maanantai 15. helmikuuta 2010

Loma Espanjassa, osa 2

Loman mahdollisesti ainoa aurinkoinen päivä takana, mutta ei kai pieni vesisade menoa haittaa... Listalla on vielä monta museota ja erityisesti SHOPPAILUA, joten ei meidän tarvitse ulkona hengailla ;)

Lauantaina onnistuttiin kuluttamaan suurin osa päivästä epämääräiseen vaelteluun, pistäydyttiin valtavassa kauppahallissa syömässä hedelmäsalaattia ja espanjalaisia makkaroita riisin kera, ja kierrettiin Picasso-museo. Illalla taivallettiin valtavaksi Amatson-virraksi muuttunutta Las Ramblasia pitkin keskustaan, missä oltiin sovittu tapaavamme hostellin toiset viralliset vieraat, kaksi amerikkalaista. Puoli kymmeneltä mentiin katsomaan upea flamenco-show, jonka jälkeen oli tarkoitus saada illallista, mutta koska Katey ja Daven (en oo varma kirjoitetaanko noin mutta oh, well) olivat jo syöneet oikean illallisen, tilanne tapas-ravintolassa kääntyi jotenkin niin että meidän oli pakko tilata samaa koko seurueelle (listan halvin tarjous), ja mun ja Mikeyn illallinen muodostui kolmesta patongin palasta ja sangriakannullisesta...

Olin ehkä vähän käärmeissäni lauantain illallisesta, samoin kuin siitä miten itsestäänselvästi Katey oletti aamulla, että mun ja Mikeyn ostamat leipä ja hillo olivat yhteisessä käytössä vaikkei hostellissa aamiainen kuulu hintaan. Muutenkin tunnen itseni vähän vajakiksi yrittäessäni seurustella englanniksi kolmen natiivin amerikkalaisen kanssa. Onneksi eilisen ohjelma ja aurinkoiseksi muuttunut ilma pelastivat tilanteen :) Mirko, hostellin omistajapariskunnan vähäsanaisempi puolisko lupasi kuskata meitä neljää kaupungin kaukaisempia vierailukohteita katsomaan, kun "ei ole parempaakaan tekemistä" (sunnuntaina, mä en ehkä ikinä rupea yrittäjäksi :|). Ajeltiin ensin Montjuïc-kukkulalle ihailemaan maisemia ja (ainakin poikien tapauksessa) linnoituksen tykkejä, sieltä jatkettiin kaupungin takana kohoavalle Tibidabolle, missä oli huvipuisto ja kirkko, ja lopuksi Mirko pudotti meidät Gaudín suunnitelemaan Parc Güelliin, joka ainakin mulle oli päivän kohokohta. Aurinko paistoi lämpimästi, ja me kierrettiin koko värikäs puisto ja lounastettiin palmujen alla. Tämän jälkeen oltaisiin vielä päästy Sagrada Familiaan, mutta oltiin kaikki niin uupuneita että päätettiin jättää tämä vierailu toiseen kertaan. Mä nukuin tunnin päiväunet, ja Katey oli kuulemma nukkunut peräti kolme tuntia :D

Illalla oltiin Mikeyn kanssa jo valmistauduttu lähtemään ulos, etsimään Alessian meille suosittelema cava-paikka aperitiiveja varten ja jatkamaan sieltä ravintolaan, mutta saatiinkin kuulla, että Mirko laittaa ruokaa koko sakille. Me käytiin kuitenkin kaupungilla kävelyllä ja nauttimassa sangriaa ja tapaksia ennen illallista. Tunnelma oli kiva, täällä on enemmän sellainen olo kuin oltaisiin Alessian ja Mirkon henkilökohtaisia vieraita kuin hostellin asiakkaita. Istuttiin muutama tunti pöydän ääressä juttelemassa Mikeyn, Kateyn, Davenin ja kolmen puolalaisvieraan kanssa (en muista niiden nimiä enkä taatusti osaisi niitä kirjoittaa), ja joskus puolenyön paremmalla puolella kömmittiin Mikeyn kanssa nukkumaan.



Nyt aamulla Katey tuli tuomaan mulle ja Mikeylle lisää leipää ja lopun niiden mansikkahillosta (ne on lähdössä tänään kohti Sevillaa), ja mua jotenkin nolotti miten kiukkuinen olin eilen... :sss

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti