Retkellä etelässä

Lauantaina matkattiin kohti etelää. Matka alkoi vähän jäätävissä tunnelmissa, koska lauantaina EI kuulu herätä kello seitsemän, ja molemmat murjotti syystä x ja y. Grenobleen asti päästessä mieliala oli jo sentään korkeammalla. Jätettiin Maximen auto sen vanhempien luokse yökylään (ja ristittiin sormemme, ettei se joudu kyseisen kylän vimmaisten autonpolttajien uhriksi), ja Maximen opiskelukaveri Pierre, kyydissään Léa (tyttöystävä) ja Anne (toinen opiskelukaveri) tuli hakemaan meitä.

Reilun tunnin matka etelään (lounaaseen?) Valencen suuntaan sujui tiiviissä tunnelmissa. Välietappina matkalla oli Tain l’Hermitage, jossa oli tarkoitus lounastaa ja syödä vatsat täyteen suklaata suklaapuodissa. Ensimmäinen tehtävä suoritettiin onnistuneesti Tournonin puolelta löytyneessä pienenpienessä ravintolassa, jonka listalla oli kolme eri vaihtoehtoa lounaaksi ja kokonainen viinikellari, josta saatiin valkata ruokajuoma. Ruoka oli periranskalaista (mulla oli reilu viipale sipulipiirasta, paria eri vihannesmuhennosta sekä oliivikakkua) ja tuhtia, viini superhyvää! Tain l’Hermitagen alue onkin tunnettu viinialue, jos saatte joskus alueen viinejä käsiinne, suosittelen maistamaan. Huomattiin tosin jossain vaiheessa että paikan kaikki muut kolme pöytää oli täynnä sateenkaari-ihmisiä… Hyvä paikka oli :)

Seuraava tehtävä, eli suklaan syöminen jäikin edellämainitusta lounaasta johtuen vain heikoksi yritykseksi. Vannotin kuitenkin Maximelle että tuonne palataan. Siellä sai syödä (siis maistella…) niin paljon ihanaa käsintehtyä suklaata kuin vain haluaa, ja ilmeisesti ostaessa saa vielä “maistiaisia” pussiin mukaan kaupan päälle!

Tain l’Hermitage ja Tournon-sur-Rhône on kaksi eri kaupunkia, jotka sijaitsee kahdessa eri departementissa, vaikka kaupungit erottaakin vain joki siltoineen. Eroa ei siis jalankulkijana huomaa. Se, mikä oli ihanaa (sateesta huolimatta), oli eteläinen tunnelma. Matkaa Grenobleen on tuskin sataa kilometriä, ja silti olo oli kuin olisi saapunut Etelä-Ranskaan. Ilman merta tietty. Vuorten toisella puolen puhaltaa jo eteläinen Mistral-tuuli ja rakennuksetkin näytti jotenkin erilaisilta.

Täältä meidän matka jatkui vielä etelämpään kolmannen opiskelukaverin yllätyssynttäreille, mutta siellä ei (alla dokumentoidun) epäonnistuneen torninvalloituksen lisäksi oikein muuta ehdittykään kuin juhlia. Se suoritettiin sitten oikein pieteetillä, ja paluumatkalla oli kovin hiljaista ja kalpeaa väkeä ;)
*
Yritän jatkossakin muistaa pitää kameran tiukasti mukana ja kirjailla ylös pieniäkin reissuja täällä Ranskanmaalla. Siitä on vähintäänkin iloa mulle itselleni, mutta ehkä myös hyötyä jollekin roadtripiä suunnittelevalle!

Tässä vielä Tournonin puolella sijaitseva keskiaikainen linna. Kuva on aika surkea, mutta ihastuin kalliosta “kasvavaan” rakennukseen :)

Tournon-sur-Rhône…

…ja joen toisella puolen sijaitseva Tain l’Hermitage, joka tunnetaan viineistään. Kaupungin takana näkyvät kukkulat ovatkin täynnä viiniköynnöksiä, ja paikalliset viinitilalliset julistavat nimeään isoin kirjaimin (vähän Hollywood-kyltin tapaan) omien köynnöstensä alueella.

Matkan todellinen kohde oli Crest-niminen pikkukaupunki vielä vähän etelämpänä. Ennen illan syntymäpäiväjuhlia seikkailtiin retkueemme kera kaupungin kuuluisalle donjon-tornille

.

Yhä vain ylöspäin…

Joko pian ollaan perillä?

Korot ei sitten kuitenkaan olleet paras mahdollinen valinta jalkineiksi…?

Ylhäältä oli sentään aika kivat näkymät. Mutta pettymys oli suuri, kun torni suljettiin juuri sillä siunaaman hetkellä, kun me oltiin kivuttu loputtomat portaat ylös asti!

Vanha kaupunki oli täynnä tällaisia söpöjä, kapeita kujia.

Ihan(a) kamala SNCF

Tämän illan uutisissa oli hauska juttu Ranskan VR:n, eli SNCF:n vastustajista, jotka ovat päättäneet vastaiskuna junien jatkuvalle myöhästelylle järjestää toukokuun 16. päivän iltaan “haamujunan”.

SNCF oli Paris Matchista bongaamani kyselyn mukaan Ranskan toiseksi inhotuin yritys (se ei siis täysin vastaa VR:ää siinä mielessä, että pulju on osittain yksityinen), eikä mikään ihmekään. Säännöllisin väliajoin (enkä nyt tarkoita mitään kerran vuodessa, vaan pikemminkin kaikkina loma-aikoina ja joskus muutenkin) ainakin osa työntekijöistä on lakossa, junat myöhästelevät säännönmukaisesti ja muutenkin meno on kuin villissä lännessä. Muutamaan otteeseen olen joutunut Lyon-Dijon-väliä matkustaessani kirjaimellisesti ahtamaan itseni ovista sisään ja kyyristelemään puolet matkasta lytistyneenä muiden matkustajien väliin vessan ovien edessä, kun muualla ei ole tilaa. Eikä tämä ollut mikään poikkeustilanne, vaan ihan normaali perjantai-illan vuoro, joka oli vaan “hiukan” täynnä.

Bref, en siis ole ainoa, jolla on antipatioita SNCF:ää vastaan. Päinvastoin. Ilmeisesti jollain on keittänyt niin pahasti, että hän on päättänyt perustaa yhdistyksen, jonka tarkoitus on saada Länsi-Ranskassa Atlantin rannalle kulkevat TGV-junat kulkemaan ajallaan. Yhdistyksellä on jo 250 jäsentä, jotka ovat siis nyt järjestämässä oikein kunnon mielenosoitusta.

Jäsenet ovat SNCF:n “abonnés” eli kulkevat samalla junalla joka päivä ja maksavat jonkinlaisen kuukausikortin tapaisen voidakseen matkustaa vapaasti, maksaen vain paikkalipun varauksen. Nyt he ovat yhdessä kaikki varanneet noin 800 paikkalippua samaan TGV-junaan toukokuun 16. päivälle, joka on toki myös pitkän helatorstaiviikonlopun aloituspäivä. Käytännössä juna lähtee asemalta tyhjänä, ja kaikki paikat on myyty 1,50 euron hintaan, kun normaalisti niistä voi joutua maksamaan jopa 130 euroa. Pieni takaisku SNCF:lle…

SNCF:n edustaja valitteli uutisessa sitä, miten monet matkustajat eivät nyt pääse matkustamaan haluamassaan junassa tämän tempauksen vuoksi… mutta jotenkin luulen, etten ole ainoa, joka myhäilee (kuvitteelliseen) partaansa tämän tempauksen vuoksi :) Sitä paitsi tällä kertaa matkustajat tietävät jo viikkoja etukäteen, ettei tuohon junaan kannata yrittää, joten yllätys ei ole yhtä musertava kuin silloin kun hikisenä saapuu laukkuineen asemalle ja toteaa, että oli ihan turha kiirehtiä, kun juna on joko tunnin myöhässä tai peräti peruttu.

Täältä voi lukea jutun (ranskaksi).

Uusi kotikylä

Pääsiäisen vietossa Grenoblessa. Noin viiden aikaan iltapäivällä, kolmen tunnin lounaalta noustessa “lähdettiin kävelylle”, eli mun ja monsieur’n tapauksessa ajeltiin autolla lähimpään puistoon ja vyöryttiin vatsoinemme siellä noin vartti, minkä jälkeen oli taas päästävä autoon lepäämään. Lounaalla oli kuusi ruokalajia, joista kaksi jälkiruokia. Huh

Viikkoraportti

Olen ollut viime päivät täysin uppoutunut työhöni. Ajoittaisesta sählingistä huolimatta tykkään siitä ihan hirveästi! Tällä viikolla olen päässyt eläytymään sekä tällaiseen maailmaan että juutalaisen koripallovalmentajan elämään 80-luvun Saksassa. Seuraavaksi luvassa on extreme-urheilua Kanadassa esittelevä matkailusarja ja norjalainen teinikomedia. Jee!

Lisäksi olen nautiskellut siitä luksuksesta, että vapaa-aika on todella vapaata. Viikonloppuna kokkailtiin monsieur’n urakalla ja vuokrattiin pari leffaa lähivuokraamosta. Kävin shoppailemassa pinkkejä tulppaaneja ja pari lehteä lauantaiaamun torihuumassa, ja loppuaika pääasiassa mähötettiin kotona ulkona vallinnutta kylmänkosteaa ja tihkusateista säätä paossa. Ihanan tylsää…(?)

Vielä ei siis ole ahdistus ja mökkihöperrys päässyt iskemään, ja vaikka vielä viime kuussa kuvittelin, että kotona työtä tehdessä mulla on sitten loputtomiin aikaa päivittää blogia, lukea kirjoja, kokkailla, kirjoitella kortteja ja sähköposteja perheelle ja kavereille joita olen häpeällisesti laiminlyönyt jo pitkään, käydä pitkillä kävely- ja/tai juoksulenkeillä ja keksiä itselleni muitakin kehittäviä harrastuksia, on totuus kyllä aivan toinen. Tosiasiassa istun koneen ääressä (ainakin 85%:sti töitä tehden :D) aamukahdeksasta helposti iltakuuteen. Ainoa asia, missä olen “ehtinyt” töiden teon ohessa kunnostautua, on lukeminen. Kolmessa viikossa olen nielaissut kolme romaania, ja ahdistelen nyt Maximea päivittäin, että se pyytäisi vuokraemännältä (joka on siis sen työkaveri) asuinpaikkatodistusta, koska ilman sitä ei saa kirjastokorttia (jep, tervetuloa Ranskaan!). Mullahan kuluu muuten kaikki rahat kirjojen ostamiseen!

Bloginpitäjän oikeudella lisään tämän aivan turhan positiivisen postauksen loppuun pienen pienen valitusvirren: kevät ei nimittäin ymmärrä lainkaan tehtäväänsä! Parin viikon hellejakson jälkeen ei ole kivaa jäätyä viikkokausia 10 asteen lämpötiloissa, varsinkaan kun sisälämpötila lähentelee samoja lukemia! Tiedän kyllä, että Suomessa tulee lunta, mutta siis SISÄLÄMPÖTILA +10. Brrrhhh.

Toinen harmaita hiuksia aiheuttava asia tässä taloudessa on tv. Se on viimeisten kolmen viikon ajan toiminut moitteettomasti noin puolisentoista tuntia, joista suurimman osan noin minuutin pätkissä. Maxime on soittanut meidän netti- ja tv-firman asiakaspalveluun ainakin kuusi kertaa, ja vaikka siellä on luvattu tehdä kaiken maailman “virtausten” (?) parannuksia, käsketty ostaa uusi scart-kaapeli ja lähetetty kokonaan uusi tv-boksi, ei mikään ole auttanut. Nyt, parin viikon soutamisen ja huopaamisen jälkeen saadaan ehkä korjausmies paikan päälle, sen sijaan että asiakaspalvelija puhelinvaihteessa “ryhtyisi toimenpiteisiin” (oon ihan varma, et se pelaa oikeasti tetristä koneellaan…).

Nyt siirryn sohvalle ajattelemaan mukavia. Puro solisee…

Näissä tamineissa on hyvä tehdä töitä! Kaksi villapaitaa, kaulahuivi ja sormikkaat normisetin päällä vaimentaa aika mukavasti ikkunan karmien alta käyvän kylmän viiman…

Kotirouvan tervehdys maaseudulta

Anteeksi, kahden viikon tauko johtui siitä että bloginpitäjällä oli niin kova kiire elää elämäänsä. Nyt on taas turvallisesti tylsää, joten maltoin istahtaa näppiksen ääreen (öh, anteeksi, jaksoin siis kaivautua viltin alta esiin ja panna romaanin syrjään…)

Alla olevasta kuvakavalkadista saa jonkinlaisen käsityksen viimeisten parin viikon sisällöstä. Grenobleen iski ihana lämpöaalto, joka toki loppui heti kun mun työtkin loppui, mutta siihen asti nautin täysin rinnoin sandaalikeleistä, aurinkolasikeleistä, pikniklounaista ja terasseista. Ja, ai niin, pakkasin koko omaisuuteni laatikoihin, matkalaukkuihin ja Ikean muovikasseihin ja muutin. Jälleen kerran.

Nyt olen perillä maaseudulla, tavarat on purettu, kämppä on ihana ja viikon työt tehty. Kaikki kunnossa siis. Nyt odotan vain, että mun tajuntaan laskeutuu ihan tosissaan se, että asun täällä. Etten ole lomalla. Ja erityisesti että tämä on meidän asunto, enkä ole vieraisilla Maximen luona…

Puistossa (työmatkalla). Äkkiä tuli kevät.

Kesävarpaat <3

Viimeisiä työmatkoja.

Puistossa

Rise and shine! Tätä näkymää on jo ikävä…

Monsieur sai (toiset) maisterinpaperit.

Talven toinen (ja viimeinen) laskettelureissu