Sain noin tunti sitten yhden pitkään kestäneen käännösprojektin
valmiiksi. Se oli vika homma, joka piti hoitaa yliopistoa varten ennen
lomaa, JEEEEEEE! Tai no, huomenna pitää muistaa ilmoittautua tenttiin,
kun se ei onnistunutkaan netissä, mutta tähän hommaan vaaditaan lähinnä sisäluku- sekä kirjoitustaitoa, joten enköhän selviä siitä rasittamatta
itseäni liikaa.
Hassua, että eka periodi on jo ohi. Neljännes
tästä vuodesta... Seitsemän viikon päästä on jo joululoma ja Ranskasta
palattuani voin jo melkein ruveta kuuntelemaan joulumusiikkia ja
suunnittelemaan tämän vuoden piparitaloa! Joulua edeltäviin viikkoihin
kuuluu kylläkin myös mm. pari tenttiä, palautettavia ryhmätöitä,
esseitä, oppimispäiväkirjoja ja toivottavasti myös ihan palkkatöitä,
joten taidanpa nyt vielä keskittyä intoilemaan ensi viikon lomasta.
Tykkään toki opinnoistani, ja eka periodi sujui yllättävän
kivuttomasti, mutta tykkään myös kovasti lomista!
Jos
Ranskassa lakkoilevat bensiininjalostamot eivät estä mun
lentosuunnitelmia, jo kahden päivän päästä olen monsieur'n luona
nauttimassa sivistyneistä keski-eurooppalaisista lämpötiloista (tänään
iltapäivällä Turussa mitattiin päätä huimaavat +2,8 astetta!),
leipomoiden tuoreista tuotteista ja monien kivojen ihmisten seurasta.
Tapaan yhden parhaista vaihtokavereistanikin, koska osutaan Grenobleen
yhtä aikaa! Onnellista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti