Viimeinen lomamerkintä jäi kirjoittamatta, kun viimeiset pari päivää hostellilla olivat yhtä fiestaa... Mutta lupaan korjata asian, kunhan ehdin. Tänään vaikka, mutta käytännössä pitää odottaa ainakin sunnuntaihin saakka että pääsen taas nettiin. Sunnuntaihin kuuluu jo erottamattomasti lounas Maximen vanhempien luona...

Nyt jotenkin vähän uuvuttaa. Kaveri oli kylässä ja oli hauskaa, mutta myös paljon koulujuttuja. Yksi esitelmä ja yksi essee ja työhakemus ja cv ranskaksi - ja tuskin tarvii mainita etten loman aikana tehnyt yhtään mitään näiden eteen. Tänään onneksi aurinko paistaa ja kun nyt saisin revittyä itseni tästä koneen edestä, voisin ottaa pienen siestan parvekkeella!

Loma Espanjassa, osa 2

Loman mahdollisesti ainoa aurinkoinen päivä takana, mutta ei kai pieni vesisade menoa haittaa... Listalla on vielä monta museota ja erityisesti SHOPPAILUA, joten ei meidän tarvitse ulkona hengailla ;)

Lauantaina onnistuttiin kuluttamaan suurin osa päivästä epämääräiseen vaelteluun, pistäydyttiin valtavassa kauppahallissa syömässä hedelmäsalaattia ja espanjalaisia makkaroita riisin kera, ja kierrettiin Picasso-museo. Illalla taivallettiin valtavaksi Amatson-virraksi muuttunutta Las Ramblasia pitkin keskustaan, missä oltiin sovittu tapaavamme hostellin toiset viralliset vieraat, kaksi amerikkalaista. Puoli kymmeneltä mentiin katsomaan upea flamenco-show, jonka jälkeen oli tarkoitus saada illallista, mutta koska Katey ja Daven (en oo varma kirjoitetaanko noin mutta oh, well) olivat jo syöneet oikean illallisen, tilanne tapas-ravintolassa kääntyi jotenkin niin että meidän oli pakko tilata samaa koko seurueelle (listan halvin tarjous), ja mun ja Mikeyn illallinen muodostui kolmesta patongin palasta ja sangriakannullisesta...

Olin ehkä vähän käärmeissäni lauantain illallisesta, samoin kuin siitä miten itsestäänselvästi Katey oletti aamulla, että mun ja Mikeyn ostamat leipä ja hillo olivat yhteisessä käytössä vaikkei hostellissa aamiainen kuulu hintaan. Muutenkin tunnen itseni vähän vajakiksi yrittäessäni seurustella englanniksi kolmen natiivin amerikkalaisen kanssa. Onneksi eilisen ohjelma ja aurinkoiseksi muuttunut ilma pelastivat tilanteen :) Mirko, hostellin omistajapariskunnan vähäsanaisempi puolisko lupasi kuskata meitä neljää kaupungin kaukaisempia vierailukohteita katsomaan, kun "ei ole parempaakaan tekemistä" (sunnuntaina, mä en ehkä ikinä rupea yrittäjäksi :|). Ajeltiin ensin Montjuïc-kukkulalle ihailemaan maisemia ja (ainakin poikien tapauksessa) linnoituksen tykkejä, sieltä jatkettiin kaupungin takana kohoavalle Tibidabolle, missä oli huvipuisto ja kirkko, ja lopuksi Mirko pudotti meidät Gaudín suunnitelemaan Parc Güelliin, joka ainakin mulle oli päivän kohokohta. Aurinko paistoi lämpimästi, ja me kierrettiin koko värikäs puisto ja lounastettiin palmujen alla. Tämän jälkeen oltaisiin vielä päästy Sagrada Familiaan, mutta oltiin kaikki niin uupuneita että päätettiin jättää tämä vierailu toiseen kertaan. Mä nukuin tunnin päiväunet, ja Katey oli kuulemma nukkunut peräti kolme tuntia :D

Illalla oltiin Mikeyn kanssa jo valmistauduttu lähtemään ulos, etsimään Alessian meille suosittelema cava-paikka aperitiiveja varten ja jatkamaan sieltä ravintolaan, mutta saatiinkin kuulla, että Mirko laittaa ruokaa koko sakille. Me käytiin kuitenkin kaupungilla kävelyllä ja nauttimassa sangriaa ja tapaksia ennen illallista. Tunnelma oli kiva, täällä on enemmän sellainen olo kuin oltaisiin Alessian ja Mirkon henkilökohtaisia vieraita kuin hostellin asiakkaita. Istuttiin muutama tunti pöydän ääressä juttelemassa Mikeyn, Kateyn, Davenin ja kolmen puolalaisvieraan kanssa (en muista niiden nimiä enkä taatusti osaisi niitä kirjoittaa), ja joskus puolenyön paremmalla puolella kömmittiin Mikeyn kanssa nukkumaan.



