Täl vai tol puale katua?

Kuulostin tänään kuulemma hetken aikaa autenttiselta turkulaiselta. Saavutus sekin (luulisin:S).

Tenttiviikko ja ensimmäinen periodi on nyt huomista sica-aikaista tiedonhaun koetta (notre rrrakas Linkkiteekki!) lukuunottamatta hoidettu! Alisuoriuduin niin, että se oli jo melkein työläämpää kuin kunnon koulun käynti... Nyt on hetkellisesti aika tyhjä olo, mutta eiköhän se pian korjaannu. Telkkarista tulee ranskalaisten versio Amazing racesta ja mangustisaippuasarja, valmistaudun teevee-elämyksiin:)

Piti äsken pompata yhteiskeittiön puolelle katsomaan, onko meidän aataminaikuinen pesukone vihdoin sanonut sopimuksen irti ja sylkenyt sisältönsä pitkin seiniä, mutta ei. Se vain linkoaa tavallistakin vimmaisemmin... Se tästä vielä puuttuisikin, että videoiden ja auton lisäksi pesukonekin leviäisi.

Ai niin, olin tänään Suomen suurimmassa Citymarketissa:) Siellä oli 30 kassaa ja poloinen tamperelainen (turkulaisesta aksentistaan huolimatta) meni ihan päästään pyörälle...

Olin eilen iltapukujuhlissa farkut jalassa. Tai oikeastaan saavuin farkuissa ja vaihdoin sen jälkeen kuoropukuun, joka päälläni näytän tummansiniseltä barbababalta... Laulaminen oli kuitenkin ihanaaihanaaihanaa.

Ensimmäinen keikka, eikä mua jännittänyt oikeastaan yhtään. Vaikka sanoinkin vanhoille, että vähän jännitti kun ne halusivat päästä kertomaan kauhujuttujaan. Oikeasti oli vain tosi kivaa. Vaikka mulla olikin vähän sellainen olo, ettei mulla ole mitään oikeutta olla tässä. Meidän kuoro on niin hyvä, ja mää taas en ole mitenkään vakuuttunut omasta laulutaidostani. Mietin, että miksi mun piti tännekin tunkea, onko mun pakko yrittää päteä joka asiassa... Mutta oikeastaan laulan koska nautin siitä niin kovasti. Odotan vain kauhulla sitä hetkeä, kun joku huomaa, että eihän tuo yksi tuolla eturivissä osaa yhtään laulaa.

Minna oli täällä, ja me tamperelais-toilailtiin Turun keskustassa ja yliopiston alueella. Kaiken saa anteeksi kun sanoo kovaan ääneen "mää olen Tampereelt". Tai sitten saa turpiin...

Voisin ikävystyttää teitä kaikkia (hypoteettisia lukijoita) kertomalla, mitä kaikkea mun piti tehdä, mitä kaikkea pitää vielä tehdä, mitä en todellakaan tehnyt, mitä aion tehdä ja todennäköisesti kuitenkin jätän tekemättä, mutta en taida viitsiä masentaa itseäni näin mukavan päivän jälkeen. Arki iskee kuitenkin joskus vastaan, joten miksi suotta jouduttaa sitä hetkeä...?

(Koska kääntäjäopiskelijat ovat masokisteja, sanoo arvoisa professorimme Mösjöö Iiv)

Tänään olen:

Suorittanut elämäni ensimmäisen yliopistotentin, joka oli suoranainen vitsi.

Syönyt itseni tainnoksiin Åbo Akademin hyvää ruokaa ja herkkusämpyliä. Vielä neljä tuntia myöhemminkin käveleminen muistutti enimmäkseen vaappumista...

Osallistunut kääntäjäopiskelijoiden tiedonhakutaitoja testaavaan tutkimukseen (jonka tulokset ovat epäilemättä yhtä viihdyttävää luettavaa tutkimuksen tekijöille kuin englannin opiskelijoiden vokaalitaidottomuuskin...)

Juonut maailman hirveintä kahvia. Taidan tästä eteenpäin, ainakin vähän aikaa, yhtyä Lauran sanoihin: "kahvi kahvina". Ei enää mitään hörhellyksiä.

Panikoinut (hyvin pienen hetken...)
Ottanut päiväunet:D
Laulanut. Olen nykyisin kuoron kävelevä vitsi: hidas tamperelainen, joka on vasta KAHDEKSANTOISTA kolmenkympin kriisiä potevien kiusaksi...


Huomenna täytyy ehkä harkita tekevänsä oikeita asioita...? Ainakin sen verran, että kehtaa päästää Minnan sisälle kämppään.

Nymmää sen hokasin

Eilen koin suuren valaistumisen, ja ymmärsin ensimmäistä kertaa oikeastaan pardoksin käsitteen. Oivalsin vihdoin sen levottoman tunteen, joka on vaivannut melkeinpä koko syksyn, joka on saanut mut valittamaan turhista asioista ja selittämään sekavia tänne ja joka on musta itsestänikin naurettavuuden huippu, kun mulla kerran menee niin hyvin.

(Ja, todellakin, teen tällä hetkellä juuri sitä mitä pitäisikin, eli sanalistaa ensi viikon tulkkaustuntia varten. Meidän tuutori on niin motivoitunut, että oksat pois, se saa mutkin ihan liekkeihin. Kaikista kivointa mahdollista tekemistä mitä voin keksiä VAPAAN perjantaiaamun kunniaksi, on tulla kouluun puoli yhdeksäksi surffailemaan Nizzan kaupungin nettisivuilla:SSS)

Mutta joka tapauksessa, makasin eilen illalla sängylläni enkä saanut unta, koska mua vaivasi jälleen kerran tunne siitä, että jotain puuttuu, enkä kerta kaikkiaan voinut ymmärtää mitä se on. Mullahan on kaikki. No tietysti, perhe ja koti puuttuu tavallaan, mutta (niin kauhealta kuin se kuulostaakin:)) ei mulla niitä varsinaisesti ikävä ole, ja kohtahan mää pääsen Amerikkaan. Sitten koin ahaa-elämyksen. Ongelmana on nimenomaan se, että mulla on kaikki mitä juuri nyt haluan ja tarvitsen. (Täytyy olla aika pässi, kun ei tajua olevansa onnellinen, vaan yrittää väkisin vääntää jotain ongelmia itselleen:SSS) Erona aiempaan on se, että ennen haaveilin koko ajan jostain, lähinnä lukion jälkeisestä elämästä ja tulevaisuudesta ylipäätään. Nyt elän tulevaisuutta, mulla on unelmoimani opiskelupaikka, paljon ihania kavereita, oma kämppä, pääsin kuoroon... Ei voisi paljon paremmin mennä! Silti kaipaan entisestä elämästäni (:D) haavelua, sitä että voi paeta arkitodellisuutta jonnekin, missä kaikki menee juuri niin kuin minä määrään. Elän niin kiinni tässä hetkessä ja todellisuudessa nykyään, että se on jo hämäävää:S Tai ei se oikeastaan enää niin paljon haittaa, kun nyt tajusin vihdoin mistä kiikastaa.

Tänään on:
the C-day, treffit Teemu B:n kanssa Klubilla!!!
toiseksi viimeinen päivä kahdeksantoistavuotiaana

1 kokonainen päivä ette-ikinä-kyllä-arvaa-mihin
29 päivää Amerikkaan
36 päivää jåu-jåu-jåuluun

Elämäni on tyhjä kuin hansikaslokero

Tampere on maailman kaunein kaupunki! Varsinkin sateen jälkeen, kun taivas on ihan kirkas ja aurinko on kadonnut jonnekin harjun taakse (sinne missä ne muut on...)ja kaikki on ihanan rauhallista ja viileää. Melkein itkin, kun tuli äkkiä niin kova ikävä.

Ja välillä vihaanvihaanvihaan tyhmää idioottiperhettäni, jonka piti jättää mut ihan YKSIN tänne... Mutta sitten muistan, että enää kaksi kuukautta, ja olen itsekin siellä. Jossain kaukana.

Nuokun kuin mangusti aavikolla. Kuka %&&%&¤& keksi Excelin???

