Metsä on ehkä ainoa asia jota täältä tulen kaipaamaan. Kavereiden lisäksi toki, mutta heistäkin monet ovat jo jatkaneet matkaansa toisiin maihin ja toisille mantereille. Luulisi ettei suomalaisena tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan metsän kaipuussa, mutta olenhan toisaalta ollut melkein vuoden Ranskassa, jossa kaupungeissa kaikki vihreä on puistoa ja metsä suuri kauhistuksen aihe. Monsieur näki täällä käydessään ympäröivässä metsässä jatkuvasti vaanivan uhan, lähes kauhuelokuvamaiset puitteet ja vaatikin mua lupaamaan etten yksin siellä pimeällä seikkaile. Joojoo... Itse en osaa monen monen partiovuoden jäljiltä enää juuri metsää pelätä (vaikka se silloin kymppivuotiaana olikin joka kerta yhtä vatsaavääntävä tunne, kun kyytiautot jättivät meidät pimeään metsänreunaan), olo on puiden keskellä paljon turvallisempi kuin kaupungin öisillä kaduilla, metroasemilla yms.
Tämä minun metsäni täällä on kuitenkin jotain ihan toista kuin perinteinen suomalainen vastineensa. Tämä on todellinen keskieurooppalainen Satumetsä! Polut kulkevat enimmäkseen säntillisessä ruutukaavassa, mutta jo parinsadan metrin jälkeen kaikki sivilisaation äänet katoavat jonnekin tuulen huminan ja lintujenlaulun alle. Ainoastaan Frankfurt Internationaalille saapuvat koneet onnistuvat ilmoittamaan olemassaolostaan etäisellä jymyllä. Tänne aina suuntaavat askeleeni kun pitkän työpäivän jälkeen silmät janoavat vihreää, keuhkot raitista ilmaa ja istumisen jumittamat raajat vetreytystä...
Kuvista saatte sitten ehkä nauttia kun minä ja laukkumme joskus täältä kotiudumme!
***
Pari
tuntia myöhemmin: nysse laukku läks! Ei ollu lähelläkään
painorajoitusta, joten omistajansa voi vihdoin huokaista helpotuksesta
ja toivoa että vatsakin ymmärtäisi ettei tässä yhtään kenelläkään ole
yhtään mitään hätää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti