Kesälomalla, osa 2

Kesälomaseikkalumme jatkui Unkarista Serbiaan. Kovasti jännitimme tätä "Euroopan" (eli EU:n) rajan ylitystä, mutta se sujui yllättävän kivuttomasti. Oli sinänsä ihan huisia saada vähän leimoja passiin, kun täällä EU:n sisällä rajanylitykset tapahtuvat nykyään niin eleettömästi, että joka toisella Ranskan matkalla unohdan passin kotiin...

Koska varsinainen lomakohteemme oli vielä edempänä Montenegrossa, olimme päättäneet viettää Serbiassa vain kaksi kokonaista päivää, joista ensimmäisenä kolusimme Belgradin nähtävyydet ja toisen vietimme pääosin autossa. Enemmänkin olisi varmaan nähtävää ja tehtävää ollut, mutta kaipasimme jo rantatunnelmiin, eikä Serbialla valitettavasti sellaista ollut tarjota.

Dobro dosli u Beograd!

Belgrad oli valtava shokki. Se oli vastakohtien kaupunki, jossa vierekkäin oli prameaa ja todella rähjäistä. Puolet kaupungista oli kirjaimellisesti kuin pommin jäljiltä ja meitä epäilyttikin alkuun edes poistua autosta. Istuimme hiljaa vierekkäin ja tuijotimme epäuskoisina ulkona kuoppaisilla kaduilla joka suuntaan vyöryvää, jyrisevää ja tööttäilevää liikennettä. Rakennus, jossa GPS:n mukaan hostellimme sijaitsi, oli rapistunut ja repsotti vähän joka nurkasta. Rappukäytävässä haisi voimakkaasti julkiselle vessalle ja kloorille, ja hissi piti niin kummaa ääntä, että pidin parhaana kiivetä portaita kahdeksanteen kerrokseen.

Sieltä kuitenkin paljastui ihan siisti, värikäs ja kotoisa pieni hostelli, jossa saimme neljän hengen dormin ihan omaan yksityiseen käyttöömme. Kun respan tyttö oli vakuuttanut, että viereinen "parkkihalli" oli turvallinen säilytyspaikka (paikallisiin verrattuna uuden ja siistin näköiselle) autollemme, päätimme uskaltaa jäädä. Ja se oli ihan hyvä päätös, se.

Ensimmäisenä iltana päädyimme syömään turistiravintolaan, jossa mustalaismusiikki soi ja iloiset seurueet tunkivat isoja seteleitä soittoniekkojen viuluihin (kymmenen euroa taisi olla minimivaatimus). Me pääsimme eroon ahdistavan lähelle tunkevista musikanteista ilmeisesti loukkaavan kitsailla tipeillä. Ruoka oli ihan hyvää, mutta kaiken kaikkiaan kokemus oli aika kauhea.

Aamulla meidät neuvottiin hostellista ilmaiselle kaupunkikierrokselle, joita järjestetään vapaaehtoisvoimin joka päivä kello 11 alkaen Belgradin keskusaukiolta (vinkki vinkkinen). Kierros oli oikein informatiivinen ja mielenkiintoinen. Saimme kuulla hurjia juttuja Serbian historiasta ja maistaa kierroksen vetäjän isoisän valmistamaa hunajarakijaa. Kaikkein kummallisimmalta tuntui, kun opaspoika, joka oli samanikäinen kuin minä, kertoi omakohtaisia kokemuksia Belgradin vuoden 1999 pommituksista. Tuli taas kerran niin pumpulissa kasvanut olo. Ja siitä olen oikein kiitollinen...

Vanhaa kaupunkia

Myös sään puolesta saimme kokea ääripäitä. Aamulla talsimme kaupungilla paahtavassa helteessä, illemmalla taivas veti pilveen ja äkkiä saimme niskaan valtavan ukkoskuuron ja sellaisen rankkasateen, että Brysselinkin kesämonsuunit jäivät toiseksi. Toisen Belgradin illan vietimmekin kesämekot ja sortsit sääriin sateessa liimautuen ravintolaa, jossa ei olisi turistimuusikoita ja jossa näkisi illan jalkapallomatsin.

Totesimme, että yksi päivä Belgradissa oli oikein riittävä aika nähdä olennaisin ja erityisesti katsastaa kaupungin ravintolatarjonta. Olisi voinut olla kokemisen arvoista jäädä tutustumaan myös paikan yöelämään, mutta se ei oikein roadtrippimme agendaan sopinut. Sanoimme siis seuraavana aamuna hyvästit Serbian pääkaupungille ja jatkoimme matkaamme pienillä (osittain alkukesän tulvissa sortuneilla!) maanteillä kohti Montenegron rajaa.

Kesälomalla, osa 1

Meiltä meni kotoa netti poikki, eikä tietoa koska saamme sen auki taas. Meillä ei siis ole yhteyttä ulkomaailmaan, ei televisio-ohjelmia, eikä musiikkia. Aluksi oli orpo ja eksynyt olo. Sitten päätin ottaa kokemuksen hiljaisuuden retriittinä ja otin romaanin kauniiseen käteen. Onneksi työkaveri innostui lukemaan Harry Potterit uudestaan läpi, joten saan lainata kirjoja sitä mukaa, kun hän on saanut niitä luettua, ja illat ovat menneet kuin siivillä Tylypahkassa seikkaillen!

Ja onneksi töissä on netti, joten virallisen työajan päätyttyä voi jäädä aina vähän datailemaan. Tässäpä siis hieman kuvia kesälomaltamme, joka oli parhautta alusta loppuun asti:

Ihan ensimmäiseksi ajoimme Saksan halki Dresdeniin vierailemaan Maximen lapsuudenaikaisen kaverin luokse. Etelä-Ranskasta muutto tuonne "pohjoiseen" oli ollut kaverille aika rankka kokemus, varsinkin kun hän ja  tyttöystävänsä eivät olleet hirveästi edes matkustelleet kotiseutuaan kauemmas (en matkustelisi minäkään, jos asuisin Välimeren äärellä), joten he vaikuttivat ihan tosi ilahtuneilta meidän vierailustamme.

Perjantaina illalla teimme nopean kävelykierroksen uuden kaupungin puolella ja pakenimme sitten hyytävää tuulta italialaiseen ravintolaan, jossa meidät istutettiin riviin penkille valtavan ruudun eteen. Ihan mielenkiintoinen ratkaisu, mutta avasimme näin sitten potkupallokisakauden omalta osaltamme. Kotimatkalla pysähdyimme juomaan melko vapaalla kädellä annostellut caipirinhat kioskista, jonka tarjoilija oli olemuksesta päätellen nauttinut pari kolme lasillista itsekin. Ainakin vahvahko juoma lämmitti vatsassa ihan "kotiin" asti ;)

Lauantaina kiersimme vielä Dresdenin vanhan kaupungin ja kävimme ihmettelemässä hippikorttelien omaperäistä arkkitehtuuria ja, noh, melko hippejä kauppoja. Illansuussa meidän olikin jo aika jatkaa matkaa seuraavaan välietappiin, eli Prahaan.

En oikein välitä Saksasta, vaikka siellä onkin ihan kivoja ja vierailunarvoisia kohteita paljonkin. Ainoastaan Berliinistä on jäänyt sellainen olo, että sinne olisi kiva joskus palata. En oikein tiedä, mistä tämä tunne tulee, koska sinänsä Saksa on kauhean helppo kohde: kaikki on siistiä, yleensä hyvin organisoitua ja englannilla yleensä tulee suht hyvin toimeen. Dresden tuntui Brysselin jälkeen todella avaralta, viihtyisältä, vehreältä ja siistiltä. Ja silti olo oli vähän blääh sieltä lähtiessä. Jokin sieltä vain puuttuu, mene ja tiedä!

Prahaan saavuimme sopivasti illansuussa (minä ajoin! keskustan läpi!), joten kunhan ensin olimme löytäneet hotellimme (joka näytti ulkoa niin paljon neuvostoaikaiselta palloiluhallilta, että sen "löytäminen" vaati ainakin kolme ohiajoa), lähdimme pikaiselle tutustumisretkelle keskustaan. Se oli todella kompakti visiitti, jonka aikana kuljimme turistimassan mukana sille yhdelle kuuluisalle sillalle (kannattaa odottaa kaksi kuukautta ennen kuin raportoi lomastaan..), tuolle kuvassa esiintyvälle kuuluisalle aukiolle ja tietenkin kuuluisia oluita maistelemaan. Puolenyön aikaan jo hoipuimme väsyneinä ratikkapysäkille ja takaisin tupakanhajuiseen hotelliimme unten maille.

Kukkuu! Roadtripillä on hyvä olla kompaktit ja helposti kannettavat matkatavarat mukana ;)

Seuraavana aamuna  mielenkiintoisehkon hotelliaamiaisen (mehu maistui vitamiiniporetableteille ja monet muutkin asiat ihan jollekin muulle kuin olisin ensinäkemältä odottanut) jälkeen istuimme jälleen autoon ja otimme suunnan sillä kertaa Unkariin. Ajatuksena oli ajaa Budapestin ohi etelämmäksi ja löytää jokin kiva leirintäalue, jotta pääsisimme vihdoin telttailemaan ekaa kertaa matkamme aikana, kun sääkin oli vihdoin muuttunut lähes kesäiseksi.

Valitettavasti työkaverin lainaaman Lonely Planetin vinkkaamaa leirintäaluetta ei koskaan löytynyt, eikä GPS:kään tällä kertaa pelastanut meitä, joten kellon käydessä jo seitsemää päädyimme kolkuttelemaan Kecskemétin somassa pikkukaupungissa myöskin LonelyPlanetin vinkkaaman majatalon ovea jo hieman epätoivoisina. Onneksi oven takaa paljastui oikea paratiisi! Vehreä, viileä piha iltapäivän helteen vastapainoksi, ystävällinen unkarilais-ranskalainen pariskunta ja erittäin sopuhintainen, vaaleanpunainen makuuhuone yhdeksi yöksi. 

Pieni pala paratiisia

Edulliseen hintaan kuului myös erittäin runsas, pöytiin tarjoiltu aamiainen

Ei välttämättä se ihan myyvin liikkeen nimi, ainakaan jos on aikomuksena joskus laajentaa Suomen suunnalle... :)

Seuraavana aamuna teimme pienen kierroksen Kecskemétissä ihastellen suloisia taloja, keskusaukion laidalla kohoavia kirkkoja, synagogaa ja olikohan siellä peräti moskeijakin. Sen jälkeen otimme suunnan kohti etelää ja Serbiaa. Mutta siitä lisää ehkä huomenissa (tai joskus tässä lähiaikoina, mitä näitä nyt on), koska nyt pitää lähteä kohti illan juoksukoulua! Voi kyllä...