Suomeen on hyvin hyvin epätodennäköinen ratkaisu. Ainakaan ennen eläkevuosia, enkä ole kovin hyvä tekemään suunnitelmia edes neljän kuukauden päähän, saatika sitten neljänkymmenen vuoden...<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgw8czlOJvuoXkRFHV5k03nzwV91aAW5sRcBwPN4wE7lReOiLz7l_1IUkNNKDJAdl5AlZHKP7HzOO6V0P7LXNNWacXZfpIgEyxHxTI0JGRKz4LvSTlexMKk60zQMnFJzbevl4LvToyQuh1p/s1600/DSCN1754.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgw8czlOJvuoXkRFHV5k03nzwV91aAW5sRcBwPN4wE7lReOiLz7l_1IUkNNKDJAdl5AlZHKP7HzOO6V0P7LXNNWacXZfpIgEyxHxTI0JGRKz4LvSTlexMKk60zQMnFJzbevl4LvToyQuh1p/s1600/DSCN1754.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
Nytpä sitten tunnenkin jo vähän voimakkaamman kaihon kouraisun vatsapohjassa, kun Finlandia-hymni kajahtaa ilmoille tai kun tuuli leväyttää siniristilipun koko komeudessaan auki työhuoneen ikkunan takana. Kulttuurishokki on täällä Belgiassa iskenyt täysillä päin näköä ja kestänyt jotenkin loputtoman pitkään, ja Suomi onkin kohonnut heti paratiisista seuraavalle sijalle. Kaipaan välillä niin niin hirveästi, etten edes tajua, miten pystyn asennoitumaan tähän, että lopun elämääni pääsen sinne vain lomailemaan.<br />
<br />
Seuraavia asioita on eniten ikävä:<br />
<br />
<b>Perhe ja ystävät</b><br />
<br />
Tarviiko tätä edes selittää? Voihan se olla, ettei Suomessa asuessakaan tulisi hirveän paljon useammin käytyä esim. Tampereella perheaikaa viettämässä, ja toisaalta pitkä välimatka pitää välit mitä parhaimmassa kunnossa, mutta olispas ihan kivaa, kun voisi viettää sellaista ihan tavallista, rentoa arkiaikaa välillä niiden läheisimpien ja rakkaiden ihmisten kanssa. Nyt kaikki Suomi-vierailut on aikataulutettu ja ohjelmoitu jo etukäteen ja parissa tunnissa pitää ottaa tiedoksi edellisen puolen vuoden tärkeimmät jutut. Ihan tavalliset, tylsät sunnuntaiaamut siskon kanssa JIMin remonttiohjelmia katsoen jää väistämättä väliin... Ja se on kyllä väärin.<br />
<br />
<b>Metsä</b><br />
<br />
Ja luonto ja tila ympärillä. Täällä "metsään" pitää aina erikseen lähteä ja viikonloppuisin (erityisesti jos ihme tapahtuu ja on hyvä ilma) siellä on puoli Brysseliä. Ei siinä pääse kunnon erätunnelmiin, kun "poluilla" (eli viitoitetuilla metsäteillä, jotka pahimmassa tapauksessa on asvaltoitu) saa koko ajan olla ohittelemassa kymmenen hengen piknik-seurueita lastenvaunuineen ja väistellä trikoissa sinne tänne sinkoilevia lenkkeilijöitä ja "maasto"pyöräilijöitä. Liikenteen melukaan ei ihan täysin pääse vaimenemaan missään vaiheessa, ja kymmenen minuutin välein yli jyristää lentokone. Ylipäätään jatkuva väentungos ihan joka paikassa käy aika ajoin hirveän raskaaksi, ja haaveilenkin jo Tampereen keskustasta, jossa Brysselin kaltaisia kuolemanruuhkia on havaittavissa lähinnä Hullujen Päivien aikaan Stockmannin välittömässä läheisyydessä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinww9l3cARlHUgt7YjaBp3xRxnr9WI1OM83lNh8LhnT9gQDdcNGr-HhaxEAsKbOY5nb9peboxyC_Bsguq55RCTvI2lENNm14kMpRIhvtzPfVOQB92uZfgYUULGdy-V2fHkNgz_eb_tsW-z/s1600/DSCN1346.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEinww9l3cARlHUgt7YjaBp3xRxnr9WI1OM83lNh8LhnT9gQDdcNGr-HhaxEAsKbOY5nb9peboxyC_Bsguq55RCTvI2lENNm14kMpRIhvtzPfVOQB92uZfgYUULGdy-V2fHkNgz_eb_tsW-z/s1600/DSCN1346.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<br />
<b>Sauna</b><br />
<br />
Meillä onneksi on töissä sauna, joka on myös henkilökunnan virkistyskäytössä, eli parhaimmillaan käyn kaksikin kertaa kuussa löylyissä loikoilemassa. Ei sähkökiukaan lämpö kuitenkaan koskaan ihan voita kotisaunan puukiukaan kosteaa löylyä. Ja tulevallakin Suomen reissulla olisi tarkoitus ainakin kerran ehtiä Kaupinojalle saunomaan ja järveen (avantoon?) kastautumaan. Ei ole sen voittanutta :)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMG0yNCSYoCbT3MMeW4NzYB8jT92o6TXNKfIM31y6K00H2l05TZgYc1z0J40Qy7z_LqBjMPQ8yTn9HyRb_aFtuqWkejhaTY7mGa3Piku6MeGS2vC9m4qbedq0NqHUFcCKrhfP4-D-fPFku/s1600/DSCN1778.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjMG0yNCSYoCbT3MMeW4NzYB8jT92o6TXNKfIM31y6K00H2l05TZgYc1z0J40Qy7z_LqBjMPQ8yTn9HyRb_aFtuqWkejhaTY7mGa3Piku6MeGS2vC9m4qbedq0NqHUFcCKrhfP4-D-fPFku/s1600/DSCN1778.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<br />
<b>Kirjasto</b><br />
<br />
Maailman hienoin keksintö! Oon päässyt viime aikoin taas kunnon ahmimismoodiin lukemisen kanssa, mutta ongelmaksi muodostuu se, että kertaalleen luettuja pokkareita kertyy vinot pinot nurkkiin ja rahaa palaa. Olen vähän pöhkö, mutta kiinnyn kirjoihin (vaikka olenkin myös pihi ja ostan lähinnä tosiaan pokkareita), enkä raaski panna eteenpäin muuta kuin oikeasti huonot tekeleet... Vaan kylläpä olis ihanaa vain marssia kirjastoon tekemään näitä heräteostoksiani sen sijaan, että kuluttaisin Fnacin lattiaa. Ilmaiseksi saisin kantaa kotiin kassikaupalla laatukirjallisuutta. Täällä päin maailmaa kuulemma kirjastosta riippuen joko maksetaan kortista kuukausi- tai vuosimaksua, ja lainat ovat sitten "ilmaisia" tai kortti on ilmainen mutta lainoista peritään parinkymmenen sentin maksu. Per kirja. Kyllä minä niin mieleni pahoitin...<br />
<br />
<b>Ruisleipä</b><br />
<br />
Ainoa listalle yltävä elintarvike, vaikka useinkin ulkosuomalaisten puheissa huokaillaan juuri suomalaisen ruoan perään. Tämä ehkä selittyy sillä, että Bryssel on verrattaen suomalainen asuinpaikka, ja mun työkaveritkin ovat pääosin suomalaisia, joten tuliaiskarkkeja ja -suklaita on harva se viikko neukkarin pöydällä. En osaa kaivata suomalaista maitoa (kun en maitoa juo/käytä), karjalanpiirakoita, mämmiä tai HK:n blöötä. Salmiakinhimon täällä saa sammutettua hollantilaisen HEMAn antimilla (niiden suolaiset salmiak-karkit ovat lähes suomalaisen veroisia ;)) ja pullaakin tulee leivottua ihan yli tarpeen. Täältä saa hyvää tuoretta leipää leipomosta, torilta laadukkaat (ja edulliset!) vihannekset ja hedelmät, ja oikeastaan kaikkia meidän suosikkiruokia saa täkäläisten supermarkettien antimilla pöytään loihdittua, joten en oikein osaa kaivata suomalaisen ruuan perään. Hyi minua...!<br />
<br />
Niin, tosiaan se ruisleipä (mielellään paahdettuna ja oivariinin+oltermannin kanssa nautittuna) himottaa ajoittain enemmän kuin laki sallii!<br />
<br />
<b>Kunnon talvi</b><br />
<br />
Who would have guessed...? Kyl vaan kun tuota ulkona vallitsevaa brysselinharmaata säätä, kylmää viimaa ja vaakatasossa satavaa tihkua katsoo, niin tulee äkkiä ikävä valkoista hankea ja kuivaa pakkassäätä, oli kuinka pimeä hyvänsä. Käsittääkseni tämä alkutalvi ei ole kummoinenkaan ollut siellä koti-Suomessakaan, ja täällä taas helpotus yleensä koittaa jo joskus helmikuussa, kun lämpötilat alkavat kivuta inhimillisiin lukemiin (eli vähintään kaksinumeroisia plus-asteita) ja kukat kukkimaan. Mutta silti, kaiken järjen vastaisesti haikailen Suomen talvea.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKQGMT6pSyKriPfy_E627lwaCPEqihaeeF92GtNsRUSC84_p7yMugMHtOqZtG3sflyqhQk-IH3Lqi95rCgc0fBy4s752sA6qBV-JvVaH38rFvIGQ9sh7rzm8Lrpfj0MCWO8YMalsLqGz4a/s1600/DSCN1590.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgKQGMT6pSyKriPfy_E627lwaCPEqihaeeF92GtNsRUSC84_p7yMugMHtOqZtG3sflyqhQk-IH3Lqi95rCgc0fBy4s752sA6qBV-JvVaH38rFvIGQ9sh7rzm8Lrpfj0MCWO8YMalsLqGz4a/s1600/DSCN1590.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<br />
Itsenäisyyspäivän viikonloppuna sain vieraita Suomen Turusta, ja olipa ihanaa viettää muutama päivä samanmielisten ja -kielisten kavereiden kanssa! Ikävä näiden neitosten lähdettyä olikin sitten ihan hirveä, mutta onneksi seuraava Suomi-loma koittaa jo ihan pienen hetken kuluttua. Ei haittaa pimeys, eikä loska, eikä <a href="http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194947751323/artikkeli/ei+mielta+ylenna+meteorologilta+koruton+ennuste+taman+viikon+saasta.html" target="_blank">maailman masentavin sääennuste</a> - Suomi, täältä tullaan !Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-85425505556794230952014-12-14T22:01:00.002+01:002014-12-14T22:01:31.282+01:00It's the most wonderful time of the year<br />
Minä sitten niin tykkään tästä loppuvuoden juhlakaudesta ja varsinkin joulusta! Meillä bailaus aloitetaan Maximen synttäreistä, joita seuraavat omani vain neljä päivää myöhemmin ja sitten yleensä tiivistä tahtia pikkujoulut, itsenäisyyspäivä, joulu ja uusi vuosi. Kiirettä siis pitää.<br />
<br />
Tänä vuonna sain jonkun reippauspuuskan jo hyvissä ajoin marraskuussa (mahtoi liittyä niiden M:n synttäreiden järjestelyyn) ja oon fiilistellyt ihan antaumuksella jouluvalmistelujen kanssa. Aamut ovat alkaneet kardemumman tuoksuisella kahvilla kynttilöiden palaessa ja joululaulujen <strike>raikaessa </strike>soidessa taustalla. Näpräsin meille myös joulukalenterit, joskaan kaikki ei mennyt ihan niin kuin strömsössä... Kävin ostamassa omaa kalenteriani ja yleistä joulufiilistä varten valmista kaupan piparitaikinaa pappilasta, koska viime vuotinen oma yritelmäni tehdä taikinaa <i>ei </i>oikein onnistunut ja piparit korventui kivikoviksi korpuiksi alta aikayksikön (vika taisi olla belgialaisessa siirapissa). Viitisen euroa köyhempänä ja kotimatkalla likomäräksi kastuneena ryhdyin onnellisena leipomapuuhiin... kunnes muistin, etten omista yhtä ainoaa muottia. Tuli sitten pyöreitä (vesilasilla muotoiltuja) ja sydämenmuotoisia (tähän juuri vapaalla kädellä kykenen) pipareita... :D Seuraavan pettymyksen kohtasin, kun taikina haisi aivan kummalliselta ja ummehtuneelta, eikä paistaminen ihan hirveästi parantanut asiain tilaa. Kyllähän ne nyt etäisesti maistuu pipareilta ja joskus kalenterin ohi kulkiessa haistaa etäisen mausteisen tuoksun, mutta ensi kerralla ehkä voisin tarkistaa päiväyksen kun ostan jotain Suomi-tuotteita pappilasta. Tai menen Ikeaan ja ostan suoraan Anna's pepparkakoja!<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZWLxzXwHBweZeJCooPmPoh1a7IiBfs7ZeyDSK7Ol7kVvwuht4ITMWnYXd2TC0v1DQhnL3B-8ShVDi_940xuyCoh5U9oJUXwGt3tEDxxR0fWceZjXPJvHYrqq0b2aEYHPSFJNexgUsGdlc/s1600/DSCN2831.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZWLxzXwHBweZeJCooPmPoh1a7IiBfs7ZeyDSK7Ol7kVvwuht4ITMWnYXd2TC0v1DQhnL3B-8ShVDi_940xuyCoh5U9oJUXwGt3tEDxxR0fWceZjXPJvHYrqq0b2aEYHPSFJNexgUsGdlc/s1600/DSCN2831.JPG" height="640" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Annan kalenteri</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiw3V9j7HokqeJ2g9vIJiI1u9NBlGMAHszFZSeU5jUde1iTdt6kOfziwcNeX9xxgzEGFM8X8YshIFzUT6VOP4EE-pJ5mOMfe7b6IB5JhIRoeK9N-eDy1dYhUa-x2x1Xr1UY3mg_TNh8MffF/s1600/DSCN2833.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiw3V9j7HokqeJ2g9vIJiI1u9NBlGMAHszFZSeU5jUde1iTdt6kOfziwcNeX9xxgzEGFM8X8YshIFzUT6VOP4EE-pJ5mOMfe7b6IB5JhIRoeK9N-eDy1dYhUa-x2x1Xr1UY3mg_TNh8MffF/s1600/DSCN2833.JPG" height="480" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Maximen kalenteri</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Muita takaiskuja mainitakseni tämän vuoden hyasintit eivät tuoksuneet yhtikäs miltään (miten se on edes mahdollista...?) ja Maxime ei ole ollut lainkaan vaikuttunut joulukalenteristaan. Tai mun joulusoittolistasta. Pyh, sanon minä, ja sytytän kolmet jouluvalot välkkymään musiikin tahdissa! <br />
<br />
<div style="text-align: center;">
*** </div>
<br />
Työpaikan pikkujouluissa oli tänä vuonna teemana venetsialaiset naamiaiset, ja vaikken itse lähtenytkään irrottelemaan täyspitkien iltapukujen ja muiden hörsellysten kanssa, myös Halvan ja Mauttoman antimilla pääsi suht pitkälle. Ja olipa vaan kiva laittautua kaikessa rauhassa ja tanssahdella aamuyöhön asti tietäen, ettei tällä kertaa tarvi itse raahautua seuraavana päivänä krapulaisena siivoamaan kaljalta haisevaa juhlapaikkaa! :D <br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZKT_RBdiIJJ8Gh1xoiPfYawFbPHf9eQ8tDej1ai6t8ZrRIwGA0cR8coNrHh336cQyCgf6ZDtJC7lFCnFVUYOfapgIx_DwJnuXGmNz4J5Q2Z2fHiFznxXPAqCWaAls0dFXQ0GkQXx9kdDH/s1600/DSCN2822.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgZKT_RBdiIJJ8Gh1xoiPfYawFbPHf9eQ8tDej1ai6t8ZrRIwGA0cR8coNrHh336cQyCgf6ZDtJC7lFCnFVUYOfapgIx_DwJnuXGmNz4J5Q2Z2fHiFznxXPAqCWaAls0dFXQ0GkQXx9kdDH/s1600/DSCN2822.JPG" height="640" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Piirrettäköön rasti seinään, sillä mun tukka oli KIHARALLA ja se myös pysyi kiharalla koko illan!</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhK3gGwg9gfxLrFBpqG52r61nt7VZdQHfk-S7g1bag6Lv37FnMAvdIBfC3tP5Nu4jEA5qDBFtXuh_M7MUASVnxohyX7dwHku9v7jw5ic_Y0-UOAVI_DGxrDJbp3frkRj-7fi7uCgTb6eoiI/s1600/DSCN2823.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhK3gGwg9gfxLrFBpqG52r61nt7VZdQHfk-S7g1bag6Lv37FnMAvdIBfC3tP5Nu4jEA5qDBFtXuh_M7MUASVnxohyX7dwHku9v7jw5ic_Y0-UOAVI_DGxrDJbp3frkRj-7fi7uCgTb6eoiI/s1600/DSCN2823.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
Kaikki tämä puuhaaminen ja juhliminen vaati kuitenkin veronsa, ja kaaduin peräti kahteen otteeseen vuoteeseen flunssapotilaana. Eka tauti vei äänen melkein viikoksi ja oli muutenkin tuskastuttavan sitkeä pikku kiusa, seuraava taas nostatti kunnon kuumeen houreineen monta kertaa yhden vuorokauden aikana ja nyt jälkiaalloissa olen taas tukossa kuin kylppärin viemäri... Mutta josko tällä kertaa selviäisin jouluaaton tajuissani? :) Perinnehän tämäkin siis tavallaan oli ja kuuluu omana osanaan joulunalusaikaan.............. Sitä paitsi sain sairaslomaillessa luettua pari ikuisuusprojektia loppuun, katsottua Greyn anatomian ja Mad Menin tuoreimmat kaudet ajantasalle ja kaivettua kutimen taas tauon jälkeen esiin.<br />
<br />
Mikä parasta, joululomaan on enää viisi päivää! VIISI työpäivää ja sitten saan tehdä ihan mitä huvittaa yli kaksi kokonaista viikkoa. En malta odottaa!<br />
<br />
(<span style="font-size: x-small;">Jos nyt saa ihan pikkuisen valittaa niin flunssien ja juhlimisen huomaa kyllä sitten läskin määrän räjähdysmäisestä kasvusta. Mutta pian koittaa tammikuu ja reipas, raitis elämä </span>;))Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-77082577499755701972014-11-30T23:34:00.000+01:002014-11-30T23:34:33.349+01:00Kesälomalla, osa 4Näihin maisemiin oli ihana herätä. Kesäkuun lopussa turisteja ei vielä ollut tungokseksi asti (paitsi saksalaisia joita oli joka jumalan paikassa - ja mulle tietenkin puhuttiin saksaa koska blondi = saksalainen), joten leirintäalueen edessä oleva ranta näytti aamu-uinnin aikaan tältä:<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoYUUX-wh3wfQbxgCD1vpPVd7MQNdp6dyvMND-WcXD5EeshkxJ_2r5N1W2W1RqvBbtMkyRhubETzBY_4cnlUjT4SSLixOa4kAF_krCu5WTGO6mmKIGIFWQbG00VvbCnZRJWSyO7XsCAljy/s1600/DSCN2492.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjoYUUX-wh3wfQbxgCD1vpPVd7MQNdp6dyvMND-WcXD5EeshkxJ_2r5N1W2W1RqvBbtMkyRhubETzBY_4cnlUjT4SSLixOa4kAF_krCu5WTGO6mmKIGIFWQbG00VvbCnZRJWSyO7XsCAljy/s1600/DSCN2492.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirLRPTSuErQBStUiTVyv9q2xmZScTeQyOebuVzGe0hRFdHcesTXtkisnEZsSKhQQnA922eA0JTR7yWCv5G2afp0wo0epYpwhUMWSW1mOwA1kr3Bn6eDCesJAw_x_ZGbcRTEWdVr3dG5bBp/s1600/DSCN2493.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEirLRPTSuErQBStUiTVyv9q2xmZScTeQyOebuVzGe0hRFdHcesTXtkisnEZsSKhQQnA922eA0JTR7yWCv5G2afp0wo0epYpwhUMWSW1mOwA1kr3Bn6eDCesJAw_x_ZGbcRTEWdVr3dG5bBp/s1600/DSCN2493.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
En ole ottanut juuri lainkaan kuvia Ulcinjissa, mikä kertoo lähinnä siitä, että täällä pääsin ihan kunnolla täydellisen rentoon kesälomatunnelmaan. Makoilin varpaat kuumassa hiekassa ja ahmin romaania (Aldous Huxleyn <i>Uljas uusi maailma</i>, voin suositella :)) heräten lähinnä välillä pohtimaan sellaisia asioita kuin menisinkö uimaan vai hakisinko jätskiä ensin.<br />
<br />
Käytiin sentään kerran isolla kirkolla pyörähtämässä, toteamassa, että meidän ranta on paljon parempi. Ulcinj oli aika perus Välimeren rannan turistimesta: paljon ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Palattiin siis nopsaan takaisin omalle rannalle!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjKdX5LTgjxLadj_r-_-CKvZwxT7uTHFelmjm6tHSBYwyeBao78F4NMF89u7VtQn3o0ZXp5RIy-7hjRlnv_OHJvyNmHXvC4RhY6cpc1X0lc_Ue4dSqIGZp8GSmfujJxR2kNcWMwsYgHLkLC/s1600/DSCN2481.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjKdX5LTgjxLadj_r-_-CKvZwxT7uTHFelmjm6tHSBYwyeBao78F4NMF89u7VtQn3o0ZXp5RIy-7hjRlnv_OHJvyNmHXvC4RhY6cpc1X0lc_Ue4dSqIGZp8GSmfujJxR2kNcWMwsYgHLkLC/s1600/DSCN2481.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtPLYq3ZcCtv10o5Qi-sBcNUvDo14U5avY4DJsis6rElqFY2TrV-37aWLTxkQC-jjHCqgMR1QkZac4dV7dHCIQTapN8rvaiCdouPLavHZdmsI1jscF6DXffGBysixQ3jFowtutbDBW5zwc/s1600/DSCN2485.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtPLYq3ZcCtv10o5Qi-sBcNUvDo14U5avY4DJsis6rElqFY2TrV-37aWLTxkQC-jjHCqgMR1QkZac4dV7dHCIQTapN8rvaiCdouPLavHZdmsI1jscF6DXffGBysixQ3jFowtutbDBW5zwc/s1600/DSCN2485.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Kävimme toisena iltana syömässä Lonely Planetin suosittelemassa kalaravintolassa pienen ajomatkan päässä leirintäalueesta. 25 eurolla saimme pöydän täyteen aivan ihania herkkuja. Vieläkin lämmöllä muistelen sitä kalakeittoa ja varsinkin jälkkäriksi syötyä appelsiinisiirapissa uiskentelevaa lettua!<br />
<br />
Lyhykäisyydessään Montenegron rannikolla oli ihanan leppoisaa rantalomailla. Paikalliset ovat ystävällisiä, hintataso edullinen ja ruoka hyvää. Mitä muuta voi ihminen kaivata?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2x1mFh6Q5uFTQNsU8OTmMr0i6i2Rk751Ea6jeJ1oP3hCjYOAneiQj58KLmlMgZQQfja7EwAeBSu_yfz2hTQu4R5z-zlyOsdbg7xg3YicNm4VWtzPU3v3_yTNqe958IGSOIL600NOiYy5q/s1600/DSCN2491.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh2x1mFh6Q5uFTQNsU8OTmMr0i6i2Rk751Ea6jeJ1oP3hCjYOAneiQj58KLmlMgZQQfja7EwAeBSu_yfz2hTQu4R5z-zlyOsdbg7xg3YicNm4VWtzPU3v3_yTNqe958IGSOIL600NOiYy5q/s1600/DSCN2491.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Montenegrossa viivyimme peräti kolme yötä (tai siis neljä, se vuoristoyö mukaan lukien). Minä olisin ihan mielelläni ankkuroinut ahterini sinne valkoiselle hiekalle vähän pidemmäksikin aikaa, mutta Maximella poltteli aika nopsaan jo päästä tien päälle taas. Kyllä muakin aina välillä hieman stressasi jäljellä olevien ajopäivien pituus, joten matka jatkui kohti Kroatiaa.<br />
<br />
Ensin kuitenkin pysähdyttiin pohjoisemmassa Kotorinlahdella ihailemaan maisemia ja yövyttiinkin Montenegron vika yö siellä, ihan meren äärellä tälläkin kertaa. Maisemat Kotorinlahdella olivat upeat niin kuin odottaa saattaa, kun turkoosia merenlahtea ympäröivät vuoret joka puolelta, mutta samasta syystä tiet olivat myös tosi ruuhkaiset ja joka paikassa jotenkin hirveän ahdasta. Käväistiin pienellä kävelyllä itse Kotorissa ja sen linnoituksessa, mutta ajeltiin sitten nopsaan eteenpäin väljemmille vesille.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEioJzNzLtJBnRix8T-HJh5Ovc_RKteNj0qJsOeJPKMPykZCGzjBuE2H1zev7VXu8XzS0KpmHlBYu2cNMrYMocslvLVeRjjkm5Am0C2y6lw5Lyc8woJxBITT51rxRNZnaORNs5lhm_7iJJ/s1600/DSCN2498.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEioJzNzLtJBnRix8T-HJh5Ovc_RKteNj0qJsOeJPKMPykZCGzjBuE2H1zev7VXu8XzS0KpmHlBYu2cNMrYMocslvLVeRjjkm5Am0C2y6lw5Lyc8woJxBITT51rxRNZnaORNs5lhm_7iJJ/s1600/DSCN2498.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgSYTz_6TLerqSM2vOdhyHrXefne-2loDsxlar_ErW-Xab_51PgswY3v_NW4oHlDFNcAJdorLI9hBO8AGrwAFyM3tQx1P3ijpgyI2GupIbWJv7jSFKoWeb_MpMu_Jm9Rh1CgaxrDW9ZcNmf/s1600/DSCN2500.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgSYTz_6TLerqSM2vOdhyHrXefne-2loDsxlar_ErW-Xab_51PgswY3v_NW4oHlDFNcAJdorLI9hBO8AGrwAFyM3tQx1P3ijpgyI2GupIbWJv7jSFKoWeb_MpMu_Jm9Rh1CgaxrDW9ZcNmf/s1600/DSCN2500.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNWvqwJOF2lYi4cDoJ9j71FU9qRxhALirfGobPIWL09ltkRrhXDbQgFZVmJXbrhISGp2XBuh_c7uh4WjaO3fDdpEliQx1XgqbzS3qg47roFNzWqgrgjicrKZ3v0FyTnMle42VxyF_fq0HG/s1600/DSCN2508.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNWvqwJOF2lYi4cDoJ9j71FU9qRxhALirfGobPIWL09ltkRrhXDbQgFZVmJXbrhISGp2XBuh_c7uh4WjaO3fDdpEliQx1XgqbzS3qg47roFNzWqgrgjicrKZ3v0FyTnMle42VxyF_fq0HG/s1600/DSCN2508.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOOMd1p4foaO-a6xtcG49bDu-3BTGyYTwkYkM8Aabem1Te2r7yVcut6aMnhegFujpDRNLG-Wpc8DMHWTKdaEeJdlNe9Y0rlSIp1rzYbdUKYF4WPCmswWLI4APFH-J9ElNztwdNAxSelaHE/s1600/DSCN2503.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOOMd1p4foaO-a6xtcG49bDu-3BTGyYTwkYkM8Aabem1Te2r7yVcut6aMnhegFujpDRNLG-Wpc8DMHWTKdaEeJdlNe9Y0rlSIp1rzYbdUKYF4WPCmswWLI4APFH-J9ElNztwdNAxSelaHE/s1600/DSCN2503.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPTh1LnKlC1b1QqdKx_0wEkmC5597PxoRSJxuBhRurHb8UpyQthCruIqwDyQHc7BKw3i0lbJW4wYzoS6L63IPOtj3xU5DzuFv5aaFWtPqVnfiUqsRUkW-Ig3C1Cgqh1JJqO2fwGzjAE3dq/s1600/DSCN2505.