Katsoin eilen aivan hysteerisen hauskaa mangustisaippuaoopperaa. Raggariteinimangustit kidnappasivat kolmeviikkoisen pikkuveljensä autiomaahan, hyvässä tarkoituksessa tosin, mutta unohtivat sitten pienen raukan sinne haukan armoille. Onneksi isoveli Shakespeare huomasi vaaran ja tuli pelastamaan taaperon. Myöhemmin Shakespeare kuoli traagisesti käärmeenpuremaan...:( Jatkoa odotellessa!

Illalla oli pakko mennä, kun ilmaiseksi pääsi. Katsomaan Ristoa ja Tv-resistoria. Antaumuksella marakasseja soittava insinööri teki erityisen suuren vaikutuksen!

Ole epäselvä, mutta tee se tiukasti!

Kaksi hyvää syytä asua Yo-kylässä:

1. Vuokra on kohtuullinen, eli muuhunkin elämään on varaa, eli ei ole mitään tarvetta mennä Kauppatorille hillumaan ja palelluttamaan itseään mielenosoitukseen vaan voi käyttää ylimääräisen vapaa-ajan lusmuiluun.

2. Poika Jolla On Hassut Hiukset asuu yläkerrassani.


Yllämainittu mielenosoitus on pannut koko yliopiston aivan mullin mallin. Aamulla raahauduin hyvässä uskossa viikon ratkiriemukkaasti avaavalle Ajankohtaisten tietojen luennolle ja tapasin Signumin käytävässä tasan yhden ryhmäläiseni. Osa on ilmeisesti jatkanut viikonloppua joko tahattomasti tai tahallaan, osa taas pistänyt hulinaksi heti aamusta. Itse lukeudun jonnekin tuonne välimaastoon: koulu kiinnostaa tasan yhtä paljon (=vähän) kuin mielenosoitus. Ei aamu kuitenkaan ihan hukkaan mennyt. Yleensä niin taidokkaasti seinään sulautuva opettajamme sai suorastaan tunteet kuumenemaan aitoranskalaiseen tapaan (ei tosin aivan omin ansioin). Kiihtymystä herätti ranskalaisten ja erityisesti ranskalaisten poliitikkojen tyhmyys (kuten tavallista), opettajan puolusteleva asenne (ja hiukan hidas järjenjuoksu, anteeksi nyt vain...) ja ilmastonmuutos. Olin itsekin jo lähes valmis ryhtymään tositoimiin ja nousemaan barrikadeille, mutta jotenkin innostus kuoli äidinkielen tuntiin mennessä, kun opettaja aloitti kalvosulkeisensa, jotka vielä kaiken huipuksi käsittelivät ensi maanantaiksi palautettavaa arvosteltavaa kotitehtävää. Onnistuttiin kuitenkin puhumaan itsemme pois tunnilta puolessa tunnissa - mielenosoitukseen vedoten, kuinkas muutenkaan...

Tällä hetkellä olen siis yhä virallisesti äidinkielen tunnilla, tai vaihtoehtoisesti mieltä osoittamassa eli oikeasti istun koneen ääressä ilahduttamassa kaikkia huippumielenkiintoisen elämäni pienillä yksityiskohdilla. Yksin lusmuilu ei oikein suju. Kavereiden kanssa haahoilu on maailman parasta ajanvietettä, mutta yksin siitä katoaa jotenkin hohto. Nyt vain odotan, että joku soittaisi, ilmoittaisi tarkat koordinaattinsa (mielellään täällä Turussa) ja kertoisi suunnitelman siitä, mitä voisin hänen kanssaan tehdä seuraavaan luentoon saakka. Inhoan tätä, kun porukka leviää taivaan tuuliin, ja itse löytää itsensä seisomasta Koskenniemen portaista ypöyksin miettimässä, mitä oikein tapahtuu ja missä mun kuuluisi olla...

Ei ole elämä helppoa, ei. :D

Olen jo kaksi päivää lahjakkaasti ja hyvällä menestyksellä vältellyt kaikkea kouluun liittyvää. Eilen tosin olin yhdellä luennolla, mutta hattivatit ja ikkunasta ulos tuijottaminen voittivat tekstianalyysin... Iltapäivällä kahville ja illan vietin TURKULAISTEN seurassa, mukavaa sakkia kotipaikastaan huolimatta. Tänään olen ihmetellyt miten syksyistä syksyllä voikaan olla ja syönyt päiväruuaksi jukurttigelatoa lakritsikastikkeella. Ja nyt olen tässä.

