tiistai 26. tammikuuta 2010

Tenttiviikon kuulumisia

20.01.2010

Hii, Chloé oli laittanut musta mahtavan kuvan feissariin :D Sen käsitys lumimiehen kasvonpiirteistä oli aika jännittävä, joten mun meikkiin kuului mm parta ja mustat kulmakarvat. Näytän tosi pelottavalta!

Viime viikolla tyl-sis-tyin. Yritin kerrata tentteihin kun kaikki muutkin kerran kertasi (suomeksi kukaan ei siis ehtinyt nähdä mua ja tehdä jotain kivaaaaa), mutta motivaatio oli hiukan hukassa, kun kaikki tentit kerran oli vasta tällä viikolla. Perjantaina Maxime sai oman urakkansa suoritettua, lopullisesti, ja illalla oli BILEEEET! Kaikki sen luokkakaverit ahtautui Maximen kämppään aperolle, ja tunnelma oli melko tiivis. Mä jumiuduin eka seuraamaan tilannetta sivusta, en jotenkin onnistunut pääsemään samaan riehakkaaseen fiilikseen muiden kanssa – mun opinnot ei ole ihan vielä ohi – mutta lämpenin kuitenkin jossain vaiheessa mukaan mielenkiintoiseen murrekeskusteluun siitä, miksi muovipusseja kuuluu sanoa. Onko ne siis sac plastique, vai poche…? Oli ihan hauska ilta, mutta en kuitenkaan lähtenyt keskustaan, vaan palasin puolenyön aikaan Berlioziin nukkumaan kauneusuneni ennen seuraavan päivän partiointia.

Kololla oli tällä kertaa jopa kylmempi kuin ulkona, hengitys höyrysi ja noin puolen tunnin puuhastelun jälkeen menetin tunnon sekä sormista että varpaista. Ohjelmassa oli karnevaalinaamioiden koristelua (mun on tosi upea, pinkki-valkoinen, pinkein höyhen ja hopeisin karkkipaperikoristein :D) ja uusi talviolympialaisten alalaji, eli lumiukkojen rakennuskisa. Mietin eka kisan toteutusta, täällä kun ei ole lumesta juurikaan enää tietoa (viikonloppuna ja alkuviikosta olisi voinut kuvitella elävänsä ennemminkin maalis- tai huhti- kuin tammikuuta), mutta onneksi puistossa oli vielä riittämiin märkää nuoskalunta nurmikon peitteenä. Lapset rakensivat nukkuvan lumiukon (improvisoituna, kun pää olikin äkkiä vartaloa isompi ja erityisesti raskaampi), lumiakan ja lumioravan, ja palkintojenjaon jälkeen suunnattiin koko lippukunnan yhteiseen galettes des rois –tapahtumaan.

Mua harmitti kun jouduin jälleen kerran sanomaan ei johtajaillalliselle, mutta toisaalta mulla oli jo kiire Maximen luo… :S En ollut nähnyt sitä koko edellisellä viikolla, perjantai-iltanakin ehdittiin juuri haukata iltapalaa ennen kuin muut pamahtivat paikalle, ja ensi viikolla se lähtee Dijoniin, yhyhyy! Tällä viikolla ollaan siis nyhvätty keskenämme oikein urakalla.

Lauantai-iltana mentiin yhdessä Samin ja Nicon luo syömään raclettea, ja paikalla oli muitakin Maximen luokkakavereita, lähinnä vain niitä jotka tunnen parhaiten, ja ilta oli mukava. Siinä mielessä oli aika omituinen tunnelma, että keskustelu pyöri lähinnä sen ympärillä mihin kukakin on lähdössä harjoitteluun ja milloin. Porukka on hajaantumassa ihan tässä lähipäivinä Lontooseen, Kanadaan, Etelä-Afrikkaan ja ties minne maailman kolkkiin… Sovittiin sentään vielä maanantaiksi yhteinen laskettelureissu!

Sunnuntaina, kun siinä joskus iltapäivän puolella oltiin kömmitty pystyyn, Maxime halusi lähteä syömään kiinalaiseen ravintolaan, jossa olikin sitten lounasbuffet. Olo oli jälkikäteen aika pallo, ja mä jäin ihan mielelläni kämpille kertaamaan kirjallisuustenttiin, kun Maxime lähti iltapäivällä kavereidensa kanssa oluelle. Illansuussa mäkin ulostauduin ja lähdin Lizin, Mikeyn ja Emilyn kanssa elokuviin. Leffa oli ihan jees, vähän pitkä (ja paikoitellen myös pitkäveteinen), mutta en ollut paljon nähnyt kavereitakaan koko viikolla, joten se oli illan paras anti :)

Maanantaiaamu valkeni kirkkaana, ja erityisen otollisena lasketteluun. Ennen lähtöä piti kuitenkin ratkaista mun pienen pieni varustevajaus, ja suunnattiin kauppaan, jossa myydään käytettyjä suksia. Ostin sukset, monot, sauvat, housut ja laskettelulasit… ja toivon että saan ne jotenkin kuljetettua Suomeen kun aika tulee, koska ne ei olleet ihan ilmaisia. Tulipahan ainakin sijoitettua huolellisesti joululahjarahat!

Lähdettiin yhdentoista jälkeen Maximen kaverin Guillaumen (lievä adhd-tapaus) kyydillä kampukselta, pysähdyttiin matkalla ostamaan evästä boulangeriesta ja oltiin perillä Sept Laux –hiihtokeskuksessa puolilta päivin. Aluksi kaikki meni ihan täydellisesti: aurinko paistoi, maisemat oli upeat ja rinteet hyvässä kunnossa, eikä jonoista ollut tietoakaan arkipäivänä…






Sitten pojat kuitenkin päättivät haluta maailman kamalimpaan mustaan rinteeseen. Mä ilmoitin jo siellä huipulla (missä oli uhkaava kyltti: vain taitavimmille laskettelijoille!), että en muuten tätä mäkeä sukset jalassa laskeudu, mutta ei siinä paljon vikinä auttanut kun Guillaume jo viiletti pipo vipattaen menemään ja Maxime seurasi yhtä innoissaan. Mä seurasin jonkin aikaa muiden menoa, ja totesin että ei kai se niin vaikeaa sitten voi olla, kyllähän mä sinänsä osaan lasketella. Vauhti tyssäsi ekaan lumikinokseen, ja kun tajusin siinä nököttäessäni, että koko äkkijyrkkä mäki on muuten yhtä isoa lumikinosta, melkein kuin kumparelaskumäki, iski pieni paniikki. Maxime huomasi mun ahdinkoni ja palasi auttamaan, mutta olin niin vihainen kun se ei ollut kuunnellut mua, että heitin oikein kunnon itku-potkuraivarin kehiin. Sinänsä aika haasteellista sukset jalassa, ja putosinkin sitten varmaan toista kymmentä metriä pää edellä rinnettä alas :D Näin jälkikäteen ajateltuna tilanne on toki erittäin huvittava, mutta siinä kaksi tuntia tampattuani, liu’uteltuani ja kiroiltuani puoliääneen suomeksi, Maximen samalla nauraessa itsensä kipeäksi vieressä (ja kylläkin toimimassa mallikkaasti personal coachina), ei naurattanut juuri ollenkaan…

Tämän jälkeen ei sitten ehtinyt enää monta kertaa laskea, kun keskus meni jo puoli viideltä kiinni. Koska olin liikkeellä kahden pojan kanssa, iltapalapaikaksi valittiin lähes demokraattisesti KFC (très gourmande) ja illalla yritin vielä umpiväsyneenä kerrata vähän seuraavan aamun tenttiin.


jatkuu perjantaina 22.01.2010

Tiistaina tentin jälkeen oli vuorossa MUUTTO! En muista oonko vielä täällä muistanut mainita (vaikka näin ahkerasti päivittelenkin blogia, krhmm…), mutta muutan Maximen kämppään asumaan siksi aikaa kun se on Dijonissa. Eli käytännössä koko loppukevääksi. Sain Berliozin kämpän irtisanottua ihan ongelmitta, ja nyt käytin vapaan iltapäivän hyödykseni ja pakkasin kimpsuni ja kampsuni. Iltapäivä oli todellakin ihan kuin huhtikuulta, lämpötila oli asteen tai pari plussan puolella, mutta kirkas auringonpaiste moninkertaisti vaikutuksen, ja otin päiväunet avonaisen ikkunan alla auringonläikässä odotellessani että Maxime tulee auton kanssa hakemaan mua ja romppeita. Muutettavaa matkaa ei toki ollut kuin noin 300 metriä, mutta kamaa on jotenkin tässä muutamassa kuukaudessa siunaantunut ihan riittävästi. En tajua, mä tulin yhden matkalaukun kanssa…!

Muutama päivä on kulunut melkoisessa kaaoksessa, kun mun kamat on vielä kasseissa ja matkalaukuissa ja Maxime puolestaan on ruvennut raivaamaan omiaan pois. Julien vielä kävi jättämässä yhden matkalaukun ja pari pahvilaatikkoa säilöön määrittelemättömäksi ajaksi. Onhan tää ihan tilava asunto, mutta rajansa kaikella.

Keskiviikkona Maxime lähti uudestaan laskettelemaan, ja mä jäin kämpille kertaamaan kuivaakin kuivempaan kielitieteen tenttiin, blaah. Keskityin kyllä loppujen lopuksi enemmän telkkarin katselemiseen - onneksi, koska niin kuin olin arvannut tentti oli ihan superhelppo… Illalla mentiin syömään fondueta Grenoblen ulkopuolelle pikkukylään. Hyvääääää, ja sitten jälkkäriksi vielä jotain hassuja keksin ja leivoksen risteytyksiä jotka ui sulassa suklaassa. Sanoisin, että mulle tekee varmaan ihan hyvää elää viikot erossa tästä herra syön-mitä-vaan-ja-oon-silti-superlaiha:sta, koska mun aineenvaihduntani ei ole ihan samaa luokkaa!

Eilen meidän piti lähteä jälleen laskettelemaan, mutta sää oli ankean harmaa ja vuoret olivat peittyneet matalalla roikkuvien pilvien peittoon, joten päätettiin kuitenkin vain mähöttää kämpillä. Sitäkin suuremmalla syyllä, että mulla oli tänään aamulla vielä yksi tentti, johon mun piti oikeasti lukea aika urakalla. Nyt kun sekin on ohi, olo on hyvin helpottunut! Illalla vietetään Simonen läksiäisiä ja lastenjuhlia Berliozissa, tulossa on melko varmasti jälleen ikimuistoinen ilta :D

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Lunta ja marsipaanipiirakkaa - erään vuoden ja vuosikymmenen alku

11.01.2010

Vihdoin sain koottua itseäni sen verran, että kirjoitan vuoden ensimmäisen päivityksen. Tai siis lähinnä ehdin ekaa kertaa loman jälkeen tylsistyä niin moneksi minuutiksi, että piti ihan miettiä, mitä sitä tekisi. Olen ehtinyt reilun viikon olla Ranskassa, ja ainoa asia mistä muistan jossain Suomessa käyneenikään, on kaksi Fazerin suklaalaatikkoa hyllyn päällä. Toimintaa on jälleen riittänyt…

Uudenvuoden jälkeen palasin illaksi kotiin Tampereelle pakkaamaan matkalaukun ja nukkumaan ennen lauantain matkustusrumbaa: bussi Helsinkiin, lennot Helsinki-Kööpenhamina-Pariisi, bussi lentokentältä rautatieasemalle ja junamatka Grenobleen. Suurin piirtein siihen junamatkaan asti kaikki meni täydellisesti. Lennot olivat ajallaan, ja bussi tuli pysäkille kolme minuuttia sen jälkeen kun olin käynyt odottamaan. Olin siis Gare de Lyonilla hyvissä ajoin ennen junan lähtöä, aikataulun mukaan varttia vaille kahdeksan. Oletettua lähtöä… Kahtakymmentä vaille taululle ilmestyi tieto, että juna Grenobleen lähtee luultavasti 20 minuuttia myöhässä. Kahdenkymmenen minuutin odottelun jälkeen arvio muuttui 40 minuuttiin, ja tässä vaiheessa ympäriltä kuului jo melko kiukkuista manailua. Lopulta, vajaa tunti aikataulusta myöhässä, juna saatiin oikealle laiturille, ihmiset sisään ja juna liikkeelle. Lyonissa vielä seistiin jokunen kymmenen minuuttia asemalla odottamassa jostain mulle epäselvästä syystä poliiseja. Saavuin Grenobleen puolenyön paremmalla puolen, melko nuutuneena ja silmät juuri ja juuri auki pysyen. Onneksi mulla oli kyyti valmiina tilattuna kotiovelle asti :)

Sunnuntain sain vielä lööbailla ihan rauhassa, mutta maanantaina odotti karu paluu karuun todellisuuteen. Viikko aikaa tenttien alkuun, erittäin huonon arvosanan kanssa palautettu kotitehtävä sekä viikonloppuna odottava retki pikkupartiolaisten kanssa nostivat kaikki joksikin aikaa verenpainetta aika reilusti… Päätin kuitenkin nousta kaiken tämän yläpuolelle, ryhdyin kertaamaan Yhdysvaltain äärettömän kiehtovaa historiaa ja palaveerasin Chloén kanssa viikonlopun valmisteluista. Mielialaa kohottivat yhdessä rysäyksessä valkoiseksi muuttunut kaupunki sekä torstai-illan galettes des rois –ilta Berliozissa.


Meitä oli koolla jälleen sekalainen seurakunta eri kansallisuuksia: Liz ja Becca Englannista, Mairi Skotlannista, Mikey USAsta, mä ja Kaisa ihan Suomesta, virolainen Kati, saksalainen Simone sekä kaksi turkkilaista tyttöä (Ece ja toinen jonka nimeä en muista). Mikey seurueen nuorimpana joutui kömpimään pöydän alle ja valitsemaan kenelle leikattu pala galettea menee. Mä sain ”pavun” eli pienen hevosmiesfiguurin, ja sain illan kuningattarena kunnian käyttää kruunua :D


Perjantaina poistuin neljän seinän sisältä vain lounaalle Maximen kanssa, muuten kökötin uskollisesti pöydän ääressä kertaamassa maanantain tenttiin, sillä tunnen itseni sen verran hyvin, että partioviikonlopun jälkeen kykenen lähinnä mekaaniseen suihku-ruokaa-nukkumaan-rutiiniin… Lähtö oli kymmenen maissa lauantaiaamuna, ja viimeiseen asti jännitettiin miten nousu leirikeskukseen vuorille onnistuu, sillä perjantaina pyrytti koko päivän raskasta nuoskalunta, ja liikenne mateli jopa alhaalla kaupungissa liukkaan kelin vuoksi. Lauantaina sade oli kuitenkin lakannut, ja kun vanhemmilla oli autoissa lumiketjut, päästiin liikkeelle ongelmitta. Ylhäällä odotti hyvinvarustettu (ja taivaan kiitos hyvin lämmitetty!) leirikeskus keskellä idyllistä laaksoa, lunta oli polveen asti ja pakkasta lauantaina vajaa kymmenen astetta.

Retkelle osallistui 37 lasta (jeannettet sekä louvetaut eli saman ikäiset pojat) sekä kahdeksan johtajaa, ja voitte kuvitella sitä hulinan määrää… Ekan päivän ohjelmaan kuului totta kai lumessa riehumista, pulkkamäkeä, lupausten anto ja illalla rastirata sisätiloissa. Mä ja Chloé käytiin katsastamassa lähiympäristö seuraavan aamun suunnistusreitin valmistelemiseksi ja käytettiin samalla hyväksemme tilaisuus kieriskellä lumessa ja koelaskea pulkkamäki ;) Vähän ennen yhtätoista (kun olin jo kuolemanväsynyt, toisin kuin armaat lapsoset, ja mietin miksi mä kerta toisensa jälkeen lähden näihin juttuihin mukaan) saatiin vihdoin viimeinenkin muksu petiin ja taloon laskeutui siunattu hiljaisuus… Tauoton meteli yhdistettynä vieraan kielen puhumiseen on melko uuvuttava yhdistelmä. Nukkumaan pääsin kuitenkin vasta puoli kahden maissa, johtajapalaverin jälkeen.

Pojat tekivät ilmeisesti oman ennätyksensä heräämällä jo puoli seitsemältä, minkä jälkeen varmaan yksikään johtaja ei saanut enää silmäystäkään unta. Yhdeksään mennessä saatiin jopa aamiaista, kun François ja Sebastien palasivat boulangeriesta tuoreen leivän ostoreissulta… Tällaista luksusta ei koskaan ikinä edes harkittaisi partioleirillä Suomessa, saatika juustoja jälkiruokana sudenpentuikäisille. Vive la France! Loppupäivän mä onnistuin välttelemään sisällä vallitsevan kaaoksen siivousta viettämällä melkein koko ajan aterioita lukuunottamatta lasten kanssa ulkona huikaisevassa auringonpaisteessa. Aamulla tosiaan jäljitettiin lumimiestä suunnistustehtävässä, ja iltapäivällä oli vuorossa the ultimate fight, chasse aux yétis! Ettekä kyllä ikinä arvaa, kuka joutui olemaan se lumimies… Tunnin ajan mä ja kolme muuta johtajaa paettiin lähes kirjaimellisesi henkemme edestä 35 lasta (kaksi poti sisällä mystisiä vatsakipuja), ehkä ihan hiukan haasteellisessa maastossa: polveen asti lunta ja jyrkästi kohoava vuorenrinne. Mahtavaa!

Illalla palasin kotiin läpimärkänä ja umpiväsyneenä, mutta tyytyväisenä viikonlopun saldoon. Sekä lumessa riehuminen että lasten spontaanius saivat mut muistamaan miksi näihin reissuihin kannattaa ehdottomasti lähteä mukaan. Yksi meidän tytöistä sanoi mulle valmistautuessaan nukkumaan ”je te trouve très jolie, Anna”, ja toinen halusi välttämättä hieroa mun hartioita sunnuntai-iltapäivänä :)

(Kotimatkalla ratikassa palasin taas rytinällä maan pinnalle, kun vastapäätä istunut mies kaivoi taskustaan ilkeän näköisen puukon ja alkoi kaivertaa nimikirjaimiaan huolettomasti penkin istuinosaan… Välillä sama kaveri tuijotti ympärilleen, kuin odottaen jonkun paheksuvaa katsetta ja tekosyytä alkaa rähinöidä. Mä pidin katseeni aika tiukasti ikkunassa, mutta en silti voinut välttää näkemästä silmäkulmasta tyypin takin sisällä vapaana kiipeilevää rottaa. Hyi…!)