lauantai 1. elokuuta 2015

Lähes Nigella itsekin

En kirjoittanut eilen, hups... Siihen on kuitenkin hyvä syy: sitruunamascarponemousse ja jääkylmä cava. Voin suositella!

Mun on nyt pakko vähän paukutella henkseleitä, kun yleensä kokkaa lähinnä voileipiä ja paistettuja munia, ja Maximen työreissujen ajan pärjäilen Maunon kanssa jaetulla tonnikalapurkeilla ja suklaalla... Sain kuitenkin eilen jostain päähäni, että kokkaan meille kolmen ruokalajin illallisen, ihan vaan hyvin vuoksi.

Töiden jälkeen kurvasin siis ruokakaupan kautta kotiin ja panin hihat heilumaan. (Eka piti tietenkin siivota keittiö ja raivata romut ruokapöydältä, kuinkas muutenkaan) Alkupaloiksi tuli kaappien aarteita, kun unohdin ruokaostosten tuoksinassa koko jutun, mutta Maxime ylisti kiltisti uunissa käytetyt tomaattimozzarellaleivät sekä balsamicosipsit maasta taivaaseen. :D
Pääruuaksi laitoin soijakastikkeessa ja inkiväärissä marinoitua lohta edellispäivän parsan kaveriksi, ja olin itsekin aika yllättynyt, että tämä täysin random-kokeilu onnistui niinkin hyvin! Maxime oli ihan myyty.


Ja se jälkkäri! Tämän improvisoin ihan täysin kesken työpäivän iskeneet hellittämättömän mieliteon perusteella. Vatkasin mascarponea, pari ruokalusikallista kermaa, lemon curdia, tomusokeria ja sitruunanmehua kuohkeaksi vaahdoksi ja heitin vielä marjoja päälle tarjoilulaseihin. En ehtinyt ottaa kuvaa todistusaineistoksi ennen kuin moussen olivat kadonneet parempiin suihin, mutta jokainen osaa varmaan kuvitella lasillisen vaaleankeltaista vaahtoa viinilasissa. ;) Vinkkinä muille kaltaiselleni sitruunafanaatikoille: TEHKÄÄ TÄTÄ. Paras jälkiruoka ever!

Kyllä musta varmaan vielä kunnon ruokabloggaajan sais - not! :D Mutta ehkä laitan vielä toistekin ruokaa, oli sen verran palkitsevaa puuhaa. 

(Ja nyt vaan äkkiä itsekritiikki ikkunasta ulos ja julkaise. Naurattaa ihan sikana julkaista ruokapostausta, mutta tätä mun eiliseen nyt sattui kuulumaan, ja alkaa tässä vähän jutun aiheet loppumaan. Tulee kerran jos toisenkin mieleen että keksinpä tosi upean haasteen itselleni............................. Hampaat irvessä loppuun asti silti.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti