Voiko ihanammin päivä enää alkaa?

Elämän -ja erityisesti kesäloman- pieniä iloja on:

Herätä ilman herätyskelloa, hyvin levänneenä ja nälkäisenä ja huomata, että vaihteeksi on aurinkoista

Syödä aamiaista sängyssä (olosuhteiden pakosta tosin, koska mun huoneessa on tasan yksi pöytä, jonka tietokone on valloittanut noin 99 prosenttisesti)

Lukea aamun lehdet kaikessa rauhassa välittämättä radion puolenpäivän uutisista tuon taivaallista

Jäädä vielä loikoilemaan pitkin pituutta sängylle auringonläikkään ja haistella ympärillä leijuvaa miehen tuoksua (mulla on nimittäin pinkkiä suihkusaippuaa, jossa on hileitä ja joka jostain syystä haisee ihan miehelle), kunnes aurinko siirtyy eri kohtaan, ja on joka tapauksessa niin kova vessahätä, että on pakko vääntäytyä pystyyn. Ja harkita sängyn petaamista, pukeutumista ja kaupassakäyntiä. Kun se leipä unohtui eilen ja margariinikin on loppu... Vähän kuivaa.

***

Mua kyllä vähän hirvittää toi opiskelu. Mä pääsin niin hilkulla sisään, että musta tuntuu että kaikki muut siellä on jotain ihan ranskaneroja. Mulla oli niin korkeat taustapisteet, ettei kauheasti haitannut vaikkei pääsykoe mennytkään ihan nappiin. Eilen illalla katsoin tv5:ltä säätiedotuksen, enkä tajunnut kuin ehkä joka kymmenennen sanan. Vähä rupesi ahdistamaan. Silti mä oon tosi onnellinen, koska mä oon kuitenkin haaveillut tästä niin kauan. Kääntäjä on ollut mun haaveammatti ainakin lukion kakkoselta asti, ja nyt musta ihan oikeasti tulee kääntäjä. Voiko enempää toivoa? Mä oon niin onnellinen siitä, että tiedän mitä haluan, ja että voin saavuttaa sen!

Senkin kannalta on hyvä, että opiskelu alkaa, että sitten mulla ei oo enää ihan koko ajan aikaa roikkua vaan koneella ja mähöttää ja murehtia ihan turhia asioita. Äsken kun luin Hannan journalin kevään merkintöjä, mulle tuli aika surkea olo, kun tajusin, että meidän taloon on nyt muuttanut ihan vieras oululaisperhe, ja että joku niistä asuu mun huoneessa. Mä en usko, että se enää kolmen vuoden päästä tuntuu yhtään mun huoneelta tai meidän talo kodilta, kun äiti ja isi ja Simo muuttaa sinne takaisin. Sitä paitsi Simo ihan varmana valloittaa joko mun tai Vilman vanhan huoneen mieluummin kuin asuu omassaan, joka on suunnilleen siivouskomeron kokoinen...
Mun on aika tyhmää ajatella kaikkea tätä, koska asiat on nyt ainakin seuraavat kolme vuotta sillä laidalla, että meidän talossa asuu vuokralaiset ja mun perhe asuu siellä Amerikassa. Paluuta ehtii sitten murehtia, kun se on vähän ajankohtaisempi.
Ja se, mitä mä tässä yritin sanoa, on että musta on ihanaa kun opiskelu viimein alkaa ensi viikolla!!!