lauantai 27. elokuuta 2011

Budapest, osa 2

Lomakuvat jatkuvat:

Tiistaina päästiin liikkeelle vasta puolenpäivän aikaan (edellisten iltojen valvominen otti veronsa ja sitä paitsi unkariksi dubattu Animal Planet voi olla huomattavan koukuttava…), ja mentiin suoraan lounaalle kauppahalliin. Söin jonkinlaisen uppopaistetun leivän (sanoinko jo jotain unkarilaisen ruuan kaloripitoisuudesta?) jonka päällä oli hapankermaa ja REILUSTI juustoa. Oli vähän raskas olo. Maxime mätti pörköltiä ja oli myöskin vain hädin tuskin tajuissaan annoksen jälkeen.

Aterian päälle nautittiin lasi Tokajia. Noms noms!

Illalla, monen tunnin kylpemisen jälkeen, Tokaji maistui ihan vesipullosta improvisoidusta mukistakin. Hyvää oli! Ja pullon aukaisemiseen meni aikaa vaivaiset puoli tuntia - kummallekaan ei juuri sattunut korkkiruuvia mukaan, mutta kyllä puukollakin todistettavasti saa viinipullon auki!

Tonava kaunoinen!
Tonava kaunoinen!

Keskiviikkoaamuna löydettiin uusi lempikahvilamme. 300 metrin päästä asunnostamme… Silmät auki taas :D

Iltapäivällä Maximen kaveri Attila haki meidät vierailulle omaan kotiinsa vähän Budapestin ulkopuolelle. Asuinalue oli ihan uusi, kolmessa vuodessa pellolle kohonnut Wisteria Lane -henkinen omakotitaloalue, jossa kadut kulkivat suorissa kulmissa ja talojen etupihoilla oli hyvinhoidetut nurmikot.
Kuvassa on Attilan ja Krisztin koira Füri, joka on kasvissyöjä. Ihan omasta valinnastaan. Piti hieman hieraista silmiä, kun kaveri popsi tyytyväisenä kokonaisen unkarilaisen paprikan menemään. Itse maistoin kyseistä herkkua sormenpään kokoisen palan ja hikoilin ja itkin seuraavat kymmenen minuuttia…

Kahvi oli vahvaa ja se tarjoiltiin riippumattoon! De här e livet :)

Illalla kävelytettiin Füriä Tonavan rannassa ja uitettiin se joessa.

Pallopäät. Käytiin sitten ajamassa kartingia.

Melkein sukua Kimi Räikköselle! (ja melkein voitin kisan… tulin ainakin ekana maaliin, ei sillä niin väliä, montako kierrosta poikia jäljessä)

Budapestin metrossa oli hurjat liukuportaat. En kyllä saanut kunnon kuvaa. Mua aina huimasi…

Vikana aamuna haluttiin Parlamenttitaloon. Se vain sattui juuri silloin olemaan kiinni kansallispäivän takia. Dommage… Vältyttiin siis kolmen tunnin jonotukselta…!
Ja kyllä, tällä posetuksella varmasti oli jokin funktio kuvan ottamisen hetkellä mutta hienostipa se välittyy kuvasta :D
Vikana aamuna haluttiin Parlamenttitaloon. Se vain sattui juuri silloin olemaan kiinni kansallispäivän takia. Dommage… Vältyttiin siis kolmen tunnin jonotukselta…!

Onneksi löydettiin sentään Ronald Reagan. Vai mikä lie iso jehu olikaan?

Hyvä loma oli <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti