Sähläystä

Tää on taas yksi näistä päivistä, joita on viime aikoina ollut valitettavan usein. Kun ajatus ei ihan ehdi mukaan toimintaan ja kalenteri unohtuu kotiin. Ja sitten pitäisi puhua ranskaa ja olla tieteellinen. Ja automaatti antaa 20 euron sijaan 140 (se siitä viikonlopun ostokrapulasta, rahaa on taas lompakko pullollaan :S). Ja hurja syysmyrsky alkaa juuri kun pitäisi ruveta lähtemään kuoroharkkoihin. Maanantaisin aika kuluu jotenkin inhottavan tahmeasti, ainakin puolet hitaammin kuin muina viikonpäivinä, ja nyt oon niin väsynyt että pelkkä ajatus siitä että joutuisin taapertamaan Kauppikselle tuossa kaatosateessa saa melkein itkemään...

Mulla on myös, kuten sanottu, hirveä ostokrapula. Näitä tulee aina välillä, mutta nyt tuntui että pitäisi yrittää vähän rajoittaa. Kun tuntuu että tällä kertaa laitoin/laitan tuen sileäksi ihan ennätysajassa. Rahaa on kulunut kaikkeen oikeastaan aika turhaan, niin kuin baariin ja Indiskaan, ja ostin myös sitseille uuden mekon, mikä ei ehkä ole ihan hirveän suuri ongelma, mutta kylläkin välillinen ongelman aiheuttaja. Löysin nimittäin Hennesistä toisenkin ihanan mekon, joita oli yks jäljellä, mun kokoa, tosi kaunis ja (mainitsinko jo?) IHANA. Se ei ole mikään maailman kallein, mutta ongelma onkin lähinnä se, etten tunne enää hallitsevani rahankäyttöäni. Lupasin itselleni, että käytän marraskuun loppuun asti ruokaan niin vähän rahaa kuin mahdollista ja jos se mekko on vielä siellä - tai löydän sen esim Tampereelta - niin voin ostaa sen... Tulee vain jotenkin levoton olo, kun ajattelen koko asiaa. Eikä kauheasti auta, että automaatti tosiaan jumittui aamulla ja nostin sitten epähuomiossa 140 euroa kerralla. Visa E taitaa saada jäädä vähäksi aikaa kotiin ihan kokonaan!

No niin, hengitä syvään. Kaikki on hyvin, stressipiikki hetkellisesti ohi! Ja maanantaikin onnellisesti melkein hoidettu. Helpottaa, kun kalenteri on taas tuossa käpälän ulottuvissa, ei tarvitse itse tietää mitä kaikkea ehtii tehdä tai mitä pitäisi ehtiä... Näin viime yönä painajaista tämän päivän esitelmästä - en jännittänyt tarpeeksi ja sitten en päässytkään penkistä ylös ja luokan eteen vaikka proffa tuijotti niin että silmät pullistui uhkaavasti... - ja tänään päässä on pyörinyt suloisena sekasotkuna päivämäärät ja kopiokortit ja Vänrikki Stålin tarinat ja herra ties mikä.

Sen lisäksi että omat asiat pyörii päässä kuin karusellissa, ajatukset harhautuu väkisin myös sellaiseen, mikä ei vasinaisesti mulle edes kuulu. Yhteenkin kaveriin, joka on kuin huomaamatta etääntynyt ja jota ei ikinä "ehdi" tavata. Ja tänään se oli jotenkin tavallistakin vaisumpi, vanha luokkakaveri oli kuulemma kuollut. Mitä siihen sitten osaa sanoa?