Bileet on vasta tulossa, ja mua väsyttää jo nyt. Alanko tulla vanhaksi?
Sinänsä myös pimeys jaksaa yllättää mut joka ilta - että jo seitsemältä
on kuin keskiyöllä! Tosi ahdistavaa. Miten olin muka voinut unohtaa,
enhän mä ollut kuin vuoden pois, ja sen vuoden nimenomaan taivastelin
sitä, miten Ranskassa ei missään vaiheessa tullut kauhean masentavan
epätoivoisen pimeää. Ehdin kai kuitenkin romantisoida pimeydenkin
semmoiseksi mukavaksi kodikkaaksi kynttilöiden poltteluksi ja suklaan
syömiseksi. Mitäs sitten kun illalla pitääkin vielä jaksaa lähteä ulos,
käydä jumpassa, kaupassa, bileissä, tai edes kirjoittaa vaikka
koulutöitä seiskan jälkeen illalla? Itselläni unihormonin eritys on niin
tehokasta, että heti pimeän laskettua alkaa ramaista...
Kävin katsomassa siskon kanssa Eat Pray Loven
elokuvissa, ja tuli juuri sellainen olo, että miksen tee noin. Miksen
vaan valitse paikkaa, jonne lähtisin, missä viihtyisin niin hyvin että
vihdoin voisi olla sellainen olo että on siellä missä pitää, eikä vain
jossain vähän väliaikaisesti... (sinänsä en koe olevani vielä niin
vanha että olisi pakko löytää, mutta aina silti vähän kyttään matkoilla
fiilistä paikasta. että olisiko juuri siellä niin paljon
viehätysvoimaa, että voisin jäädä ja olla. vielä ei ole löytynyt.)
Kaikkialla on tietty sekä hyviä että huonoja puolia, ja varmaan aina
jossain vaiheessa miettisin että mitä hittoa oikein luuhaan täällä
toisella puolen maailmaa, kun yhtä hyvin voisin olla kotonakin. Ongelma
on vain se, etten tunne ihan täysin olevani kotonani missään... Olen
liian levoton. Ja utelias.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti