Kaksi hyvää syytä asua Yo-kylässä:
1. Vuokra on kohtuullinen, eli
muuhunkin elämään on varaa, eli ei ole mitään tarvetta mennä
Kauppatorille hillumaan ja palelluttamaan itseään mielenosoitukseen vaan
voi käyttää ylimääräisen vapaa-ajan lusmuiluun.
2. Poika Jolla On Hassut Hiukset asuu yläkerrassani.
Yllämainittu
mielenosoitus on pannut koko yliopiston aivan mullin mallin. Aamulla
raahauduin hyvässä uskossa viikon ratkiriemukkaasti avaavalle
Ajankohtaisten tietojen luennolle ja tapasin Signumin käytävässä tasan
yhden ryhmäläiseni. Osa on ilmeisesti jatkanut viikonloppua joko
tahattomasti tai tahallaan, osa taas pistänyt hulinaksi heti aamusta.
Itse lukeudun jonnekin tuonne välimaastoon: koulu kiinnostaa tasan yhtä
paljon (=vähän) kuin mielenosoitus. Ei aamu kuitenkaan ihan hukkaan
mennyt. Yleensä niin taidokkaasti seinään sulautuva opettajamme sai
suorastaan tunteet kuumenemaan aitoranskalaiseen tapaan (ei tosin aivan
omin ansioin). Kiihtymystä herätti ranskalaisten ja erityisesti
ranskalaisten poliitikkojen tyhmyys (kuten tavallista), opettajan
puolusteleva asenne (ja hiukan hidas järjenjuoksu, anteeksi nyt vain...)
ja ilmastonmuutos. Olin itsekin jo lähes valmis ryhtymään tositoimiin
ja nousemaan barrikadeille, mutta jotenkin innostus kuoli äidinkielen
tuntiin mennessä, kun opettaja aloitti kalvosulkeisensa, jotka vielä
kaiken huipuksi käsittelivät ensi maanantaiksi palautettavaa
arvosteltavaa kotitehtävää. Onnistuttiin kuitenkin puhumaan itsemme pois
tunnilta puolessa tunnissa - mielenosoitukseen vedoten, kuinkas
muutenkaan...
Tällä hetkellä olen siis yhä virallisesti
äidinkielen tunnilla, tai vaihtoehtoisesti mieltä osoittamassa eli
oikeasti istun koneen ääressä ilahduttamassa kaikkia
huippumielenkiintoisen elämäni pienillä yksityiskohdilla. Yksin lusmuilu
ei oikein suju. Kavereiden kanssa haahoilu on maailman parasta
ajanvietettä, mutta yksin siitä katoaa jotenkin hohto. Nyt vain odotan,
että joku soittaisi, ilmoittaisi tarkat koordinaattinsa (mielellään
täällä Turussa) ja kertoisi suunnitelman siitä, mitä voisin hänen
kanssaan tehdä seuraavaan luentoon saakka. Inhoan tätä, kun porukka
leviää taivaan tuuliin, ja itse löytää itsensä seisomasta Koskenniemen
portaista ypöyksin miettimässä, mitä oikein tapahtuu ja missä mun
kuuluisi olla...
Ei ole elämä helppoa, ei. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti