La dolce vita

Mun tee on jo ihan kylmää ja oon istunut täs kahvilas pari tuntia surffaamas, eli en enää kehtaa olla kauaa. Ja oikeasti olis nälkäkin ja parin tunnin päästä on partiokokous, mut kirjoitan silti, ihan ihan lyhyesti. Niinku aina.

Olin perjantaina tutustumassa lippukunnan muihin johtajiin, ja olivat kaikki kivan tuntuista porukkaa. Systeemi on täällä aika erilainen, paljon aikuisvetoisempi, eikä kokouksiakaan ole yhtä usein kuin Suomessa, mutta tavallaan ihan hyvä. Ei sitten tarvitse potea huonoa omaatuntoa kun ei ihan jokaviikkoiseen toimintaan kuitenkaan pysty sitoutumaan. Tänään näen jeannette-johtajat Albanen ja Chloén ja suunnitellaan ilmeisesti tulevia kokouksia.

Lauantaiaamuna starttasimme sitten kohti Italiaa. Taloudellisista syistä hitaampaa reittiä vuoriston kautta (sen sijaan että oltaisiin valittu nopeampi moottoritie ja huiman kalliit tietullimaksut), ja olen iloinen tästä valinnasta: maisemat oli MAHTAVAT. Kuvia on facebookissa, nyt ei hermo kestä latailla tänne... Yövyttiin Maximen italialaisen kaverin Annalisan ja sen kämppiksen Robertan asunnossa, ja kulutettiin pari päivää käytännössä harhailemalla ympäri kaupunkia, syömällä hyvää italialaista ruokaa ja nauttimalla kesäisestä säästä. Vaikka Torinoon on täältä matkaa vain parisensataa kilometriä, sää muuttui matkan aikana syksystä talven kautta kesään. Ihanaa :) Tarkoitus oli myös vierailla elokuvamuseossa, mutta jono oli liian jäätävä ja päädyttiin menemään viereiseen elokuvateatteriin katsomaan alkuperäiskielellä olevaa näytöstä. Se oli ihan järkkyä, pahinta Kinokopla-kamaa. Maxime nukahti ja mullakaan ei ole kovin paljon käsitystä elokuvan juonesta (jos siinä sellaista oli).

Kaiken kaikkiaan oli oikein kiva loma, mutta nyt ensinnäkin väsyttää, lisäksi oon ihan eksyksissä Grenoblessa ja kaiken huipuksi elimistö tuntuu kaipaavaan puhdistuskuuria kaikkien niiden aperitivo italianojen jälkeen...

Unettomia öitä ja erään vuoren valloitus

Seuraa taas viikon tauon jälkeen päivitystä... Nämä on siis kirjoitettu eilen ja toissapäivänä ja pyydän jo valmiiksi anteeksi jos siellä on jotain hirveän sekavaa - pää on ollut koko viikon vähän sumuinen :D

Valitinko oikeasti viime viikolla että oli tylsää…? Joo-o, ainakin olen taas saanut kaivattua toimintaa (mistä johtuu myös blogin hetkellinen hiljaiselo) ;) Edellisen päivityksen jälkeen olen tutustunut jälleen uusiin ihmisiin, valloittanut yhden vuoren, päätynyt liittymään paikalliseen partiolippukuntaan, valvonut vuorokauden ympäri ja angstaillut tekemättömiä koulutehtäviä. Muun muassa.

Perjantaina olin lounaalla Jamien, Sylvainin ja saksalaisen Simonen kanssa, ja Jamie (joka oli tapansa mukaan eksynyt matkalla ja saapui paikalle puolisen tuntia myöhässä) toi mukanaan Aurélien, johon oli ehtinyt tutustua tämän seikkailunsa aikana. Aurélie oli kovin innokas oppimaan englantia, joten Jamie kaiketi antaa sille jonkin preppauskurssin… Mutta siis syy siihen, miksi juuri tämä Uusi Tuttavuus on mainitsemisen arvoinen, on se että Aurélie on myös partiossa. Ilmeisesti täälläkin on huutava johtajapula, sillä mun ei tarvinnut kuin mainita, että olen muuten ollut partiossa yli kymmenen vuotta, kun mut oli jo käytännössä värvätty sudenpentujohtajaksi Scouts de St Jean –lippukuntaan :) Tai no, täällä on vähän eri ikäkaudet, mutta ryhmä johon mut halutaan on 8-11-vuotiaita tyttöjä eli jeannetteja. Jo samana iltana lippukunnanjohtaja, Christine, soitti mulle ja juttelin sen kanssa pitkät pätkät. Tällä viikolla olen sitten perjantaina menossa tutustumaan muihin johtajiin, ja olen jo valmiiksi ihan superinnoissani!

