Mikä maksaa?

Viime kertainen saamattomuus jäi näköjään vähän päälle... Hups. Tuli syksy ja arki ja kiire ja uusia kavereita ja tanssikurssi ja brunsseja ja työmatka ja kylmä ja sade ja väsymys. Myöskin bloggausharrastusta edesauttaisi, jos omistaisi toimivan tietokoneen (jollaiseksi ei lasketa M:n tietokonetta, jolla saan hengailla vain rajoitettuja aikoja ja jolla on kamalan vaikea kirjoittaa kun siinä on ranskalainen näppis). Nyt herättelin ikivanhan miniläppärini henkiin, ja jos joskus toistekin jaksan odottaa vartin, kun se lämpenee ja käynnistyy, saatan kirjoittaa uudestaan ennen esim. joulunjälkeisiä alennusmyyntejä, joista vakaasti aion pyydystää itselleni uuden parhaan kaverin tietokoneen.

Mulla olisi ihan hirveästi kerrottavaa siitä, minkälaista Belgiassa on ja mitä jännää olen viime kuukausina puuhaillut, mutta en oikein osaa aloittaa mistään järkevästi. Kerron siis sen sijaan eilisistä ruokaostoksistamme (ah, miten mielenkiintoista, ajattelette varmasti tässä kohtaa... ehkäpä, ehkäpä ei, mutta aihe on kovasti varsinkin ranskiksen huulilla). Innoituin aiheesta luettuani Annikan postauksen omista ostoksistaan, jotka btw ovat kadehdittavan edulliset...!

Täällä on nimittäin melko kallista. Oikeastaan kaikki muu on kallista paitsi olut. Tämä pätee niin ruokakauppaan kuin ravintolaankin, ja viime viikonloppuna Pariisissa lähes itkimme onnesta, kun ravintolassa saattoi tilata kolmen ruokalajin illallisen, viiniä ja vettä, ja silti loppusumma oli varsin kohtuullinen. Brysselissä samalla rahalla olisi saanut kaksi (tuhtia) annosta pääruokaa sekä ison oluen mieheen/naiseen. Vettähän täällä ei kannata tilata, koska se tarjoillaan pienissä ja ylihintaisissa lasipulloissa. Kummasti olut alkaa maistua, kun sen litrahinta on vain noin kymmenesosa vedestä...

Takaisin eilisiin ruokaostoksiin. Olemme sen verran keski-ikäisiä, että meillä on kanta-asiakaskortti isoon automarkettiin, joka sijaitsee noin vartin automatkan päästä kotoamme. (Hyi meitä.) Kunniaksemme voin mainita, että teemme retken tuohon ostoshelvettiin vain kerran kuukaudessa, tosin ei välttämättä luontoa vaan omia hermojamme ja parisuhdettamme säästääksemme. Tuolla on nimittäin ilmeisesti kaikkina vuorokauden aikoina järjetön ruuhka, eikä kilometrien pituisilla käytävillä tunkeilu vihaisten belgialaisten joukossa ole ainakaan meidän kummankaan lempipuuhaa. Kuitenkin on kätevää kerran kuussa täydentää auton avustuksella varastojamme mm. vessapaperin, pesuaineiden, viinin, teen, säilykkeiden, juustojen yms. perustavanlaatuisen osalta.

Olemme kerta toisensa jälkeen lyöneet omia ennätyksiämme kauppakuitin loppusumman osalta, ja tällä kertaa oli odotettavassa jälleen uusi enkka, kun ostoslistalla oli mm. Maximen uuden parhaan kamun, eli hammaslääkärin suosittelema sähköhammasharja vaihtopäineen ja -paristoineen, minkä lisäksi innostuimme shoppailemaan Anti-Monopoli-pelin sekä muistimme keittiön varusteluissa ammottavat aukot ja hankimme mm. kulhon ja desimitan. En edes kehtaa kertoa, kuinka paljon tuhlasimme, mutta jotain ostoskärryn sisällöstä kertonee se, että vain noin neljäsosa rahasta meni ns. peruselintarvikkeisiin.

Maxime-parka on aina aivan kauhuissaan siitä, että tuhlataan noin paljon, koska se on tottunut Ranskan hintatasoon. Ranskassa, vaikkei sielläkään ihan hirveän halpaa moniin muihin Euroopan maihin verrattuna ole, vaikkapa Maximen rakastamat juustot ovat paljon edullisempia kuin täällä. Eilen ostoksemme sisälsivät nopean laskutoimituksen jälkeen n. 20 euron edestä pelkkää juustoa. 15 euroa hujahti viiniin (myöskin olennainen osa ranskalaista ruokavaliota), 11 euroa suklaaseen ja reilu kymppi leikkeleisiin. Kaikki asioita, joita ilman voisi elää tai joita voisi ostaa hieman kohtuullisempiakin määriä. Leikkeleet eivät määrättömiä aikoja säily, ja suklaa katoaa mystisen nopeasti myöskin vaikka säilyvää onkin...

Meidän kahden ero kaupassa on se, että minä tiedän kassalle mennessä ostosten raa'asti arvioidun loppusumman, Maxime taas elää jossain utopiassa, jossa loppusumma on aina sama, ihan sama mitä kärryyn matkan varrelta lappaa. Mä elin aika monta vuotta kohtalaisen köyhänä opiskelijana, jonka piti selvitä ruokaostoksista alle parilla sadalla eurolla kuussa, kun taas Maximen vanhemmat sujautti sille aina pari sileää satasen seteliä sunnuntailounaalta lähtiessä. Eli ei tarvinnut kaupassa kauheasti miettiä ottaako merkkituotteen vai kaupan oman, tai että ostaako sillä viikolla juustoa vai mieluummin leikkelettä leivän päälle. Se ei siis ole koskaan oppinut vertailemaan hintoja ja venyttämään penniä, mikä taas mulle tulee niin luonnostaan, että nykyään oikein ilahdun, kun muistan että nyt mulla on varaa ostaa oikeastaan mitä vaan sattuu tekemään mieli (ruokakaupassa siis).

Mutta siitä olen kyllä samaa mieltä M:n kanssa, että Belgiassa ruoan hinta on aika lailla kipurajoilla. Johtuneeko verotuksesta vai mistä, mutta täällä ihan eri asiat on kalliita kuin vaikka Suomessa. Täällä alkoholi ja karkit yms. raffinaatit on kohtalaisen edullisia (esim. 300 g karkkipussi maksaa ehkä euron ja isot sipsipussit saman verran), mutta vihannekset ja hedelmät on järjettömän kalliita. Me ostetaan ne suosiolla torilta, johon M onneksi reippaana jaksaa raahautua joka sunnuntaiaamu sillä välin kun meikä vetää unta kuulaan :) Ja nyt se tuolla reippaana kokkaa sillä välin kun meikä bloggaa...