Syitä elää

Mulla on loma.
Mulla ei ole yhtään tenttiä/palautettavaa työtä/muuta koulustressiä.
Viime viikonloppuna oli kivaa ja ihanaa ja täydellistä.
Mun huone on ihan pian täydellinen ja siisti (tarvin enää hyllyn).
Isi tulee kolmen viikon päästä ja pääsen mummulaan.
Enää seitsemän viikkoa koulua ennen kesää.
Sain lisää töitä konservatoriolla.
Mun naapurilla on maailman kaunein siamilainen, joka istui tänään ikkunalla, kun kuljin siitä ohi, ja (oon melkein varma tästä) iski mulle silmää.
Ostin oikeaa ruokaa.
Olen osannut olla jo kaksi päivää yksin ja vieläkään ei ahdista. (En tiedä lasketaanko tää syyksi elää, mutta ainakin se on jonkinlainen saavutus)
Kaisa ei ehkä (toivottavasti) ole kotona.
Tasan neljän kuukauden päästä olen Ranskassa, tai ainakin jo matkalla sinne.
Löysin mun tarravihon.

Kaikki on siis hyvin. Kaikki on paremmin kuin hyvin. Kaikki on oikeastaan loistavasti.
Ja jos kohta ei ala myös tuntua siltä, rupean kirkumaan.

Oon yrittänyt viime ja tän viikon aikana ainakin miljoona (tai no, ehkä kolme mutta joka tapauksessa...) kertaa tulla tänne ja jakaa tylsistymiseni muiden kanssa, mutta en vain ole saanut aikaan. Onhan se ymmärrettävää, että kun joutuu rasittamaan itseään niin paljon, että raahautuu melkein joka päivä yliopistolle pääasiassa luuhaamaan ja ehkä joskus jollekin tunnillekin, niin kotona täytyy sitten palautua makaamalla sängyllä seinää tuijottamassa. Toisin sanoen en ole tehnyt yhtään mitään suunnilleen koko viime viikolla (tarkemmin ajateltuna en koko talvena) ja on jotenkin kamalan epämääräinen ja päämäärätön - ja niin, yksinäinenkin - olo. Nyt olen yrittänyt ryhdistäytyä, ja se sujuukin ihan hyvin, tai ainakin saan aikaan paljon enemmän asioita, mutta olo ei ole yhtään sen parempi. Kaipaan täyspäistä tamperelaista mähötysseuraa!!! Ei näissä turkulaisissa mitään vikaa ole, paitsi että niillä on koko elämä täällä ja mulla taas ei ole. Mun elämäni on aivan levällään... Mikään niistä asioista, jotka vielä syksyllä tekivät elämästä elämisen arvoisia, ei (ainakaan juuri tällä hetkellä) enää tunnu niin merkitykselliseltä. Jotain ehkä kertoo se, että töissä on juuri tällä hetkellä maailman kivointa käydä. On ainakin jotain tarkoituksenmukaista tekemistä ja juttuseuraa koko ajan.

Ei mulla kai oikeasti näin huonosti mene, toivoisin vain että jotain tapahtuisi. Että elämä saisi jonkinlaisen suunnan kaiketi, eikä kaikki olisi vain niin kamalan epämääräistä.

Oggi fa freddissimo

Selvisinpäs hengissä Tampereesta, kylmästä (siis KYLMÄSTÄ!) ja hassusta valokuvaajastani! Se oli ihan mukava tyyppi, tamperelaisen flegmaattinen puhuessaan, mutta liikkeissään niin vilkas, että mää sain pitää varani koko ajan, että pysyin kannoilla...

Pääsin tänään leikkimään Huippumallia haussa:S Studio-osuus oli enimmäkseen säätämistä, eikä niin kamalan jännää, mutta Näsinpuistossa oli hauska poseerata. Kuvistakin tuli varmaan hienoja, kun aurinko paistoi ihan siniseltä taivaalta ja lumi kimalsi:}}} Valitettavasti lämpötila oli painunut jonnekin mittarin ulottumattomiin, enkä sulanut oikein kunnolla koko junamatkankaan aikana.