Mitä pidemmäksi blogin kesätauko venyy ja vanuu,
sitä mahdottomammalta tuntuu aloittaa. Miten pystyn kertaamaan viime
kuukauden kulun hauskasti ja kiinnostavasti? Tarvitseeko mun? Voinko
vain jatkaa suoraan arkeeni, ei kai ketään muuta hirveästi kiinnosta mun
lomanviettoni?
Sitä paitsi, mulla on ollut koko viikon joku blogitukos… Kaikki sanottava ja kirjoitettava tuntuu tylsältä ja epäkiinnostavalta - jopa mun itseni mielestä. Silloin lienee parasta olla ihan hiljaa!
Paluu arkeen oli aika töksähdys. Sunnuntaina huristeltiin kotiin illansuussa kymmenen tunnin ajon jälkeen lastina melkoinen kasa hiekkaa sekä helteen tainnuttama kissa, joka ei halunnut lähteä hoitopaikasta ollenkaan. Lämmintä oli täällä “pohjoisessakin” illalla vielä +30, mutta siihen jäivätkin yhtäläisyydet etelän lokoisaan lomaelämään…
Aurinko on paistanut tällä viikolla about kerran - vaikka lämmintä olikin pitkään tukahduttavan paljon, yölläkin. Loppuviikosta sentään jyrisi ja paukkui kolmeenkin kertaan, ja ilma “viileni” eilisen raikkaalta tuntuvaan +24 asteeseen! Monsieur palasi toimistolle maanantaina, mutta mun sisäinen kelloni jäi loma-aikaan, enkä ole kertaakaan päässyt ylös ennen yhdeksää.
Viikon ohjelmassa on ollut ahkeraa muuttoaherrusta, ensi viikolla (tarkemmin sanottuna huomenissa) kun Suomen kamara kutsuu minua taas. Tämä Ranskan vuosi oli nyt sitten tässä, ja vaikka kuluneella viikolla muutamaan otteeseen kirosinkin koko maan typerine byrokratiasäädöksineen alimpaan helvettiin, ehkä voin uskaltaa luvata vielä palaavani. Esimerkiksi lokakuun 22. päivä, kun Lufthansa lennättää mut Helsingistä Lyoniin syysloman viettoon…
Ohjelmansa puolesta viikko on siis ollut kohtalaisen ankea. Varsinaiseen muuttoon, eli tavaroiden raijaamiseen kaksihuoneisen kolossimme komeroista ja kaapeista kellariin päätyviin muuttolaatikoihin sekä mukaan tulevaan matkalaukkuun, kissan matkalippujen ja kantovälineiden hankkimiseen ja matkan organisoimiseen, ei kauaa nokka tuhissut.
Sitten muistin kuitenkin, että munhan pitää myös lakkauttaa pankkitilini ja kännykkäliittymäni… Pankki hoitui helposti yhdellä puhelinsoitolla ja yhden (ohuehkon) dossierin kasaamisella ja postittamisella. Mutta se puhelin. Ohhoijaa. Vietin valehtelematta tunteja puhelimessa jonottaen eri asiakaspalveluihin: “Jos haluatte tarkistaa liittymänne saldon, painakaa 1. Jos haluatte lakkauttaa liittymänne tai vaihtaa toiseen liittymään, painakaa 2. Muussa tapauksessa, painakaa 3. —-(taistelua kosketusnäytön ja näppäimistön kanssa)—- En ymmärtänyt valintaanne. Kiitos puhelustanne, näkemiin.” Eikun uusiks, ja kun vihdoin pääsee alkulätinöistä linjoille, saa kuulla 63 kertaa 30 sekunnin väliajoin “Olkaa hyvä ja odottakaa hetki, asiakaspalvelija vastaa pian” ja väliin kovaäänistä Orangen mainosmusiikkia. Mitään ei voi hoitaa esim. internetissä, vaan kulutin Orangelta ostamaani saldoa heidän omassa asiakaspalvelussaan. Huoh.
Viiden tai kuuden puhelun, revittyjen pelihousujen ja yhden hajotetun lautasen (kyllä ne muovisetkin menee rikki, kun tarpeeksi kovaa paiskaa…!) jälkeen sain kuin sainkin ohjeet, miten puhelinliittymän saa irtisanottua. Mun pitää lähettää Suomesta dossier, jossa todistan vedenpitävästi ja selvällä ranskan kielellä asuvani Suomessa. Tämä siis siksi, etten joudu maksamaan liittymän irtisanomismaksuja. Vaikeaksi käy. Milloinkohan mä alistun näihin älyttömiin dossiereihin ja tyhjänpäiväiseen paperinpyörittelyyn? Silloin varmaan täyttyy joku ultimate ranskalaisuuskriteeri (heti sen jälkeen, kun on alkanut tykätä Johnny Hallydayn musiikista), ja saan suoraan kansalaisuuspaperit!
Ihan toinen juttu onkin se, että mun liittymän mukana tullutta puhelinta ei voikaan noin vain käyttää minkään muun kuin mun Orangen sim-kortin kanssa. Yritin selvittää, miten ongelman voisi kiertää, mutta toistaiseksi näyttää heikolta. Ärrrrsyttää… Onneks ikivanha nokialainen pelittää, joten en joudu ihan puhelimetta olemaan Suomessa!
Nyt kaikki muuttovalmistelut alkaa onneks olla hoidossa: laukku ja Mangen kuljetusboksi odottaa ovella, ja oon jo valinnut huomisen täydellisen matka-asun: mukavan, lämpimän, mutta tarvittaessa paitahihasille taipuvan. Pieni fiba kävi matkalaukun valinnassa, koska kahdesta vaihtoehdosta valitsin sen isomman. Se oli valitettavasti myös rikki, eikä sovi yhtään kissan boksin väriin, toisin kuin toinen vaihtoehto! Pakattu mikä pakattu, enköhän selviä sen kanssa perille…. (joutunen maksamaan pitkän pennin painosta, kylläkin)
Heräsin tänään aamulla 8.30 säikähtäneenä: ulkoa kuului järkyttävä älämölö (jonka sittemmin totesimme johtuvan täällä meidän tuppukylässä järjestetystä kansainvälisestä pyöräilykisasta) ja kuvittelin missanneeni huomisaamuisen junan lähdön. Matka stressaa tavallista enemmän sen takia, että mukanani lentää tällä kertaa myös Magnus Maitoparta. Meidän matka alkaa aamukahdeksalta junamatkalla Lyoniin, missä odotellaan pari tuntia lennon lähtöä. Ensimmäisen kahden tunnin lennon jälkeen odotellaan NELJÄ tuntia Frankfurtissa, lennähdetään Helsinkiin, otetaan Paunun bussi Tampereelle ja ollaan taksin kyyditseminä Tampereen kotona ehkä kolmelta aamuyöstä. Hurraa! Koko tämän ajan kissan olisi tarkoitus pysyä hiljaa ja kiltisti kopassaan, mielellään pissimättä. Jep.
No ei vaan, ostin sille myös valjaat (koirien - höh ja pöh, sanoo Mauno) ja remmin, joka pääsi pienen kissan inhokkilistan ykkössijalle saman tien. Voi kun sen saisi syödä suihinsa! Saapa nähdä suostuuko kaveri siis näissä varusteissa poistumaan häkistä saatika tekemään tarpeitaan taukojen aikana. Frankfurtin lentokentällähän on myös lemmikkilounge (voin vain kuvitella…), mutta Mauno-reppana ei sinne pääse, kun se ei matkusta ruumassa vaan ihmisten kanssa matkustamossa.
Toivon mukaan palaan asiaan menestyksekkään matkakertomuksen kera Tampereen päässä parin päivän kuluttua!
Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet, että olen tämän päättömän ja hännättömän valituspostauksen oheen onnistunut ujuttamaan kesäloman ensimmäisen osan, eli partioleirin ja jamboreen valokuvat. Erinäisistä traumaattisista kokemuksista, niin kuin öisestä herätyksestä keskellä hyistä valtamerta (eli meidän telttaa, jonne virtasi sadevesi kummastakin ovesta) huolimatta reissu oli oikein onnistunut!
Selkeästi oon unohtanut jo leirin jälkeisen lobotomiaa muistuttavan aivotoimintani, joka johtui kahden viikon väsymyksestä… Myös erinäisiä erimielisyyksiä ilmeni johtajistossa oletettavasti juurikin kisakestävyyttä koettelevan väsymyksen vuoksi. Mutta sehän kuuluu vaan asiaan?
Jonkun mielestä myös kahden sentin paksuinen patja, jääkylmällä kaivovedellä peseytyminen, aina hiukan tuhkalta maistuva ruoka, vessafasiliteetit puskaan kaivetussa kuopassa sekä käsinpestyt vaatteet (se haisee puhtaalta, kyl sen taas voi panna päälle!) voisivat kuulua jonnekin kammotuslomien top 3 -listalle, mutta mulle on kummasti tullut taas ikävä sitä kaikkea. Lämmin suihku ja sähköllä lämpiävä ateria on ihan mukavaa luksusta, mutta mikään ei voita iltanuotioiden tunnelmaa saatika aurinkoiseen aamuun kömpimistä suoraan makuupussista!
(toisina hetkinä epätoivo saattoi yllättää, mutta jopa tämän näköinen taistelutanner kuivuu nopeasti, kun aurinko tulee taas esiin!)
NYT lopetan tämän jorinan, jonka pääasiallinen tarkoitus oli vain ilmoittaa, että olen palannut ihmisten ilmoille :) Menen viettämään laatuaikaa huomenna hylkäämäni heilan kainaloon. Nyyh…
Sitä paitsi, mulla on ollut koko viikon joku blogitukos… Kaikki sanottava ja kirjoitettava tuntuu tylsältä ja epäkiinnostavalta - jopa mun itseni mielestä. Silloin lienee parasta olla ihan hiljaa!
Paluu arkeen oli aika töksähdys. Sunnuntaina huristeltiin kotiin illansuussa kymmenen tunnin ajon jälkeen lastina melkoinen kasa hiekkaa sekä helteen tainnuttama kissa, joka ei halunnut lähteä hoitopaikasta ollenkaan. Lämmintä oli täällä “pohjoisessakin” illalla vielä +30, mutta siihen jäivätkin yhtäläisyydet etelän lokoisaan lomaelämään…
Aurinko on paistanut tällä viikolla about kerran - vaikka lämmintä olikin pitkään tukahduttavan paljon, yölläkin. Loppuviikosta sentään jyrisi ja paukkui kolmeenkin kertaan, ja ilma “viileni” eilisen raikkaalta tuntuvaan +24 asteeseen! Monsieur palasi toimistolle maanantaina, mutta mun sisäinen kelloni jäi loma-aikaan, enkä ole kertaakaan päässyt ylös ennen yhdeksää.
Viikon ohjelmassa on ollut ahkeraa muuttoaherrusta, ensi viikolla (tarkemmin sanottuna huomenissa) kun Suomen kamara kutsuu minua taas. Tämä Ranskan vuosi oli nyt sitten tässä, ja vaikka kuluneella viikolla muutamaan otteeseen kirosinkin koko maan typerine byrokratiasäädöksineen alimpaan helvettiin, ehkä voin uskaltaa luvata vielä palaavani. Esimerkiksi lokakuun 22. päivä, kun Lufthansa lennättää mut Helsingistä Lyoniin syysloman viettoon…
Ohjelmansa puolesta viikko on siis ollut kohtalaisen ankea. Varsinaiseen muuttoon, eli tavaroiden raijaamiseen kaksihuoneisen kolossimme komeroista ja kaapeista kellariin päätyviin muuttolaatikoihin sekä mukaan tulevaan matkalaukkuun, kissan matkalippujen ja kantovälineiden hankkimiseen ja matkan organisoimiseen, ei kauaa nokka tuhissut.
Sitten muistin kuitenkin, että munhan pitää myös lakkauttaa pankkitilini ja kännykkäliittymäni… Pankki hoitui helposti yhdellä puhelinsoitolla ja yhden (ohuehkon) dossierin kasaamisella ja postittamisella. Mutta se puhelin. Ohhoijaa. Vietin valehtelematta tunteja puhelimessa jonottaen eri asiakaspalveluihin: “Jos haluatte tarkistaa liittymänne saldon, painakaa 1. Jos haluatte lakkauttaa liittymänne tai vaihtaa toiseen liittymään, painakaa 2. Muussa tapauksessa, painakaa 3. —-(taistelua kosketusnäytön ja näppäimistön kanssa)—- En ymmärtänyt valintaanne. Kiitos puhelustanne, näkemiin.” Eikun uusiks, ja kun vihdoin pääsee alkulätinöistä linjoille, saa kuulla 63 kertaa 30 sekunnin väliajoin “Olkaa hyvä ja odottakaa hetki, asiakaspalvelija vastaa pian” ja väliin kovaäänistä Orangen mainosmusiikkia. Mitään ei voi hoitaa esim. internetissä, vaan kulutin Orangelta ostamaani saldoa heidän omassa asiakaspalvelussaan. Huoh.
Viiden tai kuuden puhelun, revittyjen pelihousujen ja yhden hajotetun lautasen (kyllä ne muovisetkin menee rikki, kun tarpeeksi kovaa paiskaa…!) jälkeen sain kuin sainkin ohjeet, miten puhelinliittymän saa irtisanottua. Mun pitää lähettää Suomesta dossier, jossa todistan vedenpitävästi ja selvällä ranskan kielellä asuvani Suomessa. Tämä siis siksi, etten joudu maksamaan liittymän irtisanomismaksuja. Vaikeaksi käy. Milloinkohan mä alistun näihin älyttömiin dossiereihin ja tyhjänpäiväiseen paperinpyörittelyyn? Silloin varmaan täyttyy joku ultimate ranskalaisuuskriteeri (heti sen jälkeen, kun on alkanut tykätä Johnny Hallydayn musiikista), ja saan suoraan kansalaisuuspaperit!
Ihan toinen juttu onkin se, että mun liittymän mukana tullutta puhelinta ei voikaan noin vain käyttää minkään muun kuin mun Orangen sim-kortin kanssa. Yritin selvittää, miten ongelman voisi kiertää, mutta toistaiseksi näyttää heikolta. Ärrrrsyttää… Onneks ikivanha nokialainen pelittää, joten en joudu ihan puhelimetta olemaan Suomessa!
Nyt kaikki muuttovalmistelut alkaa onneks olla hoidossa: laukku ja Mangen kuljetusboksi odottaa ovella, ja oon jo valinnut huomisen täydellisen matka-asun: mukavan, lämpimän, mutta tarvittaessa paitahihasille taipuvan. Pieni fiba kävi matkalaukun valinnassa, koska kahdesta vaihtoehdosta valitsin sen isomman. Se oli valitettavasti myös rikki, eikä sovi yhtään kissan boksin väriin, toisin kuin toinen vaihtoehto! Pakattu mikä pakattu, enköhän selviä sen kanssa perille…. (joutunen maksamaan pitkän pennin painosta, kylläkin)
Heräsin tänään aamulla 8.30 säikähtäneenä: ulkoa kuului järkyttävä älämölö (jonka sittemmin totesimme johtuvan täällä meidän tuppukylässä järjestetystä kansainvälisestä pyöräilykisasta) ja kuvittelin missanneeni huomisaamuisen junan lähdön. Matka stressaa tavallista enemmän sen takia, että mukanani lentää tällä kertaa myös Magnus Maitoparta. Meidän matka alkaa aamukahdeksalta junamatkalla Lyoniin, missä odotellaan pari tuntia lennon lähtöä. Ensimmäisen kahden tunnin lennon jälkeen odotellaan NELJÄ tuntia Frankfurtissa, lennähdetään Helsinkiin, otetaan Paunun bussi Tampereelle ja ollaan taksin kyyditseminä Tampereen kotona ehkä kolmelta aamuyöstä. Hurraa! Koko tämän ajan kissan olisi tarkoitus pysyä hiljaa ja kiltisti kopassaan, mielellään pissimättä. Jep.
No ei vaan, ostin sille myös valjaat (koirien - höh ja pöh, sanoo Mauno) ja remmin, joka pääsi pienen kissan inhokkilistan ykkössijalle saman tien. Voi kun sen saisi syödä suihinsa! Saapa nähdä suostuuko kaveri siis näissä varusteissa poistumaan häkistä saatika tekemään tarpeitaan taukojen aikana. Frankfurtin lentokentällähän on myös lemmikkilounge (voin vain kuvitella…), mutta Mauno-reppana ei sinne pääse, kun se ei matkusta ruumassa vaan ihmisten kanssa matkustamossa.
Toivon mukaan palaan asiaan menestyksekkään matkakertomuksen kera Tampereen päässä parin päivän kuluttua!
Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet, että olen tämän päättömän ja hännättömän valituspostauksen oheen onnistunut ujuttamaan kesäloman ensimmäisen osan, eli partioleirin ja jamboreen valokuvat. Erinäisistä traumaattisista kokemuksista, niin kuin öisestä herätyksestä keskellä hyistä valtamerta (eli meidän telttaa, jonne virtasi sadevesi kummastakin ovesta) huolimatta reissu oli oikein onnistunut!
Selkeästi oon unohtanut jo leirin jälkeisen lobotomiaa muistuttavan aivotoimintani, joka johtui kahden viikon väsymyksestä… Myös erinäisiä erimielisyyksiä ilmeni johtajistossa oletettavasti juurikin kisakestävyyttä koettelevan väsymyksen vuoksi. Mutta sehän kuuluu vaan asiaan?
Jonkun mielestä myös kahden sentin paksuinen patja, jääkylmällä kaivovedellä peseytyminen, aina hiukan tuhkalta maistuva ruoka, vessafasiliteetit puskaan kaivetussa kuopassa sekä käsinpestyt vaatteet (se haisee puhtaalta, kyl sen taas voi panna päälle!) voisivat kuulua jonnekin kammotuslomien top 3 -listalle, mutta mulle on kummasti tullut taas ikävä sitä kaikkea. Lämmin suihku ja sähköllä lämpiävä ateria on ihan mukavaa luksusta, mutta mikään ei voita iltanuotioiden tunnelmaa saatika aurinkoiseen aamuun kömpimistä suoraan makuupussista!
(toisina hetkinä epätoivo saattoi yllättää, mutta jopa tämän näköinen taistelutanner kuivuu nopeasti, kun aurinko tulee taas esiin!)
NYT lopetan tämän jorinan, jonka pääasiallinen tarkoitus oli vain ilmoittaa, että olen palannut ihmisten ilmoille :) Menen viettämään laatuaikaa huomenna hylkäämäni heilan kainaloon. Nyyh…
