Sunnuntai

Tykkään sunnuntai-illoista. Edessä on uusi viikko, ja vaikka se väistämättä tarkoittaakin maanantaiaamua, se merkitsee mulle myös uutta aloitusta, mahdollisuutta olla parempi ja onnellisempi. Uusi terveellinen elämä (äitiltä varastettu termi :)) tarkoittaa myös luonnollisesti sitä, että mun täytyy tyhjentää kaapit kaikesta epäterveellisestä, mitä sinne hämäräperäisesti aina pesiytyy :D Jaksan aina luottaa siihen, että vaikka tällä viikolla saattoikin mennä välillä vähän heikosti, ensi viikolla jaksan varmasti tsempata: aloittaa portfolion, käydä luennoilla, tiskata, pestä pyykkiä ja olla paremmalla tuulella... Saatan aina välillä rypeä epätoivossa ja itsesäälissä, mutta se ei (luojan kiitos) ole varsinaisesti mun luonteeni mukaista, ja palaan aina, viimeistään sunnuntai-iltana leffakerhosta palatessani omaksi enemmän tai vähemmän positiivisesti maailmaan suhtautuvaksi itsekseni. Edes huono leffa ei voi pilata sitä fiilistä kun kävelee hitaasti Yo-kylään pimeässä, leudon kosteassa syysillassa, ja TIETÄÄ, että oikeasti kaikki on hallinnassa, mä saan sen portfolion tehtyä ja opintopisteet kasaan syksyltä ja kotityötkin hoituu siinä sivussa, ja oikeastaan voisin keskittyä vähän enemmän siihen, että nauttisin siitä ylimääräisestä vapaa-ajasta, jota mulla on viime aikoina ollut melkein rasittavuuteen asti. Suurin osa siitä on valitettavasti kulunut sen märehtimiseen, etten ole tarpeeksi hyvä ja aikaansaava, kun mulla ei ole tarpeeksi asioita joita voisin suorittaa ja siten todistaa itselleni että mulla on oikeus olla olemassa enkä ole vain tilan hukkaa...

Huhhuh, tulipas vuodatettua :D

TYK ei koskaan katoa mun elämästäni... Törmäsin äsken Rimmaan Publicumin kulmalla, ja sen seuralaisella oli panda-puku päällä.

Elämä voittaa jälleen, viime viikkoinen romahdus oli vain jokin väliaikainen epätoivokohtaus. Mummun pihan haravoiminen ja (jostain syystä) tenttiin lukeminen piristi. Tarvitsen ilmeisesti jotain tuttua ja turvallista, mistä pitää kiinni ja millä täyttää koulun ja kodin jättämät tyhjiöt... Juuri nyt tuntuu, ettei tekemisestä pitäisi ainakaan olla puutetta, kun italian tehtävät on vaihteeksi jääneet ihan viime tippaan ja voisin aloittaa Opan portfolionkin kirjoittamisen, ettei tarvi koko hommaa vääntää sit joulukuussa. Ihan hyvä vaan.

Ei siis kuulu muuta kuin koulua :S

Kipee

Oon todella säälittävä. Ja hieman myös huolissani itsestäni... Joudun joka aamu pakottamaan itseni nousemaan, syömään aamiaista, raahautumaan yliopistolle, kohtaamaan maailman ja muut ihmiset, raahautumaan takaisin kotiin, syömään taas, yrittämään edes pitää elämääni kasassa. Enoo koskaan ennen saanut mitään syysmasennusoireita, enkä tiedä onko siitä kyse nytkään. Väsyttää vain, enkä jaksaisi olla tällainen. En jaksaisi yhtään mitään. Tänään aamulla sain pahoinvointikohtauksen kun olisi pitänyt lähteä kouluun, nättiä. Se olisi vielä ollut päivän kivoin tunti.

Väsy

Kadehdin suuresti kaikkia tänä lokakuuna syntyneitä, koskaa miettikää nyt, niiden sosiaaliturvatunnukseen tulee loppuun 007! Esim. jos syntyisi tänään, se olisi 011007. Hiemanko siistiä :S Ja todella randåmia, että tää oli ensimmäinen tietoisuuteeni pulpahtanut ajatus tänään aamulla kun heräsin. Tai ainakin ensimmäinen, jonka niistä muistan, mun herääminen nimittäin kesti noin puolitoista tuntia... Nukuin perjantain ja eilisillan välillä yhteensä noin 9 tuntia, joista kaksi junassa eli hienosti menee. Viikonlopun ehkä hienoimpia hetkiä oli se, kun Jesper ja mä leivottiin pullaa kolmelta lauantain ja sunnuntain välisenä yönä (tai no, Jesper leipoi ja mä söin taikinaa), eikä meillä ollut kardemummaa joten niihin tuli sisälle Pätkiksen palasia :SSS Liljan suorittajat myös pelas yhtä ja samaa Carcassonne-erää noin 16 tuntia, ja yhtäkkiä mulla ei olekaan minkäänlaista mielenkiintoa oppia pelaamaan koko peliä... Aamuyöstä rauhallisimmatkin meistä alkoivat saada melko väkivaltaisia piirteitä.