Toujours vivante

Kirjoittelin eilen ja tänään merkinää wordissä, kun kerran netti ei toimi. Nyt toivon, että saan sen jotenkin fiksusti siirrettyä tänne...

9.10.2009

Paluu aikaan, jolloin tietokonetta voi käyttää muuhunkin kuin netissä surffaamiseen. Itse asiassa netittömyys on ainakin toistaiseksi sujunut ihan kivuttomasti. Tekemistä on muutenkin ihan liikaa…

Viime viikonloppuun vielä palatakseni voin todeta, että blondius on tässä maassa ilmeisen vaarallista. Lauantai-iltana porukalla oli kai hiukan liikaa adrenaliinia ja alkoholia elimistössä (ei mikään ihme päivän väkivaltaisten ja sottaisten joukkuepelien sekä pitkäksi venähtäneen aperon jälkeen) ja meno oli kova :) Pakenin jossain vaiheessa ulos, missä Maxime ja Pierre virittelivät tulta grilliin juustofondueta varten. Vuoristomaisemat todellakin pääsivät oikeuksiinsa kuutamossa, ja ilta päättyi ehkä aika vahvasti kurppailun puolelle. Mutta ei siitä sen enempää näin julkisesti :SSS

Meidän huoneen tytöt valmiina illan naamiaisiin. Mut ehkä tunnistatte, muut ovat vasemmalta oikealle Caro, Laurie ja Mylene.

Juhla-/yöpymispaikka

Sunnuntaina vähän väsytti ja erityisen ikävää oli palata kämpille, kun ruokakaapissa odotti lähinnä nutellaa ja keksejä. Lauantai-iltana 80-luvun hiihtohaalariin pukeutunut poika, jonka nimeä en muista enkä haluakaan KOSKA se idiootti söi mun rekvisiittapatongin… Eli aika köyhäksi muodostui sen päivän ateria.

Tämä viikko on sitten vain kadonnut johonkin (voisiko joku kertoa MIHIN???). Ei todellakaan aavistustakaan mitä olen puuhannut, kun aika on mennyt niin nopeasti. Olen yrittänyt saada hiukan kontaktia kurssikavereihini (niihin ranskalaisiinkin), ja yksi heavymetallia fanittava Jerôme jo innostuikin kun tajusi että mä olen Suomesta. Olen saanut kuunnella iPodista mm Finntrollia, ilmeisesti siinä toivossa että voisin kääntää laulujen tekstejä ranskaksi. Hehheh… Ensinnäkin, Finntroll laulaa ruotsiksi, mikä nyt ei vielä olisi ongelma, mutta MITEN mun on tarkoitus saada siitä rääkymisestä jotain selvää? Mihin kaikkeen mä täällä oikein itseni järjestänkään :D

Tutustuin myös ranskankurssilla mukavan oloiseen quebeciläiseen Sylvainiin, jolla on vähintäänkin jännittävä aksentti. Toivon vain, että se ei huomannut mun silmiin syttynyttä hullua koskas-saan-tulla-vierailulle-Montréaliin-kiiltoa… Tahtoo Kanadaan!

Tällä viikolla ollaan Kaisan kanssa revitty riemua hyvin yksinkertaisista asioista. Kuten pyykinpesusta… Kaisan asuntolalla ei ole omaa pesulaa, joten se tulee pyykkiensä kanssa Berlioziin ja sitten hengaillaan yhdessä reilu tunti meidän pesulassa. (Meillä on yhteinen huollettavakin, pesuainepullo <3) Pesuohjelma kestää reilun puoli tuntia, joten yleensä ei jakseta välissä lähteä mihinkään, vaan levittäydytään kirjojen ja lehtien kanssa odottamaan että saadaan siirtää pyykit kuivuriin, jolla kestää sitten vielä 20 minuuttia. Tai toisinaan 40, kun huomaa pyykkejä viikatessa että nää on muuten vielä ihan litskamärkiä… :P Mutta niin, pesulassa on mahdollisuus tarkkailla ihmisiä, ja monilla on hyvin jännittäviä tapoja. Repeiltiin viime kerralla espanjalaiselle pojalle joka viikkasi t-paitansa hyvin pedantilla tarkkuudella. Hyvä kun ei käyttänyt viivotinta apuna :)

Eilisen projekti oli repas international, minne oli tarkoitus valmistaa jokin oman maan ruokalaji. Meidän piti oikeasti vaivata Kaisan kanssa päitämme, että oltaisiin keksitty jotain suomalaista, minkä valmistaminen ei vaadi uunia ja lopulta ajateltiin että perunasalaatti sopisi tilaisuuteen aika hyvin. Tästä muodostui sitten illan suuri episodi, kun salaatista jotenkin tulikin muusia (enkä kyllä voi ymmärtää miten siinä niin kävi, vahdin niitä perunoita ihan koko ajan) ja piti keksiä hätävararatkaisu. Päädyttiin lohileipiin jotka olivatkin ihan hitti – paljon suositumpia kuin meidän vieressä olleiden ruotsalaisten Ikeasta ostetut sillit ja näkkileipä!

Selvitimme myös suuren mysteerin, kun italiainen Alessandro tuli juttelemaan meidän kanssa. Aamulla olin nimittäin tavannut yliopistolla Hyvin Kiukkuisen Kaisan, joka oli jälleen kerran herännyt ennen aikojaan palohälytykseen, joita niiden asuntolassa (Homessa) tuntuu tulevan useampia päivittäin, ja tällä kertaa syyllinen oli nimenomaan Alessandro, joka oli saanut aamutokkurassa loistavan idean lämmittää briossinsa suoraan keittolevyllä. Ei mitenkään olisi voinut arvata että siinä käy vähän huonosti…

Mulle kyllä maistui silli :)

10.10.2009

Eilen oltiin Kaisan kanssa jo melkein päätetty, ettei jakseta illalla tehdä muuta sen erityisempää kuin tuhota ainakin osa siitä valtavasta muusivuoresta joka valloitti suurimman osan mun tulitikkuaskin kokoisesta jääkaapista, mutta sitten meidät yhytti kampuksella itsensä Stephaniksi esitellyt kaveri, joka mainosti illan Erasmus-bileitä. Ollaan kai aika helppoja, koska noin viiden minuutin mainospuheen jälkeen oltiin jo ihan innoissamme lähdössä bailaamaan…

Syötiin siis myöhäinen perunamuusi-illallinen ja lähdettiin yhdentoista ratikalla toiselle puolen kaupunkia (tai oikeasti toiseen kaupunkiin, Grenoble ei varsinaisesti ole mikään hirveän iso paikka – kampuskin sijaitsee jo naapurikaupungin puolella, vaikka ratikalla tänne tulee keskustasta vartissa). Ratikasta löydettiin Kaisan kurssikaveri, espanjalainen Laura – ja noin sata muuta bileisiin matkalla olevaa opiskelijaa… Itse bileet olivat loppujen lopuksi vähän leimit, musiikki oli hyvin omistuista, eikä porukkaa ollut (ainakaan paikan kokoon nähden) ihan niin paljon kuin olin odottanut. Varsinainen seikkailu alkoi kuitenkin vasta kun vähän ennen neljää päätettiin että voisi vihdoin olla aika lähteä.

Bileiden mainoksessa sanottiin, että kahden ja viiden välillä juhlapaikalta on bussikuljetus keskustaan ja kampukselle (koska ratikoita ei kulje puoli kahden ja puoli kuuden välillä), ja hyvässä toivossa asetuttiin parkkipaikalle odottamaan. Löydettiin kuitenkin pian italialisia ystäviämme, jotka ilmoittivat, että bussi oli joutunut keskustassa johonkin onnettomuuteen, eikä korvaavaa bussia ole… Nice. Vaihtoehdot: odota puolitoista tuntia ekaa ratikkaa, odota (noin sadan muun toiveikkaan kanssa) taksia ja maksa itsesi kipeäksi tai kävele. Matkaa siis päälle kymmenen kilsaa, jalassa ballerinat. Valitsimme viimeisen vaihtoehdon.

Mun, Kaisan ja Lauran lisäksi joukkoon liittyi Kaisan libanonilainen naapuri ja pari sen opiskelukaveria (ja toki sekä meidän edellä että takana oli riittämiin väsyneitä juhlijoita taivaltamassa ratikkakiskoja pitkin). Loppujen lopuksi meillä oli melkein hauskaa. Otin paljon kuvia, Kaisa soitti kännykästään musiikkia, ja joskus puoli viiden jälkeen löydettiin boulangerie, jonka ikkunasta kajasti valoa, vaikkei se vielä auki ollutkaan. Pojat menivät koputtelemaan ovelle ja saivatkin ostettua meille aamiaiseksi croissantteja ja pain au chocolateja :D Valitettavasti tässä kohtaa alkoi sataa, ja loppmatkalla Chavantin ratikkapysäkille jalat tuntuivat painavan noin tonnin kumpikin… VIHDOIN puolen tunnin ratikan odottamisen ja uneliaan ajomatkan jälkeen pääsin kuumaan suihkuun ja omaan sänkyyn. Vastahan kello oli vartin yli kuusi aamulla.

Jo ainakin yksi kilometri takana, ei enää monta jäljellä… Jaksaa jaksaa!

Grenoble by night

Aamiaista <3 Kukkamekkoinen on siis Laura.

Tänään heräsin sitten reippaasti yhden aikaan, minkä jälkeen olen jo selvinnyt kaupunkiin ja tuhlannut ihan liikaa rahaa ihanassa korttikaupassa (postia voi siis ruveta odottelemaan ensi viikolla :) ja nyt istun maailman söpöimmässä kahvilassa, jossa myös sattumoisin on nettiyhteys. Ah, onnea. Koko viikonloppu kiireettömänä edessä! Paitsi lupasin jo mennä illalla Maximen kanssa jonkun sen kaverin luo Sassenageen :D