Tänään ei kukaan vastaa

Ystäväni Heinänuha ja Siitepölyallergia tulivat kylään. Että osaavatkin olla väsyttäviä kavereita. Eilen en jaksanut lähteä illalla mihinkään St. Patrickin päivän rientoihin, kun olin 12-tuntisen partiopäivän jäljiltä niin kuitti. Raahustin kotiin ja painuin pehkuihin. Yöllä heräsi tunnin välein haukkomaan henkeä tai kakomaan nielun tukkivaa limaa ulos. Aamulla silmät oli lähes muurautuneet umpeen. Onneksi ostin viime vuonna mukaani sadan tabletin pakkauksen allergialääkkeitä, joita ei täältä ainakaan viimeksi saanut ilman reseptiä.

Koko viikon on paistanut aurinko täydeltä terältä ja lämpötilat kivunneet jonnekin +20 tietämille. Olen nauttinut niin kuin Pohjolan loputtomiin talviin ja varovaisiin keväisiin tottunut voi tällaisesta nauttia. Mutta täksi iltapäiväksi luvattu sadekuuro kuulostaa nyt vain ja ainoastaan helpottavalta. Peskööt pois kaiken siitepölyn…

Mulla oli suuria suunnitelmia tälle päivälle - viikon ainoalle vapaalle - mutta tänään aamulla sängyssä voimattomana makoillessani päätin että ehdin kyllä jumppaamaan ja pyykkäämään ja pakkaamaan jonain toisenakin päivänä. Tänään menen lenkille, jos huvittaa ja sitten vain makoilen sängyssä katsoen Ugly Bettyä, lukien Stalinin lehmiä ja kivoja blogeja ja lakkaan kynnet. Puhelinkin on äänettömällä.

Retkellä

Last Sunday we did a little roadtrip in Franche-Comté. This would, in my opinion, qualify as a coin perdu…

We drove for about an hour in the middle of nothing, passing fields, spruce forests and lakes until I thought we were actually in Finland. And I guess we crossed part of the Jura mountains but they were more like hills so I wasn’t really sure.

Our destination.

This forest (can’t remember the name) is known for its cascades. There is a whole day hike you can make following the riverside and climbing up the hills but we just did a little Sunday promenade.

The path was still partly frozen (read: deadly slippery) and right on the other side of the fence the hillside sloped very steeply some hundreds of metres down. Have I ever mentioned that I’m afraid (terrified) of heights…?

I was sure the forest was enchanted…

Tajunnanvirtaa

Voi kun saisin osan tästä kevään tuoksusta ja lämpimästä auringonpaisteesta paljaalla iholla lähetettyä Suomeen… Tänään on ollut t-paitakeli (minun mielestä, sain kotimatkalla hyvin närkästyneitä katseita osakseni erinäisiltä villakangastakkeihin sonnustautuneilta mummeleilta) ja lounas syötiin puistossa. Musta ei taida tämä osa suomalaisuudesta karista koskaan, että +20 astetta on kesä ja kuuma… Täällähän on virallisesti talvi vielä ensi viikkoon asti.
*
Sain äitiltä paketin, joka sisälsi matkalaukusta unohtuneen voiteen mun kipeille ihottumakäsille sekä kaksi ihanaa emalista muumimukia! Maxime pääsee taas vinoilemaan mulle suomalaisesta yhtenäiskulttuurista, kun rakastan niin muumimukeja. Sen mielestä on hassua, kun kaikilla on samat astiat kotona ja erityisesti, kun aikuiset ihmiset tykkää “sarjakuvahahmoista”. Taidan ostaa sille ranskankielisen muumikirjan seuraavalla Suomen reissulla.
*
Vaikka mulle talvisen Suomen vierailun jäljiltä jäi sellainen ikävä olo, etten välttämättä ihan heti halua takaisin sinne hyiseen viimaan hytisemään, on mulla silti vähäsen ikävä aina välillä Suomeen. Kaipaan kesää ja puhtaita järviä, raikasta ilmaa, rauhallisuutta, take away -kahvia (lähes tuntematon ilmiö Ranskassa), metsää, sauna- ja grillausiltoja perheen kanssa, kauniita ja hyväkuntoisia koteja, valoisia öitä… Suomesta en kaipaa sen sijaan kylmyyttä ja epätoivoisen pitkää talvea, painostavia harmaita päiviä kun taivas tuntuu olevan ihan liian matalalla eikä energiaa riitä mihinkään, puhumattomia ihmisiä, ahdasmielisyyttä ja muukalaisvihaa (en nyt väitä, etteikö näitä viimeksi mainittuja esiintyisi ihan missä vain, mutta viime aikoina nämä on alkaneet ahdistaa erityisen paljon, kun ainoa tiedonlähteeni Suomi-asioissa on ystävämme internet).
*
Kevät on saanut aikaan muutakin kuin vain hurjia aivastelukohtauksia ja aikaisia aamuherätyksiä yhtä aikaa auringon kanssa : kävin eilen lenkillä ekaa kertaa noin sataan vuoteen. Kokeilin tooooosi varovaisesti juosta. Mulla on ollut nyt kuukauden selkä enemmän tai vähemmän jumissa, ja tällä hetkellä istumasta nouseminen ja minkälainen tahansa kyykistely käy ketterästi kuin 95-vuotiaalta… Juoksupätkät meni itse asiassa aika vaivattomasti, mutta niinhän se aina on ekalla lenkillä. Katsotaan sitten, mikä on tilanne toisella kerralla.

Muuten en ole evääni liikauttanut moneen viikkoon, ja sen kyllä tosiaan huomaa kehon liikkuvuudessa ja välillä mielialassakin. Jos nyt oikein tsemppaan itseäni, voisin ehkä innostua lähtemään jumppaan tänä iltana. Miten se vielä kuukausi sitten olikin niin helppoa?
*
Innostuin myös jokamaanantaisella Carrefour-reissullani shoppailemaan eksoottisia vihanneksia. Eli fenkolia, persiljaa ja pinaattia. Tavallisesti mun vihannesostokseni rajoittuu kurkkuun, vihreään salaattiin, avokadoon ja paprikaan (viimeksimainittua oon popsinut jonkin ihme himon vaivaamana sellaisenaan noin joka ilta parin viikon ajan) sekä purkkivihanneksiin. Nyt ajattelin löytää sisäisen ranskalaiseni ja oppia valmistamaan kaikista jännistä möykyistä ja pötköistä ruokaa!

Persilja ja toinen tarha- ja kouluaikoina mut traumatisoinut vihannes, eli retiisi, saavat myös uuden mahdollisuuden nyt kymmeniä vuosia myöhemmin. Persilja meni ainakin ihan kivasti alas kikhernesalaatin joukossa, eikä sen maku kamalasti tökkinyt leivän päälläkään, joten toistaiseksi kokeilu on ollut oikein positiivinen. Lisäksi mulle tulee hirveän terveellinen olo, kun kokkaan välillä muutakin kun juustovoileipiä iltapalaksi :)
*
Muuttoon on alle kolme viikkoa. En ole vielä pannut tikkua ristiin asian eteen. Eikun siivosinhan mä yöpöydältä epämääräiset sälät talteen purkkiin. Ja söin siellä purkin pohjalla unohtuneina pyörineet
kaksi karkkia. Olo on tosi tehokas.

Odottelen kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun mulla on aikaa tehdä juttuja. Tai luultavasti onnistun hukkaamaan kaiken aikani epämääräiseen haahoiluun, mutta ainakin se on mun ihan oma vika, eikä johdu ahdistavista ja elämää rajoittavista työajoista. Mä en tykkää olla töissä 9-17 vain koska työsopimuksessa niin lukee. Odotan jo innolla aikaa, jolloin saan itse rytmittää ja tauottaa työtahdin ihan niin kuin mulle itselleni sopii. Odotan myös sitä, että voin hoitaa juoksevia asioita päiväsaikaan, silloin kun virastot ja kaupat yms. ei ole tupaten täynnä muita työssäkäyviä ihmisiä…

Ihan erityisesti odotan sitä, että näen oman ranskikseni joka ikinen ilta, kun se tulee töistä kotiin <3
*
p.s. Se jumppa alkais vartin päästä. En taida sitten olla menossa…

Salmiakkia ja punaviiniä

Lomanjälkeisestäkin maanantaista voi kaiketi selvitä. Vielä ainakin henki pihisee, eikä vanne kiristä liikaa päätä. 20 000 sähköpostia ja aivojen syväjäätyminen pohjolan pakkasissa eivät olleet hyvä yhdistelmä tämän viikon alkuun.

Mut kyl tää tästä. Salmiakin ja punaviinin voimalla - samassa paketissa niin kotimaa kuin asuinmaakin :)

Nyt en kykene vielä kirjoittamaan mitään järkevää lomasta. Nostan hattua kaikille maailmanmatkaajille ja reppureissaajille (esimerkiksi sisarelleni), kun jaksavat uudella innolla kohdata milloin mitäkin seikkailuita. Mulle riitti eksotiikkaa ihan tutussa ja turvallisessa Tukholmassa, Ruotsin laivalla ja koti-Suomessa, ja vikoina päivinä oli puhti poissa eikä matkaaminen maittanut, vaikka olikin ihan kivaa. Musta on tullut tällainen mukavuudenhaluinen kotikissa. Ai miten niin tullut?

Mut oli Tukholma vaan niin kaunis, ja Suomeen oli kiva päästä. Ihan oman säväyksen kaikkeen tuo se, kun saa esitellä jutut monsieur’lle ekaa kertaa. Sekin rakastui kovin Tukholmaan ja intoili jo että siellä vielä joku päivä asutaan.