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPTh1LnKlC1b1QqdKx_0wEkmC5597PxoRSJxuBhRurHb8UpyQthCruIqwDyQHc7BKw3i0lbJW4wYzoS6L63IPOtj3xU5DzuFv5aaFWtPqVnfiUqsRUkW-Ig3C1Cgqh1JJqO2fwGzjAE3dq/s1600/DSCN2505.JPG" height="640" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Huokeasta hinnasta huolimatta emme pysähtyneet kissamuseoon. Arvatkaa, kuka ei halunnut?</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghA3p-0CeW0J3HGinAcWuplQc1J53gVGaZ4v-aA80gUiUz1ENU8lquTjM2T6Shr2xukzJJFRELJdFVJh_tDT8l07dXsZIDyGQ3XAr85JXiYNdB1KJJHs7-RE6tVwQqDYhXpEEtCcRJ0rQ8/s1600/DSCN2511.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghA3p-0CeW0J3HGinAcWuplQc1J53gVGaZ4v-aA80gUiUz1ENU8lquTjM2T6Shr2xukzJJFRELJdFVJh_tDT8l07dXsZIDyGQ3XAr85JXiYNdB1KJJHs7-RE6tVwQqDYhXpEEtCcRJ0rQ8/s1600/DSCN2511.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtqHyEoKm_suVgLkpOFdzKfdoOYg8bg0XkfiMHwQ-QUSCFgv0xcV3H8iNkhmrJIlM-p_Stm8omI_Z1pBUeYHQ2V3bMsRJ8pkhyphenhyphenGGL5RqiaRT0hdfMQ9TsrvT2YGAhPJQdLZzHPgGbU6VdL/s1600/DSCN2512.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtqHyEoKm_suVgLkpOFdzKfdoOYg8bg0XkfiMHwQ-QUSCFgv0xcV3H8iNkhmrJIlM-p_Stm8omI_Z1pBUeYHQ2V3bMsRJ8pkhyphenhyphenGGL5RqiaRT0hdfMQ9TsrvT2YGAhPJQdLZzHPgGbU6VdL/s1600/DSCN2512.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
Perastin kylän edustalla on kaksi pikkuista saarta, joista toinen (tuo litteämpi) on yli viisisataa vuotta vanha tekosaari. Ihan käsittämätöntä, että jollekin tuli mieleen rakentaa saari ja sen päälle kirkko keskelle merta ilman mitään nykyaikaista tekniikkaa. (No niin, piti käydä virkistämässä muistia <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Our_Lady_of_the_Rocks" target="_blank">wikipediassa</a>: tarina kertoo, että paikalliset merimiehet löysivät merestä kiven päältä Neitsyt Marian kuvan heinäkuun 22. päivänä vuonna 1452. Onnistuneen merimatkan jälkeen he kävivät tämän jälkeen aina heittämässä kiven samaan paikkaan, ja lopulta paikalle muodostui pieni saari. Yhä edelleen paikalliset ajavat veneillään saaren luo heinäkuun 22. päivän iltana ja heittävät kiviä sille suurentaen näin saaren pinta-alaa. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiNtfqb335HkucDiC5pp2OlXYcZIj_ZIH3lpHEEB5DnYMRFIHUpTgZ9ugCcPZx1cZT6227Qi34GnUrLRT2ECgK0GteI86idukdV04mjcOTLLGZr3teJS4rVTzkWVTogE6ozNUh2eQO1-Le3/s1600/DSCN2514.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiNtfqb335HkucDiC5pp2OlXYcZIj_ZIH3lpHEEB5DnYMRFIHUpTgZ9ugCcPZx1cZT6227Qi34GnUrLRT2ECgK0GteI86idukdV04mjcOTLLGZr3teJS4rVTzkWVTogE6ozNUh2eQO1-Le3/s1600/DSCN2514.JPG" height="480" width="640" /></a> </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Vika yö Montenegrossa yövyttiin ahtaalla pikku leirintäalueella ihan meren äärellä. Söimme illallista leirintäalueen yhteydessä toimivassa ravintolassa, jossa myös (tottahan toki) näimme illan jalkkismatsin. Kävi sitten ilmi, ettei kylässä mitään muita palveluita ollutkaan yhtä pikkuruista hotellia lukuunottamatta. Kylänraitti oli asvaltoitu vastikään ja toisessa päässä sitä näyttiin rakentavan kuumeisesti, eli ilmeisesti turismista oli täälläkin tekeillä pelastus uinuvalle kalastajakylälle. Toistaiseksi oli kuitenkin sen verran kuollutta, että yksi yö täällä oli meille enemmän kuin riittämiin.</div>
Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-1620602807320646264.post-59921215775879532502014-11-25T20:25:00.000+01:002014-11-26T08:22:17.108+01:00Kesälomalla, osa 3Jäimme <a href="http://minnemenetkin.blogspot.fi/2014/08/kesalomalla-osa-2.html" target="_blank">viimeksi </a>ajelemaan Serbiasta kohti matkan varsinaista määränpäätä ja kohokohtaa, eli Montenegroa. Belgradin jäätyä taakse tiet muuttuivat hyvin nopeasti kapeiksi, kuoppaisiksi ja välillä jopa kokonaan rankkasateiden poishuuhtomiksi. Onneksi emme olleet ihan pahimpaan tulva-aikaan liikkeellä, sillä nyt poliisit olivat ehtineet jo järjestellä liikenteen turvallisille reiteille.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhMn9kfi-E2l3B0Gtbb05f8nsxG2xpOzPlO-vy3-Hgn4kCWmXQxV25cYm00FvD-dMCPpH2iX6wZ13_uYM0G-ioAI8LgeL81r9kW3f9IUTRAhqdRj8JiI_WbRz7PbaNFoTGL4FC7eaSsTao-/s1600/DSCN2416.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhMn9kfi-E2l3B0Gtbb05f8nsxG2xpOzPlO-vy3-Hgn4kCWmXQxV25cYm00FvD-dMCPpH2iX6wZ13_uYM0G-ioAI8LgeL81r9kW3f9IUTRAhqdRj8JiI_WbRz7PbaNFoTGL4FC7eaSsTao-/s1600/DSCN2416.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBCdTk0H0oGNe5JLQiAoDHMt-AYiysHpWwi-hoIxQjSQ122Xc2Qztt1mdq0bms0AhGQNbYlgNLjP4DuZxHeZESMpPJgR9J2lKGzMdqZGAUcdJq0kVaoIimvhCbmn1RzznQWYJLV8Q9OPVc/s1600/DSCN2419.JPG" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBCdTk0H0oGNe5JLQiAoDHMt-AYiysHpWwi-hoIxQjSQ122Xc2Qztt1mdq0bms0AhGQNbYlgNLjP4DuZxHeZESMpPJgR9J2lKGzMdqZGAUcdJq0kVaoIimvhCbmn1RzznQWYJLV8Q9OPVc/s1600/DSCN2419.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
Pysähdyimme syömään keskelle ei-mitään, kun bongasimme tien mutkassa parkkipaikan ja kyltin joka viittilöi järven rantaan. Sieltä löytyi hauska (ja vähän pelottava) ponttoonien päälle rakennettu kelluva ravintola. Meidän viereisessä pöydässä istui pariskunta kahden lapsensa kanssa, ja korvaani tarttui se, että molemmat vanhemmat puhuivat lapsille englantia, vaikkei se kuitenkaan selkeästi ollut heille kummallekaan äidinkieli. Tuhahtelimme paheksuvasti Maximen kanssa tälle toimintatavalle ja saatoimme siinä muutaman sanankin vaihtaa aiheesta - ranskaksi ja tietenkin ihan normaalilla puheäänellä - kunnes kävi ilmi, että perheenisä on ranskalainen. Hups. Juttelimme heidän kanssaan jonkin aikaa, ja kävi ilmi, että isä on töissä jossain öljyhommissa ja perhe on asunut Djiboutissa ja Arabiemiraateissa ja en edes enää muista missä muualla, minkä vuoksi perheen kieleksi oli valikoitunut englanti. Toki myös siksi, että lasten äiti oli serbialainen ja vanhemmat puhuivat englantia keskenään. En silti vaan ymmärrä, miten joku voi valita puhua lapselleen kieltä, joka ei itselle ole millään tavalla luonteva...<br />
<br />
Illansuussa hurautimme rajan yli. Tai siis hurautimme ja hurautimme, seisoimme nimittäin pienessä kolmen auton ja lehmälauman (miksi en koskaan muista, miksi niitä sanotaan? ryhmä, jengi, porukka?) ruuhkassa jonkun tovin ennen kuin pääsimme passintarkastuksen kautta jatkamaan ajoa näissä huikeissa maisemissa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhk0E-77BGPKhzd04wSby8fMqYDPVMa4BUu-yWgp8rqyrZ5NbJADY52nPKdsn43HE_M1VWmWmdpnigfIusSFHLxCYFdRmsW4CVKrruXyzhU60d31wceZo_Ag2rIS58D-Dps8Uvul4tUUO_C/s1600/DSCN2434.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhk0E-77BGPKhzd04wSby8fMqYDPVMa4BUu-yWgp8rqyrZ5NbJADY52nPKdsn43HE_M1VWmWmdpnigfIusSFHLxCYFdRmsW4CVKrruXyzhU60d31wceZo_Ag2rIS58D-Dps8Uvul4tUUO_C/s1600/DSCN2434.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOj6l3WXzrnRj1FykfT030XUdwQ-naq56egC92hDgmLteNCivHu3OXJwygPCpBNTqcR2wV1gRet6zcd-wbWgJz7BLDdSdKb9CB8NU8XSvokE_emCpUfefiyPTEGAsLMWMePTvm-W8JrTkS/s1600/DSCN2437.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiOj6l3WXzrnRj1FykfT030XUdwQ-naq56egC92hDgmLteNCivHu3OXJwygPCpBNTqcR2wV1gRet6zcd-wbWgJz7BLDdSdKb9CB8NU8XSvokE_emCpUfefiyPTEGAsLMWMePTvm-W8JrTkS/s1600/DSCN2437.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<br />
Maxime olisi halunnut ajelemaan vaijerilla tuon kanjonin yllä, mutta "harmi" kyllä, aika ei riittänyt. Ihan hullun hommaa. Mähän en melkein uskaltanut seistä tuolla sillalla, ja yli ajaessa suljin silmät. Siinä kohtaa tosin Maximeakin pelotti jo vähän :D<br />
<br />
Määränpäämme oli Durmitorin kansallispuiston reunamilla sijaitseva Zabljakin kylä (kaupunki?), joka ainakin vielä kesäkuun lopulla oli tosi hiljainen paikka. Turisteja selkeästi odoteltiin saapuvaksi, koska meidän perään lähti maasturillaan joku paikallinen jeppe joka kiilasi viereen kun pysähdyimme lukemaan karttaa, ja tarjosi heti jotain lomamökkiä vuokralle. Päädyimme kuitenkin etsimään matkaoppaan mainostaman leirintäalueen ja se oli hyvä päätös se.<br />
<br />
Meidät otti vastaan todella sydämellinen perhe, joka varusteemme nähtyään passitti meidät heti (aivan käsittämättömän edulliseen) sisämajoitukseen hellyttävän mummolamaiseen kotitaloonsa. Tupaantuliaisina tarjottiin reilu ryyppy kotitekoista rakijaa ja runsas lautasellinen juustoa ja leikkelettä. Epäilin hieman Maximen ajokuntoa tämän vieraanvaraisuuden jälkeen, mutta kävimme kuitenkin rohkeasti hakemassa vielä kylän ainoasta supermarketista apetta, jonka sitten lämmitimme retkikeittimellä (vihdoin leiritunnelmaa!) leirintäalueen keittiöllä tuulen yltyessä myrskyisäksi ja vuorten peittyessä mustiin pilviin. Yöllä oli hyvä nukkua oikean katon alla lämpimässä sängyssä, kun ulkona alkoi sataa ropista.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjAzk5uSzowZ-lxVixbYxBSTTaC27myGjSIwgkRIGV6delzlldjUhFO5MTghVRCQ9DyiYaIGSi0XWFQSK_ivkUzp32DlXtLeoJcYupmSyr33jFXMSOGVhoDnbGVmtljs91tNslhbLUnbqtt/s1600/DSCN2451.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjAzk5uSzowZ-lxVixbYxBSTTaC27myGjSIwgkRIGV6delzlldjUhFO5MTghVRCQ9DyiYaIGSi0XWFQSK_ivkUzp32DlXtLeoJcYupmSyr33jFXMSOGVhoDnbGVmtljs91tNslhbLUnbqtt/s1600/DSCN2451.JPG" height="640" width="480" /></a></div>
<br />
<br />
Seuraavana aamuna päätimme retkeillä vuorilla, joskin todella surkealla kartalla varustettuna, eli mitään hirveän jännittävää vaellusta emme lähteneet edes yrittämään. Kävimme katsastamassa pienen vuoristojärven ja palasimme teitä pitkin autolle - saman ja paljon paremman vaelluksen olisi voinut tehdä ihan Grenoblessakin... Lähdimme siis jo ennen puoltapäivää ajamaan kohti rannikkoa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzZpFy9hY6pjU6GZ3pkRzu336Qy_2Z7i5NuvHaaJCREi2LhDPmDXHeZUms1iFf6_9XsYZhKWAHUhjGzTlK55zai0UUhSJzzga2Z3692i6yOgbwMm3AtqAAqal-y-kL0OrrBRP1b7SCPRp-/s1600/DSCN2461.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzZpFy9hY6pjU6GZ3pkRzu336Qy_2Z7i5NuvHaaJCREi2LhDPmDXHeZUms1iFf6_9XsYZhKWAHUhjGzTlK55zai0UUhSJzzga2Z3692i6yOgbwMm3AtqAAqal-y-kL0OrrBRP1b7SCPRp-/s1600/DSCN2461.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjX-6fv-TPQvZcwWXGdGBpiYd-EEQIBSjos11w7208U-IpsjRbnR4CRT2LLeGolQSb4peIt0fSklWEFOWN_VfEhNVA_o0pMsJi0CU01ZIqT1By7vd9V1SQrKCcbUYvpQATHzz3-gCR5thTs/s1600/DSCN2464.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjX-6fv-TPQvZcwWXGdGBpiYd-EEQIBSjos11w7208U-IpsjRbnR4CRT2LLeGolQSb4peIt0fSklWEFOWN_VfEhNVA_o0pMsJi0CU01ZIqT1By7vd9V1SQrKCcbUYvpQATHzz3-gCR5thTs/s1600/DSCN2464.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
<br />
<br />
Montenegro näyttää kartalla ihan pikkuruiselta, mutta matka-aikaa suunnitellessa on aina huomioitava se, että pohjoisosissa tiet kiemurtelevat vuoristossa ja näin ollen ajonopeus on aika matala. Me ajoimme ehkä kolmen sadan kilometrin matkaa Albanian rajalle ainakin kuusi tuntia.<br />
<br />
Kohteenamme rannikolla oli eteläinen Ulcinj, jonka rantoja kaikissa oppaissa kovasti ylistettiin. Meillä oli parikin leirintäaluevinkkiä, joiden suhteen olin melko luottavainen, mutta todellisuus oli lopulta tosi karu. Eksyimme ensin ja päädyimme leirintäalueelle, jonka totesimme ihan kelvolliseksi, mutta matkaoppaan lupaamien vihreiden keitaiden perässä kävimme kiertämässä alkuperäiset ehdokkaat. Ensimmäinen oli tosi likainen ja rähjäinen, vessat ja suihkut aivan kauheassa kunnossa, eikä vessanpyttyjä missään. Toinen oli kaukana rannasta (toisin kuin mainoksessa lupailtiin), ison tien varressa ja siellä aivan parveili hyttysiä. Sain viisi puremaa sääriin sen parin minuutin aikana, mikä kesti todeta että palataankin siihen ensimmäiseen paikkaan.<br />
<br />
Sinne pystytimme telttamme mäntyjen katveeseen, näköetäisyydelle hiekkarannasta ja Adrianmerestä. Ensimmäisenä iltana uskaltauduimme vain nopealle uintiretkelle ja suihkun jälkeen rantabaariin syömään ja (kuka jo arvaa?) katsomaan jalkapalloa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1hsgPeE2A_WL5D1V6IJlYTzvFHGRpT1isTWolalSNn4q7tMmOmaYK2ge05-FpwCPAEvMc7L71gdVkfQ_sp5vcO2IWgxMR7v3FVI2ig6A7fpW-ze-1aV4Tyqctty7VN6LFC499KXaK2M-m/s1600/DSCN2479.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg1hsgPeE2A_WL5D1V6IJlYTzvFHGRpT1isTWolalSNn4q7tMmOmaYK2ge05-FpwCPAEvMc7L71gdVkfQ_sp5vcO2IWgxMR7v3FVI2ig6A7fpW-ze-1aV4Tyqctty7VN6LFC499KXaK2M-m/s1600/DSCN2479.JPG" height="480" width="640" /></a></div>
Onnelliset turistit :)Annahttp://www.blogger.com/profile/17666172602192473023noreply@blogger.com0