tiistai 4. elokuuta 2015

Master of the universe

No ei nyt ihan. Mutta nyt voin vihdoin julkistaa suuren suuret (lol) uutiseni: pääsin opiskelemaan! Vieläkin tosin hetkittäin pelkään, että ne keksivät siellä tiedekunnan kansliassa että hups lähetettiin väärälle tyypille se hyväksyntäkirje... Ei kai ne enää kuitenkaan voi perua?!

Tuntuu, että kaikki muut uskoivat mahdollisuuksiini tämän suunnitelman suhteen enemmän kuin minä itse. Maxime, äiti, työkaverit, suosittelijaksi suostuneet kollega ja entinen opettaja... Mulla oli hyvin skeptinen olo, koska pohdin tätä samaa siirtoa jo viime vuonna, ja silloin Brysselin ranskankielisessä yliopistossa oltiin sitä mieltä, ettei mun kannata edes hakea, kun taustani ei ole opinto-ohjelmaan sopiva. Tämän vuoden tammikuussa mailasin kuitenkin flaaminnkieliseen yliopistoon, kun tajusin, että tämä opinto-ohjelma on joka tapauksessa englanniksi, ja sieltä vastattiin erittäin kannustavasti, että ehdottomasti haet.

Keräsin sitten dossierin kasaan, uskaltauduin pyytämään suosituksia, ja vuodatin sydämeni hakemuskirjeeseen. Huomasin viime hetkellä, että mulla ei ole riittäviä todisteita englannintaidoistani, joten varasin ajan TOEFL-testiin (ärsytti heittää 245 dollaria "hukkaan", mutta arvelin, että pakko yrittää, kun on näin pitkälle mennyt) ja sain sen ihan heinäkuun lopulle. Ilmoittautumisaika päättyy 11.8. ja tulokset testistä tulevat "noin kymmenessä päivässä". Vähän kylmää hikeä pukkasi. Sain sentään uutta pontta treenaamiseen, kun joskus heinäkuun puolivälissä sain sähköpostiin ehdollisen hyväksymiskirje. Ehtona siis vähintään 90/120 TOEFLissa.

Ja arvatkaa paljon mä sain? 118/120! Satakaheksantoista! Apua, mikä vitsi. :'D Eka ajatus tuloksen nähtyäni oli taas, että mun tulokset on sekoittunut jonkun muun kanssa. Toka oli tietenkin, että mistä (ja miksi) ne kaksi pistettä on jäänyt vajaaksi, ja olishan mun nyt oikeastaan pitänyt saada täydet. Vaatimattomuus kaunistaa jne.

Ensi vuonna olisi siis tarkoitus istua ensin yhdeksästä viiteen töissä ja sitten kuudesta yhdeksään luennoilla kaikkina arkipäivinä. Hieman kylmää tämä ajatus, ja muutenkin kauhistuttaa, että miten ikinä selviän opinnoista ja toisen gradun kirjoittamisesta ja että olenko tarpeeksi fiksu ja ahkera ja onko tässä nyt mitään järkeä. Sitten kuitenkin, musta on ihanaa ajatella luennoilla istumista ja uuden oppimista. Aivoni kaipaavat jotain haasteita, ja mieleni toivoa siitä, että pääsen johonkin eteenpäin elämässä.

Jännää ja kivaa ja kauhistuttavaa.

maanantai 3. elokuuta 2015

Oodi maanantaille

En ole koskaan tykännyt maanantaiden dissaamisesta. Ei ole maanantain vika, että ihmisillä on vaikeaa juuri silloin. Oikeastaanhan se on ennemmin lauantain ja sunnuntain ja liian pitkien yöunien ja muun vastuuttoman hillumisen vika, että maanantaiaamuisin on ehkä vähän vaikeampaa kuin vaikka torstaisin. Ei ole varmaan helppoa olla maanantai ja saada joka viikko valitukset niskaansa, vaikka sitä vain velvollisuuttaan noudattaa ja seuraa omalla paikallaan sunnuntaita. Sitä paitsi on niin klisee valittaa väsymystä maanantaina. Miten se muka joka viikko tulee yllätyksenä, että jos ei nuku yöllä tarpeeksi, aamulla saattaa vähän väsyttää?