Nyt aamulla Katey tuli tuomaan mulle ja Mikeylle lisää leipää ja lopun niiden mansikkahillosta (ne on lähdössä tänään kohti Sevillaa), ja mua jotenkin nolotti miten kiukkuinen olin eilen... :sss

Loma Espanjassa, osa 1

Barcelonasta hyvää huomenta! Tai hola tai jotain. Mun espanja on niin sujuvaa että ihan päätä huimaa :s

Loma on alkanut aika täydellisesti. Jos nyt ei oteta lukuun sitä että meidän junayhteys Montpellieristä Barcelonaan oli peruttu, mutta tällaisiin pienehköihin takaiskuihin on aina oltava varautunut kun matkustaa ranskalaisilla junilla, ja lopulta oltiin vain tunnin myöhässä perillä. Meitä oli vastassa asemalla hostellin omistajapariskunta, jonka mukaan oli vain hyvä että oltiin myöhässä, koska siivouksen viimeisteleminen oli vielä pahasti kesken. Me oltiin Mikeyn kanssa ekat viralliset asukkaat! Ja saadaan sen takia erityiskohtelua: autokyyti hostellille, kahden hengen huone vaikka ollaan maksettu (naurettavan vähän) kuuden hengen huoneesta, tänään ekan aamun kunniaksi aamiainen, vaikkei se varsinaisesti kuulukaan hintaan jne...

Tarkoitushan oli siis alunperin lähteä reilaamaan, mutta lippujen kohonneet hinnat masensi liikaa, joten lopulta päädyttiin ostamaan meno-paluu Barcelonaan ja viivytään täällä viikko. Sää ei ole kovin lupaava, mutta ainakaan täällä ei tule lunta vaakatasossa niin kuin Grenoblesta lähtiessä (se siitä keväästä...). Tänään kai kierrellään keskustaa ja mennään johonkin museoon, joita emäntämme Alicia on luvannut suositella. Ensin vain pitäisi saada Mikey liikkeelle. Kello lähentelee puoltapäivää mutta ilmeisesti kymmenen tuntia junassa eilen ja raskas illallinen  siihen päälle väsyttävät herraa.

To be continued...

Pari päivää on kulunut ihmeellisen flegmaattisuuden vallassa. Oon yrittänyt pakottaa itseäni liikkeelle, mutta en saa mitään aikaan. Tuntuu että voisin nukkua tuntikausia. Enkä sitten oikein muuta viihdykettä kaipaakaan :D Sää sentään suosii: eilen paistoi aurinko ja ilma oli niin leuto, että vietin koko iltapäivän parvekkeella (voi kyllä, mulla on PARVEKE, ekaa kertaa elämässäni, ja vielä onnellisesti etelän puolella) lukien ja auringossa loikoillen… Vielä viime viikolla meteorologit povailivat synkkinä ajankohtaan nähden kylmiä ilmoja ja hurjia lumisateita pohjois-Ranskaan, mutta nyt ilma tuoksuu mullalta ja ruoho on vaihtanut väriä nuutuneen harmaasta kirkkaanvihreäksi. Tykkääntykkääntykkään!

Viikon päästä meillä on loma – jälleen kerran – ja sain loistavan idean: me lähdetään Mikeyn ja Kaisan kanssa Espanjaan!!! Kaisa ei tosin ole ollut maailman motivoitunein, eli saa nähdä lähteekö se sittenkään, mutta joka tapauksessa ainakin mä ja Mikey mennään :) Me otetaan reililiput, ja reittisuunnitelmana on tällä hetkellä Barcelona-Madrid-Sevilla. Mmm, vaikka täällä keväistä onkin, odotan silti lämpöä… Enkä oo sinänsä koskaan ollut Espanjassa, joten jo senkin takia jännää lähteä!

Sähellän ja sättään

Kevätlukukausi alkoi viikko sitten, mutta mulla on ollut tähän mennessä vasta neljä luentoa. Kun tähän lisää sen, että mut on hyljätty asumaan jälleen yksin, tylsistyin aluksi aika pahasti. Oon kuitenkin onnistunut elvyttämään sosiaalista elämääni melkein liiankin hyvällä menestyksellä. Ja järjestämään itselleni ohjelmaa ja jännitystä elämään mm. hajottamalla vessan…

Viikko sitten perjantaina vietettiin siis Simonen ja Corinnan läksiäisiä, ja meidän lastenjuhlat oli iso hitti. Useampiakin uteliaita pysähtyi ihmettelemään meidän pelejä ja leikkejä, joihin sisältyi grissinin syöntikilpailu (ilman käsiä), solmu ja jokin ilmeisesti hyvin perinteinen englantilainen lastenjuhlien leikki, jossa sanomalehteen on kääritty pieniä lahjoja (tarroja, suklaata yms), pakettia kierrätetään piirissä musiikin soidessa ja kun musiikki loppuu, henkilö kenen kädessä paketti on, saa avata seuraavan kerroksen. Mulla ei ollut onnea tässä pelissä, mutta sain kuitenkin Mikeylta MAAPÄHKINÄVOISUKLAATA, ah onnea :D





Seuraavana päivänä, kun joskus iltapäivän puolella sain vihdoin pyjaman vaihdettua oikeisiin vaatteisiin ja maltoin irrottautua tuijottamasta taitoluistelun em-kilpailua telkkarista (ranskalaiset juontajat lausuivat Laura Lepistön nimen oikein kivasti ;)), suuntana oli Rabot! Rabot on yksi legendaarisista opiskelija-asuntoloista Grenoblessa, niin hyvässä kuin pahassa. Siellä on Erasmus-ghetto, vessoissa vain reiät lattiassa, upeat vuorimaisemat sekä kuulemma parhaat bileet. Mä, Kaisa ja Liz oltiin kuitenkin menossa viettämään rauhallista iltaa Simonen kanssa. Ohjelmassa oli elokuva Chez les ch’tis sekä täysin pyyteetöntä avustusta Simonen jääkaapin tyhjentämisessä…



Sunnuntaina herättiin jälleen vasta iltapäivän puolella, eikä mua harmittanut yhtään kun ei mentykään Maximen tädin luo sunnuntaipäivälliselle. Iltapäivä vietettiin Maximen koti-kotona, missä se keräili viimeisiä tavaroitaan ja pihisti kaikkea tarvitsemaansa Dijoniin vanhempiensa kaupasta. Sen veli kavereineen oli paikalla, ja ilmeisesti koti-elokuvateatteri on vihdoin valmistunut, koska koko talo tärisi special effectsien voimasta… Me hyödynnettiin ennen lähtöä vielä Maximen vanhempien jääkaappi ja palattiin illaksi kämpille suremaan yhdessä tulevaa eroa.

Maanantaiaamuna mösjöö lähti siis puoli seitsemän aikaan ajamaan Dijoniin, sanoisinko ei-niin-kovin-innostuneena… Mulla oli päivän ainoa luento vasta puoli kahden aikaan, joten yritin vielä saada unen päästä kiinni, mutta yhdeksältä luovutin ja ryhdyin siivoamaan. Kämppä oli, kuten ehkä jo olen maininnut, ihan kamalan kaaoksen vallassa, ja sain suurta mielihyvää kun vihdoin sain järjestää kaiken oman mieleni mukaan. Puoli yhdeltätoista, kun juuri olin saanut mikropuuroni valmiiksi, sain Kaisalta viestin tulla lounaalle – tunnin kuluttua. Mikäs siinä :)

Lounas olikin sitten päivän ainoa anti, kun luennoitsija ei saapunut paikalle… Tiistaina kaikki luennot oli peruttu, koska lukiolaiset olivat vallanneet kampuksen, ja me hyödynnettiin Kaisan kanssa vapaus shoppaillen! Sain viiiiiihdoin farkut ostettua, ja päätettiin onnistunut iltapäivä menemällä salon de théhen kaakaolle ja leivokselle.

Illalla menetin hermoni, kun vessa valui tauotta, enkä Maximen avuliaista neuvoista huolimatta saanut veden lorinaa lakkaamaan. Päätin, hyvin luottavaisena omiin remontointitaitoihini, avata pytyn säiliön kannen, jos vaikka siten selviäisi, mikä on vikana. Paitsi ettei mun todellakaan kannattaisi koskea mihinkään liian tekniseen… Jokin ikivanhan pytyn ikivanhoista muoviosasista irtisanoi sopimuksensa, ja vettä suihkusi litratolkulla kylppäriin ja makkariin. HUPS! Sain onneksi kannen tungettua takaisin paikoilleen niin että vesi valui viemäriin, ja ryhdyin paniikissa säntäilemään ympäri taloa yrittäen herättää naapureita apuun tai löytää jonkin huoltomiehen numeron. Turhaan. Lopulta soitin varmasti hyvin huvittavan hätäpuhelun Maximelle, joka neuvoi mut asuntolan vastaanottoon. Sain avukseni pojan, joka ei ollut lainkaan tilanteen tasalla, mutta sai lopulta veden tulon lakkaamaan – sulkemalla veden koko asunnosta :sss – ja lupasi lähettää korjaajat heti aamusta.

Ongelmana tässä episodissa oli se, että mä en virallisesti asu täällä, joten mun täytyy pitää aika matalaa profiilia. Aamulla, kun kävin vastaanoton vieressä vessassa, siellä päivystävä setä katseli mua vähän epäluuloisesti ja tiedusteli miksi mä olin tehnyt ”vikailmoituksen” eikä asunnon varsinainen asukas. Selitin mahdollisimman ympäripyöreästi, ettei kyseinen herra ole juuri tällä hetkellä paikalla, ja koska kyseessä oli kuitenkin hätätapaus ja blaablaa… (ihan oikeasti, olisko mun pitänyt odottaa viikonloppuun ja sanoa Maximelle että voisitko käydä sanomassa vastaanottoon että vessa on rikki???) Korjaajat sentään oli oikein sympaattisia, ja käskivät lähettää terveisiä Maximelle :D

Keskiviikkoiltana laitettiin Kaisan kanssa ruokaa mun luona (mun elämäni ensimmäinen makaronilaatikko ei ollut oikein onnistunut, mutta onneksi oli jälkkäriä…), ja jatkettiin Condillaciin, missä oli Erasmus-bileet. Löydettiin saman tien Federica ja Karen ja vähän myöhemmin joukkoon liittyi myös Corinna. Kaikki kolme viettivät viimeistä viikkoaan Grenoblessa, ja Federica ainakin ilmoitti mulle juhlivansa koko viikon! Meillä oli oikein hauskaa, vaikka musiikki olikin välillä hieman omistuista ja innokkaita ihailijoita sai potkia pois kannoilta. Puolenyön jälkeen päätettiin kuitenkin Kaisan kanssa tehdä tuhkimot ja lähteä kotiin nukkumaan, kummallakin kun oli aamusta luentoja.

Torstaina selvisin kunnialla peräti kahdesta luennosta (vain yksi oli peruttu!), varasin illaksi ravintolan ja nukuin oikein tukevat päiväunet… Liz, Mikey ja Kaisa tulivat mun luokse aperitiiville – onnistuttiin heti kärkeen hajottamaan mun Fiskarsin korkinavaaja, uskomatonta miten putkeen tää viikko meni – ja Katya liittyi serueeseen ratikkapysäkillä selvittyään illan muinaiskreikan tunnistaan.  Mentiin aasialaisravintolaan (kiinalaisia, vietnamilaisia ja thaimaalaisia herkkuja), ja Mikey oli onnensa kukkuloilla. Se on omien sanojensa mukaan kasvanut kiinalaisella ja vietnamilaisella ruualla – ja Oreoilla :P Myös Kaisa innostui puikoilla syömisestä ja jännistä uusista ruuista, ja lopulta saatiin jopa lääkekuurilla oleva Katya houkuteltua ottamaan digestiivi-sake meidän kanssa, eli oli onnistunut ilta!

Paitsi sitten sain Maximelta tekstiviestin, joka päättyi ”à demain”. Me oltiin sovittu että se tulee vasta seuraavana viikonloppuna – tai lähinnä Maxime itse sanoi ettei sitä huvita tulla kun mä olen koko lauantain partiossa ja tiellä on varmaan paljon lunta ja vaikee ajaa ja njanjanjaa… Joten reippaana tyttönä olin järjestänyt itselleni ohjelmaa koko viikonlopuksi. Ilmoittauduin École de Glisseen ja ostin lasketteluliput perjantaiksi ja sunnuntaiksi. En siis ollut varsinaisesti hirveän ilahtunut tästä yllätyksestä… Mutta sitten se oli tosi söpö ja sanoi että halusi vain yllättää mut, ja mäkin tarkistin että voin käyttää sunnuntain lipun jonain toisenakin viikonloppuna, ja kyllä kai mä nyt paljon mieluummin näin Maximen kuin menin laskettelemaan ihan vieraiden tyyppien kanssa!

Perjantaina kuitenkin lähdin iltapäiväksi 7 Laux’hon, tutustuin bussissa uusiin tyyppeihin ja menin laskettelukurssille! Mua vähän hirvitti edellisen laskettelukokemuksen jälkeen kun mut neuvottiin hetioitis toisiksi korkeimman tason ryhmään, jossa oli mun lisäkseni vain yksi toinen tyyppi (lyonilainen Antoine) sekä meidän walesilainen ohjaaja, Josh ( hauska aksentti :D). Ilmoitin kuitenkin jo aluksi etten halua mennä mustiin rinteisiin, ja lopulta iltapäivä oli oikein antoisa! Kotimatkalla jalat särki ja väsytti – ja bussikuski luetteli mulle kaikki osaamansa suomalaiset kirosanat huomattuaan Suomen lipun mun repussa – mutta olin oikein tyytyväinen päivääni. Ja illalla tuli Maxime <3

Lauantain vietin sitten Voironissa koko departementin partiolaisten kokoontumisessa. Ohjelma oli mun mielestä aika tylsä, erityisesti kaikista pienimmille, enkä itsekään jaksanut innostua mm parituntisesta katolisesta messusta, jossa mun pääasiallisena tehtävänä oli hillitä meidän 6- ja 7-vuotiaita kuopuksia villiintymästä ihan täysin (mission impossible, I’m telling you…). Onneksi mun ei sentään tarvinnut enää jaksaa kotimatkaa bussissa tämän riehakkaan seurakunnan kanssa, sillä Maxime tuli noutamaan mut linja-autoasemalta (sen kotikaupunki Moirans on ihan parin kilometrin päässä Voironista). Me jäätiinkiin syömään Voironiin – jälleen kiinalaiseen ravintolaan, mutta en mä valittanut. Ei olisi ollut paljon varaa, kun en ollut käynyt kaupassa eli kämpillä ei ollut juuri muuta ruokaa kuin sen epäonnistuneen makaronilaatikon jämät :D

Sunnuntaina oli vuorossa jälleen edustuslounas Maximen vanhempien luona. Jotenkin en osaa oikein jutella niiden kanssa, ja luulen että ne pitää mua ihan vajakkina… Jutut liikkuu yleensä tasolla: ”juodaanko Suomessakin viiniä? Ai, ihan totta, onpas jännää…” Tällä kertaa sentään onnistuin kai antamaan itsestäni hiukan fiksumman kuvan. Ainakin sain kotiin viemisiksi purkillisen jälkkärinä ollutta (taivaallisen hyvää!) suklaamoussea ;)

Lounaan jälkeen Maxime vei mut kävelylle Moiransin keskustaan – jonka kyllä kiertää helposti noin kymmenessä minuutissa. Sain nähdä mm koulun josta se oli kolmevuotiaana, ekana koulupäivänään karannut, ja lopuksi kiivettiin kukkulalle vanhan kirkon luo, joka oli oikeastikin vanha, roomalaisten rakentama (”tässä mä poltin ekan tupakkani”, hmm…).

Palattiin vanhempien luokse odottelemaan mun junan lähtöä, mutta sitten iltapäiväsiesta venähti vähän liian pitkäksi ja herättiin viisi minuuttia ennen junan lähtöä. Teoriassa mä olisin ehtinyt junaan, mutta käytännössä – meidän edellä lippuautomaatilla hidastelleen tädin takia – en. Joten Maxime joutui joka tapauksessa ajelemaan edestakaisin, heittämään mut Grenobleen ennen paluuta ah, niin ihanaan Dijoniin. Tai ei edes Dijoniin vaan sadan asukkaan pikkukylään jossain siellä vähän kauempana. Se oli ekan viikon jälkeen niin masé et ihan sääliksi kävi :/

Blaah, ärsyttää kun kirjoitan näin harvoin ja selostuksen taso on suunnilleen sama kuin mun kymmenen vuoden takaisissa päiväkirjoissa... Osittain tuntuu myös että se johtuu siitä etten ole joululoman jälkeen taas lukenut yhtään mitään suomeksi. Tänä viikonloppuna Maxime saa luvan tulla mun kanssa ottamaan netin (se pitää ottaa Maximen nimellä sen kämppään...) joten voisin toivoa että viimeistään kuun loppupuolella mulla pelittäisi netti kotonakin.