Joulumieltä

Syön pannukakkuaamiaista vuoteessa, lovely :) (Tarkennuksena että kyseessä on suomalainen pannukakku, paaaaaljon parempaa kuin amerikkalaiset serkkunsa. Vaikka tietysti oonkin maistanut Amerikassa vaan meidän äidin laittamia terveys-grahampannareita, joten ehkä ne perinteisemmät versiot maistuu sit paremmalta?)

Nyt on todella jouluolo ja erityisesti lomaolo, vaikka meenkin illalla vielä töihin. Hassun lunkisti olen muutenkin selvittänyt tämän joulunalusajan. Tietty se jo auttaa että on vuosia sitten oppinut alisuoriutumaan jutusta kuin jutusta, mutta tuntuu että tänä vuonna olen kyllä jopa ylittänyt (vai alittanut?) itseni... Lukenut tentteihin viime hetkellä (saanut kaikista mistään mitään tietämättä nelosia ja vitosia :SSS), laittanut vain kuusi joulukorttia, ostanut lahjat vain niille välttämätömille ja muutamille joita todella haluan muistaa, keskittynyt oman tunnelmani kohottamiseen kynttilöin, glögi+pipari-iltapaloin, joululauluin... Näin on ihan hyvä.

Neljä päivää jouluun, en malta odottaaaaaaa!!!!

Tärkeää joulukorttiasiaa

Ihan ensiksi: tein vikan tentin perjantaina, joten nyt olen LOMALLA! Jos työnteko voidaan nimittäin laskea lomaksi. Mä ainakin lasken, niin kauan kuin työ ei sen suurempaa omistautumista tai älyllistä kapasiteettia vaadi...

Työhön liittyen haluaisin kuitenkin jakaa pari joulukortteihin liittyvää epäkohtaa kanssanne. Lajittelen päivittäin varmaan satoja kortteja, ja ehdin hiukan siinä vilkuilla niiden tekstejä, kiireestä riippuen myös kuvia tai vaihtoehtoisesti kuoria ja näin tarkkailla joulukortteihin osoitettavan panostamisen määrää. Arvostelun on käytävä nopeasti, joten tuomitsen kortit yleensä vain tyyliin karsea karsea karsea ihan kiva karsea tämmösen voisin itsekin lähettää karsea karsea karsea...

Omasta maustani ehkä kertoo jotain se, että mun mielestä kivoimpia on kaikki tosi värikkäät glitterpommit joissa on mielellään myös hiukan kultakoristuksia. Vaikka ymmärränkin että tämä ei kaikkiin vetoa, en silti voi uskoa että kukaan oikeasti tykkää myöskään mm. joulupallo-, kynttilä- tai tonttuhattuinen-kissanpentu-tungettuna-k

astelukannuun-korteista, jotka näyttää siltä että niitä on ostettu 20kpl eurolla Prisman tai Tiimarin alelaarista. En paheksu alelaareja tai Prismaa/Tiimaria, paheksun vain sitä että lähetetään sata rumaa joulukorttia ilmeisesti siksi, että on pakko vaikkei paljon kiinnostakaan. Korttiin sutaistaan tekstiksi osoite (joskus vain nimi ja paikkakunta) ja valmiin joulutoivotuksen alle oma nimi (ei aina sitäkään), ehkä myös jokin tarkennus siitä kuka lähettäjä on jos se ei vastaanottajalle välttämättä ole niin itsestäänselvää. Mä en ainakaan haluaisi saada korttia, johon on kirjoitettu vain "t.Satu (oltiin silloin yhdessä Ruotsin-laivalla v.95 muistatko?)". Joulukortin funktio on ilahduttaa vastaanottajaansa, tuoda joulumieltä ja ilmaista että lähettäjä ajattelee vastaanottajaa sekä on nähnyt vaivaa korttia valitessaan ja kirjoittaessaan. Joulukortin ei ole tarkoitus olla velvoite, joka tuo vastaanottajalleen epämieluisan tunteen että ai niin tollekin pitää taas laittaa kortti.

Joten kun lähetätte mulle kortteja (vasta ensi jouluna, tänä vuonna ei enää ehdi ;)) niin muistakaa valita jokin tosi kaunis ja kirjoittakaa vaik omatekoinen runo sinne kääntöpuolelle...!

