Hii, Chloé oli laittanut musta mahtavan kuvan feissariin :D Sen käsitys lumimiehen kasvonpiirteistä oli aika jännittävä, joten mun meikkiin kuului mm parta ja mustat kulmakarvat. Näytän tosi pelottavalta!
Viime viikolla tyl-sis-tyin. Yritin kerrata tentteihin kun kaikki muutkin kerran kertasi (suomeksi kukaan ei siis ehtinyt nähdä mua ja tehdä jotain kivaaaaa), mutta motivaatio oli hiukan hukassa, kun kaikki tentit kerran oli vasta tällä viikolla. Perjantaina Maxime sai oman urakkansa suoritettua, lopullisesti, ja illalla oli BILEEEET! Kaikki sen luokkakaverit ahtautui Maximen kämppään aperolle, ja tunnelma oli melko tiivis. Mä jumiuduin eka seuraamaan tilannetta sivusta, en jotenkin onnistunut pääsemään samaan riehakkaaseen fiilikseen muiden kanssa – mun opinnot ei ole ihan vielä ohi – mutta lämpenin kuitenkin jossain vaiheessa mukaan mielenkiintoiseen murrekeskusteluun siitä, miksi muovipusseja kuuluu sanoa. Onko ne siis sac plastique, vai poche…? Oli ihan hauska ilta, mutta en kuitenkaan lähtenyt keskustaan, vaan palasin puolenyön aikaan Berlioziin nukkumaan kauneusuneni ennen seuraavan päivän partiointia.
Kololla oli tällä kertaa jopa kylmempi kuin ulkona, hengitys höyrysi ja noin puolen tunnin puuhastelun jälkeen menetin tunnon sekä sormista että varpaista. Ohjelmassa oli karnevaalinaamioiden koristelua (mun on tosi upea, pinkki-valkoinen, pinkein höyhen ja hopeisin karkkipaperikoristein :D) ja uusi talviolympialaisten alalaji, eli lumiukkojen rakennuskisa. Mietin eka kisan toteutusta, täällä kun ei ole lumesta juurikaan enää tietoa (viikonloppuna ja alkuviikosta olisi voinut kuvitella elävänsä ennemminkin maalis- tai huhti- kuin tammikuuta), mutta onneksi puistossa oli vielä riittämiin märkää nuoskalunta nurmikon peitteenä. Lapset rakensivat nukkuvan lumiukon (improvisoituna, kun pää olikin äkkiä vartaloa isompi ja erityisesti raskaampi), lumiakan ja lumioravan, ja palkintojenjaon jälkeen suunnattiin koko lippukunnan yhteiseen galettes des rois –tapahtumaan.
Mua harmitti kun jouduin jälleen kerran sanomaan ei johtajaillalliselle, mutta toisaalta mulla oli jo kiire Maximen luo… :S En ollut nähnyt sitä koko edellisellä viikolla, perjantai-iltanakin ehdittiin juuri haukata iltapalaa ennen kuin muut pamahtivat paikalle, ja ensi viikolla se lähtee Dijoniin, yhyhyy! Tällä viikolla ollaan siis nyhvätty keskenämme oikein urakalla.
Lauantai-iltana mentiin yhdessä Samin ja Nicon luo syömään raclettea, ja paikalla oli muitakin Maximen luokkakavereita, lähinnä vain niitä jotka tunnen parhaiten, ja ilta oli mukava. Siinä mielessä oli aika omituinen tunnelma, että keskustelu pyöri lähinnä sen ympärillä mihin kukakin on lähdössä harjoitteluun ja milloin. Porukka on hajaantumassa ihan tässä lähipäivinä Lontooseen, Kanadaan, Etelä-Afrikkaan ja ties minne maailman kolkkiin… Sovittiin sentään vielä maanantaiksi yhteinen laskettelureissu!
Sunnuntaina, kun siinä joskus iltapäivän puolella oltiin kömmitty pystyyn, Maxime halusi lähteä syömään kiinalaiseen ravintolaan, jossa olikin sitten lounasbuffet. Olo oli jälkikäteen aika pallo, ja mä jäin ihan mielelläni kämpille kertaamaan kirjallisuustenttiin, kun Maxime lähti iltapäivällä kavereidensa kanssa oluelle. Illansuussa mäkin ulostauduin ja lähdin Lizin, Mikeyn ja Emilyn kanssa elokuviin. Leffa oli ihan jees, vähän pitkä (ja paikoitellen myös pitkäveteinen), mutta en ollut paljon nähnyt kavereitakaan koko viikolla, joten se oli illan paras anti :)
Maanantaiaamu valkeni kirkkaana, ja erityisen otollisena lasketteluun. Ennen lähtöä piti kuitenkin ratkaista mun pienen pieni varustevajaus, ja suunnattiin kauppaan, jossa myydään käytettyjä suksia. Ostin sukset, monot, sauvat, housut ja laskettelulasit… ja toivon että saan ne jotenkin kuljetettua Suomeen kun aika tulee, koska ne ei olleet ihan ilmaisia. Tulipahan ainakin sijoitettua huolellisesti joululahjarahat!
Lähdettiin yhdentoista jälkeen Maximen kaverin Guillaumen (lievä adhd-tapaus) kyydillä kampukselta, pysähdyttiin matkalla ostamaan evästä boulangeriesta ja oltiin perillä Sept Laux –hiihtokeskuksessa puolilta päivin. Aluksi kaikki meni ihan täydellisesti: aurinko paistoi, maisemat oli upeat ja rinteet hyvässä kunnossa, eikä jonoista ollut tietoakaan arkipäivänä…
Sitten pojat kuitenkin päättivät haluta maailman kamalimpaan mustaan rinteeseen. Mä ilmoitin jo siellä huipulla (missä oli uhkaava kyltti: vain taitavimmille laskettelijoille!), että en muuten tätä mäkeä sukset jalassa laskeudu, mutta ei siinä paljon vikinä auttanut kun Guillaume jo viiletti pipo vipattaen menemään ja Maxime seurasi yhtä innoissaan. Mä seurasin jonkin aikaa muiden menoa, ja totesin että ei kai se niin vaikeaa sitten voi olla, kyllähän mä sinänsä osaan lasketella. Vauhti tyssäsi ekaan lumikinokseen, ja kun tajusin siinä nököttäessäni, että koko äkkijyrkkä mäki on muuten yhtä isoa lumikinosta, melkein kuin kumparelaskumäki, iski pieni paniikki. Maxime huomasi mun ahdinkoni ja palasi auttamaan, mutta olin niin vihainen kun se ei ollut kuunnellut mua, että heitin oikein kunnon itku-potkuraivarin kehiin. Sinänsä aika haasteellista sukset jalassa, ja putosinkin sitten varmaan toista kymmentä metriä pää edellä rinnettä alas :D Näin jälkikäteen ajateltuna tilanne on toki erittäin huvittava, mutta siinä kaksi tuntia tampattuani, liu’uteltuani ja kiroiltuani puoliääneen suomeksi, Maximen samalla nauraessa itsensä kipeäksi vieressä (ja kylläkin toimimassa mallikkaasti personal coachina), ei naurattanut juuri ollenkaan…
Tämän jälkeen ei sitten ehtinyt enää monta kertaa laskea, kun keskus meni jo puoli viideltä kiinni. Koska olin liikkeellä kahden pojan kanssa, iltapalapaikaksi valittiin lähes demokraattisesti KFC (très gourmande) ja illalla yritin vielä umpiväsyneenä kerrata vähän seuraavan aamun tenttiin.
jatkuu perjantaina 22.01.2010
Tiistaina tentin jälkeen oli vuorossa MUUTTO! En muista oonko vielä täällä muistanut mainita (vaikka näin ahkerasti päivittelenkin blogia, krhmm…), mutta muutan Maximen kämppään asumaan siksi aikaa kun se on Dijonissa. Eli käytännössä koko loppukevääksi. Sain Berliozin kämpän irtisanottua ihan ongelmitta, ja nyt käytin vapaan iltapäivän hyödykseni ja pakkasin kimpsuni ja kampsuni. Iltapäivä oli todellakin ihan kuin huhtikuulta, lämpötila oli asteen tai pari plussan puolella, mutta kirkas auringonpaiste moninkertaisti vaikutuksen, ja otin päiväunet avonaisen ikkunan alla auringonläikässä odotellessani että Maxime tulee auton kanssa hakemaan mua ja romppeita. Muutettavaa matkaa ei toki ollut kuin noin 300 metriä, mutta kamaa on jotenkin tässä muutamassa kuukaudessa siunaantunut ihan riittävästi. En tajua, mä tulin yhden matkalaukun kanssa…!
Muutama päivä on kulunut melkoisessa kaaoksessa, kun mun kamat on vielä kasseissa ja matkalaukuissa ja Maxime puolestaan on ruvennut raivaamaan omiaan pois. Julien vielä kävi jättämässä yhden matkalaukun ja pari pahvilaatikkoa säilöön määrittelemättömäksi ajaksi. Onhan tää ihan tilava asunto, mutta rajansa kaikella.
Keskiviikkona Maxime lähti uudestaan laskettelemaan, ja mä jäin kämpille kertaamaan kuivaakin kuivempaan kielitieteen tenttiin, blaah. Keskityin kyllä loppujen lopuksi enemmän telkkarin katselemiseen - onneksi, koska niin kuin olin arvannut tentti oli ihan superhelppo… Illalla mentiin syömään fondueta Grenoblen ulkopuolelle pikkukylään. Hyvääääää, ja sitten jälkkäriksi vielä jotain hassuja keksin ja leivoksen risteytyksiä jotka ui sulassa suklaassa. Sanoisin, että mulle tekee varmaan ihan hyvää elää viikot erossa tästä herra syön-mitä-vaan-ja-oon-silti-superlaiha:s
Eilen meidän piti lähteä jälleen laskettelemaan, mutta sää oli ankean harmaa ja vuoret olivat peittyneet matalalla roikkuvien pilvien peittoon, joten päätettiin kuitenkin vain mähöttää kämpillä. Sitäkin suuremmalla syyllä, että mulla oli tänään aamulla vielä yksi tentti, johon mun piti oikeasti lukea aika urakalla. Nyt kun sekin on ohi, olo on hyvin helpottunut! Illalla vietetään Simonen läksiäisiä ja lastenjuhlia Berliozissa, tulossa on melko varmasti jälleen ikimuistoinen ilta :D