Samana iltana vietettiin raclette-iltaa Maximen luokkakavereiden Nicon ja Samin luona, koska ilma on nyt jo sen verran kylmä että kauden saattoi virallisesti avata. Mua kauhisteltiin kun söin perunasta kuoretkin (paras osa!) ja sain myös jälleen kerran kuulla, että enhän mä voi palella, kun tulen kerran Suomesta aka Pohjoisnavalta. Valitettavasti tämä ei pidä lainkaan paikkaansa… Ilta päättyi Vana Talliniin ja Lakka-likööriin, joita Sam oli tuonut edelliseltä Suomen-vierailultaan, ja mun olo oli kotoisa :P Sam on siis äidin puolelta puoliksi suomalainen, mutta sen suomenkielinen sanavarasto rajoittuu lähinnä erinäiseen valikoimaan kirosanoja.

Pääsin siis jälleen vasta reilusti yhden jälkeen nukkumaan, ja aamulla soi kello 6:15. Reipas ulkoilmaelämä ja kiipeäminen Vercors-vuorelle odottivat… Meidän ryhmä koostui pääasiassa jenkeistä ja saksalaisista, mutta mukaan mahtui myös sekalainen seurakunta muita kansallisuuksia, ja päivän aikana tutustuin mm jälleen yhteen uuteen naapuriini, eli englantilaiseen Liziin, sekä skotlantilaiseen Mairiin. Koko päivän oli ihan hurjan kylmä, ja koska olin aamulla tehnyt sen valitettavan päätöksen, että kävellessä tulee liian kuuma jos laitan sukkahousut housujen alle, palelin ihan koko päivän. Jopa kiipeämisen aikana… Siellä ylhäällä kun tuuli aika kovaa. Mun korkeanpaikankammoni päätti sitten muistuttaa olemassaolostaan juuri kun oltiin siellä kaikista ylimmässä kohdassa ja rinne laskeutui vasemmalla puolella äkkijyrkkänä. Tässä kohtaa alkoi vielä kaiken hyvän lisäksi sataa LUNTA, enkä oikein tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa :S

Päivä oli silti ihan onnistunut, erityisesti uusien kavereiden ansiosta. Päästiin myös lounaspaikalla seuraamaan livenä koiraemon synnytystä. Meidän piti olla ihan hiirenhiljaa, ja tunnelma hämärässä mökissä oli aika jännä!

Tuonne me kiivettiin... Ei onneksi IHAN huipulle, mutta ei paljon puuttunut.

 

Illalla mulla oli puolisen tuntia aikaa sulattaa kohmeiset jäseneni kuumassa suihkussa (vitsit oli ikävä saunaan…) ja kaunistaa ihanan punanenäinen naamani juhlia varten. Voisi kuvitella, että kahdeksan tunnin vaelluksen jälkeen vähän väsyttäisi, mutta jotenkin kummasti jaksoin taas aamuun asti ja vihdoin pääsin nukkumaan vähän ennen kuutta. Täysi vuorokausi täynnä siis! Ei näistä juhlista sitten sen enempää :S Seuraavana päivänä väsytti ihan armottomasti, ja illalla olin puoli yhdeksän aikaan jo niin nukuksissa, että hyvä kun sain vikat patonginpalat nieltyä ennen kuin kirjaimellisesti kaaduin sänkyyn ja simahdin.

