Tule jo, loma!

Vähän vajaa 23 tuntia lennon lähtöön, ja meillähän on tietenkin edelleen matkalaukut levällään eteisessä ja asunto lomakuntoon raivaamatta. Kissan kamoineen hoitelin sentään valmiiksi lomaa varten, mutta josko sinne Suomeen tarvisi muutakin mukaan kuin tuliaissuklaita ja -olutta?

Töissä saatiin melko täyslaidallinen "jouluyllätyksiä", ja kauhulla jo odottelen lomalta paluuta. Erään (kylläkin iloisen) sattumuksen seurauksena kaikki muutenkin sekavat kuviot heittivät häränpyllyä ja yhtäkkiä epätietoisimmassa ja huonoimmassa asemassa olenkin minä. En voi, enkä halua mennä yksityiskohtiin näin julkisella areenalla, mutta sanonpa vaan että korvista nousi tänään aika moneen kertaan savu. Mutta ONNEKSI huomenna alkaa loma. Tuleepa kerrankin tarpeeseen!

Maxime osasi lukea tilannetta ja se avasi tälle stressi-erkille pakkailuoluen. Taidan siis siemaista sen tuosta loppuun ja mennä jatkamaan laukun täyttämistä! Kissahan siellä toki jo on (joo, en todellakaan ota sitä mukaan), samoin kuin noin kolme kiloa belgialaista suklaata :) Äiti piristi raportoimalla, että Tampereella on lunta, jee! Talvi ja joulu ja Tallinnan risteily ja kaikki ihanat ihmiset, täältä tullaan!

Etsitään omaa kotia, tositarkoituksella

Taloutemme järkevämpi osapuoli on jo pidemmän aikaa tarkkaillut silmä kovana asuntojen hintoja ja lainojen koronvaihteluita raportoiden aika ajoin mulle suu vaahdossa siitä, miten just nyt on oikea hetki investoida omaan kotiin. Minä olen yleensä tyytynyt myötäilemään vähän hajamielisesti, koska talon ostaminen on tuntunut monestakin syystä todella kaukaiselta ajatukselta. Tai oikeastaan syitä on kaksi: a. me ei tiedetä yhtään, missä asutaan vaikka puolen vuoden päästä, ja b. meillä ei oo rahaa. (lue: mulla ei ole rahaa.)

Nyt kuitenkin varoivaisesti ollaan ruvettu totuttelemaan ajatukseen, että ehkä (tämä on tosi iso ehkä, johtuen lähinnä Maximen työtilanteesta) tänne Brysseliin voisi harkita ihan asettuvansa. Jos nyt ei loppuelämäkseen, kuitenkin sen verran pitkäksi aikaa, että oikeasti oma koti kannattaisi hankkia. Niin oma, että uskaltaisi esim. hakata nauloja seiniin tai sutia väriä elämään, eikä vain aina eläisi tällaisten väliaikaisratkaisujen kanssa. Ollaan siis selailtu ahkerasti Immowebin ja Google mapsin sivuja ja kartoitettu hintoja, asuinalueita ja yleisesti tarjontaa täällä Euroopan pääkaupungissa.

Parasta nykyisessä asunnossa: tilan tuntu ja nuo valtavat (joskin tuskaisen likaiset) ikkunat. Kissa kuvausrekvisiittaa ;)

Meidän nykyinen kämppä on niin älyttömän kiva ja hyvällä paikalla, että rima on suht korkealla, enkä minä ainakaan ole valmis hyväksymään muita kuin lähes täydellisiä kandidaatteja, toki budjetin sallimissa rajoissa. Meidän vaatimuslista ja Immowebin tarjonta vain eivät ihan tunnu aina kohtaavan.

Meille tärkeitä kriteerejä ovat seuraavat:

• Sijainti. Bryssel on superruuhkainen kaupunki, eikä sujuva julkinen liikenne ole mikään itsestäänselvyys, joten paikka on syytä valita huolella, jotta kummallakin on suht mukava työmatka. Tällä hetkellä mulla on mukava parinkymmenen minuutin kävelymatka (tai vajaan vartin metromatka jos tulee kissoja ja koiria taivaalta) byroolle, kun taas Maxime voi valita viettävänsä aamuruuhkassa joko 30-40 minuuttia ratin takana tai 50-80 minuuttia (en huijaa!) metrossa+ratikassa+bussissa. Tasan ei käy nallekarkit. Siitä kyllä vielä keskustelemme, että kuinka kauas keskustasta olemme valmiita siirtymään. Maxime innostui nimittäin suuresti yhdessä ilmoituksessa bongatusta lehmästä laitumella talon vieressa, kun taas allekirjoittaneessa se aiheutti lähinnä kauhun väristyksiä...

Tällä hetkellä katselemme elämänmenoa Brysselissä tällaisesta näkövinkkelistä

• Riittävästi makuuhuoneita. Tai tämä taitaa olla enemmän mun vaatimukseni, mutta kyllä mun mielestä ainakin kolme pitäisi olla: yksi meille, yksi vieraille ja yksi potentiaaliselle jälkikasvulle. Täällä on yllättävän paljon taloja, joissa on neljä tai viisikin makkaria, mutta usein ne ovat sitten tosi pieniä ja ahtaita, ja minä kyllä kaipaisin ennemmin tilaa ja avaruutta.

Belgialaisia omakotitaloja. Kapean julkisivun taakse kätkeytyy usein kapea ja käytäväimäinen koti...

• Oikea suihku. Ei siis kylpyammesuihkua, vaan se semmoinen joka Suomessa on ihan yleinen normi. Täällä ratkaisu tunnetaan nimellä "douche à l'italienne" eli italialainen suihku. Hassua...
• Erillinen vessa. Tämä oli Maximelle ihan tosi tärkeä juttu. Ilmeisesti sitä ahdistaa asioida liian avarassa WC-tilassa :D Ja onhan se toki kätevää, että sillä välin kun toinen on istunnolla, toisella on pääsy kylppärin peiliin ja lavuaariin.

• Iso keittiö. (tähän huutomerkki: !) Mielellään myös ns. cuisine super-équipée, eli "supervarusteltu" keittiö - suomalaisittain ihan vain keittiö - , jossa on kaikki pelit ja vehkeet. Eli kaapistot, tiskiallas, hella ja mahdollisesti jopa jääkaappi ja astianpesukone. Tämän hetkinen keittiömme on suht tilava mutta ihan kauhea suunnittelukatastrofi: säilytystilaa on reilusti hankalissa paikoissa (tiskikoneen taakse jäävässä kulmakaapissa! kolmen metrin korkeudella!) ja pöytäpintaa ihan minimaalisesti, siitäkin suurin osa vaikeasti tavoiteltavassa kulmassa. Olisikin unelmien täyttymys, jos keittiöön mahtuisi kaksi ihmistä puuhaamaan yhtä aikaa ilman jatkuvaa tappelua!

• Puutarha/piha. Maximelle tämä on se eka, minkä se tsekkaa joka ilmoituksesta. Täällä ahtaassa Belgiassa pihat ovat usein pikkuruisia, betonilla ainakin osittain päällystettyjä, ja mallia käytävä kahden korkean muurin välissä. Me taas haluttais, että pihaan saisi vähän istutuksia, puutarhakaluston ja tilaa lapsen/lasten leikkiä. Eikä yhtään haittais, jos aurinko pääsisi sinne paistamaan, eikä naapureilla olisi suoraa näköyhteyttä meidän puuhiin ylemmistä kerroksista. (Eli oma talo hakusessa, ei kerrostalon pohjakerros...)

Tämän tyyliset puutarhat ovat täällä muotia...

• Ei välitöntä suurremontin tarvetta. Olen valmis maalaamaan, tapetoimaan ja tekemään muuta pientä pikkuremonttia, mutta olen elämässäni sen verran monta remppaa joutunut näkemään, etten enää kaipaa sitä sekasotkua, jatkuvia riitoja ja pihalla otettuja suihkuja...... Eikä meillä kyllä olis varaakaan ruveta myös remontoimaan.

Pääasiassa täällä on tarjolla verrattaen kalliita, suomalaiseen tasoon verrattuna tosi huonokuntoisia, ahtaita ja pimeitä kämppiä. Ainakin jos ei ole valmis lähtemään kauemmas keskustasta ja viettämään päivittäin runsaasti aikaa työmatkaan (emme ole, tai minä ainakaan). 300 000€ rupeaa olemaan suht realistinen budjetti, ja silloinkin yleensä joutuu joustamaan ainakin jostain vaatimuksesta (varsin usein tuosta viimeisestä, valitettavasti).

Asia, joka mua on suuresti ihmetyttänyt täkäläisissä asuntoilmoituksissa on se, että tosi harvat vaivautuu siivoamaan kotona ennen kuvien ottamista tai panostaa hyviin kuviin. Kyllä mua ainakin vakuuttaa sata kertaa enemmän laadukas kuva, josta näkee huoneiden koon ja mallin realistisesti sen sijaan, että sanallisesti vakuutetaan että tosi kiva ja iso on, mutta kuvassa näkyy vain himohamstraajatyylisiä tavaravuoria ja ruosteisia vesijohtoja. Ehkä täällä on vain niin paljon kysyntää, että vähän huonompikin talo menee kuin kuumille kiville, jos sijainti on ok?

Meillähän on aina kaikki ihan viimisen päälle

Olen pannut myös merkille, että täällä on suosittua maalata seinät melko... räväkän värisiksi. Kauhein oli yksi talo, jonka kaikkien huoneiden seinät oli sudittu tosi tumman violeteiksi. Ahdistavaa! En itsekään ole erityisen suuri skandinaavisen valko-beigen, pelkistetyn tyylin ystävä, mutta rajansa kaikella... :D

Onneksi tässä ei vielä ole sentään mikään kiire talokaupoille, vaan ensinnäkin rauhassa odotetaan tietoa, että jäädäänkö tänne edes asumaan (alkuvuodesta pitäisi tilanteen vähän valottua). Sillä välin on hyvä jatkaa vieraampien asuinalueidin kartoittamista ja saanpahan minäkin lisäaikaa siirtää euroja säästötilille!

Koti-ikävää

En ole koskaan ollut kova ikävöimään. Menin muistaakseni seitsemänvuotiaana ekalle viikon kestävälle kesäleirille (Sorjan kesäsiirtola <3), eikä mulle kertaakaan tullut mieleen siellä, että voi kun olisin kotona. Ihmettelin äidin perään nyyhkiviä ikätovereitani ja olin lähinnä pettynyt, kun piti lähteä kotiin. Siis vaikka sinnekin oli lopulta ihan kiva palata :) Myöskin partiourani aikana leireillä ja retkillä osasin ikävöidä aika ajoin vain pehmeää petiä ja lämmintä suihkua, muuten metsässä rymyäminen kavereiden kanssa oli huippua. Ehkä mulla oli sellainen perusturvallisuus kunnossa, etten osannut edes pelätä, ettei koti ja perhe olisi mua odottamassa seikkailuiden jälkeen?

Ulkomaan keikoilla olen kaihoisasti kaivannut ruisleipää ja salmiakkia, kotisaunaa ja kävelyitä metsässä, omaa perhettä ja parhaita ystäviä. Kuitenkin on ollut niin kivaa ja jännää olla Suomen rajojen ulkopuolella keräämässä kokemuksia ja uusia tuttavuuksia, etten ole osannut ajatella, että olisinpa sittenkin kotona. Suomi on aina ollut siellä jossain taustalla odottamassa, valmiina ottamaan väsyneen matkailijan takaisin vastaan, kun sen aika on.

Nyt kuitenkin mieleen on vähitellen hiipinyt se tosiseikka, etten ehkä enää koskaan palaakaan. En ole tällaista päätöstä missään vaiheessa tietoisesti tehnyt, mutta järjellä ajateltuna tajuan, että niin kauan kuin tuon ranskiksen vauhdikkaissa käänteissä pysyttelen mukana, pysyvämpi paluu Suomeen on hyvin hyvin epätodennäköinen ratkaisu. Ainakaan ennen eläkevuosia, enkä ole kovin hyvä tekemään suunnitelmia edes neljän kuukauden päähän, saatika sitten neljänkymmenen vuoden...

Nytpä sitten tunnenkin jo vähän voimakkaamman kaihon kouraisun vatsapohjassa, kun Finlandia-hymni kajahtaa ilmoille tai kun tuuli leväyttää siniristilipun koko komeudessaan auki työhuoneen ikkunan takana. Kulttuurishokki on täällä Belgiassa iskenyt täysillä päin näköä ja kestänyt jotenkin loputtoman pitkään, ja Suomi onkin kohonnut heti paratiisista seuraavalle sijalle. Kaipaan välillä niin niin hirveästi, etten edes tajua, miten pystyn asennoitumaan tähän, että lopun elämääni pääsen sinne vain lomailemaan.

Seuraavia asioita on eniten ikävä:

Perhe ja ystävät

Tarviiko tätä edes selittää? Voihan se olla, ettei Suomessa asuessakaan tulisi hirveän paljon useammin käytyä esim. Tampereella perheaikaa viettämässä, ja toisaalta pitkä välimatka pitää välit mitä parhaimmassa kunnossa, mutta olispas ihan kivaa, kun voisi viettää sellaista ihan tavallista, rentoa arkiaikaa välillä niiden läheisimpien ja rakkaiden ihmisten kanssa. Nyt kaikki Suomi-vierailut on aikataulutettu ja ohjelmoitu jo etukäteen ja parissa tunnissa pitää ottaa tiedoksi edellisen puolen vuoden tärkeimmät jutut. Ihan tavalliset, tylsät sunnuntaiaamut siskon kanssa JIMin remonttiohjelmia katsoen jää väistämättä väliin... Ja se on kyllä väärin.

Metsä

Ja luonto ja tila ympärillä. Täällä "metsään" pitää aina erikseen lähteä ja viikonloppuisin (erityisesti jos ihme tapahtuu ja on hyvä ilma) siellä on puoli Brysseliä. Ei siinä pääse kunnon erätunnelmiin, kun "poluilla" (eli viitoitetuilla metsäteillä, jotka pahimmassa tapauksessa on asvaltoitu) saa koko ajan olla ohittelemassa kymmenen hengen piknik-seurueita lastenvaunuineen ja väistellä trikoissa sinne tänne sinkoilevia lenkkeilijöitä ja "maasto"pyöräilijöitä. Liikenteen melukaan ei ihan täysin pääse vaimenemaan missään vaiheessa, ja kymmenen minuutin välein yli jyristää lentokone. Ylipäätään jatkuva väentungos ihan joka paikassa käy aika ajoin hirveän raskaaksi, ja haaveilenkin jo Tampereen keskustasta, jossa Brysselin kaltaisia kuolemanruuhkia on havaittavissa lähinnä Hullujen Päivien aikaan Stockmannin välittömässä läheisyydessä.

Sauna

Meillä onneksi on töissä sauna, joka on myös henkilökunnan virkistyskäytössä, eli parhaimmillaan käyn kaksikin kertaa kuussa löylyissä loikoilemassa. Ei sähkökiukaan lämpö kuitenkaan koskaan ihan voita kotisaunan puukiukaan kosteaa löylyä. Ja tulevallakin Suomen reissulla olisi tarkoitus ainakin kerran ehtiä Kaupinojalle saunomaan ja järveen (avantoon?) kastautumaan. Ei ole sen voittanutta :)

Kirjasto

Maailman hienoin keksintö! Oon päässyt viime aikoin taas kunnon ahmimismoodiin lukemisen kanssa, mutta ongelmaksi muodostuu se, että kertaalleen luettuja pokkareita kertyy vinot pinot nurkkiin ja rahaa palaa. Olen vähän pöhkö, mutta kiinnyn kirjoihin (vaikka olenkin myös pihi ja ostan lähinnä tosiaan pokkareita), enkä raaski panna eteenpäin muuta kuin oikeasti huonot tekeleet... Vaan kylläpä olis ihanaa vain marssia kirjastoon tekemään näitä heräteostoksiani sen sijaan, että kuluttaisin Fnacin lattiaa. Ilmaiseksi saisin kantaa kotiin kassikaupalla laatukirjallisuutta. Täällä päin maailmaa kuulemma kirjastosta riippuen joko maksetaan kortista kuukausi- tai vuosimaksua, ja lainat ovat sitten "ilmaisia" tai kortti on ilmainen mutta lainoista peritään parinkymmenen sentin maksu. Per kirja. Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Ruisleipä

Ainoa listalle yltävä elintarvike, vaikka useinkin ulkosuomalaisten puheissa huokaillaan juuri suomalaisen ruoan perään. Tämä ehkä selittyy sillä, että Bryssel on verrattaen suomalainen asuinpaikka, ja mun työkaveritkin ovat pääosin suomalaisia, joten tuliaiskarkkeja ja -suklaita on harva se viikko neukkarin pöydällä. En osaa kaivata suomalaista maitoa (kun en maitoa juo/käytä), karjalanpiirakoita, mämmiä tai HK:n blöötä. Salmiakinhimon täällä saa sammutettua hollantilaisen HEMAn antimilla (niiden suolaiset salmiak-karkit ovat lähes suomalaisen veroisia ;)) ja pullaakin tulee leivottua ihan yli tarpeen. Täältä saa hyvää tuoretta leipää leipomosta, torilta laadukkaat (ja edulliset!) vihannekset ja hedelmät, ja oikeastaan kaikkia meidän suosikkiruokia saa täkäläisten supermarkettien antimilla pöytään loihdittua, joten en oikein osaa kaivata suomalaisen ruuan perään. Hyi minua...!

Niin, tosiaan se ruisleipä (mielellään paahdettuna ja oivariinin+oltermannin kanssa nautittuna) himottaa ajoittain enemmän kuin laki sallii!

Kunnon talvi

Who would have guessed...? Kyl vaan kun tuota ulkona vallitsevaa brysselinharmaata säätä, kylmää viimaa ja vaakatasossa satavaa tihkua katsoo, niin tulee äkkiä ikävä valkoista hankea ja kuivaa pakkassäätä, oli kuinka pimeä hyvänsä. Käsittääkseni tämä alkutalvi ei ole kummoinenkaan ollut siellä koti-Suomessakaan, ja täällä taas helpotus yleensä koittaa jo joskus helmikuussa, kun lämpötilat alkavat kivuta inhimillisiin lukemiin (eli vähintään kaksinumeroisia plus-asteita) ja kukat kukkimaan. Mutta silti, kaiken järjen vastaisesti haikailen Suomen talvea.

Itsenäisyyspäivän viikonloppuna sain vieraita Suomen Turusta, ja olipa ihanaa viettää muutama päivä samanmielisten ja -kielisten kavereiden kanssa! Ikävä näiden neitosten lähdettyä olikin sitten ihan hirveä, mutta onneksi seuraava Suomi-loma koittaa jo ihan pienen hetken kuluttua. Ei haittaa pimeys, eikä loska, eikä maailman masentavin sääennuste - Suomi, täältä tullaan !

It's the most wonderful time of the year

Minä sitten niin tykkään tästä loppuvuoden juhlakaudesta ja varsinkin joulusta! Meillä bailaus aloitetaan Maximen synttäreistä, joita seuraavat omani vain neljä päivää myöhemmin ja sitten yleensä tiivistä tahtia pikkujoulut, itsenäisyyspäivä, joulu ja uusi vuosi. Kiirettä siis pitää.

Tänä vuonna sain jonkun reippauspuuskan jo hyvissä ajoin marraskuussa (mahtoi liittyä niiden M:n synttäreiden järjestelyyn) ja oon fiilistellyt ihan antaumuksella jouluvalmistelujen kanssa. Aamut ovat alkaneet kardemumman tuoksuisella kahvilla kynttilöiden palaessa ja joululaulujen raikaessa soidessa taustalla. Näpräsin meille myös joulukalenterit, joskaan kaikki ei mennyt ihan niin kuin strömsössä... Kävin ostamassa omaa kalenteriani ja yleistä joulufiilistä varten valmista kaupan piparitaikinaa pappilasta, koska viime vuotinen oma yritelmäni tehdä taikinaa ei oikein onnistunut ja piparit korventui kivikoviksi korpuiksi alta aikayksikön (vika taisi olla belgialaisessa siirapissa). Viitisen euroa köyhempänä ja kotimatkalla likomäräksi kastuneena ryhdyin onnellisena leipomapuuhiin... kunnes muistin, etten omista yhtä ainoaa muottia. Tuli sitten pyöreitä (vesilasilla muotoiltuja) ja sydämenmuotoisia (tähän juuri vapaalla kädellä kykenen) pipareita... :D Seuraavan pettymyksen kohtasin, kun taikina haisi aivan kummalliselta ja ummehtuneelta, eikä paistaminen ihan hirveästi parantanut asiain tilaa. Kyllähän ne nyt etäisesti maistuu pipareilta ja joskus kalenterin ohi kulkiessa haistaa etäisen mausteisen tuoksun, mutta ensi kerralla ehkä voisin tarkistaa päiväyksen kun ostan jotain Suomi-tuotteita pappilasta. Tai menen Ikeaan ja ostan suoraan Anna's pepparkakoja!

Annan kalenteri

Maximen kalenteri

Muita takaiskuja mainitakseni tämän vuoden hyasintit eivät tuoksuneet yhtikäs miltään (miten se on edes mahdollista...?) ja Maxime ei ole ollut lainkaan vaikuttunut joulukalenteristaan. Tai mun joulusoittolistasta. Pyh, sanon minä, ja sytytän kolmet jouluvalot välkkymään musiikin tahdissa!

***

Työpaikan pikkujouluissa oli tänä vuonna teemana venetsialaiset naamiaiset, ja vaikken itse lähtenytkään irrottelemaan täyspitkien iltapukujen ja muiden hörsellysten kanssa, myös Halvan ja Mauttoman antimilla pääsi suht pitkälle. Ja olipa vaan kiva laittautua kaikessa rauhassa ja tanssahdella aamuyöhön asti tietäen, ettei tällä kertaa tarvi itse raahautua seuraavana päivänä krapulaisena siivoamaan kaljalta haisevaa juhlapaikkaa! :D

Piirrettäköön rasti seinään, sillä mun tukka oli KIHARALLA ja se myös pysyi kiharalla koko illan!

Kaikki tämä puuhaaminen ja juhliminen vaati kuitenkin veronsa, ja kaaduin peräti kahteen otteeseen vuoteeseen flunssapotilaana. Eka tauti vei äänen melkein viikoksi ja oli muutenkin tuskastuttavan sitkeä pikku kiusa, seuraava taas nostatti kunnon kuumeen houreineen monta kertaa yhden vuorokauden aikana ja nyt jälkiaalloissa olen taas tukossa kuin kylppärin viemäri... Mutta josko tällä kertaa selviäisin jouluaaton tajuissani? :) Perinnehän tämäkin siis tavallaan oli ja kuuluu omana osanaan joulunalusaikaan.............. Sitä paitsi sain sairaslomaillessa luettua pari ikuisuusprojektia loppuun, katsottua Greyn anatomian ja Mad Menin tuoreimmat kaudet ajantasalle ja kaivettua kutimen taas tauon jälkeen esiin.

Mikä parasta, joululomaan on enää viisi päivää! VIISI työpäivää ja sitten saan tehdä ihan mitä huvittaa yli kaksi kokonaista viikkoa. En malta odottaa!

(Jos nyt saa ihan pikkuisen valittaa niin flunssien ja juhlimisen huomaa kyllä sitten läskin määrän räjähdysmäisestä kasvusta. Mutta pian koittaa tammikuu ja reipas, raitis elämä ;))