Täydellisyyden

Mä elän tällaisia päiviä varten! Aamusta iltaan pieniä (ja isompiakin) onnellisia sattumuksia ja ilahduttavia asioita toistensa perään!

Ensinnäkin, pesukone toimii taas. Aamulla korjaajasetä kävi katsomassa konetta, noin viidessä sekunnissa määritti vian ja vieläpä korjasi sen sinä aikana kun mä selvitin viikon tiskivuoren. Mun kämppis juuri avautui helpottuneena kun sillä ei olisi ollut enää yksiäkään puhtaita sukkia, ja mun omakin pyykkikorini on tursuillut yli jo kolmatta viikkoa...

Kun tämä oli poissa päiväjärjestyksestä, saatoin lähteä yliopistolle nauttimaan siitä, että aurinko paistoi kuin parhaimpanakin kesäpäivänä ja erityisesti siitä, että mulla oli yksi ainoa luento ja sekin vasta viideltä. Sitä ennen ehdin istuskella suihkulähteen reunalla, yliopistoruokalassa sekä useamman tunnin kahvilassa maailmaa parantamassa (tai siis paheksumassa)... Mun luento kuuluu sellaiseen sivuainekokonaisuuteen, johon ilmoittauduin ihan randomilla kun meidän assarilta oli tullut siitä mainos sähköpostiin. Kahden luennon jälkeen voin sanoa, että tää on ehkä paras spontaani päätös mitä oon aikoihin tehnyt! Tiistain luennolla meillä on japanilainen opettaja, ja nyt tällä torstain "harjoitustunnilla" transsilvanialainen Radu, jonka nimi (osuvasti) kääntyy englanniksi sanalla gay... :) Noi tunnit on jotain ihan parasta, juuri sellaista mitä kuvittelin aikaisemmin että yliopistolla olisi. En oikein osaa selittää, mutta oon tosi innoissani!

Illalla (kun kävelin jotenkin kummasti vastavirtaan, Yo-kylästä suorastaan virtasi porukkaa kaupunkiin päin rempseissä tunnelmissa) sain kylmiä väreitä siitä miten kaunista oli juuri auringon laskiessa. Yritin imeä itseeni mahdollisimman paljon värejä, taivaan vaaleanpunaista ja sinistä ja puiden keltaista ja oranssia, sekä hieman jo ylikypsän puutarhan tuoksua ja iltailman raikasta viileyttä, koska tiedän, että tuun kaipaamaan syyskuuta sitten kun maailma on taas harmaa kaikissa sen eri sävyissä ja tuoksuu korkeintaan (parhaassa tapauksessa) pakkaselta.

Kotona odotti vielä yksi ihana yllätys, kun olin saanut sähköpostiin viestin Idmanin säätiöltä: sain 2000 euron apurahan!!! Tähän ei kaiketi ole enää mitään lisättävää...

Jean piti meille tulkkauksen taustatietoustunnilla testin ajankohtaisista tiedoista. Mä olin ihan aikuisten oikeasti seurannut uutisia viimeiset kaksi viikkoa tavallista tarkkaavaisemmin, katsonut ainakin yhdet uutiset päivässä ja yleensä vielä toiset joko TV5:ltä tai BBC:ltä, lukenut Hesarin joko netissä tai kämppikselle tulevan paperiversion ja kurkkinut silloin tällöin Le Monden nettisivuja ja jotain ajankohtaisohjelmia telkkarista. Luulin toisin sanottuna tietäväni mitä maailmassa tapahtuu. Osasin vastata suoralta kädeltä neljään kysymykseen kymmenestä. Eikä edelleenkään ole aavistustakaan, miten esimerkiksi JSN (Julkisen Sanan Neuvosto) olisi liittynyt johonkin päivän polttavaan... Tästä olisin vielä päässyt yli, mutta kun ruvettiin tarkistamaan meidän tekemiä listoja hyvän tulkin ominaisuuksista, monsieur katsoi asiakseen aivan erikseen kommentoida mun listaani. Mä luulin ensin onnellisena kirjoittaneeni jotain tosi fiksua, mutta sainkin julkisen puhuttelun siitä, ettei muistiinpanotekniikka ja pikakirjoitustaito ole sama asia. Toki, typerä virhe ja oon kaiketi ollut aika ajatuksissani tuota tehdessäni (kumma juttu), mutta silti tosi kilttiä huomauttaa koko ryhmän edessä, kun muiden listoja se kommentoi tyylillä :"Täällä joku on laittanut keskittymiskyky..." Tunsin itseni todella tyhmäksi, kun en selviydy maailman yksinkertaisimmasta tehtävästä möhlimättä jotenkin :/

Huoh, pienet on humanistin murheenaiheet. Nyt yritän selvittää mihin mun pitäisi soittaa että joku tulisi korjaamaan mun pesukoneen.

Ärrrrsytystä...!

Tähän asti tää päivä on mennyt oikein kivasti. Ja oikeastaan tää koko viikko ja viime viikkokin. Oon ehkä vähän stressannut, mutta se tuntuu pieneltä hinnalta siihen nähden, että oikeasti tuntee tekevänsä jotain kivaa ja hyödyllistä, ja vielä suunnilleen tuntee pitävänsä kaikkia lankoja käsissään. Kirjoitan ihan kaiken mitä pitää muistaa kalenteriini ja selaan sitä suunnilleen tunnin välein vain tarkistaakseni ettei mitään oo unohtunut (vessas viel muistan käydä ilman et sitä on päiväohjelmas). Tunnen itseni ehkä vähän neuroottiseksi, mut ei oo kuitenkaan ihan samalla lailla olo et olis hukassa kuin aikaisempina yliopistovuosina.

Takaisin tähän päivään. Mulla oli yksi ainoa luento, sekin vasta kahdelta iltapäivällä, mutta aloitin kouluhommat silti jo aamusta. Tein yhden unkarin ja yhden ruotsin käännöksen raakaversiot, luin vähän eteenpäin ruotsin kirjallisuuskurssin monistenivaskaa, kävin kirjakaupassa kyselemässä unkarin sanakirjoja (uusi painos ilmestyy kuulemma pian) sekä otin selvää yhden ranskan kurssin esitelmän taustamateriaaleista Signumin kirjastolla. Se mun luentoni oli unkarin keskustelukurssi, ja viikko sitten olin valmis itkemään tunnin jälkeen, kun tunsin itseni aivan jälkeenjääneeksi kun en tajunnut varmaan edes kymmenesosaa opettajan puheesta. Nyt Ildiko (unkarilainen harjoittelija joka siis pitää tota kurssia) oli ehkä oivaltanut meidän tason, tai sit olin onnistunut vähän aktivoimaan sanavarastoani, koska pystyin ihan seuraamaan tuntia ja jopa osallistumaan :) Oli siis hyvä fiilis jo tässä vaiheessa, saatika illan lenkin jälkeen.

Hieman taustaa valottaakseni, olin viikko sitten tiistaina kuoron ständillä edustamassa uusille opiskelijoille tarkoitetuilla messuilla, ja meidän vieressä oli rekrytoimassa lisää jäseniä Turun akateemiset suunnistajat, eli Ol-ut, ja jotenkin siinä päädyin niiden kanssa juttusille ja päätin mennä kokeilemaan. Oon ollut vähän yhteisliikuntakammoinen koulun liikuntatuntien jäljiltä, mutta noiden porukka vaikutti sen verran rennolta, että uskaltauduin eilen ekoihin treeneihin - tosin lähinnä sen ansiosta et Ella lähti mukaan! (Olisin varmasti jänistänyt siinä vaiheessa kun seisoin sateessa Assarin katoksessa vähän ennen neljää ja bongasin ohi trikoissa ja maila kädessä juoksevia poikia, jos en olisi sopinut tapaavani Ellaa siinä...) Eilen pelailtiin sählyä (tai sähläiltiin, miten vaan) ja tänään oli vuorossa tunnin lenkki, jota olin kammoksunut jo silloin kun siitä ekan kerran kuulin. Mä kuitenkin juoksin ihan koko matkan, vaiks lopussa vähän rupesi silmissä pimenemään. Todella voittajaolo!

Nyt kuitenkin ärsyttää, kun piti mennä käymään meidän ainejärjestön fuksiaisissa, mutta mulle tehtiin tuplaoharit!!! Ehkä oon nössö, mut Lyniin yksin meneminen olis liian ekstremeä mulle. Ei nyt sillä, että Kääntiksen bileet mitään Vuoden Tapahtumia olis, olis vain juuri nyt ollut fiilistä lähteä... Tietysti mun kannattais käyttää tää ilta hyödykseni, ja esim valmistautua siskoni vierailuun tai tehdä vähän kouluhommia etukäteen valmiiks, mutta kun... Toinen asia, joka hiukan ahdistaa on tosiaan tuo Vilman vierailu. Vaiks itse kutsuinkin sen, oon silti ihan palasina kun oon miettinyt miten repeän viihdyttämään sitä ja hoitamaan kaikki mitä viikonloppuna pitää. Ja oikeastaan, mitä pidemmälle tätä kirjoitan, sitä enemmän musta alkaa tuntua et oon ihan hölmö kun edes murehdin jotain tällaista :) Nyt mulla säästyy rahaa kun en mee baariin, ja huomenna jaksan virkeänä heti aamusta ruveta säätään! Vilmakin on ihan kiltti ja sisäsiisti, eiköhön se välillä osaa olla ilman mun apuakin...

Eli loppujen lopuksi pitäisi kai vaihtaa otsikko? Ärsytti kun aloitin, mut ei enää...

Luksus-arki

Syksyn ekat luennot on takana, ja mä oon sopivasti pienessä huppelissa. Oltiin kuoron kanssa laulamassa pari biisiä kauppakorkeayhdistyksen (taijokuvastaavaihansama) syksyn avajaisissa ja sen jälkeen oli tietenkin kuohuviinitarjoilu, ja sellainen pieni viaton lasillinen tekee kyl tehtävänsä kun edellinen ateria on kuusi tuntia aiemmin nautittu aamupuuro... Muutenkin olotila on huomattavasti vähemmän lannistunut kuin mitä olisin odottanut Yvesin luennon jälkeen. Mä tajusin siellä asioita! Yves vaikutti inhimilliseltä! Ehkä sen taktiikka on olla ihan hirveä ekavuotisille niin jäljelle jää sit vain tosi motivoituneita opiskelijoita...? Mulla ainakin on (vielä tässä vaiheessa) ihan huikeasti motivaatiota tätä syksyä varten, nyt kun päivät pitkästä aikaa on muutakin kuin aivotonta löllymistä yhdessä ja samassa pisteessä kunnes kello antaa luvan nousta ja mennä kotiin jatkamaan samaa velttoilua.

Oon vähän hukassa rutiineista (mikä tää on? ai laukku, ja mitäs tänne sit pitikään laittaa...? ei ainkaan eväitä, koululla kun on sellainen nerokas keksintö kuin ruokala... onks mul jossain tyhjää paperia? aargh). Tavallaan ihan hauskaa, ainakin kun ekalla viikolla on vielä ihan luvallista olla vähän pihalla. Ehkä mä taas jossain vaiheessa saan kiinni siitä rytmistä, et muistan missä välissä on hyvä käydä kaupassa tai tehdä läksyjä tai mennä kaupungille tai syödä tai nukkua... Sitä ennen aion vain vielä muistaessani nauttia siitä luksuksesta että mulla on SÄNKY ja MATTO lattialla ja sen sellaista, mitä ehkä saattaisi pitää itsestäänselvänä.

Nyt aion olla ahkera opiskelija ja ottaa selvää siitä mikä on pierre de Rosette.