Mulle maanantai on yhtä kuin ryhtiliike ja uusi alku, mahdollisuus tehdä kaikki toisin (paremmin) tällä viikolla. Vastata vihdoin sähköposteihin saman tien. Tehdä ensin työt ja sitten vasta harhautua ajelehtimaan internetiin. Tarttua romaaniin kaukosäätimen sijaan illalla. Siivota rojut omille paikoilleen joka päivä, eikä vasta sitten, kun on hukannut kaikki hiuslenksut ja -pinnit jonnekin olohuoneessa ajelehtivaan tavaroiden hyökyaaltoon. Käyttää hammaslankaa joka ilta ja viikata pyykit heti kaappiin, kun ne on kuivuneet. Maanantai on kuin uusi vuosi, unohdetaan viikonlopun porsastelut ja aloitetaan kunnianhimoinen uljas uusi minä -projekti (joka unohtuu viimeistään keskiviikkona...).

Sitten kuitenkin on tällaisia maanantaita, kun ei voi muuta kuin huokaista syvään ja toivoa, että päivä on pian ohi. Kun aamulla toteaa, että asunnossa yöllä seikkaillut yksi ainoa itikka on ruokaillut vain mun ihollani. Noin kolmessakymmenessä viidessä eri kohdassa. Kun vasta vartin kuulokkeet päässä istuttuaan tajuaa, että unohti panna musiikin päälle. Tai kahvinhakureissulla ehtii jo hermostua että taas joku (siis kuka, ei täällä ole ketään?) joi kaiken ennen kuin huomaa, että unohti painaa keittimen päälle. Kun todellisuus tuntuu aivan liian raskaalta viikonlopun hömpsöttelyn ja sunnuntai-illan telkkarimaratonin jälkeen. Kun on viettänyt edellisen iltapäivän Stars Hollow'ssa kyynelehtien Roryn valmistumista Chiltonista (ja tuntien itsensä vanhaksi, kun samastuu ennemmin äitiin kuin tyttäreen tässä jaksossa.......), eikä tunnu yhtään mukavalta olla oikea ihminen oikeine ongelmine oikeassa arjessa.

Silloin maanantai on tosi hanurista.

(EIKÖ KELLO KOSKAAN TULE VIISI?!?)

lauantai 1. elokuuta 2015

Lähes Nigella itsekin

En kirjoittanut eilen, hups... Siihen on kuitenkin hyvä syy: sitruunamascarponemousse ja jääkylmä cava. Voin suositella!

Mun on nyt pakko vähän paukutella henkseleitä, kun yleensä kokkaa lähinnä voileipiä ja paistettuja munia, ja Maximen työreissujen ajan pärjäilen Maunon kanssa jaetulla tonnikalapurkeilla ja suklaalla... Sain kuitenkin eilen jostain päähäni, että kokkaan meille kolmen ruokalajin illallisen, ihan vaan hyvin vuoksi.

Töiden jälkeen kurvasin siis ruokakaupan kautta kotiin ja panin hihat heilumaan. (Eka piti tietenkin siivota keittiö ja raivata romut ruokapöydältä, kuinkas muutenkaan) Alkupaloiksi tuli kaappien aarteita, kun unohdin ruokaostosten tuoksinassa koko jutun, mutta Maxime ylisti kiltisti uunissa käytetyt tomaattimozzarellaleivät sekä balsamicosipsit maasta taivaaseen. :D
Pääruuaksi laitoin soijakastikkeessa ja inkiväärissä marinoitua lohta edellispäivän parsan kaveriksi, ja olin itsekin aika yllättynyt, että tämä täysin random-kokeilu onnistui niinkin hyvin! Maxime oli ihan myyty.


Ja se jälkkäri! Tämän improvisoin ihan täysin kesken työpäivän iskeneet hellittämättömän mieliteon perusteella. Vatkasin mascarponea, pari ruokalusikallista kermaa, lemon curdia, tomusokeria ja sitruunanmehua kuohkeaksi vaahdoksi ja heitin vielä marjoja päälle tarjoilulaseihin. En ehtinyt ottaa kuvaa todistusaineistoksi ennen kuin moussen olivat kadonneet parempiin suihin, mutta jokainen osaa varmaan kuvitella lasillisen vaaleankeltaista vaahtoa viinilasissa. ;) Vinkkinä muille kaltaiselleni sitruunafanaatikoille: TEHKÄÄ TÄTÄ. Paras jälkiruoka ever!

Kyllä musta varmaan vielä kunnon ruokabloggaajan sais - not! :D Mutta ehkä laitan vielä toistekin ruokaa, oli sen verran palkitsevaa puuhaa. 

(Ja nyt vaan äkkiä itsekritiikki ikkunasta ulos ja julkaise. Naurattaa ihan sikana julkaista ruokapostausta, mutta tätä mun eiliseen nyt sattui kuulumaan, ja alkaa tässä vähän jutun aiheet loppumaan. Tulee kerran jos toisenkin mieleen että keksinpä tosi upean haasteen itselleni............................. Hampaat irvessä loppuun asti silti.)

torstai 30. heinäkuuta 2015

Sisustusunelmia


Meillä näyttää kotona tältä. Siivouspäivänä. (aina ei ole valitettavasti imurointiolutta, mutta muuten kuva on erittäin autenttinen, kalsareineen päivineen) Muulloin on luultavasti paljon sotkuisempaa. Meillä on matto ja verhot Ikeasta, huonekalut ilmaiseksi tai puoli-ilmaiseksi haalittu mikä mistäkin. Sohvassa on nahkapäälisessä reikä, ja siihen mahtuu mukavasti vain yksi ihminen. Verhot on lyhennetty liian pitkiksi, eikä ne suoristu silittämälläkään (ei nyt sillä, että ihan hirveän kauaa olisin jaksanut yrittää). Erilaisia sisustusinstallaatioita muodostuu sinne tänne luikertelevista johdoista, isoiksi palloiksi kerääntyvistä kissankarvoista, röykkiöihin kokoontuvista kuljeskelevista tavaroista ja tuolinkarmille roikkumaan unohtuneista (likaisista) vaatteista. Kaiken kruunaavat näin kesäaikaan parvina pyrähtelevät hedelmäkärpäset.

Olin tuossa toukokuun lopulla viikonloppureissulla Kööpenhaminassa, missä testasin reissukaverini kanssa airbnb:tä ekaa kertaa. Päädyttiin tämän näköiseen suloiseen pikkukaksioon Fredriksbergissä:
 

Kämpän vakkariasukkaat olivat nuorehko yksinhuoltajaäiti ja pieni poika, jolle oli laitettu huone olohuoneesta lasiovella jaettuun erilliseen tilaan. Vaikka asunto oli todella pieni (en todellakaan osaa arvioida pinta-aloja, mutta reilusti pienempi kuin meidän noin 70 neliön kaksio joka tapauksessa), ja toinen asukas oli tosiaan taaperoikäinen lapsi, siellä oli ihan järjettömän siistiä, niin kuin kuvista ehkä näkyy. Ei epämääräisiä mihinkään kuulumattomia kamoja pyörimässä joka nurkassa niin kuin meillä, vaikka säilytystilaa ei varmasti ollut juurikaan enempää.
 

Viherryn kateudesta vieläkin, kun muistelen tuota somaa, skandinaavisen valkoista ja minimalistista pikkukolosta. Valkoinen ja minimalistinen ei ole millään tavalla mun tyyliä, mutta tykkään siitä, että tavaroille on oma paikkansa ja että sisustuksessa lopputulos on mietitty ja viimeistelty.

Ehkä mullakin vielä joskus on mahdollisuus (ja energiaa!) laittaa kodistani kaunis. Sitä odotellessa katson vain kuvia muiden kodeista ja yritän ummistaa silmäni meidän rumalta karvalankamatolta ja eriparisilta kirjahyllyiltä...

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Aina mun pitää

Noiden parin ekan tekstin jälkeen mulle iski rimakauhu. Mua rupesi hävettämään, että tällä tavalla julkisesti levittelen asioitani, vaikka en yleensä välitä edes parhaille ja tärkeimmille kavereilleni kertoa muuta kuin ehkä että vähän on väsyttänyt ja tulevaisuus ahdistaa. Että pitääkö sitä sitten kuitenkin mennä koko maailmalle huutelemaan ongelmiaan ja koko internetin nähden rypeä itsesäälissä.

Mua hävettää myöskin ihan kauheasti se, että ylipäätään olen näin väsynyt ja saamaton ja onneton. Miksei mulla koskaan ole energiaa mihinkään? Tänäänkin töiden (tai siis "töiden") jälkeen raahustin kaupan kautta kotiin ja romahdin sänkyyn päiväunille. Likaiset ja puhtaat pyykit tuijotti mua syyttävinä röykkiöistään, kissa tunki kylkeen vaatien paijausta ja pölypallerot kieriskeli mielenosoituksellisesti pitkin makkarin lattiaa, mutta en vaan jaksanut liikauttaa sormeanikaan.

Mulle arjen toistuminen samana on aina ollut kauhean turvallinen ja mukava kokemus. Siis jopa niin, että musta on useimmiten kiva palata lomalta takaisin siihen tuttuna toistuvaan viikon rytmiin, jossa ei aamulla tarvitse miettiä, että mitäs tänään, koska teen samat asiat samassa järjestyksessä samoina viikonpäivinä aina. Sitten kuitenkin esimerkiksi kotitöiden kirjaimellinen loputtomuus vie joskus voimat ihan täysin. Miksi tiskiallas on taas täynnä likaisia astioita, vaikka just tiskasin? Miksi pyykkikoppa ei koskaan ole tyhjä? Miksi meillä on aina vähän jossain nurkassa pölyä tai hiekkaa tai kissankarvoja vaikka kuinka imuroin ja jynssään? Miksei tavarat pysy minuuttiakaan kaikki omilla paikoillaan? Välillä en vain jaksa edes yrittää käydä tätä yhden naisen taistelua likaa vastaan, vaan teen niin kuin tänään ja ummistan kirjaimellisesti silmäni. Jos vielä oppisin oikeasti olemaan välittämättä, kaikki olisi paljon helpompaa. Nyt mun voimat menee sen murehtimiseen kun kaikkea koko ajan pitäisi niin hirveästi.

Palatakseni vielä tähän ongelmien puimiseen näinkin julkisella foorumilla (vaikka ei mulla tietääkseni mitään satapäistä lukijakuntaa sentään ole :D), mulle tämä on ennemmin tapa dokumentoida näitä fiiliksiä itseäni varten. Kirjoitan yksityistäkin päiväkirjaa, joka saa, raukka, ottaa vastaan sen kaikkein pahimman angstioksennuksen, mutta välillä tekee hyvää pohtia asioita edes vähän analyyttisemmin. Jos joku vielä lukee ja saa tästä jotain vertaistukea niin tant mieux. Kommentitkin lämmittää mieltä. Helpottaa, kun ei olekaan ihan niin yksin ongelmiensa kanssa kuin somen kiiltokuvamaailmassa joskus tuntuu.

***

Mentiin noiden päiväunien jälkeen Maximen kanssa juoksemaan Friskiksen ilmaiseen juoksukouluun. Koskaan ei huvittaisi, aina se kannattaa. Mun pro-vinkki sohvaperunalta toiselle niihin pitäis-lähteä-lenkille-ja-äkkiä-ei-enää-huvitakaan-yhtään-tuntemuksiin on vaihtaa urheiluvaatteet päälle ja päättää sitten, lähteekö vai ei. Yleensä tulee vähintään niin tyhmä olo seistä trikoissa ja lenkkareissa rappukäytävässä ja sitten ajatella että eeeei, kyl mä meen takaisin sohvalle makaamaan, että tulee lähdettyä kuitenkin. Edes ihan vähäksi ajaksi ;)

***

25 päivää reissuun!

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Lomastressi!

Unohdin vähän tän mun itse itselleni asettaman haasteen blogata joka päivä lomaan asti... Kokeillaan siis ekaa kertaa puhelimesta käsin (olen aivan täysin mummeli ja pötkötän jo puol kymmeneltä sängyssä pyjama päällä lukemassa enkä todellakaan aio enää avata konetta :D).

Innostuin tänään toden teolla suunnittelemaan Amerikan lomaa, ja ahdistus helpottaa vähän. Nämä pari aiempaa lomaamme, joille on lähdetty vailla suunnitelmia, on stressanneet mua ihan hullun paljon (vaikka tietenkin jälkikäteen esitänkin coolia ;)), ja nyt se että olen tehnyt osan majoitusvarauksista valmiiksi, tarkastellut aikatauluja, printtaillut lippuja ja listannut aktiviteetteja eri kohteissamme on saanut mut jopa nauttimaan loman odotuksesta.

Maximesta sen sijaan suunnittelu on kuivaa ja puisevaa ja parasta on vain mennä sinne minne nenä näyttää. Ehkä on ihan hyväkin että me reissataan yhdessä? Kontrollifriikki ja herra kuka-muka-jotain-matkavakuutusta-tarvii.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Start spreading the news

Neljä työviikkoa jäljellä, ja nyt kun kielitestit on selvitetty ja sähköpostikin tuntuu menneen rikki (alle kymmenen viestiä tänään, mitä on tämä hulluus?), mulla olisi aikaa panikoida suunnitella kesälomaa. Menin aamulla karmeasta sateesta ja hyytävästä tuulesta huolimatta superhyvällä tuulella töihin, suorastaan puhkuen intoa ja suunnitelmia uudelle viikolle.

Kaikki meni ihan kivasti siihen asti, kun sain to do -listan laadittua ja päivän hesarin selattua. Sitten puhti loppui, enkä osannut päättää, mihin sitä seuraavaksi tarttuisi. Miten pohjattoman laiska ihminen voikaan olla? Viime perjantaina naureskelin työkavereille, joilla oli lomallelähtöhepuli ja loppuromahdus, kun kaikki piti saada valmiiksi yhdessä päivässä. Onnittelin itseäni päätöksestä jäädä lomalle myöhemmin kuin muut. Mutta aina käy sama juttu: sitten kun ei enää ole kiire, en saa _mitään_ tehtyä. Nämä päivät ovat juuri niitä, joiden jälkeen olen umpiväsynyt ja apaattinen, vaikken ole tehnyt juuri mitään muuta kuin roikkunut netissä.

Selasin vähän laiskanpuoleisesti airbnb-kämppiä New Yorkissa, mutta en kyennyt päättämään yhtään mitään. Vaihtoehtoja on ihan liikaa! Mennäänkö vegaanihippien kommuuniin, sisällä polttelevien taiteilijoiden olkkariin puumajaan vai poikamiesboksiin sisustettuun "metsähuoneeseen"? Brooklyniin vai Queensiin (Manhattanilla kämpät olivat aivan järkyttävän hintaisia, tai sitten maksaisimme satasen yössä sohvamajoituksessa olkkarissa)? Ja riittääkö viisi päivää, vai pitäisikö tulla takaisin Kanadasta jo vähän aiemmin...? Aaaahhh, päätöksiä, päätöksiä.

Otan kaikki vinkit sekä New Yorkiin että Kanadaan (akselilla Montréal, Québec ja Prinssi Edwardin saari) ilolla vastaan! Tällä hetkellä meillä on ajatuksena lähteä suoraan New Yorkista bussilla Montréaliin, vuokrata siellä auto ja lähteä ajelemaan kohti itärannikkoa. Pysähdellä luonnonpuistoihin vaeltamaan ja rannikkokaupunkeihin syömään hummeria, sekä tietenkin lopuksi vierailla Prinssi Edwardin saarella Vihervaaran Annaa moikkaamassa. Tämän jälkeen paluu (Montréalin kautta) New Yorkiin ja siellä 5-6 päivää kaupunkia tutkien. 

KÄÄKS, enää 26 päivää reissuun!

 
Mauno tiesi heti aamusta, että tästä päivästä ei tule lasta eikä mitään muutakaan...