Eli jos nyt kuolen piakkoin, niin älkää ihmetelkö:D. Rakkaimmat terveiseni kaikille, jotka tätä lukee (hmh???).
***
myöhemmin illalla: Edelleen kipeä huolimatta hunajateestä, jota olen päivän mittaan kitannut varmaan litran verran. Nyt lähinnä à la poitrine... Oli silti ihan hyvä päivä. Koulun jälkeen päädyin Marin ja Maisan kanssa Monttuun syömään, ja tunsin itseni todella nuoreksi, kokemattomaksi ja hupsuksi. On ihanaa vaihtelua olla porukan kuopus, jolta ei edellytetä kovin suuria:}}}. Ulkoilutin myös Eiccaa tänään pitkästä aikaa. Se on varmaan kuvitellut jääneensä ihan heitteille, stackars-lilla... Lidlin pihassa ropsahti ensimmäisen kerran ruutuun ja samaan aikaan uutistenlukija ilmoitti, että "yhtenäinen sadealue saapuu Suomeen" ja että "sateita on odotettavissa koko maahan". Huomattiin. Makasin kotona sängylläni kuuntelemassa sateen ropinaa ja Tarun ja Tiinan köhinää ja röhinää (ei epäilyksiä siitä, mistä olen tartuntani saanut...) kunnes nukahdin. Tänään oli jälleen aikaa, ja mää ajattelin. Jo toisen kerran viikon aikana, ehkä teen tästä jonkin keskiviikkoisen perinteen. Tuntui nimittäin hyvältä vaihteeksi tietää mitä mieltä on asioista. Yleensä hiihtelen ajatuksissani jossain toisessa universumissa, ja sen takia tämä maailma välillä ottaa pahemman kerran aivoon. Illalla keilaamaan. Kävelin sateessa Tuomiokirkolle ja muistin jälleen kerran, että oikeastaan syksy on paras vuodenaika. Varsinkin tällaisina iltoina, kun kävelee autioita, märkiä katuja pitkin ja katuvalot saavat ympäristön näyttämään aivan teatterin lavasteilta. Peiton alle käpertyminen ja takkatuleen tuijottaminen on turhaa romantisointia, ainakin mun sekaisessa sähkölämmitteisessä huoneessani, mutta on silti ihanaa laittaa villasukat jalkaan ja kömpiä pehmeään sänkyyn teemukin ja kirjan kanssa kuuntelemaan sadetta. Nauraa vahingoniloisesti onnettoman ja märän näköisille koiranomistajille, jotka kaksi kertaa päivässä alistuneesti raahaavat haluttomat koiransa ulos kurastumaan ja taiteilevat sateenvarjon ja alituiseen sotkeentuvan remmin kanssa. Syksyisin muutun hiukan sentimentaaliseksi (mikäli joku, HYPOTEETTINEN lukija sitä ei vielä ole huomannut...), innostun asioista, lainaan kirjastosta isomman kasan kirjoja kuin koko syksyn (saatikka sitten yhden kuukauden) aikana ehdin lukea ja kuljeskelen ulkona nauttimassa märistä mukulakivistä ja märän keltaisesta maisemasta. Ja saan yskän. Taidanpa kömpiä tästä petiin sairastamaan ja nauttimaan tyhjästä ja kiireettömästä tunnelmasta. Bonne nuit, tout le monde! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti