Kesälomalla, osa 2

Kesälomaseikkalumme jatkui Unkarista Serbiaan. Kovasti jännitimme tätä "Euroopan" (eli EU:n) rajan ylitystä, mutta se sujui yllättävän kivuttomasti. Oli sinänsä ihan huisia saada vähän leimoja passiin, kun täällä EU:n sisällä rajanylitykset tapahtuvat nykyään niin eleettömästi, että joka toisella Ranskan matkalla unohdan passin kotiin...

Koska varsinainen lomakohteemme oli vielä edempänä Montenegrossa, olimme päättäneet viettää Serbiassa vain kaksi kokonaista päivää, joista ensimmäisenä kolusimme Belgradin nähtävyydet ja toisen vietimme pääosin autossa. Enemmänkin olisi varmaan nähtävää ja tehtävää ollut, mutta kaipasimme jo rantatunnelmiin, eikä Serbialla valitettavasti sellaista ollut tarjota.

Dobro dosli u Beograd!

Belgrad oli valtava shokki. Se oli vastakohtien kaupunki, jossa vierekkäin oli prameaa ja todella rähjäistä. Puolet kaupungista oli kirjaimellisesti kuin pommin jäljiltä ja meitä epäilyttikin alkuun edes poistua autosta. Istuimme hiljaa vierekkäin ja tuijotimme epäuskoisina ulkona kuoppaisilla kaduilla joka suuntaan vyöryvää, jyrisevää ja tööttäilevää liikennettä. Rakennus, jossa GPS:n mukaan hostellimme sijaitsi, oli rapistunut ja repsotti vähän joka nurkasta. Rappukäytävässä haisi voimakkaasti julkiselle vessalle ja kloorille, ja hissi piti niin kummaa ääntä, että pidin parhaana kiivetä portaita kahdeksanteen kerrokseen.

Sieltä kuitenkin paljastui ihan siisti, värikäs ja kotoisa pieni hostelli, jossa saimme neljän hengen dormin ihan omaan yksityiseen käyttöömme. Kun respan tyttö oli vakuuttanut, että viereinen "parkkihalli" oli turvallinen säilytyspaikka (paikallisiin verrattuna uuden ja siistin näköiselle) autollemme, päätimme uskaltaa jäädä. Ja se oli ihan hyvä päätös, se.

Ensimmäisenä iltana päädyimme syömään turistiravintolaan, jossa mustalaismusiikki soi ja iloiset seurueet tunkivat isoja seteleitä soittoniekkojen viuluihin (kymmenen euroa taisi olla minimivaatimus). Me pääsimme eroon ahdistavan lähelle tunkevista musikanteista ilmeisesti loukkaavan kitsailla tipeillä. Ruoka oli ihan hyvää, mutta kaiken kaikkiaan kokemus oli aika kauhea.

Aamulla meidät neuvottiin hostellista ilmaiselle kaupunkikierrokselle, joita järjestetään vapaaehtoisvoimin joka päivä kello 11 alkaen Belgradin keskusaukiolta (vinkki vinkkinen). Kierros oli oikein informatiivinen ja mielenkiintoinen. Saimme kuulla hurjia juttuja Serbian historiasta ja maistaa kierroksen vetäjän isoisän valmistamaa hunajarakijaa. Kaikkein kummallisimmalta tuntui, kun opaspoika, joka oli samanikäinen kuin minä, kertoi omakohtaisia kokemuksia Belgradin vuoden 1999 pommituksista. Tuli taas kerran niin pumpulissa kasvanut olo. Ja siitä olen oikein kiitollinen...

Vanhaa kaupunkia

Myös sään puolesta saimme kokea ääripäitä. Aamulla talsimme kaupungilla paahtavassa helteessä, illemmalla taivas veti pilveen ja äkkiä saimme niskaan valtavan ukkoskuuron ja sellaisen rankkasateen, että Brysselinkin kesämonsuunit jäivät toiseksi. Toisen Belgradin illan vietimmekin kesämekot ja sortsit sääriin sateessa liimautuen ravintolaa, jossa ei olisi turistimuusikoita ja jossa näkisi illan jalkapallomatsin.

Totesimme, että yksi päivä Belgradissa oli oikein riittävä aika nähdä olennaisin ja erityisesti katsastaa kaupungin ravintolatarjonta. Olisi voinut olla kokemisen arvoista jäädä tutustumaan myös paikan yöelämään, mutta se ei oikein roadtrippimme agendaan sopinut. Sanoimme siis seuraavana aamuna hyvästit Serbian pääkaupungille ja jatkoimme matkaamme pienillä (osittain alkukesän tulvissa sortuneilla!) maanteillä kohti Montenegron rajaa.