keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Retkellä Liègessä

Heinäkuun viikonloput ovat olleet yhtä juhlaa, kun ensin vietettiin Ranskan kansallispäivää (ja prinsessa Victorian syntymäpäivää ja meidän Alpon 6-vuotissynttäreitä) ja tasan viikon päästä, eli viime sunnuntaina, oli Belgian kansallispäivä. Meiltä molemmat juhlat menivät kyllä lahjakkaasti ohi viikonloppureissuissa.

Ranskan kansallispäivän juhlallisuuksia meillä oli vakaa aikomus mennä katsomaan ranskankielisen Belgian suurimpaan kaupunkiin Liègeen, mutta paikan päällä selvisi, että ilotulitus alkaisi vasta kymmenen maissa illalla. Loogista sinänsä, koska silloin vasta alkaa pimetä, mutta harvinaisen epäkäytännöllistä, jos asuu yli tunnin ajomatkan päässä ja seuraavana päivänä on oltava reippaana töissä… Olin sitä paitsi varannut meille saunan samaksi illaksi, joten kotiin oli palattava ajoissa.

Päätimme kuitenkin hyödyntää tilausuuden ja tutkailla Liègen tarjontaa kuumana kesäsunnuntaina. Pettymys oli valtava, kun saimme todeta kaupungin olevan iso, arkkitehtuuriltaan harvinaisen ruma sekä aamuisen torin jäljiltä täynnä roskaa. Kuumuus lisäsi roskaisille kaduille vielä oikein pikantin tuoksun.


Me päädyimme hortoilemaan hiukan kaupungin kaduilla (päädyttiin epähuomiossa myös hollantilaisen leffan kuvauksiin) sekä tietenkin maistelemaan paikallisia erikoisuuksia. Peket oli oikein raikas kesäjuoma, mutta suuresti odottamani café liègois oli jo toinen pettymys tälle päivälle. Tällä nimellä myyty jäätelöannos oli kyllä herkullinen, mutta vasta kotona wikipedian avulla sain selville, missä meni vikaan: olen (ilmeisesti jo monta vuotta) sekoittanut iloisesti café viennois -kahvijuoman sekä café liègois -jäätelöannoksen päässäni. Kuvittelin saavani kahvia kermavaahdolla (join tätä joka kerta, kun menin terassille kahville viime kesänä Dolessa <3) mutta sainkin jäätelöä…

(Ja meillä kaikilla oli niiiiin mukavaa :))
Surkea reissu sai ihan mukavan lopetuksen kuitenkin, kun Brysselissä odotti rentouttava saunareissu!

Huomenna palaan asiaan meidän tämän viikonlopun seikkailuiden merkeissä. Tot morgen!
p.s. Näin viikkoa myöhemmin ja valokuvista kaupunkia katsellen se ei enää näytäkään ihan niin vastenmieliseltä. Kumma juttu :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti