Plääh

Tänään kaikki on plääh. Alan vähitellen kyllästyä siihen, että mun elämäni rajoittuu muutaman neliömetrin sisään. Aamulla siirryn makuuhuoneesta olkkariin töihin ja illalla olkkarista makuuhuoneeseen nukkumaan. Ainoana seurana on tietokone ja kissa, joka sekin tuntuu toisina päivinä vain oikein kerjäävän vaikeuksia. Käyn kävelemässä tai juoksemassa joka päivä saman reitin. Joka päivä pitäisi imuroida (hei vaan, pöly ja kissankarvat, odottelen tässä vielä inspiraatiota), ja kun ehdotan monsieur’lle että siivotaan niin se vaan nauraa ja sanoo että siivotaan vaan. Eli minä siivoan. Kaikki on vain niin ankeaa ja tylsää… Mulla on työn alla ohjelma, joka käsittelee puiden kaatamista. Fascinant…!

Useimmiten musta on ihan kivakin jäädä tänne aamulla kaikessa rauhassa ilman, että tarvii rynniä kiireessä ja hätäisen aamiaisen jälkeen ulos, nuokkua päivä jossain hikisessä toimistossa tehden jotain, mikä ei oikeastaan kiinnosta mua lainkaan. Useimmiten tykkään työstäni ja jopa tosta kiusanhenki-kissasta, joka vastaa työpaikan virkistystoiminnasta. Mutta sitten tulee näitä päiviä, kun tarvitaan kahdet päiväunet ja kilo salmiakkia, että saan edes jotain tehtyä. Ja silti kaikki ärsyttää.
Haluaisin niin pois täältä maalta, jonnekin missä tapahtuu jotain ja voi tavata uusia kivoja ihmisiä (jotka on alle 75-vuotiaita) ja mihin voisi jopa kuvitella asettuvansa. En jaksa jatkuvaa epävarmuutta siitä, missä joskus puolen vuoden päästä ollaan. Vaikka onhan se omalla tavallaan jännää ja vapauttavaa ja kaikkea…

Joo, vali vali. Menen takaisin virkkaamaan!