Kaikki hauska on hyväksi vatsalle

Eli syntymäpäivät sekä viikonloppu, jonka aikana söin pääasiallisesti kakkua…

Olen edelleen sitä mieltä, että omista syntymäpäivistään kannattaa pitää meteliä. Tämä viikonloppu on ollut yksi parhaista aikoihin – mikä on paljon sanottu, kun rupeaa muistelemaan mitä kaikkea oon tehnyt viime aikoina.

Berlioziin mua juhlistamaan torstai-iltana saapuivat:

Liz, Jamie, Simone, Mairi, Katya ja Kaisa

Kuva on tosin jo ratikkapysäkiltä lähtökuopista kohti beaujolais-festivaalia. Aperitiiveilla olivat mukana myös belgialaiset Natalie ja Charlotte sekä totta kai Maxime, joka sitten skippasi (ekaa kertaa opiskelu-uransa aikana!) beaujolais’n ja lähti kämpilleen lukemaan. Sellaista se on olla vikan vuoden opiskelija… Sain siltä syntymäpäivälahjan sijaan kutsun seuraavaksi illaksi ”tehdä jotain” eli luvassa oli yllätys :)

Meidän Ryhmä Rämä seikkaili sitten noiden muidenkin edestä keskustassa, missä oli kymmenen jälkeen jo täysi hulina päällä ja kaiken sekasorron keskellä vilisi myös suojavarusteisia poliiseja. Maxime oli varoittanut mua että useimmiten juhlat päättyvät melko väkivaltaisesti, eikä mekään sitten viivytty kaduilla kuin sen aikaa, että tyhjennettiin porukalla pullo beaujolais’ta ja näyttäydyttiin, sitten kierrettiin erinäinen määrä pikkubaareja. Mun oli hyvin vaikeaa pitää naama edes jotenkin peruslukemilla, kun London Pubin ylijörö ovimikko toivotti mulle hyvää syntymäpäivää samalla kun lähes kirjaimellisesti tyrkkäsi meidät ovesta sisään. Ilmeisesti edellä kulkeneet Liz ja Katya olivat vinkanneet häntä merkkipäivästä.

Perjantaiaamuna pää särki, huulet ja hampaat olivat violetit ja jääkaappi täynnä yli jäänyttä kakkua sekä kuohuviiniä. Mahtavat lähtökohdat päivälle kuin päivälle. Jotenkin sain itseni kuitenkin sen verran kuosiin että sain valmisteltua seuraavan päivän partiokokousta, ja pitkien päiväunien ja pitkän päiväkävelyn jälkeen olo oli jo ihan sellainen että voisihan sitä vaikka illalla johonkin ulostautuakin (Maximen opiskelukaveri Anne kysyi multa kerran, miten saan päivät kulumaan, kun mulla on vain 13 tuntia kursseja viikossa, enkä oikein osannut vastata – tuntuu siltä etten tee mitään mutta kummasti aika vaan kuluu kaikennäköiseen puuhasteluun ja puuhastelemattomuuteen).

Maxime haki mut kahdeksan jälkeen ja lähdettiin ajamaan kohti yllätyskohdetta, joka paljastui Bastillen ravintolaksi…! Olin jo aiemmin kuullut, että se on Grenoblen paras ravintola – ”vähän kallis, mutta hyvin romanttinen”. Niin totta, ja lisäksi maisemat oli ihan mahtavat. Ilta oli kirkas, joten sieltä korkealta näkyi koko Grenoble iltavalaistuksessa. Ympäröivät vuoret erotti lähinnä vähän taivasta tiheämpänä ja mustempana pimeytenä ja tietenkin laskettelukeskusten valoina.

Ravintola oli tosi tyylikäs, mutta ei kuitenkaan liian tyrmäävällä tavalla. Tunnelmaa rentoutti osaltaan myös suurimman osan ravintolasalia valloittanut kovaääninen seurue brittejä ja amerikkalaisia. Niiden ja meidän lisäksi sinne mahtuikin sitten vain yksi perheseurue ranskalaisia. Kaikki olivat syntymäpäivän vietossa, mutta mä olin ainoa joka ei saanut kakkua tähtisadetikun ja laulun saattelemana – ja olen erittäin kiitollinen Maximelle tästä huomaavaisuudesta, en olisi ehkä kestänyt olla koko salin huomion keskipisteenä ja kuunnella niiden jenkkien epävireistä ”happy birthday to youuuuu” –versiota :S

Paikan erikoisuutena oli hanhenmaksa, ja Maximea selkeästi poltteli hanhenmaksa-menu, mutta koska mä olin synttärisankari, eikä kyseinen herkku ole tehnyt muhun ihan niin suurta vaikutusta, että haluaisin syödä sitä kolmen ruokalajin edestä, valittiin toinen menu. Joka sekin sisälsi ihan runsain mitoin hanhenmaksaa :) Ehkä jännittävin osuus oli alkupalaa edeltänyt mise en bouche, joka tarjoiltiin suunnilleen munakupin kokoisista astioista, ja sisälsi kuohkeaksi vatkattua vuohenjuustoa, saksanpähkinöiden ja graavilohisuikaleiden kera. Namnam!

Syömisen jälkeen ihailtiin vielä hetken aikaa maisemaa alas laaksoon, mutta lämpötila oli siellä ylhäällä melko arktinen, joten aika pian piti palata kämpille lämmittelemään…

Lauantain projekti (kakkuaamiaisen jälkeen!) oli eka oikea partiokokous pikku-jeannettejen kanssa. Tapasin Chloén ja Albanen etukäteen kololla ja käytiin pikaisesti läpi kokouksen kulku (erinäisten sairastumisten ja Milanon matkojen sun muiden takia ei oltu ehditty oikein kunnolla valmistautumaan aiemmin… :s). Ekan reilun tunnin pidettiin ”työpajoja”, joissa pikkuiset saivat harjoitella näytelmää, lauluja tai runoja valintansa mukaan sekä valmistaa lavasteita näytelmän esittämistä varten. Kyseessä on jeannettejen vuoden projekti, joka huipentuu keväällä esiintymiseen vanhainkodissa… Vähän etukäteen mietitytti, miten tollaiset 8-10-vuotiaat jaksaa niin kauan keskittyä yhteen projektiin (erityisesti ne, jotka harjoittelevat niitä lauluja…), mutta näköjään kolmen tunnin kokouksesta onnistutaan keskimäärin hyödyntämään itse toimintaan ehkä puolet. Muu aika kuluu ranskalaiseen tapaan kaikennäköiseen säätämiseen :P

Työpajailun jälkeen siirryttiin ulos, à la savane, eli proosallisemmin läheiseen puistoon leikkimään ulkoleikkejä ja syömään goûter. Mulla oli kahden ohuen paidan, villapaidan ja partiopaidan päällä takki ja palelin silti koko iltapäivän – lähinnä tosin siksi, että olin jo kololta lähtiessä täysin syväjäässä, siellä kun ei ole lainkaan lämmitystä – mutta jeannettet ottivat hien riehumalla ja tuntuivat oikein tyytyväisiltä. Puistossa oli meidän lisäksi aurinkoisena lauantai-iltapäivänä melkoinen vilske: koiranulkoiluttajia, lapsiperheitä, petankkia pelaavia vanhoja setiä…

Chloé, Albane ja jeannettet olivat valmistaneet mulle yllätyksen: goûter-kakut tuotiin esiin kynttilöiden ja laulun saattelemina ja sain vielä kortin, jonka kaikki olivat allekirjoittaneet. Niin söpöä :)

Kun äidit ja isät olivat viiden jälkeen hakeneet omansa pois, saatoin vihdoin huokaista helpotuksesta. Etukäteen vähän jännitti mm miten onnistun kommunikoimaan pienten kanssa ja tajuaako ne, etten puhu ranskaa äidinkielenäni… Keksin varmaan päivän aikana aika monia uusia sanoja (mm askartelusanasto oli hieman hukassa), mutta sain ihan viestin perille ja jeannettet opettivat mulle tosi avuliaasti uusia sanoja. Päivän saavutuksena pidän sitä, että opin lähes kaikkien kahdenkymmenen nimet ulkoa.

Kokouksen jälkeen jäin vielä suunnittelemaan Chloén, Albanen sekä louveteau-johtajien, Sybillen, François’n ja Sebastienin kanssa tammikuussa odottavaa yhteistä viikonloppuretkeä. Palelin edelleen niin, että hampaat kalisi ja joskus vähän ennen kahdeksaa ilmoitin, että mua odotetaan syömään, ja jätin muut kinastelemaan onko viisi liian myöhäinen aika lopettaa retki.

Maxime oli soittanut mulle aiemmin ja kysynyt, haluanko mieluummin viettää rauhallisen illan vai lähteä syömään ”chez quelqu’un”, ja valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Osittain koska ensimmäinen olisi vaatinut sitä, että mä olisin tuonut jotain safkaa mukanani kaupungista ja osittain koska olin utelias siitä kuka tämä quelqu’un on. Olin kyllä oikeasti aika väsynyt ja olisin voinut haluta vaikka vaihtaa vaatteita, mutta eipä tällaiset pikkuseikat ole ennenkään menoa haitanneet, joten kävin vain jättämässä partiopaidan ja –huivin Maximen kämpille ja lähdettiin ostamaan tuliaisviinejä. Casinon ovella luki, että lauantaisin kauppa menee kiinni 20:30, mutta kummasti päästiin vielä sisään ihan ongelmitta 20:35, eikä hyllyjen väleissä viivytteleviä asiakkaita mitenkään tässä vaiheessa vielä hoputettu häipymään :S

Quelqu’un oli tässä tapauksessa quebeciläinen Alex, ja koolla oli jälleen melko lailla sama salsa-seurakunta kuin aikaisemmillakin kerroilla, tällä kerralla vain italialaisilla vahvistuksilla. Mulla oli ihan kauhea nälkä jo saapuessa (kumma juttu kun olin syönyt vain aamiaisen – kakkua – ja goûter’n – kakkua), mutta onneksi pöytään käytiin jo kymmenen maissa. Seuraavat pari tuntia kuluivat rattoisasti racletten parissa (tällä kertaa sain ihan rauhassa syödä perunankuoreni), ja jälkiruokana oli, tatta-daa: kakkua! Suklaakakkua ja sitruunakakkua :D Seurueen miespuoliset jäsenet alkoivat muutaman chartreuse-digestiivin jälkeen osoittaa huomattavia musikaalisia kykyjä, ja joskus ennen puolta kahta, kun meneillään oli kolmas kerta peräkkäin Yellow submarinea, päätettiin Maximen kanssa että vois olla aika lähteä nukkumaan.

Sunnuntaiksi olin sopinut luistelua Lizin ja mahdollisesti Mairin ja Katyan kanssa, mutta sainkin vähän ennen sovittua tapaamisaikaa Liziltä pahoittelevan viestin, että koska muilla oli ollut menoa, luistelu oli siirretty toiselle päivälle. Olin jo istumassa ratikassa, joten otti ehkä ihan hiukan päähän – erityisesti koska jos en olisi mennyt tuonne, olisin voinut mennä Maximen kanssa sen vanhempien luo lounaalle… Ajelin sitten tunnin verran edes takaisin ratikoilla, mutta mikäs siinä, voi kai sitä sateisen sunnuntain huonomminkin viettää.

Kaisa oli menossa Lauran kanssa salon du chocolatiin, ja harkitsin hetken liittyväni seuraan, mutta nukahdinkin lahjakkaasti lounaan jälkeen päiväunille. Heräsin puolitoista tuntia myöhemmin naapurista kuuluvaan espanjankieliseen metelöintiin, ja totesin ettei mussa taida olla paljon puhtia mihinkään kovin aktiiviseen puuhasteluun. Lopun iltapäivää ja iltaa vietin lähinnä vilttiin kietoutuneena lukien äitin tuomia naistenlehtiä ja syöden synttäreiden jämiä pois, ja mietin että oikeastaan tällaiset päivät ovat silloin tällöin ihan mainioita…

Viime yönä nukuin vielä noin yhdentoista tunnin yöunet – yhdeksästä kahdeksaan – ja nyt vihdoin alkaa olla virkeämpi olo. Uusi viikko ja uudet kujeet. Tänään on luvassa ryhmätyön tekoa Sylvainin kanssa: mennään ratikkapysäkeille haastattelemaan ihmisiä, mitä mieltä he ovat Grenoblen alueen julkisesta liikenteestä… Onneksi sovittiin että Sylvain natiivina saa hoitaa puhumisen, mä varmaan yritän jotain muistiinpanoja kirjoitella.

Kun nyt tuossa tuli mieleen, etten ikinä kirjoita mitään opiskeluistani (lähinnä niiden pakoilusta) niin voin nyt mainita, etten ole ollut kummallakaan aamun luennoista. Civ. britanniqueen sain itseni motivoitua jopa menemään (se on oikeasti ihan mielenkiintoista, brittihistoriaa 1900-luvun alusta toiseen maailmansotaan), mutta opettaja ei saapunut lainkaan paikalle, joten päädyin jumiutumaan tietokoneluokkaan, eikä kyllä oikeasti harmittanut yhtään kun tajusin, että lingvistiikan luentokin meni sivu suun. Alan olla melko turhautunut kyseiseen kurssiin, koska olen käynyt samat asiat läpi jo Suomessa – huomattavasti tiivistetyssä muodossa.

Muita kursseja, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia, ovat käännökset: kääntämisen opiskelijalle on äärettömän tuskastuttavaa tehdä käännöksiä ilman netin apua, koulutyyliin lause lauseelta ja sanatarkasti kääntäen. Ja tästä kurssista on KOE…! Tunti aikaa kääntää teksti enkusta ranskaan ja toinen tunti ranskasta enkkuun, apuna vain sanakirja. HUOKAUS. Lisäksi journalismi-kurssi (se johon tuota ryhmätyötäkin tehdään) on aika kamala. Yleensä olen ihan pihalla siitä mitä se opettaja selittää, mutta onneksi se sentään lähettelee tuntien sisältöjä sähköpostiin. Voi sitten sieltä aina lukea, mistä edellisesllä kerralla ollaan puhuttu.

Muuten menee ihan hyvin, tykkään brittihistorian ja Amerikan historian kursseista, samoin kirjallisuudesta nyt, kun ollaan vihdoin jätetty Shakespeare taakse, ja erityisen kivaa on maîtrise de la languessa, jonka pääasiallisena tarkoituksena on parantaa suullista ja kirjallista kielitaitoa, ja jossa vuoden teemana on Australia.

P.S. Kirjoitin tämän siis jo maanantaina, teknisistä ongelmista (ja laiskuudesta) johtuen sain sen laitettua tänne vasta nyt...
P.P.S. Otsikon elämänviisaus on peräisin muumimammalta :)

Milano ja muita sekavia sepustuksia

Hmm, nyt väsyttää eilinen syntymäpäivä (vuodet alkaa painaa) ja beaujolais, joten en jaksa muuta kuin kopipeistata tähän alle mitä eilen sain kirjoiteltua ennen vieraiden saapumista. Tarkempaa selostusta itse juhlista saatte siis odottaa hetken, mutta se saattaakin sitten tulla kuvien kanssa :)

Italia näytti tällä kertaa erilaisen puolen itsestään – marraskuisen kosteuden ja suurkaupungin töykeän kiireen. Olin, kuten sanottu, aika heikossa hapessa lähtiessäni ja vielä perjantainakin kuume jaksoi nousta, joten lähtökohdat tälle viikonloppulomalle eivät olleet maailman parhaat. Tähän kuten niin moniin muihinkin vaivoihin auttaa kuitenkin takuuvarmasti shoppailu ja kaverin kanssa juttelu. Kumpaakin tuli harrastettua viikonloppuna runsaina annoksina, joten mielialan nousu oli takuuvarma.

Perjantaina yritin vähän aikaa leikkiä turistia – kiertelin kaupungilla yksin sillä välin kun Carina oli töissä – mutta päätin lopulta, että shoppailu ja kahvilla istuminen houkuttavat paljon enemmän. Pärjäsin koko päivän omatoimisesti epämääräisellä italia-englannillani ja olin ylpeä itsestäni :D Illalla ehdin vähän torkkua ennen kuin Carina palasi ja ryhdyttiin täydellä tohinalla kokkaamaan pasta al fornoa ja supisuomalaista punaviinimarjakiisseliä kahdelle nälkäiselle italialaispojalle, jotka jo ehtivät kaivaa pitsalistan esiin ennen kuin joutuivat töihin apukokkeina (ilmeisesti ruoka ei valmistunut tarpeeksi nopeasti…?). Sähläyksestä huolimatta sapuskat saatiin pöytään ja erityisesti KIISSELI oli iso hitti :P Loppuilta seikkailtiin etsimässä sopivaa baaria – koska ihan mihin tahansa ei toki voinut mennä, meinas olla hiukan vaikea tehtävä… Saatiin kuitenkin lopulta belliniä!

Lauantaina heräsin äitin puhelinsoittoon. Se oli hirveän närkästynyt, kun olin vielä kahdeltatoista nukkumassa (eli siis tietty yhdeltätoista Italian aikaa). Kyllähän siihen aikaan asiansa vakavasti ottavan turistin pitää jo olla kamera ojossa nähtävyyksiä bongaamassa…! Mistä tuli muuten mieleen, etten ottanut yhtä ainutta kuvaa koko loman aikana - siitä yksinkertaisesta syystä, että kamerasta oli paristot loppu ja tarkistin asian fiksusti vasta paikan päällä. Hyvä Anna!

Aamupäivä kulutettiin ruokatuliaisten ostamiseen ja lounaan hankkimiseen. Ostettiin pasticceriasta mielenkiintoisen näköinen kökkö, joka näytti lähinnä jättimäiseltä teeleivältä, mutta olikin makeaa – ja HYVÄÄ :) Lounaan jälkeen selviydyttiin vihdoin keskustaan, shoppailemaan ja puolivahingossa rugbya katsomaan. Duomon aukiolle oli viritetty valtava screeni, jolta näytettiin suorana Italia-Uusi-Seelanti-ottelua kyseisestä lajista, ja pitihän sitä pysähtyä ihailemaan. Lihaksikkaita miehiä liian pienissä shortseissa :SSS Carinaa myös haastateltiin telkkariin Galleria Vittorio Emanuellessa, missä oli jokin konsertin tapainen meneillään. Melkein sukua julkkikselle…

Hauskuus loppui kuitenkin siihen, kun ekassa kaupassa Carinan lompakko pihistettiin. Sinne menivät pankkikortti, ajokortti, käteinen ja kuulemma paljon tilpehööriä jolla oli tunnearvoa :( Onneksi kortit sai kuoletettua heti, ja mä lainasin rahaa hengenpitimiksi siihen asti kun uudet kortit saapuvat. Suunnattiin sitten kahville mielialaa nostattamaan. (en voi edelleenkään muuta kuin ihailla Carinan toimintakykyä – itse olisin varmaan parkunut kurjaa kohtaloani parisen tuntia ennen kuin olisin älynnyt tehdä jotain järkevää, sillä välin kuin varas olisi hurvitellut mun tilin tyhjäksi…)

Illalla lähdettiin vielä aperitivo italianoille ja totta kai jätskille – tuli taas vähän tällainen ruokaloma. Sunnuntai-iltana junassa oli melko raskas olo, kun oltiin kokkailtu kevyeksi lounaaksi scamorza frittaa (en tiä kirjoitetaanko noin), eli käytännössä paistettua juustoa. Oli kyllä hyvää, ja ostin samaa tavaraa Ranskaan tuliaisiksi. Sunnuntaina oli nimittäin erään henkilön syntymäpäivä, ja mä menin sitten maanantai-iltana sen kämpille laittamaan ruokaa (kerrankin näin päin!) Maxime nauroikin etukäteen, että on varmasti ”cool” nähdä mun kokkaavan… hmph.

Nyt sitten odottelen vieraita omia synttärijuhliani varten… Ja sen jälkeen: du beaujolais! Tänään aamulla aikavyöhykkeissä sekoili rakas mummuni, joka soitti kymmenen yli seitsemän onnitellakseen mua ennen kuin lähden luennoille. En sitten viitsinyt mainita että mun päivän ainoa luento alkaisi vasta puoli yksitoista :S

Äiti ja isi tuli kylään ja toi mukanaan jonkin kivan syysflunssan. Olo on kuin mankelin läpi kulkeneella, mutta onneksi äiti jätti paketillisen paracetamolia, joten kai mä sen voimin selviän aamupäivän luennosta ja iltapäivän viiden tunnin junaistunnosta...

