Luku yksi, eli kertomus tammikuisesta apatiasta ja graduahdistuksesta sekä päätä ja häntää vailla olevia parhaita selkäpaloja

Kamala jumitusviikko takana. Tai melkein jo kaks… Kävin viime viikolla poistattamassa ensimmäisen erän viisaudenhampaita (tätä edelsi graduseminaari, melko mieltäylentävä päivä), minkä jälkeen pari päivää meni ihan rötväämiseksi, kun tunsin oloni niin sairaaksi! Jotenkin putki vaan jäi vähän päälle. Uhosin gradusemmassa proffalle, että saan kyllä tutkimusmetodini soveltamiskuntoon tähän viikkoon mennessä. Onhan se periaatteessa ajatuksen tasolla valmis, mutta monia pieniä yksityiskohtia pitäi hioa. Kuten se, mistä löydän sopivia tutkimushenkilöitä. Ideoita, anyone? Tällä hetkellä mulla on ideana yrittää rekrytoida naapureita, mutta pelkään, etten saa tarpeeks isoa joukkoa vapaaehtoisia kasaan, tai ettei ryhmistä tulis tarpeeksi tasaiset. Aaaaaah, nyt mä rupesin miettiin tätä, enkä varmaan saa nukuttua tänä(kään) yönä. Greit.

Aurinko paistaa taas, ja Tampere on niiiiiin kaunis <3 Siksi saatte jälleen nauttia näistä taidokkaista talvikuvistani, joista kamera tuntuu kävelyretkillä täyttyvän ihan itsestään. Eksyin eilen Pispalaan jaloittelemaan ja kävelin järvenrantaan nauttimaan valosta ja lämmöstä, koska 15 pakkasasteesta huolimatta aurinko lämmitti vähän ihan oikeesti! Ei enää pitkä aika kesään, eihän? (En pidä keväästä, joten odotan suosiolla suoraan kesää…)

Oon taas viime päivinä hihitellyt itsekseni Aamulehteä lukiessani. Kyl Tampere on vaan niin mahti paikka asua! Viime viikon Morossa uutisoitiin autossaan Pyynikillä asuvasta Seposta, jolle olikin sitten viikossa löytynyt koti. Lisäksi Sepon auton ikkunalasi oli korjattu ilmaiseksi ja joku täti oli käynyt viemässä karjalanpiirakoita. Hianoo. Myös tämä juttu ylitti tänään uutiskynnyksen………

Kyllä välillä myös tyhmyys tiivistyy, eipä silti. Viime viikkoina Aamulehdessä on käyty kiivasta keskustelua laduilla kävelemisestä. Eiks se nyt oo itsestään selvää, että ladut on ihan johonkin muuhun tarkoitukseen tehty?! Mut selkeestikään ei, koska ihmiset puolustaa tätä “kansalaisoikeuttaan” (ööh, mistä lähtien ilkivalta on ollut kansalaisoikeus?) kynsin ja hampain. Ärsyttää. Ihmiset on nykyään ihan kamalan itsekkäitä (toisin kuin minun nuoruudessani :D).

Oon taas koukuttunut täysin Iholla-sarjaan. Tällä kertaa kukaan niistä hahmoista ei edes ihan kamalasti ärsytä, paitsi ehkä se Marketta. Ja Johannakin vähän, kun se on niin semmonen lässy (no okei, ei melkein kukaan, vaan kaks viidestä :D). Oon kuitenkin miettinyt, mitä pitää mielessä liikkua siinä vaiheessa kun sarjaan lähtee mukaan. Mä en ainakaan pystyis olemaan luonnollisesti, jos tietäisin että kaikki päätyy miljoonan ihmisen katsottavaksi. Sinänsä mun elämässä ei tapahdu mitään, et olis kohtuu tylsä ohjelma joka tapauksessa…

Ah, olipa taas järkevä ja varmasti huippukiinnostava merkintä. Tätä tää nyt vaan on :D

Pitää vielä lopuks vähän keulia näillä:

Leipaisin tuossa illalla ihan ilman ohjetta ja vieläpä kuivahiivalla (jolla en ikinä onnistu kohottamaan mitään, paitsi näköjään tänään) tämmösiä sämpyliä. Nam nam! Oonhan vähän tällainen regular housewife…

Minä minä minä

Sain Annalta Dubaista elämäni ihkaensimmäisen blogihaasteen, kiitos <3 Tarkoitus on kertoa kahdeksan randomia asiaa itsestään. Here goes:

1. Olen illantorkku ja aamuntorkku ja erityisesti päiväntorkku. Ennen olin sentään kohtuullisen aamuvirkku, joten päiväunet ja aikainen nukkumaanmeno oli jotenkin hyväksyttävempiä. Heräsin ennen mielelläni vaikka kuudelta töihin, jos sitten olin iltapäivään mennessä valmis. Nykyään uni maittaa aamulla vähintään yhdeksään (silloinkin herääminen on vaikeaa), päivällä on saatava vähintään yhdet torkut, ja illalla nukahtaisin helposti jo kymmeneltä kaikesta huolimatta. Kaamos, anyone? Huoh.

2. Mulla on aivan olemattoman lyhyt pinna eräissä asioissa ja toisissa taas lehmän hermot. Valitettavasti jälkimmäinen ominaisuus keskittyy kaikkeen epäolennaiseen näperrykseen. Niitin nuorempana mainetta erinäisillä partioleireillä korttitalojen rakentajana, koska jaksoin aloittaa uudestaan alusta noin sata kertaa perätysten. Kuitenkin mm. tietotekniset ongelmat saa mut kilahtamaan noin viidessä sekunnissa niin, että kodin irtaimistoa hajoaa harva se kerta.

3. Mulla on ajokortti, mutta en aja autoa. Kuka tahansa mun kyydissä ikinä ollut tietää, että olen maailman stressaantunein kuski. Tässä ei siis ole kyse mistään ylevästä maailmanpelastuksesta, vaan melko nolottavasti siitä, etten vaan osaa… Mun avaruudellinen hahmotuskyky on täysi nolla, pysäytän aina risteyksissä liikenteen arpoessani etuajo-oikeutta, ja sekoitan vähintään kahdesti ajon aikana kaasun ja jarrun paikat. Pyyhkimien ja pitkien valojen päällepaneminen on ihan ylivoimaista, ja tankille meen vain jos kyydissä on apuvoimia. Bref, en siis aja autoa kuin ylittämättömän pakon edessä.

4. Rakastan kahvia, mutta en useimmiten kuitenkaan pidä sen mausta. En siis oikeastaan tiedä, miksi sitä juon… Joka tapauksessa musta on ihanaa kömpiä iltapäivän torkuilta tunnin unilta pöpperöisenä ja toimintakyvyttömänä, napsauttaa kahvi valumaan ja tuntea elämän virtaavan taas suoniin kofeiinin muodossa. Hei, olen Anna ja olen kofeinisti.

5. Olin vuosia vannoutunut koiraihminen ja sitten sain kissan. Ja tykkään siitä. Go figure.

6. Inhoan puhelimessa puhumista. Olin kuitenkin melkein vuoden asiakaspalvelun puhelinvaihteessa töissä (mikä ei tokikaan ollut omiaan kadottamaan tätä kammoa)… Uudenvuodenlupaukseni olikin siis ryhdistäytyä tällä saralla ja ruveta soittelemaan kavereille useammin. Se kun keskimäärin on vähän vähemmän hirveää kuin asiakaspalautteen vastaanottaminen :D

7. Haaveilen jatkuvasti eläväni monella lailla jännempää ja hurjempaa elämää kuin tämä omani, mutta kun joskus tarjoutuu tilaisuus tehdä jotain hurjaa, jään yleensä kotiin nyhjäämään. Koska olen mukavuudenhaluinen kotikissa…

8. Itken joskus, kun katson hyviä flashmb-videoita youtubesta. Ja niitä parhaita koe-esiintymisiä Idolsissa/Talentissa/mitä näitä nyt on… Tämä on tällä hetkellä yksi suosikkejani:


Koska about kaikki tietämäni bloggarit ovat tämän tehneet, en taida haastaa ketään… Tehköön, ken haluaa (ja kellä on yhtä tylsää kuin mulla)!

Sitä ja erityisesti tätä

Tänään paistoi AURINKO! Ja vaikka olinkin aika väsynyt yli viikon jatkuneesta energisestä gradupuuhailusta ja työnteosta (mistä näitä energiapiikkejä oikein tulee???), olihan tuonne ulos pakko päästä pällistelemään kaunista lumimaisemaa ja niiiiin harvinaista sinitaivasta <3 Otin kavereikseni jokseenkin vastahakoisen Alpon sekä uuden digipokkarin, jotta pääsin testailemaan sen kykyjä kerrankin kunnon valaistuksessa. Alla siis kävelyretken kuvasatoa ryyditettynä viikon hajatelmilla:

Oon ollut vuorotellen zombimaisen väsynyt ja maanisen tehokas viime päivinä. Vallalla on kuitenkin jälkimmäinen olotila, mikä on vaihteeksi ihan kivaa! Alan vähitellen itsekin vakuuttua siitä, että voin saada gradun valmiiksi toukokuuhun mennessä. Lupasin myös itselleni lähteä reilaamaan, jos saan gradun ajoissa valmiiksi!

Vuoden vaihtuessa mieleen hiipi epäilys, josko povaamani vuoden 2013 suuri vauvabuumi koskettaisikin itseäni vähän liiankin henkilökohtaisesti… Nyt kun vaara mitä ilmeisimmin on ohi, olen innoissani (ja helpottuneena) suunnitellut tulevaa. Jotenkin edessä oleva neljän kuukauden (IIK!) gradurutistus, sitä seuraava muuttorumba ja Ranskan viranomaisten kanssa taistelu ei tunnukaan tästä perspektiivistä enää yhtään niin vaikeilta :D

Kävin eilen illalla pienellä happihyppelyllä armottoman näppiksen hakkaamisen lomassa, siis ihan todellakin vain kävelin rauhallista tahtia noin puoli tuntia. Viimeiset sata metriä tuntui kuitenkin toivottoman pitkiltä, ja eteisessä panin heti makuulleen, kun maailma pimeni, eikä jäsenissä ollut voimaa edes takkia riisua. Äiti tuikkasi heti sokerimittarin sormeen, ja verensokerinihan olikin huima 1.7… Netistä luin, että alle 3:n menevät lukemat voi olla jo melkein hengenvaarallisia. Että tällaista.
Tänäänkin on ollut vähän heikko olo ja sokerin nauttiminen on aiheuttanut kauheita energiapiikkejä, jotka päättyvät kuitenkin tärinään ja huonoon oloon. Ärsyttävää. Täytyy varmaan kehittää jotain terveellisempiä (vähäsokerisempi) välipaloja kuin kahvia ja suklaata/keksiä :(

Tein tänä vuonna poikkeuksellisesti uuden vuoden lupauksia. Lupasin ensinnäkin voittaa puhelinkammoni ja ruveta soittelemaan säännöllisesti kavereilleni. Ihan pieni juttu, mutta mulle kuitenkin jotenkin aika iso. Soitin sunnuntaina yhdelle opiskelukaverille, jota en oo nähnyt aikoihin, ja oli kyllä kieltämättä kivaa jutella!

Toinen lupaukseni liittyy turhautumiseeni tavarapaljouteen ja huonolaatuisiin vaateostoksiin. Lupasin siis pitää tämän vuoden materiaaliset ostokset mahdollisimman minimissään (sanoivat mitä vain kuluttamisen hyödyistä kansantaloudelle) ja yrittää panostaa ennemmin laadukkaisiin vaatteisiin. Vinkkejä otetaan vastaan laadukkaista (mieluiten ei sikamaisen kalliista) ja mahdollisesti vielä ekologisista vaatemerkeistä ja -kaupoista.

Vanha lukiokaveri kaupitteli facebookissa 3 kuukauden kuntosalikorttia erittäin kohtuulliseen hintaan, ja tartuin heti syöttiin. Ihanaa päästä taas jumppaamaan! Kylmä ja liukas keli ei innosta mua (edes aurinkoisella säällä) mihinkään kävelyretkiä kovempiin urheilusuorituksiin, ja huomaan kyllä sekä fyysisestä että henkisestä olotilasta, että hikiurheilu olisi enemmän kuin tervetullut lisä päivärutiineihin. Perjantaina päräytän siis bodybalance-tunnilla ja sunnuntaina ajattelin uskaltautua testaamaan tehomuokkauksen nimellä kulkevaa lihaskuntoa. (Jälkimmäinen vähän epäilyttää tämän lähes vuoden kestäneen lihaskuntoilutauon jälkeen…)

Maximen lukemattomat saarnat kosmetiikan sisältämistä vaarallisista ja mahdollisesti vaarallisista kemikaaleista alkaa vähitellen tuottaa hedelmää. Oon jo kauan käyttänyt ranskalaisen Ushuaïan alumiinittomia deodorantteja (joista varsinkin se vaaleanpunainen hibiscus tuoksuu ihanalta <3), ja tänä vuonna hiuksetkin on puhdistuneet äitin jostain lahjaksi saamilla hunaja- ja koivushampoilla, jotka on ainakin etiketin mukaan valmistettu luonnollisista kasviöljyistä. Tai jotain sellaista :D

Seuraavaksi ajattelin testata luonnonmukaisempia kasvovoiteita, osittain myös siksi, että oon niin monesta paikasta lukenut, että ne parantaa ihon kuntoa ja pitää sen hyvänä vielä sittenkin, kun ikää alkaa kertyä. Tilasin siis netistä Weledan yövoiteen näin alkuun. Lupaan kertoa tuloksista, mikäli se nyt ketään kiinnostaa.

Olen ollut illan yksin kotona (äiti meni yöhön töihin, isi on Intiassa ja sisko ja veli Lapissa - ei kylläkään yhdessä), joten koko talo on ollut mun! Laitoin illalliseksi munakokkelia, paahtoleipää ja jugurtti-mysliä, kun aamiainen illallisena tuntui vielä silloin tosi hyvältä idealta. Nyt vähän yököttää… Lakkasin myös kynnet keltaisiksi siinä toivossa, että kevät(mieli) tulisi vähän nopeammin, mutta kai se on alistuttava tosiasioihin. Huomennakin aurinko nousee vasta yhdeksän maissa ja ulos on puettava sata kerrosta vaatteita päälle. Mun mieleni halajaa johonkin leudommille leveysasteille…

Parasta ehkä vain päättää tämä päätön postaus tähän. Onnitteluni (vai pahoitteluni?) niille, jotka pääsivät loppuun asti!