Viimeinen mähötyspäivä. Enkä mä oo mähöttänyt melkein ollenkaan, vaan ollut pikemminkin ihan superaikaansaava ja hyvä. Oon mm siivonnut keittiön, käynyt kaupassa ja kirjastossa (vaikka satoi kaatamalla argh) ja järjestänyt paperini mappiin. Huomenna alkaa perehdytyskurssi uusille kielenopiskelijoille, ja ainoa asia mistä mä oikeastaan oon huolissani, on se, etten mä aamulla muistaisikaan lähteä mihinkään. Täytyy varmaan laittaa muistutus kännykkään... Mä oon niin innoissani siitä, että pääsen vihdoin kuuntelemaan kaikkea superkuivaa yliopiston kirjastosta ja terveydenhuollosta ja ergonomiasta!

Mä muuten kävin eilen suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen keskuksessa ilmoittautumassa unkarin sivuaineopiskelijaksi! Mä vaan keksin äkkiä sunnutaina, että kun mulla pitäisi olla jokin sivuaine ja pohjoismaisen filologian mä voin saada vasta ensi vuonna, niin miksen mä ottaisi unkaria nyt heti? (Kyllä mä siis aion vielä ottaa sen ruotsinkin...) Unkari vaikuttaa tosimielenkiintoiselta maalta, siinä on sekaisin vähän itä-, etelä- ja keski-Eurooppaa ja unkarin kieli on vaan tosi neron näköistä, joten voisin yhtä hyvin ruveta fanittamaan niitä...:}}}

Ei mulle oikeastaan kai sen kummempaa kuulu...? Mua vaan ärsyttää ihantosi sicana, kun tänään alkoi maailman ehdottomasti paras ohjelma, eli Ögonaböj, ja sit tajusin, että se siirtyy ensi viikosta asti kokonaan digitaaliseksi ja neeejjjj, mulla ei näy fst!!!!!!!!!!!!!!!!! Meillä on kaapeli, ja teeveestä näkyy kaikkia ihan vammasia kanavia niin kuin vaikka Eurosport ja Deutsche Welle, mutta ei tietenkään fst:tä. Mun elämä on pilalla.

Paitsi että Noora tulee mun luo viikonlopuksi, ihanaa:}}}}}}}}}}

Mä ostin uudet farkut ja kengät! Ne tosin romuttaa mun opiskelijabudjetin ihan täysin, vaikkei olleetkaan mitkään kovin kalliit, mutta mitä siitä! Mä olin kuitenkin kesällä kahdessakin paikassa töissä, ja kyllä koulun alkaessa täytyy saada uusia vaatteita. Sitä paitsi mä en voi tajuta sellaista tuuria, että yhden ainoan tunnin sisällä voin löytää tositositosinerot farkut ja ainakin melkein yhtä nerot kengät. Turku taitaa sittenkin olla ihan hyvä paikka.

Mä löysin eilen yliopiston postit, joissa on kutsut ensi viikon perehdytyskurssille, joka siis alkaa keskiviikkona ja kestää perjantaihin. Mun kaikki paperit on nimittäin yhdessä läjässä sängyn vieressä, kun enoo vielä jaksanut järjestellä niitä. Ärsyttävää, mulla ei mitään muuta ookaan kun joutoaikaa, mutta en tietenkään voi käyttää sitä mihinkään hyödylliseen... Yleensä papereiden järjesteleminen on mun mielestä ihan sairaan kivaa, mutta nyt ei oikein inspiroi. Toisaalta kätevää, kun on kaikki käden ulottuvilla, mutta mä ihan varmana hukkaan vielä jotain tärkeää, niin kuin opintotukihakemuksen. Argh, enoo vielä sitäkään lähettänyt!
Niin, siitä kurssista vielä... Mä en millään jaksa odottaa, että se alkaisi, vaikka siellä onkin kaikkea todella hämärää mistä en tiedä yhtään mitä se voi olla, niin kuin esimerkiksi ergonomialuento. Kuulostaa ihan jättemielenkiintoiselta.

Mulla oli muistaakseni jotain muutakin...?
Ainiin, puhuin äsken skypessä mun iki-ihanan perheeni kanssa Amerikkaan. Ne oli just syöneet aamupalaa:}}} Nyt tähän aikaeroon alkaa jo tottua niin kuin kaikkeen muuhunkin. Mä oon huomannut olevani ihan äärimmäisen sopeutuvainen, pystyn kotiutumaan uusiin olosuhteisiin nopeasti ja löytämään kaikesta hyvät puolet. Vähä vaan pelottaa, että kuinka kauan jaksan olla näin positiivinen... Mä oon kyllä suoraan sanottuna ihan pikkuisen kateellinen Vilille ja Simolle, ja mua ärsyttää kun isi ei voinut saada siirtoa sinne Amerikkaan silloin kun mä olin Simon ikäinen. En olis menettänyt yhtään mitään, vaikken oliskaan käynyt Kaarilan yläastetta ja olisin päässyt katsomaan maailmaa. Tosin Vilma varsinkaan ei olisi ollenkaan halunnut lähteä, enkä mäkään kyllä enää kesken lukion olisi lähtenyt... Jotenkin vaan aika nurinkurista, että mä ja isi ollaan koko perheestä ainoat, jotka on ihan innoissaan tästä muutosta. Muut lähti sinne vaan koska oli pakko.

***

 Nyt mä oon viimein keksinyt kaikkea tosi fiksua ja hauskaa tekemistä itselleni. Kävin mm ulkoiluttamassa roskiksiani. Sitä mä en vaan tajua, miksi täällä täytyy olla niin monta eri roskiskatosta. Yhdessä on biojäteastia, toisessa (joka luonnollisesti on ihan eri puolella Yo-kylää) on sekajätteet ja vielä kolmannessa paperinkeräys, mutta lasinkeräyspisteitä on kyllä joka kulmassa...

Mä huomasin äsken myös, että mikron siivoaminen ei oo yhtään hassumpaa puuhaa. Sitä ei oo ilmeisesti ihan hetkeen pesty, joten kätensä jäljen näkee kyllä heti.
Ja mä huomasin pari muutakin, aika kamalaa juttua. Tai se toinen ei oo niin kamala vaan pikemminkin hassu. Mä nimittäin löysin sieltä mikron sisältä käyttöohjevihkosen, jonka kait isi tai äiti on pistänyt sinne ennen kuin mä vein sen autoon muuttopäivänä. Mulle ei vaan tullut mieleenkään, että mikron sisässä voisi olla jotain, varsinkaan kun se vihko oli siellä aika piilossa, niin nyt mulla on erittäin hyvin kypsennetty käyttöohjevihko...
Mutta se toinen juttu on ihan oikeasti kamala. Mä ostin eilen Lidlistä aivan ihanaa cappuccino-jätskiä ja laitoin sen jääkaappini pakastelokeroon. Tänään mä aloin ihmetellä, kun se jätski oli niin kummallisen löysää ja katsoin säilytysohjetta. SITÄ EI SAA SÄILYTTÄÄ PAKASTELOKEROSSA KUIN YHDEN PÄIVÄN ARGHHH! Mua yököttää koko ajatuskin, että pitäisi syödä litra jätskiä tän päivän aikana, olkoonpa kuinka ihanaa hyvänsä...

Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Elämän -ja erityisesti kesäloman- pieniä iloja on:

Herätä ilman herätyskelloa, hyvin levänneenä ja nälkäisenä ja huomata, että vaihteeksi on aurinkoista

Syödä aamiaista sängyssä (olosuhteiden pakosta tosin, koska mun huoneessa on tasan yksi pöytä, jonka tietokone on valloittanut noin 99 prosenttisesti)

Lukea aamun lehdet kaikessa rauhassa välittämättä radion puolenpäivän uutisista tuon taivaallista

Jäädä vielä loikoilemaan pitkin pituutta sängylle auringonläikkään ja haistella ympärillä leijuvaa miehen tuoksua (mulla on nimittäin pinkkiä suihkusaippuaa, jossa on hileitä ja joka jostain syystä haisee ihan miehelle), kunnes aurinko siirtyy eri kohtaan, ja on joka tapauksessa niin kova vessahätä, että on pakko vääntäytyä pystyyn. Ja harkita sängyn petaamista, pukeutumista ja kaupassakäyntiä. Kun se leipä unohtui eilen ja margariinikin on loppu... Vähän kuivaa.

***

Mua kyllä vähän hirvittää toi opiskelu. Mä pääsin niin hilkulla sisään, että musta tuntuu että kaikki muut siellä on jotain ihan ranskaneroja. Mulla oli niin korkeat taustapisteet, ettei kauheasti haitannut vaikkei pääsykoe mennytkään ihan nappiin. Eilen illalla katsoin tv5:ltä säätiedotuksen, enkä tajunnut kuin ehkä joka kymmenennen sanan. Vähä rupesi ahdistamaan. Silti mä oon tosi onnellinen, koska mä oon kuitenkin haaveillut tästä niin kauan. Kääntäjä on ollut mun haaveammatti ainakin lukion kakkoselta asti, ja nyt musta ihan oikeasti tulee kääntäjä. Voiko enempää toivoa? Mä oon niin onnellinen siitä, että tiedän mitä haluan, ja että voin saavuttaa sen!

Senkin kannalta on hyvä, että opiskelu alkaa, että sitten mulla ei oo enää ihan koko ajan aikaa roikkua vaan koneella ja mähöttää ja murehtia ihan turhia asioita. Äsken kun luin Hannan journalin kevään merkintöjä, mulle tuli aika surkea olo, kun tajusin, että meidän taloon on nyt muuttanut ihan vieras oululaisperhe, ja että joku niistä asuu mun huoneessa. Mä en usko, että se enää kolmen vuoden päästä tuntuu yhtään mun huoneelta tai meidän talo kodilta, kun äiti ja isi ja Simo muuttaa sinne takaisin. Sitä paitsi Simo ihan varmana valloittaa joko mun tai Vilman vanhan huoneen mieluummin kuin asuu omassaan, joka on suunnilleen siivouskomeron kokoinen...
Mun on aika tyhmää ajatella kaikkea tätä, koska asiat on nyt ainakin seuraavat kolme vuotta sillä laidalla, että meidän talossa asuu vuokralaiset ja mun perhe asuu siellä Amerikassa. Paluuta ehtii sitten murehtia, kun se on vähän ajankohtaisempi.
Ja se, mitä mä tässä yritin sanoa, on että musta on ihanaa kun opiskelu viimein alkaa ensi viikolla!!!

Pitäisi kai aloittaa virallisesti...? Sain eilen Hannalta kirjeen (mistä muuten SUURI kiitos! Kun on jumittanut viikon verran Turussa täysin eristyksissä kavereistaan, perheestään ja elämästään, pieni tervehdys voi olla elämää suurempi asia:), josta sain idean perustaa oman journalin. Kun nyt kuitenkin asutaan kaikki eri kaupungeissa.
Nyt on tosiaan merkkipäivä. Mä muutin tasan viikko sitten omilleni tänne Turkuun. Alku oli yhtä kaaosta, huoneessa vallitsi kaamea pahvilaatikoiden ja rojun sekamelska, netti ei toiminut eli en saanut kehenkään yhteyttä ja oli vähän koti-ikäväkin... Varsinkin kun kotia ei enää ole, vaan perhe muutti Amerikkaan perjantaina ja mä nään ne seuraavan kerran jouluna. Ei varsinaisesti mikään pehmeä lasku opiskelijaelämään.
Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että alkaa helpottaa. Eilen sain vihdoin viimein netin, ja kirjeen Hannalta ja huoneen järjestykseen. Meseilin vähän Simon ja äitin kanssa, ja me kokeiltiin webbikameraakin. Mä olin tosi ylpeä itsestäni, kun osasin käyttää sitä ilman apua! Joka tapauksessa, ei oo enää niin yksinäinen olo, kun tietää, että saa halutessaan yhteyden kaikkiin tuttuihin ja turvallisiin ihmisiin...

***

Mun mielestä on ihan hassua, miten äkkiä mä oon tottunut asumaan täällä Turussa. Vastahan mä viikko sitten tulin... Melkein huolestuttavaa, ettei enää itketä yhtään. Viikko sitten, kun piti lähteä kotoa ja mun huone oli ihan typötyhjä paria hyllyä lukuunottamatta, ja piti sanoa heihei äitille ja isille, mua itketti ihan kamalasti. Mä porasin melkein koko matkan Turkuun, mikä saattoi olla hiukan vaarallista, koska mä ajoin kuitenkin itse. Silloinkin piti vähän tirauttaa kun oltiin pari viikkoa sitten Samin häissä ja kaikki sukulaiset tuli hyvästelemään meitä (en tiedä kumpi niiden mielestä oli kamalampaa, se että mä muutin Turkuun, vai se että noi muut muutti Amerikkaan:), mutta nyt, kun oon oikeasti täällä, kaikki on vaan uutta ja ihmeellistä. Ja samaan aikaan tuntuu kuin olisin ollut täällä suunnilleen aina. Asiaan voi vaikuttaa sekin, että muuton aiheuttama stressi on nyt ohi ja oon voinut ensimmäistä kertaa suunnilleen koko kesänä ihan vaan rentoutua. Mä oon nukkunut täällä joka yö kuin raskas tukki. Viime yönä mä tosin heräsin kolmelta siihen että mun parvekkeen ovi oli selkoselällään ja ulkona satoi aivan kaatamalla. Se oli jotenkin hassulla tavalla hieno tunne.

Mun molemmat kämppikset on muuten nyt ilmaantuneet. c-huoneessa asuva Taru oli täällä jo silloin kun mä tulin ja a-huoneessa asuva Tiina ilmestyi tänään. Ne tuntee toisensa jo entuudestaan, ja mulla on vähän ulkopuolinen olo, kun niillä juttu kulkee... Tosin mitä mä nyt niiden puheista oveni läpi kuulin ja ymmärsin, ne on kait molemmat hakeneet uutta kämppää syksylle, eli saa nyt nähdä kenen kanssa mä tän vuoden tässä asustelen.

Mulla on aivan mielettömän energinen olo, kun join äsken kahvia ensimmäisen kerran aika pitkään aikaan. Tai siis cappucinoa... Mä kävin tänään kaupassa, mikä oli tosi mahtavaa. Yksinasumisen parhaita puolia on se, että saa itse päättää mitä ostaa kaupasta! Tosin silloin voi käydä niin kuin mulle tänään, kun unohdin ostaa leipää ja puurohiutaleita, mutta haalin mukaani sen sijaan ihanaa suklaacappucinojauhetta ja riisifruttijälkkäreitä. Hyvää ja terveellistä...