Muutenkin tämä oli varsinainen koettelemusten matka (niille ainakin). Tulomatkalla KAKSI junaa hajosi, joten kolmen tunnin sijaan Pariisi-Grenoble-väliin kului kuusi tuntia, minkä jälkeen noudin asemalta kaksi ei-niin-kovin-hyväntuulista matkustajaa... Pelivetona otin mukaan viinipullon ja ranskalaisia juustoja. Lisäksi iloisena yllätyksenä he saivat vihdoin tavata tämän jean-pierreni, jonka olemassaolosta isi ainakin oli ihan autuaan tietämätön. Ihan hyvin kaikki kai kuitenkin meni, ja onneksi ne viipyivät vain kaksi päivää - todettiin tiistaina Bastillen valloituksen jälkeen ettei täällä oikeastaan ole ihan hirveästi turistinähtävyyksiä :D

Äh, nyt on pakko lähteä tekemään kuullunymmärtämiskoetta, lisää kuulumisia seuraa Milanosta palattuani!

Näin kulutan aikaa... kammpuksen mäkkärissä

Mun pitäisi kaiken järjen mukaan olla kämpillä lukemassa tenttiin tai tekemässä rästikäännöksiä, tai jotain niistä muista miljoonista asioista joista olen stressannut koko viikon. Mutta voinhan kuitenkin vielä hetken jumittaa mäkkärin nurkassa selailemassa netistä Milanon nähtävyyksiä...

Maanantaina äiti ja isi tulee vierailulle, joten alkuviikon vietän tiiviisti niiden seurassa. Keskiviikkona on partioryhmän johtajien suunnittelukokous, johon munkin pitäisi vähän valmistautua, ja sitten torstaina lähden Milanoon. Ja iloisesti seuraavalla viikolla odottaa suuri välitenttisuma, josta sain kuulla ihan vasta pari päivää sitten. Jeeees! Luen kai junassa... Tai sitten en vain lue. Onneksi samalle viikolle osuu kaksi Tärkeää Tapahtumaa, vieläpä samalle päivälle, nimittäin mun syntymäpäiväni (enkä taaskaan tee aiheesta yhtään suurta numeroa, sen päivän kohdalle mun kalenteriin ei voi enää pienen koristeluoperaation jäljiltä kirjoittaa mitään...) ja fête du beaujolais! Kyseessä on jonkinlainen kaupunkifestivaali, jolloin kaikki ulostautuvat kaduille juomaan beaujolais-viiniä. Ihanaa, koko kaupunki juhlii mun syntymäpäivääni :)

Mutta siis palatakseni tämänhetkiseen todellisuuteen, lähden varmaan pian takaisin Berlioziin. Pesemään Kaisan kanssa pyykkiä, opiskelemaan ja olemaan Fiksu ja Vastuullinen Anna, joka ei esimerkiksi vietä iltaansa yhteiskeittiössä epämääräisessä seurassa opettamassa uusia ranskalaisia kavereita laulamaan Helan gåria. (tuli tässä kuitenkin mieleen, että huomiseksi mut on jo kutsuttu syntymäpäiville... päivänsankarin olen tavannut useimmiten yläosattomissa - hän siis, en minä - ja tunnen hänet nimellä Gegette. mainiot juhlat varmasti)

Ryhdittömän loman ryhditön loppu

Viime viikon ryhdistäytymisliike ei monta päivää kestänyt. Torstaina näin Katyan uimahallissa, ja aluksi sovittiin että kokataan yhdessä Berliozissa perjantai-iltana (oleme siis naapureita), mutta sitten lopulta päätettiinkin lähteä ulos syömään. Vähän ennen kahdeksaa perjantai-iltana mun oveen koputettiin, ja siellä oli Katya, joka ilmoitti hyvin päättäväisesti että on nyt saanut Raamatun luettua (siis huom koko Raamatun ja vieläpä saman viikon aikana…) ja haluaa juhlia! Tuumasta toimeen…

Jaettiin litra sangriaa ja ehkä maailman isoin paella pienessä espanjalaisravintolassa vanhassa kaupungissa. Tarjoilijasetä oli vähän epäileväinen kun tilattiin vain yksi annos, mutta lopputulos oli se, että saatiin tuhottua siitä korkeintaan puolet… Ilta jatkui viinipullon merkeissä viereisellä aukiolla, missä oli jotkin halloween-karkelot meneillään, ja saatiin seuraksemme Katyan kolme kaveria: marokkolainen, armenialainen (jotka on molemmat ihastuneita Katyaan ja joiden välillä K ei osaa päättää…) sekä ranskalais-algerialainen. Tämä viimeksi mainittu pyöri siihen malliin mun ympärilläni, että – erityisesti kun armenialainen löysi Jardin de villen hämäristä puskista jotain epämääräisiä ”kavereitaan” – päätin vaihtaa maisemaa ja kysyin Maximelta sen koordinaatit. Ilta päättyi jälleen Barberoussiin, ja jotenkin myös siihen että jälleen piti kävellä ratikkakiskoja pitkin takaisin kampukselle. Mutta mikäs siinä kun on hyvää seuraa :)

Seuraavana aamuna (tai siis ”aamuna”) pääsin jalkeille vasta kahden maissa, ja päivän suurin projekti olikin sitten ruokailu… Lähdettiin Maximen kanssa ostoksille kaupungin toiselle puolen, missä kaikki etniset ruokakaupat sijaitsevat, ja ostettiin sushitarvikkeita. Käytiin myös kuulemma Grenoblen parhaassa kalapuodissa, missä oli kaikkia ihania ällöttävyyksiä esillä, ja ostettiin tonnikalaa ja lohta. Sain päivän aikana viestit sekä Katyalta että Kaisalta jotka halusivat nähdä mut illalla, ja nyt äkkiä olen Tyttö Joka Hylkäsi Ystävänsä ollakseen poikaystävänsä kanssa :SSSS Kamalaa, olen aina paheksunut näitä tyyppejä…

Sushin rullailuun sai hyvin kulumaan koko illan, ja lopulta nukahdin sohvalle kun katsottiin leffaa (taas Johnny Depp puhui ranskaa…). Kello oli toki jo ehkä kymmenen, eli oli pitkä päivä :D

Sunnuntai-iltapäivän vietimme ah, niin viihtyisässä Mäkkärissä kampuksella ilmaisen netin parissa. Mä olin luvannut auttaa Maximea työnhaussa, koska se etsii harjoittelupaikkaa Suomesta tai Ruotsista, ja jostain syystä suurin osa nettisivuista joita yhdessä katsottiin oli vain suomeksi tai ruotsiksi. Kääntäminen sujui todellakin sujuvasti näin lainkaan valmistautumatta, kun aihekin oli niin lähellä sydäntä kuin kemianteollisuus. Kai musta jotain hyötyä oli. Ainakin yritin vähän rauhoittaa tätä yhtä kuumaveristä ranskalaista, joka ei meinannut pysyä housuissaan kun netti oli kuulemma liian hidas…

Illalla oli sitten vihdoin kohdattava se ikävä tosiasia että loma oli ohi, ja jotain pitäisi tehdä taas opiskelun eteen. Aloitin tekemällä listan, ja heti tuntui paljon paremmalta. Vietin eilisaamun koulun tietokoneluokassa lähettelemällä viestejä kaikille tarvittaville henkilöille, mm partioon liittyen. Niin, ja olen unohtanut mainita: lähden ensi viikolla MILANOOOOON! Olen niin onnellinen Ü Ja siis tämä tuli mieleen tietokoneluokasta lähinnä koska lähetin myös Carinalle viestin reissun yksityiskohtiin liittyen…

En jotenkin meinaa tajuta, että olen ollut täällä kaukana jo näin kauan. Toisaalta tuntuu kuin olisin ihan vasta äsken tullut, toisaalta kuin olisin ollut aina täällä ja mun toinen elämäni Suomessa olisi lähinnä jostain kivasta telkkariohjelmasta. Pitkään aikaan en ole enää muistanut olevani ulkomailla. (Paitsi tietty välillä kun saan tuntea itseni tyhmäksi syystä tai toisesta, tai Casinon kassatäti huutaa mulle vaikken oikein käsitä mitä pahaa olen tehnyt… mutta siis harvemmin enää :) Viihdyn pelottavan hyvin. Ja samalla kauhulla odottelen sitä kulttuurishokin toista vaihetta, josta meitä lähtöorientaatiossa varoiteltiin. KAIKKI kuulemma joutuvat sen käymään läpi alkuhuuman jälkeen, mutta mulla on ainakin ensihuuma laantunut aika vähitellen. Vieläkin on sellainen olo, että periaatteessa voisin vaikka jäädäkin tänne (…) mutta sitten välillä kuitenkin on niitä Suomi-hetkiä. Kun tarvii saada aamiaiseksi patongin ja nutellan sijaan juustovoileipää. Tai kun astianpesu pesusienellä on ällöttävän epähygieenistä ja kaipaan omaa Ikea-tiskiharjaani…