En ole koskaan tykännyt maanantaiden dissaamisesta. Ei ole maanantain vika, että ihmisillä on vaikeaa juuri silloin. Oikeastaanhan se on ennemmin lauantain ja sunnuntain ja liian pitkien yöunien ja muun vastuuttoman hillumisen vika, että maanantaiaamuisin on ehkä vähän vaikeampaa kuin vaikka torstaisin. Ei ole varmaan helppoa olla maanantai ja saada joka viikko valitukset niskaansa, vaikka sitä vain velvollisuuttaan noudattaa ja seuraa omalla paikallaan sunnuntaita. Sitä paitsi on niin klisee valittaa väsymystä maanantaina. Miten se muka joka viikko tulee yllätyksenä, että jos ei nuku yöllä tarpeeksi, aamulla saattaa vähän väsyttää?
Mulle maanantai on yhtä kuin ryhtiliike ja uusi alku, mahdollisuus tehdä kaikki toisin (paremmin) tällä viikolla. Vastata vihdoin sähköposteihin saman tien. Tehdä ensin työt ja sitten vasta harhautua ajelehtimaan internetiin. Tarttua romaaniin kaukosäätimen sijaan illalla. Siivota rojut omille paikoilleen joka päivä, eikä vasta sitten, kun on hukannut kaikki hiuslenksut ja -pinnit jonnekin olohuoneessa ajelehtivaan tavaroiden hyökyaaltoon. Käyttää hammaslankaa joka ilta ja viikata pyykit heti kaappiin, kun ne on kuivuneet. Maanantai on kuin uusi vuosi, unohdetaan viikonlopun porsastelut ja aloitetaan kunnianhimoinen uljas uusi minä -projekti (joka unohtuu viimeistään keskiviikkona...).
Sitten kuitenkin on tällaisia maanantaita, kun ei voi muuta kuin huokaista syvään ja toivoa, että päivä on pian ohi. Kun aamulla toteaa, että asunnossa yöllä seikkaillut yksi ainoa itikka on ruokaillut vain mun ihollani. Noin kolmessakymmenessä viidessä eri kohdassa. Kun vasta vartin kuulokkeet päässä istuttuaan tajuaa, että unohti panna musiikin päälle. Tai kahvinhakureissulla ehtii jo hermostua että taas joku (siis kuka, ei täällä ole ketään?) joi kaiken ennen kuin huomaa, että unohti painaa keittimen päälle. Kun todellisuus tuntuu aivan liian raskaalta viikonlopun hömpsöttelyn ja sunnuntai-illan telkkarimaratonin jälkeen. Kun on viettänyt edellisen iltapäivän Stars Hollow'ssa kyynelehtien Roryn valmistumista Chiltonista (ja tuntien itsensä vanhaksi, kun samastuu ennemmin äitiin kuin tyttäreen tässä jaksossa.......), eikä tunnu yhtään mukavalta olla oikea ihminen oikeine ongelmine oikeassa arjessa.
Silloin maanantai on tosi hanurista.
(EIKÖ KELLO KOSKAAN TULE VIISI?!?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti