Jos metsään haluat mennä nyt

Tänä viikonloppuna suureellisena suunnitelmanamme oli lähteä telttailemaan ja vaeltamaan. Alkutilanne tiistaina oli se, ettei meillä ollut telttoja, karttaa eikä oikein kohdettakaan. Makuupussien, -alustojen, lamppujen ja muun leireilymateriaalin sijainti oli myös hämärän peitossa edellisen muuton jäljiltä. Hyvät lähtökohdat siis.

Aloitin vaikeimmasta, eli kunnollisten vaelluskarttojen hankkimisesta. Vietin melko hikisen parituntisen kiertäen Brysselin keskustaa etsien netistä löytämäni listan avulla kauppoja, joissa GR-karttoja piti olla myynnissä. No, ei ollut. Yhdessäkään. Viimeisessä paikassa “asiakaspalvelija” pyöritteli silmiään kysymykselleni ja valisti tyhmää ulkomaalaista, että tämä on Bryssel - ei täällä mitään vaelluskarttoja myydä. Kostuin siis tästä reissusta kohonneen verenpaineen lisäksi ilmaisen jäätelön (niitä jaettiin kadulla) sekä pahan tuulen verran. Lopulta löysin sentään oppaan, jossa esittellään Wallonian luonnonpuistoja, joten ostin sen sekä melko tarkan tiekartan. Paras A-ryhmähän vie tunnetusti tuurilla homman kotiin…

Luonnonpuisto-oppaan avulla valitsimme kohteemme, eli pikkuruisen Martelangen kylän Etelä-Belgiassa. Netistä kaivelin tietoa majoitustilanteesta, ja päädyimme pienelle leirintäalueelle ihan kylän viereen. Telttailukamppeet löytyivät kellarikomerosta ja telttaa kävimme mallailemassa Decathlonissa, mistä sopiva ehdokas pienten neuvottelujen jälkeen löytyi. Maxime olisi halunnut ostaa pienen ja halvan, minä ison ja kalliin. Onneksi tarjolla oli myös keskikokoinen ja melkein halpa ;)

Lauantaina leirimobiili pääsi siis vihdoin liikenteeseen puolenpäivän aikaan, ja saimme nauttia paitsi kirkastuvasta taivaasta (Brysselissä oli koittanut jokaviikkoiseen tapaan aurinkoisen arjen jälkeen pilvinen lauantaiaamu) myös lähes tyhjistä teistä sekä kuninkuudestaan luopuvan Albert II:n viimeisestä puheesta. En tiedä, oliko vika kuuntelemassamme radiokanavassa, mutta tämä viimeksimainittu kuultiin ranskaksi ja (rankasti lyhennettynä) saksaksi, muttei flaamiksi, vaikka kuninkaan tärkein sanoma tuntui olevan, että kieliryhmien tulisi pysyä solidaarisena toisilleen. Loogista.
Perillä meitä odotti leppoisasti parin kukkulan kainalossa uinuva kylä ja sen leirintäalue, jossa aika tuntui pysähtyneen jonnekin 90-luvulle, ainakin mikäli ihmisten asuista ja päärakennuksen kesäsiirtolahenkisestä sisustuksesta saattoi jotain päätellä. Siellä oli myös - pettymysten pettymys! - uima-allas . Meillä ei tietenkään ollut uimapukuja mukana…

Varasimme siis vain telttapaikan mahdollisimman rauhallisesta kulmasta puron rannasta ja suuntasimme viisikkomaisine eväinemme päivän vaellusreitille. Kävi ilmi, että 15 kilometriä mäkisessä maastossa ja 30 asteen helteessä oli metrolla ajeluun tottuneille jaloillemme hiukan pitkänpuoleinen aloitus retkeilyyn. Hauskaa meillä silti oli, ja mikä parasta, metsästä löytyi mustikoita! (En ole Maximen ottamissa kuvissa pissalla puun takana vaan noukin sormet sinisinä marjoja.)
Selvisimme eksymisestä huolimatta ennen pimeää leirintäalueelle, missä meitä oli vastassa melko kirjava joukko naamareihin sonnustautunutta väkeä, joka suuntasi uima-altaalle juhlistamaan Belgian kansallispäivää. Hetken harkitsimme juhlaan liittymistä, mutta ilta-aterian ja suihkun jälkeen jo luomet painoivat, eikä hollanninkielinen diskohumppa ja kovaääninen yhteislaulu oikein houkutellut enää…

Seuraavana aamuna oli ihana herätä lintujen lauluun metron jyrinän sijaan, ja kömpiä teltasta suoraan aamukahville pihalle. Kuin lomalla konsanaan… Sunnuntaina teimme vielä toisen, vähän maltillisemman kävelyretken maaseudulla, minkä jälkeen seurasimme uteliaina opaskylttejä toisen maailmansodan muistomerkille Bastogneen.
Etelä-Belgiassa, Ardenniassa on käyty toisen maailmansodan yksi verisimpiä taisteluita, jossa kuoli tai haavoittui enemmän amerikkalaissotilaita kuin yhdessäkään toisessa taistelussa historian aikana - lähes 80 000 miestä. Jenkit ovatkin pystyttäneet paikalle jättimäisen muistomerkin, joka kertaa käänteentekevän Bastognen taistelun käänteet kiveen hakattuna.