Kaukokaipuuta

Törmäsin eilen vanhaan EB-tuttuun jumpassa, ja käytiin totta kai omien kuulumisten lisäksi läpi myös muiden tuttujen tämänhetkiset elämäntilanteet. Sain kuulla, että yksi matkaseurueemme jäsenistä on lähdössä ensi vuoden puolella kiertämään maailmaa kahdeksi vuodeksi. Noin vaan!

Kateus iski. Se on kamala tunne. Yhtenä hetkenä sitä on aivan tyytyväinen oloonsa ja eloonsa: mulla on kiva kämppä, opiskelen omaa alaa, tulevaisuuden suunnitelmat tuntuu jännilta ja innostavilta. Sitten äkkiä tajuaa, miten asiat voisivat olla. Minäkin voisin olla lähdössä kohti elämäni seikkailua, tai no, ylipäätään lähdössä enkä vain olemassa. Mutta enpä ole.

Tietysti kurkkaus verkkopankkiin kertoo miksi en ole juuri tällä hetkellä lähdössä mihkään Yliopistonmäkeä kauemmas. Mutta en nyt tarkoita semmoista lähtemistä... En mitään lomamatkoja, kun lennetään viideksi päiväksi johonkin kivaan kaupunkiin katsomaan nähtävyyksiä, shoppailemaan ja syömään ravintolassa (suomeksi: tuhlaamaan rahaa). Haluaisin vain lähteä, vaikka pyörällä Euroopan halki, tai IHAN MITÄ VAIN. Voisin sohvasurffata ja käyttää rahaa vain ruokaan. Ei se ihan mahdotonta olisi... EB:llä meillä kului Kaisan kanssa alle 50e/nenä kymmenessä päivässä ;)

Illalla oli ihan kuumeinen olo, kun mietin vain miten paljon haluaisin lähteä, nähdä maisemien vaihtuvan sen sijaan että talloisin päivittäin samaa uraa yliopistolle-kotiin-jumppaan-kauppaan-ko

tiin. Suurimman osan aikaa olen ihan hirveän mukavuudenhaluinen kotikissa, mutta välillä iskee tällainen nuuskamuikkusmainen pakottava tarve pakata teltta reppuun ja lähteä nenän osoittamaan suuntaan.

Ehkä ryhdyn elämäntapa-nuuskamuikkuseksi, myyn kaiken omaisuuteni ja ryhdyn kiertämään maailmaa ekologisesti jalan?