Olo on lievästi sanottuna kipeä. Olen hukannut itseni jonnekin syvälle oman pääni syövereihin paksun räkäkerroksen alle ja toivoisin vain, että nousisi kunnolla kuumetta, niin pääsisi tästäkin. Saamattomuus on tietty helpompi antaa itselleen anteeksi kun on vakuuttava tekosyy.

Pää kuumehouruisen kirkas...

"Onko maailmankaikkeudella alku, ja jos on, mitä tapahtui ennen tätä alkua? Mitä on aika? Loppuuko aika joskus? Voimmeko kulkea ajassa myös kohti menneisyyttä?"

"Toinen äärettömän suurta ja staattista maailmankaikkeutta vastaan puhuva havainto tunnetaan Olbersin paradoksina..."

Vitsi tää on nero kirja!

MALADE!

J'ai mal à la gorge! Ihan tiedoksi vain niillekin kaikille, joille en vielä ole ehtinyt aiheesta valittaa... Kuolettavasta väsymyksestä huolimatta heräsin puolitoista tuntia ennen herätyskellon soittoa, kurkku aivan tulessa. Eiliset stemmaharjoitukset tekivät varmaan HYVÄÄ!

Eli jos nyt kuolen piakkoin, niin älkää ihmetelkö:D. Rakkaimmat terveiseni kaikille, jotka tätä lukee (hmh???).


***

myöhemmin illalla: Edelleen kipeä huolimatta hunajateestä, jota olen päivän mittaan kitannut varmaan litran verran. Nyt lähinnä à la poitrine... Oli silti ihan hyvä päivä. Koulun jälkeen päädyin Marin ja Maisan kanssa Monttuun syömään, ja tunsin itseni todella nuoreksi, kokemattomaksi ja hupsuksi. On ihanaa vaihtelua olla porukan kuopus, jolta ei edellytetä kovin suuria:}}}. Ulkoilutin myös Eiccaa tänään pitkästä aikaa. Se on varmaan kuvitellut jääneensä ihan heitteille, stackars-lilla... Lidlin pihassa ropsahti ensimmäisen kerran ruutuun ja samaan aikaan uutistenlukija ilmoitti, että "yhtenäinen sadealue saapuu Suomeen" ja että "sateita on odotettavissa koko maahan". Huomattiin. Makasin kotona sängylläni kuuntelemassa sateen ropinaa ja Tarun ja Tiinan köhinää ja röhinää (ei epäilyksiä siitä, mistä olen tartuntani saanut...) kunnes nukahdin. Tänään oli jälleen aikaa, ja mää ajattelin. Jo toisen kerran viikon aikana, ehkä teen tästä jonkin keskiviikkoisen perinteen. Tuntui nimittäin hyvältä vaihteeksi tietää mitä mieltä on asioista. Yleensä hiihtelen ajatuksissani jossain toisessa universumissa, ja sen takia tämä maailma välillä ottaa pahemman kerran aivoon. Illalla keilaamaan. Kävelin sateessa Tuomiokirkolle ja muistin jälleen kerran, että oikeastaan syksy on paras vuodenaika. Varsinkin tällaisina iltoina, kun kävelee autioita, märkiä katuja pitkin ja katuvalot saavat ympäristön näyttämään aivan teatterin lavasteilta. Peiton alle käpertyminen ja takkatuleen tuijottaminen on turhaa romantisointia, ainakin mun sekaisessa sähkölämmitteisessä huoneessani, mutta on silti ihanaa laittaa villasukat jalkaan ja kömpiä pehmeään sänkyyn teemukin ja kirjan kanssa kuuntelemaan sadetta. Nauraa vahingoniloisesti onnettoman ja märän näköisille koiranomistajille, jotka kaksi kertaa päivässä alistuneesti raahaavat haluttomat koiransa ulos kurastumaan ja taiteilevat sateenvarjon ja alituiseen sotkeentuvan remmin kanssa. Syksyisin muutun hiukan sentimentaaliseksi (mikäli joku, HYPOTEETTINEN lukija sitä ei vielä ole huomannut...), innostun asioista, lainaan kirjastosta isomman kasan kirjoja kuin koko syksyn (saatikka sitten yhden kuukauden) aikana ehdin lukea ja kuljeskelen ulkona nauttimassa märistä mukulakivistä ja märän keltaisesta maisemasta. Ja saan yskän. Taidanpa kömpiä tästä petiin sairastamaan ja nauttimaan tyhjästä ja kiireettömästä tunnelmasta. Bonne nuit, tout le monde!

Maailmantuskaa?

Ranskassa tulvii, kadut on muuttuneet virroiksi ja ihmiset itkee teeveessä. Päivän Aamulehti ilmoittaa, että olemme "vain asteen päässä rajalta", jonka jälkeen ilmastonmuutos muuttuu hallitsemattomaksi. Pe-lot-ta-vaa! (quatro syllabes, deux overtes et deux fermées...)

Seuraavaksi näytetään tyttöä tummana silhuettina selkä kameraan päin, ääni muutettuna pikkuoravamaiseksi. Tupakka on vaaraksi!!! Aamulehti puolestaan siirtyy tärkeämpiin aiheisiin: "Peruskoulun lopulla tyttöjen ja poikien ajattelukyky on samalla tasolla."

Ja mitä teen minä? Iloitsen kahdesta ylimääräisestä vapaatunnista, keitän teetä ja makaan sängyllä lukemassa. Ei kai siinä mitään pahaa ole, etten jaksa enää välittää joka toinen päivä muuttuvista ennusteista, jotka milloin julistavat maailman tuhoa, milloin antavat ymmärtää, ettei vaaraa oikeastaan ole.

Äh, en osaa selittää:(. Laitan teeveen kiinni, unohdan naurettavat ajatukset maailman pelastamisesta ja jatkan itsekästä elämääni.

Vedä viiva jos vituaa, eli tarina partioviikonlopusta

Halleluja, se on ohi! Elämäni hirvein viikonloppu Hämeenlinnassa. Jossain vaiheessa Toijalan asemalla palasin omaksi itsekseni ja painajainen oli takanapäin. Eipähän tarvitse tätäkään ottaa uusiksi ihan heti (=ikinä).

Tylsyyden syövereissä tilastoin viikonlopun numeroiksi. Tässä saldo:
42 Marimekon raita- ja 2 pallopaitaa
1 pyydetty nimmari
1 vankityrmä
4 karkkia yhtäaikaa suussa
2 ystävällistä kommenttia hanke-esittelystä (3, jos lasketaan se, kun joku pyysi anteeksi, kun oli kävellyt esittelypahvin päältä...)
1 todella karu Vamos a la playa -video
LUKEMATTOMIA enemmän tai vähemmän onnistuneita karaoke-esityksiä naapurikojussa
3 lämmintä ateriaa lauantaina
3 kertaa Boten Anna

Lisäksi tajusin ensimmäistä kertaa elämässäni, miten hullunkuriselta tampere oikeasti kuulostaa ulkopaikkakuntalaisen korvaan:D.

Paluu KOTIIN oli auvoisa. Pääsin oikeaan tunnelmaan jo Toijalan asemalla, missä vietin melkein kaksi tuntia hiukan epäonnistuneen spontaaniuden tuloksena. Seuranani Kielo ja Herkko ja mummi, joka loi muhun mitä maijapoppasmaisimpia katseita kun mä valuin hetki hetkeltä ryhdittömämpään asentoon penkilläni. Söin hiukan muussaantunutta banaania ja opettelin käyttämään junamaattia.

Turussa tunsin oloni hämmästyttävän kotoisaksi. Rakastan jo nyt tätä kaupunkia! Unohduin alkuillasta haahoilemaan Tuomiokirkkotorille ja ihastelin sateesta märkiä ja kiiltäviä mukulakiviä ja liikennevalojen hehkua, joka enteilee jo pimeitä iltoja. Tunsin itseni tositurkulaiseksi:}}}. Olen muuttunut parissa kuukaudessa juurettomaksi, mutta tarvitsen silti jonkin tukikohdan, ja tällä hetkellä se on Turku.

Ensi viikonloppu on jo melkein täällä!