Toinen juttu jota en sinänsä vastuta muuta kuin näin jouluapulaisen näkökulmasta ovat itseaskarrelut ei-standardikokoiset kortit. A3-kokoinen, kaiken maailman kimalle- ja silkkipaperihärpäkkeeseen kääritty kirjekuori on varmaan ilo postittaa ja toisaalta ottaa vastaan, mutta voin kertoa, että semmoisen tunkeminen A5-kokoisille varattuun lajitteluhyllykköön ilman että pinot leviää lattialle sadannen kerran illassa on todellinen pain in the backside...

Kun maas on hanki...

Heräsin kolme varttia ennen kuin olisi pitänyt olla yliopistolla (puoliksi tarkoituksella, illalla oli jo sellainen olo, ettei huvita raahautua aamulla kahdeksaksi jumittamaan tietokoneluokkaan maailman turhimmalle "luennolle"). Tarvitsinkin noin viisi minuuttia siihen, että heräsin riittävästi voidakseni päättää lintsaavani. Paljon kivampaa, kun ei tarvi lähteä rynnimään ulos pimeään, vaan voi kaikessa rauhassa syödä aamiaista ja ruveta lukemaan tenttiin mukavasti vilttiin kääriytyneenä, tukka sekaisin ja ilman silmälaseja (kylläkin pukeissa, koska yövaatteissa opiskelu ei todistettavasti vain onnistu).

Ulkona on maailman kaunein vaaleanpunainen aamu, josta ottaisin mieluusti kuvan, mutta en viitsi kun tiedän jo etukäteen että siitä tulisi tosi surkea. Joudutte nyt vain kuvittelemaan miten kivalta turkulainen puutaloalue, joka ikkunastani pilkottaa, näyttää tämmöisenä pakkasaamuna kun kaikki on huurteessa paitsi vaaleanpunaisena ja vaaleansinisenä kirkastuva taivas ja kun ikkunassa on pikkuisia söpöjä kuurankukkia... Tykkään kovasti talviaamuista!

Tykkään myös tällaisesta vuorokausirytmistä, jossa saan itse päättää miten käytän päivän valoisat tunnit ja sitten vasta illan hämärtäessä tarvii lähteä töihin. Käyn ulkona ottamassa d-vitamiinikylpyjä (tai niin haluan ainakin uskoa), askartelen vähitellen joululahjoja kokoon, opiskelenkin hiukan, nukun pitkiä päiväunia... Ja auringonlaskun aikaan havahdun siihen, että pitää pakata työhanskat kengät eväät ja romaani laukkuun ja lähteä.

Taivas on viime päivinä hehkunut viimeisiä auringonlaskun keltaisia ja vaalenapunaisia siinä vaiheessa, kun kävelen kotoa Caribian bussipysäkille. Bussia odotellessa väri vaalenee vähitellen sinertäväksi ja tähdet syttyvät. Matkalla ehdin vielä nähdä pari vilausta valaistusta Tuomiokirkosta joulukuusineen ja -valoineen viimeistä vaaleaa taivaankaistaletta vasten, ja sitten onkin vain pimeää jälleen kerran. Mutta se ei menoa postihallin loisteputkien alla haittaa...

Illan tunnit vilahtavat melkoista vauhtia, kun kyykkään Sauvontietä ja varpistan Ankkuritietä lajitellessa (ja pohkeet kiittää...). Yhdeksän jälkeen ulostaudun glitterin peitossa, jalat muusina ja silmät seisoen ulos, missä kuiva kylmyys salpaa hengityksen hetkeksi. Onneksi on äitin lahjoittama Ugly Betty -takki, jonka sisään en erota -10 astetta -20 asteesta, ainoastaan nenänpää toimii jonkinlaisena mittarina! Kotona otan rapusuihkun (sisareni nimitys kuumalle suihkulle, jossa iho muuttuu tulipunaiseksi), nautin maittavan ja ravitsevan iltapalan ja käyn nukkumaan jumitan koneella tv:n ääressä tai kirja kädessä puolille öin.

Ja seuraavana päivänä sama uusiks. Emmä jaksa mennä nyt aamulla mihkään...

Procrastinating

Mun pitäis kirjoittaa tänään norjan oppimispäiväkirja loppuun. Ei mikään vaikea juttu, 750 sanaa norjan kielen historiasta. Tähän mennessä olen syönyt aamiaista, pessyt vessan lavuaarin, tehnyt satsin kalan muotoisia konvehteja jääkaappiin jähmettymään, käynyt tunnin kävelyllä ihanassa auringonpaisteessa, kirjoittanut kilometrin pituisen sähköpostin Maximelle (joka todennäköisesti vastaa kolmella rivillä...) ja sitten (rummunpärinää kiitos!) avasin vihdoin oppimispäiväkirjan tiedoston sekä aiheeseen liittyvän wikipedia-artikkelin. Tässä kohtaa tulikin niin onnistunut ja ahkera olo, että annoin itselleni luvan tulla kurkkaamaan livejournaliin. Veikkaisin että tulossa on pitkän puoleinen merkintä... Saatan myös tiskata ja imuroida ja sitten tietysti voi olla aika syödä, lähteä luennolle ja töihin, joten mitä luultavimmin väsään oppimispäiväkirjan viime tingassa ensi yönä. No, ainakin tunnen itseni. Sitä paitsi mun on pitänyt imuroida jo kolme päivää, mutta tähän mennessä se ei ole tuntunut tarpeeksi kiinnostavalta puuhalta.

Oivalsin taas viime viikonloppuna miten hienoa on olla kaksi päivää vapaalla, jos on viettänyt koko viikon oikeasti töissä eikä vain lykäten kaikkia mahdollisia velvollisuuksia viikonlopulle "kun sillon mulla sit on aikaa". Kävin lauantaina joulushoppailemassa (nyt on rahat loppu, mutta sijoitinpa ne ainakin johonkin kivaan, ah tätä antamisen riemua) ja istuin illalla pitkästä aikaa Kertussa. Ilta oli erittäin onnistunut erityisesti punaviinin ja seurapelien ansiosta, mutta tajusin myös ekaa kertaa, miksi mun kanssa voi olla vähän ärsyttävää pelata Trivial Pursuitin tapaisia pelejä. Meitä oli koolla seitsemän aika lailla yhtä intohimoisesti pelaamiseen (erityisesti voittamiseen) sekä sääntöjen oikeaoppiseen noudattamiseen suhtautuvaa ja pätemisestä nauttivaa tyttöä... Yleensä tykkään tietokisapeleistä, mutta tällä kertaa Ligretton pelaaminen veti pidemmän korren, vaikka olenkin siinä ihan surkea. Päätön kiljuminen on kuitenkin aina hauskaa, erityisesti julkisilla paikoilla!

Oon ollut pari viikkoa jatkuvasti kohtalaisen pahalla tuulella, väsynyt ja ärtyisä. Nyt alkaa kuitenkin valo pilkottaa tunnelin päästä. Eilisen esitelmän jälkeen (josta sain yleensä niin kriittiseltä proffaltamme noin kolme "C'était très bien présenté!"-kommenttia, vau) jäljellä on enää muutama koulutyö, työ-töitä on vielä noin viikon verran jäljellä (ja sinnekin on oikeastaan kiva mennä, työkaverit on jees ja kuka nyt ei tykkäis tehdä töitä glitterin peitossa?) ja sitten, vihdoin, on JOULU <3 Oon haaveillut siitä niin monta viikkoa, käynyt läpi päässäni aaton rutiinit ja intoillut jo etukäteen miten ihanaa on saada valkea joulu ja erityisesti talo täyteen rakkaita ihmisiä!

Nyt tämä lähtee imuroimaan ja tiskaamaan ja syömään :)

Rien de rien

Elän kuolettavan tylsää elämää. Pahinta on, ettei se edes joitain pieniä hetkiä lukuunottamatta haittaa mua yhtään. Yksi näistä hetkistä saattoi ehkä olla viikonloppuna, kun palasin lauantai-iltana kotiin ennen vanhempiani...

Aloitin työt eilen ja olisin kyllä jo aika valmis lopettamaan. Ei siellä sinänsä niin kauheaa ole, mutta työn mielenkiintoisuus on sillä tasolla, että loilotan aakkosia päässäni. Pian ehkä opin niiden oikean järjestyksen, jolloin työ varmaan muuttuisi niin tylsäksi, että voisin ruveta opettelemaan esimerkiksi Sauvon ja Karunan tiennimistöä ulkoa (sinänsä tylsää että puolet kyseisten kuntien asukkaista asuu joko Sauvontiellä tai Karunantiellä). Houkutus selailla lajiteltavia Glorian antiikki-, Koiramme- tai jopa Moottorivene-lehteä voisi myös kasvaa sietämättömäksi!

Ei mulle muuta sitten kuulukaan. Tenttejä ja töitä, huisia! Onneks pian on joulu <3