Tämä viikko alkoi siinä mielessä vähän ikävissä merkeissä, etten ollut tehnyt yhtään mitään koulutehtävien eteen (kumma juttu…), ja jouduin menemään luennoille täysin valmistautumattomana. Civilisation américaine –kurssin kirjassa laahaan pari viikkoa luennoitsijan perässä, koska jotenkin aina kun otan kirjan käteeni, nukahdan :SSS Tiistaina löysin vihdoin opiskelunurkkaukseni: Berliozin pesula! Istuin siellä reilun tunnin pesemässä pyyhkeitä ja lakanoita, ja sinä aikana sain ensinnäkin valmisteltua civ. britannique-kurssin artikkelin (ehkä ekaa kertaa jaksoin tehdä sen kunnolla) ja lisäksi luin melkein loppuun yhden – erittäin puuduttavan – luvun Yhdysvaltain sisällissodasta. Pierre sattui samaan aikaan tuomaan omia pyykkejään ja sen mielestä oli jostain syystä hirveän huvittavaa, kun kyhjötin yksin siellä nurkassa lukemassa… En tajua.

Tiistai-iltana lähdin Jamien, Simonen ja Mairin kanssa Erasmus-iltaan keskustaan. Olin pyytänyt Kaisaakin mukaan, mutta se reppana makasi kotona sairastamassa (toista viikkoa jo…). Soiréeta varten oli varattu kaksi vierekkäistä baaria, joista ensimmäiseen ei edes mahduttu sisään, koska se oli ovelle asti aivan iskemällä täynnä. Toisessa sentään oli sen verran väljempää, että saatiin raivattua itsellemme pienen pieni nurkkaus aivan oven vierestä. Hirveän kätevä paikka, siinä tapasi ihan kaikki ketä tuli sisään tai meni ulos! Kerättiin porukkaamme illan aikana vielä belgialainen Natalie sekä saksalaiset Christina ja Marlene, jotka huvittivat meitä puhumalla koko illan ranskaa amerikkalaisella aksentilla. Erittäin viihdyttävää.

Baarin sisustusta :)
 

Vaikka palasin kotiin ihan ihmismäisesti puolenyön aikaan, koko seuraava päivä kului jossain ihmeellisessä sumussa. Oltiin puhuttu Jamien kanssa illalla, että mennään kahdentoista maissa syömään, mutta mun oli pakko palata aamun luennon ja kirjastosession jälkeen kämpille ottamaan torkut… Heräsin kahdelta Jamien tekstiviestiin, jossa se pyyteli anteeksi kun ei ollut ilmoittanut mitään itsestään, mutta hän oli kuulemma juuri herännyt :D Oltiin siis kumpikin yhtä virkeitä. Iltapäivän média&écriture-kurssilla lähinnä nukuin silmät auki ja luin Le Mondea – tarkoituksenahan oli toki tutkia jotain eri artikkeleiden kirjoitustyylejä, mutta mua kiinnosti paljon enemmän tehdä takasivun sudokua.

Illalla olin jo melkein onnistunut tekemään (kerrankin) fiksun ja kypsän päätöksen viettää koti-ilta, korjata tän viikon käännökset ja levätä vähän, mutta sitten Maxime sai mut houkuteltua lähtemään niiden koulun BBQ-iltaan kampukselle. Valitettavasti koko illan satoi, mutta mikäpäs sitten toisaalta oli sen hauskempaa kuin värjötellä noin 50 muun ihmisen kanssa keittiörakennusta kiertävän kolmisen metriä leveän katoksen alla. Alun perin suunnitelmana oli käydä vain kääntymässä, syödä vähän ja palata ihmisten aikoihin kämpille, mutta koska illan päätarkoitus ei kuitenkaan ollut syöminen tai edes se grillaus (vaan aperitiivit…), päädyttiin jäämään taas yli puolenyön.

Tänään oon siis taas ollut erittäin virkeä, mutta tänään aion ihan aikuisten oikeasti olla kotona, tehdä ne käännökset ja valmistautua vähän huomiseen partioiltaan ja LOMAAN joka alkoi tänään Ü Tänään sain myös varmistuksen Torino-viikonlopusta, joten voisihan sitä vaikka pakatakin – lähtö on lauantaiaamuna, ilmeisesti aika aikaisin.

Tylsää...

Brrrhh, Grenobleenkin on saapunut syksy, ja mä palelen..! Aamuisin lämmintä ei ole kuin ihan muutama aste plussan puolella, ja tällaisina päivinä kun aurinkoa ei näy, mun huone ei lämpene lainkaan… Ulkona ilman lämpötila on nyt päivällä varmaan reilustikin kymmenen astetta, mutta valitettavasti sisällä jäädään samoihin lukemiin :/ Lämmittelen epätoivoissani (neljä paitaa, sukkahousut, kotihousut ja villasukat päälläni) milloin teekupin, milloin tietokoneen lämmössä…

Tällä viikolla on ollut vähän hiljaisempaa, melkein jopa tylsää. Ehkä ihan hyväkin ottaa vähän rauhallisemmin, mutta alan kyllä vähitellen kaivata taas toimintaa. Lauantaina on sentään ohjelmassa vaellus Vercorsiin, ja huomenna täytyy varmaan käydä ostoksilla. Tarvitsen lämpimiä vaatteita!!!

Ai niin, en vielä kertonutkaan lauantai-illasta! Kyseessä oli Maximen edellisen harjoittelupaikan työntekijöiden illanvietto quebeciläisen Alexin luona toisella puolen kaupunkia. Paikalla oli meidän lisäksi kaksi ranskalaista tyttöä, viisi kolumbialasta, kaksi japanilaista sekä yksi englantilainen – erittäin sekalainen seurakunta siis :) Aperitiivien lomassa valmistettiin guacamolea ja tanssittiin lattaritansseja, ja vihdoin pöytään käytiin vasta joskus puoli yhdentoista maissa. Mua ehkä ihan vähän väsytti loppuviikon seikkailut, mutta selvisin kuitenkin ruokailusta ja ranskankielisestä keskustelusta niiden kahden (ei niin kovin sujuvasti ranskaa puhuvan) japanilaisen kanssa ihan kunnialla. Ruuan jälkeen kun tanssi jatkui, olo alkoi olla sellainen, etten enää pysy tolpillani, ja onneksi Maximekin halusi lähteä ajoissa. Tai no ajoissa ja ajoissa, olin kotona puoli kaksi :D

Toujours vivante

Kirjoittelin eilen ja tänään merkinää wordissä, kun kerran netti ei toimi. Nyt toivon, että saan sen jotenkin fiksusti siirrettyä tänne...

9.10.2009

Paluu aikaan, jolloin tietokonetta voi käyttää muuhunkin kuin netissä surffaamiseen. Itse asiassa netittömyys on ainakin toistaiseksi sujunut ihan kivuttomasti. Tekemistä on muutenkin ihan liikaa…

Viime viikonloppuun vielä palatakseni voin todeta, että blondius on tässä maassa ilmeisen vaarallista. Lauantai-iltana porukalla oli kai hiukan liikaa adrenaliinia ja alkoholia elimistössä (ei mikään ihme päivän väkivaltaisten ja sottaisten joukkuepelien sekä pitkäksi venähtäneen aperon jälkeen) ja meno oli kova :) Pakenin jossain vaiheessa ulos, missä Maxime ja Pierre virittelivät tulta grilliin juustofondueta varten. Vuoristomaisemat todellakin pääsivät oikeuksiinsa kuutamossa, ja ilta päättyi ehkä aika vahvasti kurppailun puolelle. Mutta ei siitä sen enempää näin julkisesti :SSS

Meidän huoneen tytöt valmiina illan naamiaisiin. Mut ehkä tunnistatte, muut ovat vasemmalta oikealle Caro, Laurie ja Mylene.

Juhla-/yöpymispaikka

Sunnuntaina vähän väsytti ja erityisen ikävää oli palata kämpille, kun ruokakaapissa odotti lähinnä nutellaa ja keksejä. Lauantai-iltana 80-luvun hiihtohaalariin pukeutunut poika, jonka nimeä en muista enkä haluakaan KOSKA se idiootti söi mun rekvisiittapatongin… Eli aika köyhäksi muodostui sen päivän ateria.

Tämä viikko on sitten vain kadonnut johonkin (voisiko joku kertoa MIHIN???). Ei todellakaan aavistustakaan mitä olen puuhannut, kun aika on mennyt niin nopeasti. Olen yrittänyt saada hiukan kontaktia kurssikavereihini (niihin ranskalaisiinkin), ja yksi heavymetallia fanittava Jerôme jo innostuikin kun tajusi että mä olen Suomesta. Olen saanut kuunnella iPodista mm Finntrollia, ilmeisesti siinä toivossa että voisin kääntää laulujen tekstejä ranskaksi. Hehheh… Ensinnäkin, Finntroll laulaa ruotsiksi, mikä nyt ei vielä olisi ongelma, mutta MITEN mun on tarkoitus saada siitä rääkymisestä jotain selvää? Mihin kaikkeen mä täällä oikein itseni järjestänkään :D

Tutustuin myös ranskankurssilla mukavan oloiseen quebeciläiseen Sylvainiin, jolla on vähintäänkin jännittävä aksentti. Toivon vain, että se ei huomannut mun silmiin syttynyttä hullua koskas-saan-tulla-vierailulle-Montréaliin-kiiltoa… Tahtoo Kanadaan!

Tällä viikolla ollaan Kaisan kanssa revitty riemua hyvin yksinkertaisista asioista. Kuten pyykinpesusta… Kaisan asuntolalla ei ole omaa pesulaa, joten se tulee pyykkiensä kanssa Berlioziin ja sitten hengaillaan yhdessä reilu tunti meidän pesulassa. (Meillä on yhteinen huollettavakin, pesuainepullo <3) Pesuohjelma kestää reilun puoli tuntia, joten yleensä ei jakseta välissä lähteä mihinkään, vaan levittäydytään kirjojen ja lehtien kanssa odottamaan että saadaan siirtää pyykit kuivuriin, jolla kestää sitten vielä 20 minuuttia. Tai toisinaan 40, kun huomaa pyykkejä viikatessa että nää on muuten vielä ihan litskamärkiä… :P Mutta niin, pesulassa on mahdollisuus tarkkailla ihmisiä, ja monilla on hyvin jännittäviä tapoja. Repeiltiin viime kerralla espanjalaiselle pojalle joka viikkasi t-paitansa hyvin pedantilla tarkkuudella. Hyvä kun ei käyttänyt viivotinta apuna :)

Eilisen projekti oli repas international, minne oli tarkoitus valmistaa jokin oman maan ruokalaji. Meidän piti oikeasti vaivata Kaisan kanssa päitämme, että oltaisiin keksitty jotain suomalaista, minkä valmistaminen ei vaadi uunia ja lopulta ajateltiin että perunasalaatti sopisi tilaisuuteen aika hyvin. Tästä muodostui sitten illan suuri episodi, kun salaatista jotenkin tulikin muusia (enkä kyllä voi ymmärtää miten siinä niin kävi, vahdin niitä perunoita ihan koko ajan) ja piti keksiä hätävararatkaisu. Päädyttiin lohileipiin jotka olivatkin ihan hitti – paljon suositumpia kuin meidän vieressä olleiden ruotsalaisten Ikeasta ostetut sillit ja näkkileipä!

Selvitimme myös suuren mysteerin, kun italiainen Alessandro tuli juttelemaan meidän kanssa. Aamulla olin nimittäin tavannut yliopistolla Hyvin Kiukkuisen Kaisan, joka oli jälleen kerran herännyt ennen aikojaan palohälytykseen, joita niiden asuntolassa (Homessa) tuntuu tulevan useampia päivittäin, ja tällä kertaa syyllinen oli nimenomaan Alessandro, joka oli saanut aamutokkurassa loistavan idean lämmittää briossinsa suoraan keittolevyllä. Ei mitenkään olisi voinut arvata että siinä käy vähän huonosti…

Mulle kyllä maistui silli :)

10.10.2009

Eilen oltiin Kaisan kanssa jo melkein päätetty, ettei jakseta illalla tehdä muuta sen erityisempää kuin tuhota ainakin osa siitä valtavasta muusivuoresta joka valloitti suurimman osan mun tulitikkuaskin kokoisesta jääkaapista, mutta sitten meidät yhytti kampuksella itsensä Stephaniksi esitellyt kaveri, joka mainosti illan Erasmus-bileitä. Ollaan kai aika helppoja, koska noin viiden minuutin mainospuheen jälkeen oltiin jo ihan innoissamme lähdössä bailaamaan…

Syötiin siis myöhäinen perunamuusi-illallinen ja lähdettiin yhdentoista ratikalla toiselle puolen kaupunkia (tai oikeasti toiseen kaupunkiin, Grenoble ei varsinaisesti ole mikään hirveän iso paikka – kampuskin sijaitsee jo naapurikaupungin puolella, vaikka ratikalla tänne tulee keskustasta vartissa). Ratikasta löydettiin Kaisan kurssikaveri, espanjalainen Laura – ja noin sata muuta bileisiin matkalla olevaa opiskelijaa… Itse bileet olivat loppujen lopuksi vähän leimit, musiikki oli hyvin omistuista, eikä porukkaa ollut (ainakaan paikan kokoon nähden) ihan niin paljon kuin olin odottanut. Varsinainen seikkailu alkoi kuitenkin vasta kun vähän ennen neljää päätettiin että voisi vihdoin olla aika lähteä.

Bileiden mainoksessa sanottiin, että kahden ja viiden välillä juhlapaikalta on bussikuljetus keskustaan ja kampukselle (koska ratikoita ei kulje puoli kahden ja puoli kuuden välillä), ja hyvässä toivossa asetuttiin parkkipaikalle odottamaan. Löydettiin kuitenkin pian italialisia ystäviämme, jotka ilmoittivat, että bussi oli joutunut keskustassa johonkin onnettomuuteen, eikä korvaavaa bussia ole… Nice. Vaihtoehdot: odota puolitoista tuntia ekaa ratikkaa, odota (noin sadan muun toiveikkaan kanssa) taksia ja maksa itsesi kipeäksi tai kävele. Matkaa siis päälle kymmenen kilsaa, jalassa ballerinat. Valitsimme viimeisen vaihtoehdon.

Mun, Kaisan ja Lauran lisäksi joukkoon liittyi Kaisan libanonilainen naapuri ja pari sen opiskelukaveria (ja toki sekä meidän edellä että takana oli riittämiin väsyneitä juhlijoita taivaltamassa ratikkakiskoja pitkin). Loppujen lopuksi meillä oli melkein hauskaa. Otin paljon kuvia, Kaisa soitti kännykästään musiikkia, ja joskus puoli viiden jälkeen löydettiin boulangerie, jonka ikkunasta kajasti valoa, vaikkei se vielä auki ollutkaan. Pojat menivät koputtelemaan ovelle ja saivatkin ostettua meille aamiaiseksi croissantteja ja pain au chocolateja :D Valitettavasti tässä kohtaa alkoi sataa, ja loppmatkalla Chavantin ratikkapysäkille jalat tuntuivat painavan noin tonnin kumpikin… VIHDOIN puolen tunnin ratikan odottamisen ja uneliaan ajomatkan jälkeen pääsin kuumaan suihkuun ja omaan sänkyyn. Vastahan kello oli vartin yli kuusi aamulla.

Jo ainakin yksi kilometri takana, ei enää monta jäljellä… Jaksaa jaksaa!

Grenoble by night

Aamiaista <3 Kukkamekkoinen on siis Laura.

Tänään heräsin sitten reippaasti yhden aikaan, minkä jälkeen olen jo selvinnyt kaupunkiin ja tuhlannut ihan liikaa rahaa ihanassa korttikaupassa (postia voi siis ruveta odottelemaan ensi viikolla :) ja nyt istun maailman söpöimmässä kahvilassa, jossa myös sattumoisin on nettiyhteys. Ah, onnea. Koko viikonloppu kiireettömänä edessä! Paitsi lupasin jo mennä illalla Maximen kanssa jonkun sen kaverin luo Sassenageen :D

Väsynyt vaihtari

Kirjoitan nyt ihan vain hyvin lyhyesti, koska mulla ei TOIMI NETTI KÄMPILLÄ (god damnit) ja istun kohta kolmatta tuntia kahvilassa, jossa on ilmainen langaton verkko...

Viikonloppu oli... no, mahdotonta kuvailla lyhyesti, mutta aika mainio :) Aurinkoa ja riehumista ja vuoria ja grillausta ja naamiaiset. Mun petite francaise -asuni oli suuri menestys (melkein liiankin, voi huokaus). Ja nyt sitten väsyttää kovasti. Niin kovasti että tänään onnistuin kävelemään kovalla ryminällä lasiovea päin poistuessani atk-tuen luota, ja herätin suurta huomiota ulkopuolisella terassilla. En oikein tiennyt itkeäkö vai nauraa (ai miten niin mun olis pitänyt huomata et se ovi oli kiinni?) mut tyydyin vain mutisemaan "ca va" lähimmille huolestuneille, ja poistumaan ripeästi paikalta.

En oikein tajua mihin nämä päivät vain katoavat... Kohta on jo lomaviikko, ja haluaisin johonkin reissuun. Pitää ruveta suunnittelemaan. Onnistuin jo tutustumaan naapurissani asuvaan venäläiseen Katyaan, jolla on auto, ja tästä tuttavuudesta on pidettävä kiinni :D

Äh, ihan kuin aivot olis täynnä purkkaa tai jotain, ajatus kulkee niin tahmeasti. Lupaan etsiä aikaa tällä viikolla kirjoittaa edes jotenkuten järjestäytyneen merkinnän ja lisätä vähän kuvia!

Anna Coco täällä, hei!

Maanantainen angsti on nyt virallisesti ohi. Oli jo tiistaiaamuna, kun heräsin - kummasti nukkuminen auttoi. Mielialaa kohensivat myös huomattavasti maanantaisia mielekkäämmät kurssit (kirjallisuutta ja englanti-ranska-englanti-käännöstä), joilla ehdin vähän jutellakin muiden opiskelijoiden kanssa, sekä illan soirée internationale, jonne lähdettiin Kaisan kanssa sosialisoitumaan. Olin kai alitajuisesti aika stressaantunut siitä, tutustunko kehenkään, mutta nyt tiedän ainakin kaikilta kursseilta joitain tuttuja naamoja ja illalla uudestaan tapaamamme belgialaiset tytöt lupailivat kutsua meidät mukaan, kun seuraavan kerran laittavat suklaafondueta! (tosin osa niistä oli kai viime kerran jälkeen sairastunut että tiedä sitten miten hyvä ajatus tämäkin on :D)

Nyt on taas pari vähän vähäunisempaa yötä takana. Eilen piti olla puoli yhdeksältä ekalla luennolla, mutta sen jälkeen mulla olikin päivä melkein pulkassa. Hengailtiin Kaisan (ja osan aikaa myös Maximen) kanssa kampuksella, otettiin aurinkoa ja käytiin syömässä ja kahvilla. Mulla oli iltapäivällä vielä yksi luento - tai no, piti olla kaksi, mutta jälkimmäinen oli peruttu, joten ylimääräisen vapaan huumassa ilmoitin Maximelle että lähden mielelläni ulos sen ja sen kavereiden kanssa illalla. Piti mennä vain hetkeksi, mutta sitten siinä jotenkin kävi niin että löysin itseni tanssimasta puolenyön paremmalla puolen Barberroussista teemaillan värin mukainen pinkki neontikku kädessä... Palattiin sentään kunniallisesti kampukselle ennen kuin ratikat lakkasivat kulkemasta, ja koska tänään eka luento oli vasta puoli yksitoista, sain nukuttua melkein säädylliset yöunet.

Kivointa eilisessä oli varmaan se kun tajusin että mähän tunnen jo nämä tyypit (eli siis muistan jopa nimet) ja ne muistaa mut! Olen Anna Coco :D Kaikki tuntuivat olevan kiinnostuneita puhumaan mun kanssa, ja Maximen luokkakaveri Mylene lupasi jo lähteä shoppailuoppaaksi tarvittaessa. Lisäksi tänään kun luennon jälkeen selvitin tietäni Stendhalin edessä vallitsevan kaaoksen, aka fête la rentréen läpi, kuulin kun joku huikkasi mun nimen ja siellä oli Mylene ja Caro (joka ei tosin eilen ollut tuolla mutta olen tavannut sen kerran aiemmin). Kivaa että mut tunnetaan!

Nyt torjun väsymystä kahvin ja nutellan avulla (aina yhtä fiksua), että toivun illaksi kampuksella järjestettävään ilmaiskonserttiin. Sinne on tulossa kai paljon tuttuja, joten ajattelin mennä ainakin käymään... Vaikka tietäähän sen miten siinä käy :)



Näin ahkerasti opiskeltiin Kaisan kanssa eilen ;)