Voi kun saisin osan tästä kevään tuoksusta ja
lämpimästä auringonpaisteesta paljaalla iholla lähetettyä Suomeen…
Tänään on ollut t-paitakeli (minun mielestä, sain kotimatkalla hyvin
närkästyneitä katseita osakseni erinäisiltä villakangastakkeihin
sonnustautuneilta mummeleilta) ja lounas syötiin puistossa. Musta ei
taida tämä osa suomalaisuudesta karista koskaan, että +20 astetta on
kesä ja kuuma… Täällähän on virallisesti talvi vielä ensi viikkoon asti.
*
Sain äitiltä paketin, joka sisälsi matkalaukusta unohtuneen voiteen mun kipeille ihottumakäsille sekä kaksi ihanaa emalista muumimukia! Maxime pääsee taas vinoilemaan mulle suomalaisesta yhtenäiskulttuurista, kun rakastan niin muumimukeja. Sen mielestä on hassua, kun kaikilla on samat astiat kotona ja erityisesti, kun aikuiset ihmiset tykkää “sarjakuvahahmoista”. Taidan ostaa sille ranskankielisen muumikirjan seuraavalla Suomen reissulla.
*
Vaikka mulle talvisen Suomen vierailun jäljiltä jäi sellainen ikävä olo, etten välttämättä ihan heti halua takaisin sinne hyiseen viimaan hytisemään, on mulla silti vähäsen ikävä aina välillä Suomeen. Kaipaan kesää ja puhtaita järviä, raikasta ilmaa, rauhallisuutta, take away -kahvia (lähes tuntematon ilmiö Ranskassa), metsää, sauna- ja grillausiltoja perheen kanssa, kauniita ja hyväkuntoisia koteja, valoisia öitä… Suomesta en kaipaa sen sijaan kylmyyttä ja epätoivoisen pitkää talvea, painostavia harmaita päiviä kun taivas tuntuu olevan ihan liian matalalla eikä energiaa riitä mihinkään, puhumattomia ihmisiä, ahdasmielisyyttä ja muukalaisvihaa (en nyt väitä, etteikö näitä viimeksi mainittuja esiintyisi ihan missä vain, mutta viime aikoina nämä on alkaneet ahdistaa erityisen paljon, kun ainoa tiedonlähteeni Suomi-asioissa on ystävämme internet).
*
Kevät on saanut aikaan muutakin kuin vain hurjia aivastelukohtauksia ja aikaisia aamuherätyksiä yhtä aikaa auringon kanssa : kävin eilen lenkillä ekaa kertaa noin sataan vuoteen. Kokeilin tooooosi varovaisesti juosta. Mulla on ollut nyt kuukauden selkä enemmän tai vähemmän jumissa, ja tällä hetkellä istumasta nouseminen ja minkälainen tahansa kyykistely käy ketterästi kuin 95-vuotiaalta… Juoksupätkät meni itse asiassa aika vaivattomasti, mutta niinhän se aina on ekalla lenkillä. Katsotaan sitten, mikä on tilanne toisella kerralla.
Muuten en ole evääni liikauttanut moneen viikkoon, ja sen kyllä tosiaan huomaa kehon liikkuvuudessa ja välillä mielialassakin. Jos nyt oikein tsemppaan itseäni, voisin ehkä innostua lähtemään jumppaan tänä iltana. Miten se vielä kuukausi sitten olikin niin helppoa?
*
Innostuin myös jokamaanantaisella Carrefour-reissullani shoppailemaan eksoottisia vihanneksia. Eli fenkolia, persiljaa ja pinaattia. Tavallisesti mun vihannesostokseni rajoittuu kurkkuun, vihreään salaattiin, avokadoon ja paprikaan (viimeksimainittua oon popsinut jonkin ihme himon vaivaamana sellaisenaan noin joka ilta parin viikon ajan) sekä purkkivihanneksiin. Nyt ajattelin löytää sisäisen ranskalaiseni ja oppia valmistamaan kaikista jännistä möykyistä ja pötköistä ruokaa!
Persilja ja toinen tarha- ja kouluaikoina mut traumatisoinut vihannes, eli retiisi, saavat myös uuden mahdollisuuden nyt kymmeniä vuosia myöhemmin. Persilja meni ainakin ihan kivasti alas kikhernesalaatin joukossa, eikä sen maku kamalasti tökkinyt leivän päälläkään, joten toistaiseksi kokeilu on ollut oikein positiivinen. Lisäksi mulle tulee hirveän terveellinen olo, kun kokkaan välillä muutakin kun juustovoileipiä iltapalaksi :)
*
Muuttoon on alle kolme viikkoa. En ole vielä pannut tikkua ristiin asian eteen. Eikun siivosinhan mä yöpöydältä epämääräiset sälät talteen purkkiin. Ja söin siellä purkin pohjalla unohtuneina pyörineet
kaksi karkkia. Olo on tosi tehokas.
Odottelen kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun mulla on aikaa tehdä juttuja. Tai luultavasti onnistun hukkaamaan kaiken aikani epämääräiseen haahoiluun, mutta ainakin se on mun ihan oma vika, eikä johdu ahdistavista ja elämää rajoittavista työajoista. Mä en tykkää olla töissä 9-17 vain koska työsopimuksessa niin lukee. Odotan jo innolla aikaa, jolloin saan itse rytmittää ja tauottaa työtahdin ihan niin kuin mulle itselleni sopii. Odotan myös sitä, että voin hoitaa juoksevia asioita päiväsaikaan, silloin kun virastot ja kaupat yms. ei ole tupaten täynnä muita työssäkäyviä ihmisiä…
Ihan erityisesti odotan sitä, että näen oman ranskikseni joka ikinen ilta, kun se tulee töistä kotiin <3
*
p.s. Se jumppa alkais vartin päästä. En taida sitten olla menossa…
*
Sain äitiltä paketin, joka sisälsi matkalaukusta unohtuneen voiteen mun kipeille ihottumakäsille sekä kaksi ihanaa emalista muumimukia! Maxime pääsee taas vinoilemaan mulle suomalaisesta yhtenäiskulttuurista, kun rakastan niin muumimukeja. Sen mielestä on hassua, kun kaikilla on samat astiat kotona ja erityisesti, kun aikuiset ihmiset tykkää “sarjakuvahahmoista”. Taidan ostaa sille ranskankielisen muumikirjan seuraavalla Suomen reissulla.
*
Vaikka mulle talvisen Suomen vierailun jäljiltä jäi sellainen ikävä olo, etten välttämättä ihan heti halua takaisin sinne hyiseen viimaan hytisemään, on mulla silti vähäsen ikävä aina välillä Suomeen. Kaipaan kesää ja puhtaita järviä, raikasta ilmaa, rauhallisuutta, take away -kahvia (lähes tuntematon ilmiö Ranskassa), metsää, sauna- ja grillausiltoja perheen kanssa, kauniita ja hyväkuntoisia koteja, valoisia öitä… Suomesta en kaipaa sen sijaan kylmyyttä ja epätoivoisen pitkää talvea, painostavia harmaita päiviä kun taivas tuntuu olevan ihan liian matalalla eikä energiaa riitä mihinkään, puhumattomia ihmisiä, ahdasmielisyyttä ja muukalaisvihaa (en nyt väitä, etteikö näitä viimeksi mainittuja esiintyisi ihan missä vain, mutta viime aikoina nämä on alkaneet ahdistaa erityisen paljon, kun ainoa tiedonlähteeni Suomi-asioissa on ystävämme internet).
*
Kevät on saanut aikaan muutakin kuin vain hurjia aivastelukohtauksia ja aikaisia aamuherätyksiä yhtä aikaa auringon kanssa : kävin eilen lenkillä ekaa kertaa noin sataan vuoteen. Kokeilin tooooosi varovaisesti juosta. Mulla on ollut nyt kuukauden selkä enemmän tai vähemmän jumissa, ja tällä hetkellä istumasta nouseminen ja minkälainen tahansa kyykistely käy ketterästi kuin 95-vuotiaalta… Juoksupätkät meni itse asiassa aika vaivattomasti, mutta niinhän se aina on ekalla lenkillä. Katsotaan sitten, mikä on tilanne toisella kerralla.
Muuten en ole evääni liikauttanut moneen viikkoon, ja sen kyllä tosiaan huomaa kehon liikkuvuudessa ja välillä mielialassakin. Jos nyt oikein tsemppaan itseäni, voisin ehkä innostua lähtemään jumppaan tänä iltana. Miten se vielä kuukausi sitten olikin niin helppoa?
*
Innostuin myös jokamaanantaisella Carrefour-reissullani shoppailemaan eksoottisia vihanneksia. Eli fenkolia, persiljaa ja pinaattia. Tavallisesti mun vihannesostokseni rajoittuu kurkkuun, vihreään salaattiin, avokadoon ja paprikaan (viimeksimainittua oon popsinut jonkin ihme himon vaivaamana sellaisenaan noin joka ilta parin viikon ajan) sekä purkkivihanneksiin. Nyt ajattelin löytää sisäisen ranskalaiseni ja oppia valmistamaan kaikista jännistä möykyistä ja pötköistä ruokaa!
Persilja ja toinen tarha- ja kouluaikoina mut traumatisoinut vihannes, eli retiisi, saavat myös uuden mahdollisuuden nyt kymmeniä vuosia myöhemmin. Persilja meni ainakin ihan kivasti alas kikhernesalaatin joukossa, eikä sen maku kamalasti tökkinyt leivän päälläkään, joten toistaiseksi kokeilu on ollut oikein positiivinen. Lisäksi mulle tulee hirveän terveellinen olo, kun kokkaan välillä muutakin kun juustovoileipiä iltapalaksi :)
*
Muuttoon on alle kolme viikkoa. En ole vielä pannut tikkua ristiin asian eteen. Eikun siivosinhan mä yöpöydältä epämääräiset sälät talteen purkkiin. Ja söin siellä purkin pohjalla unohtuneina pyörineet
kaksi karkkia. Olo on tosi tehokas.
Odottelen kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun mulla on aikaa tehdä juttuja. Tai luultavasti onnistun hukkaamaan kaiken aikani epämääräiseen haahoiluun, mutta ainakin se on mun ihan oma vika, eikä johdu ahdistavista ja elämää rajoittavista työajoista. Mä en tykkää olla töissä 9-17 vain koska työsopimuksessa niin lukee. Odotan jo innolla aikaa, jolloin saan itse rytmittää ja tauottaa työtahdin ihan niin kuin mulle itselleni sopii. Odotan myös sitä, että voin hoitaa juoksevia asioita päiväsaikaan, silloin kun virastot ja kaupat yms. ei ole tupaten täynnä muita työssäkäyviä ihmisiä…
Ihan erityisesti odotan sitä, että näen oman ranskikseni joka ikinen ilta, kun se tulee töistä kotiin <3
*
p.s. Se jumppa alkais vartin päästä. En taida sitten olla menossa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti