keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kaunis Bryssel

Belgia on näyttänyt parastaan viime päivinä ja viikkoina. Viiden kuukauden kokemuksella olen todennut, että täällä on vain yhdentyyppistä säätä: (nopeasti) vaihtelevaa. Lokakuussa saatiin kuitenkin nauttia intiaanikesästä, eli melkein 20 asteen lämmöistä edellislauantaihin asti, ja lähes aurinkoisesta (eli vain vähän pilvisestä ja aika ajoin tuulisesta ja tihkusateisesta) kelistä. Ajattelin siis piristää pilkkopimeää ja synkkää marraskuuta viime viikkojen aurinkokuvilla.



Ensin Flageyn aukio, jonne eksyin ensimmäisen kerran kesällä Brysselin kansainvälisen elokuvafestarin aikaan ja jossa olen sittemmin viettänyt yhä enenevässä määrin iltoja ja viikonloppuja. Tuo tornitalopömpeli on rakennettu aikanaan radiotaloksi, ja nykyään siinä sijaitsee flaaminkielisten toimitusten lisäksi kulttuurikeskus sekä alakerran supersuosittu Belga-kahvila. Ilmeisesti aukio oli pitkään melko huonossa maineessa, eikä erityisen eläväinen, mutta nykyään se kyllä näkyy olevan hipstereiden ja bobojen suuressa suosiossa. Aurinkoisella säällä Belgan terassilla saa istua polvet suussa - jos ylipäätään onnistuu löytämään paikan...

Itse tykkään enemmän aukion ympärillä olevista enemmän tai vähemmän rähjäisistä pikkukuppiloista, joissa ei kannata turhan tarkkaan katsoa, kuinka puhtaasta kupista tee tarjoillaan. Oven suussa saattaa istua kokki lihaveitsen kanssa valmistelemassa illan annoksia ja asiakaskunta haisee melko vahvasti vanhalle viinalle. Musiikki soi kuitenkin sopivan hiljaisella, eikä kukaan tule heittämään ulos, vaikkei tilaisikaan lisää juomaa vielä parinkaan tunnin päästä.




Cinquantenairen puistossa eli Cinkku-puistossa vietin pitkälti koko kesän lounastauot. Se on kätevästi eurokorttelin vieressä, joten aurinkoisella säällä parhaat paikat vietiin nopeasti. Paras paikka on tietenkin metro(vai auto-?)tunnelin tuuletusritilän reunalla, auringon puolella, vinkkinä vaan kaikille ;)

Täällä voi d-vitamiinin tankkaamisen lisäksi arvostella lounastuntihölkkääjien asuja ja tyyliä, arvailla turistien ja eurokraattien kotimaita, bongata ratsupoliiseja sekä hämmentyä juoksua mielikuvituksellisimmista urheilulajeista. Seurasin Cinkku-puistossa kerran hyvän tovin mm. huispausottelua, jota pelasi joukko aikuisia tiukan vakavissaan...



Nyt näitä aurinkoisia kuvia katsoo kaihoten, kun ulkona on sysipimeää jo viideltä, ja taivas työntää tihkua vaakatasossa... Tunnistan taas vanhat merkit ja arvaan, etten seuraavina viikkoina hirveästi näytä nenääni ulkona muuten kuin pakon edessä. Jonkinlainen kaamosmasennus nostaa päätään, mutta onneksi on sentään kaikkea ihan kivaa tiedossa: huikeaakin huikeammat pikkujoulut, parit synttärit, pikkusiskon vierailu sekä aika mahtavan näköinen joulutori!


***

Bonuksena ihan meiltä kotoa: etsi kuvasta virhe.


p.s. Jos mulla olis lapsia (ja asuisin Jenkeissä), saattaisin ihan hieman innostua ja inspiroitua näistä...