Eilen tein vaihtourani viimeisen tentin. Hilpeästi suullisen. Hilpeästi
aiheesta josta tiesin niin vähän kuin mahdollista, mutta onnistuin kai
silti puhumaan melkein kymmenen minuuttia (hei haloo, essee
suullisesti!), tai ainakin kahdeksan... Mutta pääasia on että se on
tehty. Ja mä olen LOMALLA!!!!!!! Palasin tentin jälkeen kämpille,
oikaisin sohvalle ja yritin tajuta tämän. Heräsin reilua tuntia
myöhemmin aivan tokkurassa, mutta kovin tyytyväisenä siitä ettei enää
tarvii, yhtään mitään :)
Mutta sitten selasin pari kalenterin
sivua eteenpäin ja törmäsin tekstiin: TYÖT ALKAA. Pelkkä ajatus kaikkien
tavaroiden pakkaamisesta, muuttamisesta ja lähtemisestä saa mut voimaan
pahoin. Olin odottanut tätä hetkeä, kun voin kolme viikkoa tehdä ihan
mitä huvittaa, mutta loppujen lopuksi taidan viettää aika ison osan
ajasta jälleen byrokratian pyörteissä (tänään pitäisi taas lähteä
peräämään rahoja Caf:ilta), järjestämässä ja puuhaamassa :| Ja ihan
ylipäätään käsittämätöntä mihin kaikki aika katoaa. Juuri äsken itkin
sitä miten nopeasti eka lukukausi meni ja piti palata Suomeen. Tai siltä
ainakin tuntuu. Ja nyt se toinenkin lukukausi on jo takana.
Kyllä
mua sinänsä edelleen innostaa ajatus kesästä Frankfurtissa. Mulla on
kuulemma kämppäkin jo tiedossa, 30 neliön yksiö jossa on (parasta
ikinä!) oma siivooja :D Tervetuloa siis vierailulle. Jotenkin olin vain
kuvitellut että mun kesäloma olisi vähän pidempi.
Onneksi ihmiset
alkaa taas aktivoitua kun tentit on ohi, joten tekemistä riittää. Aloin
vähitellen turhautua jatkuvaan hiljaiseloon... Eilen olin ulkona
syömässä parin kaverin ja usean tuntemattoman kanssa. Todettiin pöydän
ääressä, että edustettuna oli yhdeksän eri kansallisuutta (Suomi,
Skotlanti, Englanti, Kanada, Ranska, Venäjä, Italia, Kiina, Korea).
Siistii! Huomenna meen vaihtaripiknikille Kaisan ja parin kurssikaverin
kanssa, ja perjantaina ja lauantaina on bileitä tiedossa (tätä olin jo
ehtinyt kaivata...). Sunnuntaina lähden päiväreissulle Chamonix'n ja
käyn kai tutustumassa Mont Blanciin!
Ai niin, olin viime
viikonlopun Pariisissa Maximen kanssa. Mutta siitä ehkä lisää ensi
kerralla, mahdollisesti kuvien kera jos niitä mösjööltä saan. Oma kamera
on taas kerran unohtunut johonkin laukun pohjalle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti