Hyvää mieltä

Kummallisen hyvä mieli siihen nähden että enoo kolmeen yöhön saanut nukkua tarpeeksi ja että ulkona sataa jotain nuppineulamaisen terävää ja yhtä aikaa märkää ja tuulee niin että liikennemerkit melkein kaatuu... Ehkä se johtuu siitä, että tällä viikolla on ollut pitkästä aikaa koko ajan tosi ihanan kiireistä, tuntuu taas että on jotain mielekästä tekemistä ja kiire ei ole painostavaa vaan virkistävää. Ehkä säännöllinen viikkorytmi ja se, että herää samaan aikaan kuin muut kuolevaiset ja raahautuu aamun pimeässä suorittamaan velvollisuuksiaan tuntuu pitkästä aikaa piristävältä vaihtelulta. Ehkä oon taas myös oppinut toimimaan spontaanimmin ja tekemään sitä mikä tuntuu hyvältä tuntematta koko ajan niin hirveää syyllisyyttä, kun tiedän että saan ne muutkin jutut kuitenkin hoidettua.

Juuri tänään hyvä mieli voisi johtua siitä, että pieni univaje oikeuttaa olemaan väsynyt ja nukkumaan tunnin päiväunet. Ja ruotsin tunnin välkällä juodusta liian vahvasta luomukahvista, joka teki kummallisen lämpimän olon, sekä se että sen neljän tunnin aikana kun ruotsin kielioppia päähäni pänttäsin, ehti maahan tulla paljon märkää valkoista. Kotimatkalla hassu turkulaissetä pysäytti mut, ja kaivoin kuulokkeet korvista kuullakseni mitä sillä oli sydämellään. "Säähä näytät ihan mörrimöykyltä, lait ny hyvä ihminen pipo päähä!" Ja virnuili iloisesti. Sitten se tajusi, ettei ollut ehkä ihan kaikkien kriteerien mukaan kohtelias ja lisäsi "Ei maar, kaikkee hyvää sulle!". Mua nauratti koko loppumatkan ja kotona totesin et oikeassa se oli, tukka oli ihan märkä ja takussa (nyt mulla on komee surffaritukka, kun nukuin päiväunet ja tukka kuivui sillä aikaa :D). Tuli aamulla niin sukkela lähtö, et pipokin jäi johkin lattialle lojumaan...

Huomenna tähän aikaan oon lentokentällä. En halua tulla Suomeen, en en EN! En halua että on pimeää ja kylmää ja märkää seuraavat kolme kuukautta ennen kuin on tietoakaan keväästä ilmassa (niin kuin täällä tänään), en halua mennä kouluun ja ruveta itse taas pitämään huolta itsestäni. Haluan jäädä tänne auringonpaisteeseen ja ensi viikoksi luvattuun kahdenkymmenen asteen lämpöön, juomaan äitin kanssa Starbucksista haettuja iltapäiväcappuccinoja ja katsomaan tyhmiä aivottomia telkkariohjelmia, ilman huolta huomisesta...

Tosin en ehkä tätäkään jaksaisi koko ajan, että sosiaalinen elämä rajoittuu omaan perheeseen ja niihin harvoihin mukaviin muihin suomalaisiin. Ikinä ei ole missään hyvä :/

Tarvitsen syitä elää.