Randomia

Sain maanantaina puhelun, joka alkoi suunnilleen näin: "Moi, täällä on E. Tää on ehkä vähän tyhmä kysymys, mutta muistatko mua...?" Muistin. Tai ensin luulin, että kyseessä on toinen, samanniminen E, jonka kyydillä olin menossa töihin ja ihmettelin vähän, mutta tajusin sitten mistä on kyse. Tämän kyseisen E:n tunnen alunperin mutkan kautta, mutta nyt vähän paremmin jo kun ollaan molemmat lähdössä sinne vaellukselle Ranskaan. Sillä oli pääsykokeet tulossa eikä mitään paikkaa, missä nukkua edellinen yö, joten lupasin, että se voi tulla mun luo. Se tulikin sitten, heti seuraavana päivänä :P

Hauskaa, kun jotain ihan odottamatonta tapahtuu. Ensin menin vähän paniikkiin, kun muistin, että mun kämppä oli lähinnä siinä kunnossa kuin (Høegia lainatakseni) "kansainvaellus ja hunnit hevosineen olisivat juuri vyöryneet sen kautta ja toisemman kerran paluumatkallaan". En siis ollut siivonnut pitkään aikaan. Lisäksi jääkaapissa oli juurikin ehkä kaksi kurkunpalasta nurkassa toisiaan lämmittämässä. Eilen aamulla laitoin siis tuulemaan, siivosin, tiskasin, kävin kaupassa ja pesin hellan (viimeksimainittu ei ehkä ollut vierailun kannalta olennaista, mutta mun mielenrauhani kannalta kylläkin...). Tuntui hyvältä kun oli vaihtelun vuoksi siistiä ja raikasta.

Nyt yritän toipua eilisestä työvuorosta ja yöstä, joka kului ensin hihitellessä, Ranskan matkaa spekuloidessa ja E:n hurjaa Kenian reissua muistellessa (sain kuulla hiukset pystyyn nostattavia juttuja, joiden jälkeen olen ihan iloinen, että mun perhe asuu turvallisesti Yhdysvalloissa :S) ja aamupuolelta silmiä hieroessa. Allergia vaivaa, mutta Turussa oli myös alkuviikosta sellainen helleaalto, että nukkuminen ikkuna kiinni olisi ollut käytännössä itsemurha. Silmätippoja EN osta, ei tartte auttaa...

Mulla on enää kuusi työvuoroa jäljellä, ja matkakuume (ja samaan aikaan paniikki) alkaa nostaa päätään. Alle kuukauden päästä hikoilen jo Ranskan auringon alla suunnaton rinkka selässä ja rakot molemmissa kantapäissä, en malta odottaa!!! Tahdon istumaan meidän matkabussiin, nukkumaan uudessa miniminimakuupussissani (joka mahtuu suurinpiirtein taskuun), kiipeämään Eiffel-torniin ja juomaan aamiaiseksi kulhollisen aitoa ranskalaista maitokahvia :D Sitä ennen pitäisi kuitenkin tehdä vielä jotain hankintoja, tavata mun vaelluspari, tuunata partiopaita edustuskuntoon, nimikoida kaikki tavarani alusvaatteista rinkkaan ja vaeltaa joka päivä ainakin kymmenen kilometriä täysvarustus selässä. (Mulla on pieniä epäilyksiä oman jaksamisen, viitsimisen ja mielenterveyden takia varsinkin tuon viimeisen kohdan suhteen...) Ihan sama, tästä tulee maailman huipuin kesä joka tapauksessa!

Elävien kirjoissa edelleen

Täytyy todistaa itselle ja muillekin, etten ole aivan kuukahtanut. Välillä tosin tuntui tuossa viimeisen viikon aikana, etten ole ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä elossakaan, ennemminkin unessa tai horroksessa. Väsymys ja yhä enenemässä määrin myös vitutus (joka kulminoitui eräänä yönä tällä viikolla kun ensin raaputin sormet kirjaimellisesti verillä tarroja tehtaan muovimatosta ja sitten vaihdoin kahteensataan myyntilaatikkoon uudet akut) saavat aikaan sen, ettei viikonpäivällä, säällä tai millään muullakaan ole enää mitään merkitystä, ainoastaan sillä, koska seuraavan kerran pääsee nukkumaan ja kuinka kauan sitä autuutta kestää.

