tiistai 13. syyskuuta 2011

Elle me dit danse, danse, danse...

Hei vaan heissulivei, maailman laiskin blogin kirjoittaja täällä!

Viikonloppu hujahti ohi juhlien ja nukkuen. Perjantaina oli ekat bileet Valencessa, joka oli hauska uusi kaupunkituttavuus. Ihan lähellä Grenoblea (noin tunti autolla) mutta silti ihan eri fiilis perillä, melkein kuin etelässä olisi! Kaupunki tunnetaankin myös nimellä “la porte du Midi”. Ilta kului pienessä baarissa päivänsankarin perheen valmistamien suolapalojen ja ihan liian vahvojen drinkkien äärellä. Mä hipsin jo yhden maissa hotellille (!!!) nukkumaan, ja heräsin neljältä kun pojat kotiutuivat. Yksi erehtyi vuoteesta ja Pierren äänessä oli pientä paniikkia aistittavissa, kun se yritti saada kaveria tajuamaan että peti on jo varattu :P
 
Aamulla selvisi, että oltiin maksettu vain neljästä ihmisestä vaikka meitä mahtuikin huoneeseen helposti (tai no, joidenkin tapauksessa vähän vähemmän helposti) seitsemän. Hipsittiin sitten vähin äänin takaovesta ulos kaupungille kahville ja pain au chocolatille ennen enemmän tai vähemmän huonovointista kotimatkaa. Loppu iltapäivä sujui untenmailla. Että se sitten siitä ihanasta helteisestä syyspäivästä.

Lauantai-iltana hikoiltiin meillä kotona, kun kämppiksellä oli syntymäpäivät ja se halusi välttämättä kutsua kaikki kymmenet serkkunsa ja kaverinsa kylään kerralla. Tunnelma oli tiivis. Ja hikinen. Iloista oli hyvä ruoka ja se, että kissa on vihdoin tajunnut, että parvekkeelta alas heittäytyminen ei ole hyvä idea! Jotain itsesuojeluvaistoa havaittavissa siis.

Me evakuoiduttiin Maximen kanssa sen vanhempien luokse nukkumaan jo joskus ennen kahta. Kunnon yöunet tiedossa siis - not. Herra laittoi herätyskellon jo yhdeksäksi soimaan :( Mä sitten datailin ja katsoin rugbya telkkarista sillä välin kun hän nikkaroi itselleen kirjahyllyä alakerrassa. Huoh.

Tänään on taas hikinen helle, ja koska ihanassa auringonpaisteessa ei tee mieli mennä kuntosalille huhkimaan muiden hienhajun sekaan (olenko jo kenties maininnut, että käyn tosiaan KUNTOSALILLA?), päätin mennä pitkästä aikaa lenkille. Koko päivän on ollut kova pomppufiilis ja päässä soinut yksi hyvä biisi, johonkin on pakko päästä purkamaan energiaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti