Melkein lähdin Pariisiin viikonlopuksi tervehtimään kaveria, ihan silleen extempore, mut sitten se alkoikin tuntua kauhean vaikealta ja väsyttävältä retkeltä (olis pitänyt mennä hintateknisistä syistä bussilla eikä junalla eli ajaa neljä ja puol tuntia puolentoista sijaan), joten jäinkin kotiin laiskottelemaan...
Sen sijaan siis, että olisin seikkaillut jännittävästi ja spontaanisti retkelle tuohon ehkä Euroopan yliarvostetuimpaan pääkaupunkiin, olen ilahtunut kevään ekoista tulppaaneista suolakurkkupurkista improvisoidussa maljakossa sekä työkaverin vinkkaamasta i-ha-nas-ta lankakaupasta. Ajellut ratikalla ja tuijotellut ihmisiä ja maisemia. Katsonut liian monta jaksoa Solsidania. Ollut oikeastaan tosi tyytyväinen viikonloppuuni.
Olen ollut ymmärtävinäni silloin tällöin kollegoiden puheista, että mä olen vähän tylsä. En elä ihan samassa todellisuudessa monien ikisinkkujen, ikinuorten kolmekymppisten työkavereideni kanssa, jotka viettää torstai- ja kaiketi lauantai-illatkin baareissa riekkuen. Voisin toki käydä ulkona, vaikka kotona tuo mies odottaakin, ja käynkin - välillä. En vaan jaksa, eikä mua huvita. Enkä erityisesti pidä krapulakoomailusta, joka nykyään vääjäämättä yli kahden oluen nauttimisesta seuraa. Ihan hukkaanheitettyä aikaa. Mun mielestä on ihanaa viikonloppuna herätä kohtuu aikaisin tietäen, ettei mulla ole mitään tekemistä. Ja sitten kuitenkin keksiä kaikenlaista pientä kivaa :)
Luin jo jokin aika sitten mielenkiintoisen jutun introverttiydestä. Luin juttua muistaakseni töissä ja hihkuin (hiljaa mielessäni) melkeinpä joka pointin kohdalla "toi oon mä! mä oon just tollanen!". En tykkää small talkista enkä vieraiden ihmisten kanssa juttelusta enkä yllätyspuheluista. Kaipaan valtavasti tilaa ja aikaa itselleni. Mun tarvii saada olla yksin tarpeeksi paljon ja usein tai kilahdan. Saan aika ajoin (uudessa porukassa, joka ei vielä oikein tunne mua ;)) palautetta, että vaikutan älyköltä (ja sit ne oppii tuntemaan mut, voi mikä pettymys :D). Varmaan just siks etten tunne alkuun mitään tarvetta höpöttää kauheasti vieraiden ihmisten kanssa. En ole mikään ihmisvihaaja, mun vaan kestää aika kauan jotenkin hyväksyä uudet tyypit osaksi mun "laumaa".
Ja tämä luonteenpiirre siis varmaan selittää sen, miksi olen työkavereideni mielestä tylsä vaikka omasta mielestäni teen tosi kivoja asioita! Saan viikon sosiaalisuussaldon enemmän kuin täyteen töissä, joten viikonloppuna mua ei häiritse yhtään olla yksin.
Jostain syystä kuitenkin tuntui helpottavalta lukea tuo juttu. En oo enää pitkään aikaan ottanut ihan kauheita paineita siitä, etten pidä hauskaa samalla tavalla kuin useimmat ikäiseni, mutta silti tuntuu jotenkin ihan kivalta tietää, etten ehkä olekaan maailman ainoa eläkekelpoinen kakskymppinen...!
Kutominen ei oo tylsää! :) Mä teen sitä kun katon telkkaria.. Ja alotin jälleen uuden projektin: tilkkutäkin kertaa kaks kummilapsille. Mahtaakohan edes valmistuu siihen mennessä kun pääsevät ripiltä??
VastaaPoistaNiin ja mua rupes kauheesti tekee mieli istuttaa/kasvattaa jotain. Hommasin viikonloppuna ruukut, mullan ja siemenet pientä puutarhaa varten. Vielä en oo kuitenkaan saanu aikaseksi istuttaa, mutta toivon mukaan sitten joskus sieltä saisi rucolaa, persiljaa, ruohosipulia ja basilikaa. Katotaan miten käy :) Tähän mennessä oon ainoastaan onnistunut pitämään rahapuun hengissä.. Hups.
Tunnistan todellakin itseni sun kirjoituksista. Välillä voin olla hyvinkin sosiaalinen ja kaivata seuraa ja tekemistä. Mutta tärkeää (tärkeämpää) on saada myös sitä omaa rauhaa ja tehdä just sitä mitä haluaa just silloin kun haluaa. Ilman sitä on kyllä vaikea olla ja selvitä arjesta..