Kohmeessa

Mietin tänään uimahallin saunassa, miten hassua on kun lämpö tuntuu luksukselta. Tai oikeastaan vielä hassumpaa on ehkä se, ettei se Suomessa edes ole niin kovin hassua. Täällä kylmä ja epämiellyttävä sää on niin normaalia, että jokaista auringonpilkahdusta osaa arvostaa, kun taas esimerkiksi Charlottessa (ja varmasti muissakin yhtä lämpimissä paikoissa) miellyttävä lämpötila ja aurinko on niin itsestäänselvyyksiä, että hiukan harmaa ja sumuinen päivä (=normipäivä Turussa) tarkoittaa huonoa säätä. Isi juuri päivitteli Suomessa käydessään ettei taida enää sopeutua tällaiseen ympärivuotiseen värjöttelyyn. Ihmettelin ensin vähän, mutta pakko myöntää, että sään puolesta eläisin ainakin sata kertaa mieluummin Pohjois-Carolinassa kuin täällä. Paitsi ehkä keskikesällä.

Mun elämäni pienet onnenhetket liittyy tosi usein lämpöön. Siihen kun tulee kylmästä viimasta sisään ja saa taas veren kiertämään jäsenissä. Kuumat, punaiset posket reippaalla kävelylenkillä. Kuuma kahvi tyhjässä vatsassa iltapäivän loputtoman hitaasti matelevalla luennolla. Tai niin kuin tänään, istuttuani paikalleni kohmettuneena liian kovalle säädetyssä ilmastoinnissa (huhtikuussa? Suomessa? taivaan tähden...) unkarin tunnilla, kun pääsin uimahallin saunan lauteille ja löyly sai ihon kipristelemään ja punoittumaan. Ihanaa, melkein kipeää nautintoa. Kuitenkin, miksi pitää elää täällä, missä ihmistä ei ole tarkoitettu elämään? Ollaanhan me kovin sopeutuvainen laji, hieno juttu, mutta jatkuva palelu rupeaa vähitellen korpeamaan... :/

tasan kolme viikkoa, sitten LÄMPIMÄÄN!