Tänään on kuitenkin vapaapäivä, ja vaikka nukuinkin pientä sosiaalista elämää varten irroitettua taukoa lukuunottamatta lähes vuorokauden yhteen putkeen, olen ehtinyt myös olla ulkona - ensimmäistä kertaa moneen aikaan yhtäaikaa auringon ja muiden turkulaisten kanssa. Kevät ja aavistus kesästä ja lämmöstä ovat tulleet kuin varkain ja nautin Kupittaanpuistossa täysin siemauksin auringosta ja vihreydestä. Kävelin kapinallisesti nurmikolla, koska se tuntui tennarinpohjaan niin ihanan pehmeältä. Tuntui hyvältä ja virkistävältä nähdä ja kuulla ja haistaa ja tuntea kevät niin konkreettisesti, kun tähän mennessä olen viettänyt kaikki kauniit kevätpäivät sisätiloissa pää väsymyksestä niin tukkoisena, että kaikki on vain yhtä ja samaa harmaata puuroa... Viikonloppu on onneksi tulossa eikä mulla ole kuin kaksi aamuvuoroa ennen seuraavaa vapaapäivää (sunnuntaina!) ja perjantaina on edessä allaskonsertti kuoron kanssa Naantalin kylpylässä:P

Mulla on niin kevyt olo juuri nyt.

40 päivää Ranskaan

Selittelyä

Mä olen ollut vasta neljä päivää (tai no, yötä) töissä, ja nyt jo väsymys alkaa käydä ihan ylivoimaiseksi. Nukahdin tänään narikkaan, missä mun piti olla vahtimassa ihmisten takkeja, mutta onneksi heräsin loppuaplodeihin, niin ettei kukaan nähnyt. En jaksa hoitaa pienimpiäkään asioita (ihan kuin se nyt olisi jotain uutta), en vastailla ihmisten viesteihin, enkä muutenkaan olla edes sen vertaa sosiaalinen kuin tavallisesti. Älkää siis ottako henkilökohtaisesti :(. Raja tuli vastaan tänään, kun tajusin, etten yksinkertaisesti jaksa kantaa astioita kuivauskaapista takaisin omille paikoilleen. Ihan sama sinänsä, koska oon yksin kotona. Kaisaa ei oo näkynyt ikuisuuksiin (ei oo ikävä :S) ja Taru lähti eilen Helsinkiin ainakin toistaiseksi. Voin siis säilyttää astoitani vaikka kylppärin lattialla jos niikseen tulee... Uskomaton vapaudentunne muuten, kun koko kämppä on omassa käytössä:SSS

Vappu:


Pari muutakin turkulaista oli saapunut lakitukseen... Onneksi Ville talutti mut alas sieltä mäeltä, muuten en ehkä olisi selviytynyt pois, monessakin mielessä:S



Käkeilyä Gillesgårdenin pihalla, missä meidän toinen vapppukeikka oli. Me yritettiin juuri tänään harjoituksissa muistella että me ehkä laulettiin Bogoroditse djevoa tossa kohtaa, mutta muistikuvat alkaa olla aika hataria. Muistan vaan että ohikulkijat näytti melko huvittuineilta... Hirvittää edes ajatella missä kunnossa me siellä keikalla oltiin:S



Tästä se lähtee: ensimmäinen opiskelijavappu Turussa! Viikset oli muuten meidän ekan keikan rekvisiittaa, tai pikemminkin jäynä meidän kuoronjohtajalle, jolla on ihan samanlaiset:)



Mä ja Kéké Kopilla (jokin uskontotieteilijöiden mesta:S). Aika järkyttävä kuva, mutta huomatkaa mun siipisoihtu! Olen oikea Turun yliopiston opiskelija nyt.



Vappupäivän piknikillä. "Me EI olla yhtään darrassa..."



Ja tätä lääkkeeksi...