Vähiin käy

Nukuin koko yön puoliunta, puoliksi omissa seikkalu-unissani, puoliksi kuunnellen juopomman kämppikseni ja sen kavereiden selostuksia siitä ketä BB-staraa kukakin on missäkin bileissä pannu. Aamulla oli aika tokkurainen olo ja makasin patjalla pitkään ennen kuin tajusin ETTÄ: tänään on viimeinen päivä töitä! Tätä oon odottanut toukokuusta asti. Enää muutama tunti ja sitten koittaa jälleen vapaus. Mutta silti tuli hassusti sellainen olo, että mulle tulee ikävä tätä hullua hullua toimistoa ja näitä hulluja ihania ihmisiä. Varsinkin sitten kun saavuin kahdeksan jälkeen toimistolle ja täällä oli ihan täysi perjantaihysteria jo siihen aikaan päällä...

Ihanaa totta kai päästä kotiin ja sitten RANSKAAN, mutta oon tosi huono jättämään taakseni asioita joihin en enää koskaan välttämättä palaa. (vähitellen olen jo hyväksynyt sen, etten koskaan enää pääse esim TYKin orjapäiville - joita kuulemma ei enää edes saa sanoa orjapäiviksi vaan tykitykseksi :SSS)


3 TUNTIA töitä jäljellä
17 päivää Ranskaan

Päivän vuodatus

TYYYLSSÄÄÄÄÄÄ. Täällä ei tapahdu mitään. Toisaalta onneksi enää kaksi päivää jäljellä. Ja hyvä puoli on myös se, että ehdin kivasti suunnitella läksiäisiä (mikä hiukan ahdistaa, kun on pakko vain luottaa esim siihen että äiti osaa ostaa tarpeeksi ruokaa - Alkossa viime viikonloppuna se oli niin kauhuissaan alkoholin määrästä etten viitsinyt ostaa ihan niin paljon booliaineita kuin alunperin suunnittelin...), käydä läpi vikoja vaihtovalmisteluja ja lukea kivoja blogeja.

 Hassu juttu muuten huomata, miten erilaista on olla kun ei ole koko ajan niin loputtoman käsittämättömän väsynyt. Kuulostaa pöljältä, mutta kun sitä ei itse huomaa. Alkaa vain pitää väsymystä normaalina olotilana. Nyt kuitenkin tajuan, ettei kaiken tarvitse olla niin raskasta. Ettei se muille ole. Etten olekaan vain tyhmä laiska saamaton ja vielä huonossa kunnossakin, kun koko ajan huimasi ja hengästytti ja tuntui että voisin vain nukkuanukkuanukkua. Tuntuu oudolta jaksaa ihan helposti kävellä kopiokoneelle ilman että sitä pitää suunnitella kymmenen minuuttia etukäteen.


Ai niin, tapahtuuhan täällä sentään jotain: päivän puheenaihe on salaromanssi meidän siivoojan sekä käytävän toisella puolella majailevan Administration Managerin välillä. Monsieur'lla on oma perhe Ranskassa, mutta onhan se hyvä pitää mieli vireänä hurjastelemalla vähän virolaissiivojattaren kanssa. (mysteeristä on mistä romanssi on saanut alkunsa, enkä kyllä oikeasti välttämättä halua edes kuvitella... :D) Monsieur on siis keski-iän paremmalla puolella ja puhuu erittäin ranskalaisvoittoista englantia erittäin kiekuvalla äänellä, siivoojatar taas on ehkä samanikäinen, uskomattoman timmissä kunnossa, mutta ihosta näkee että aurinkoa on tullut otettua ja ehkä jotain nautintoaineita nautittua.
Viimeksi tänään pariskunta on bongattu treffeiltä kopiokoneen luona.


kaks päivää töitä
19 Ranskaan (terrible, niin kuin Maxime mulle just kirjoitti sähköpostissaan)

Sillä siisti!

Eilen illalla säikäytin uuden kämppikseni Sannan äidin melkein puolikuoliaaksi, kun tulin kotiin parin tunnin mittaiseksi venähtäneeltä iltakävelyltä ja löysin sen imuroimasta meidän keittiötä. Se ei ollut kuullut oven kolahdusta, joten arvattavasti se oli saada sydärin kääntyessään nostamaan imuria ja nähdessään mut siinä jääkaapin ovella lataamassa viilejä omalle hyllylleni. Sanna ja isä olivat kaupassa mutta kotiutuivat pian, ja siitä se tohellus vasta alkoikin. Lattiat luututtiin (vessan ne oli käyneet jynssäämässä jonain toisena päivänä kun olin töissä, mikä luonnollisesti herätti mussa lievää hämmästystä kun iltapäivällä tulin tyhjään kämppään - meidän pinttyneen lian peitossa ollut pytty, johon kajotakseni olisin halunnut vähintäänkin happinaamarin ja kyynärpään yli ylttävät kumihanskat, hohti puhtaan valkeana), hella pestiin ja koko keittiö puunattiin viimeisen päälle.

Mulle iski huono omatunto ja ahdistus, kun olin pitänyt kämppää niin huonosti, ja teki mieleni mennä selittämään niille, että kun mä nyt olen vain tällainen kesäasukki ja muutin bussilla eikä mulla ole mitään kunnon siivousvälineitä, kämppikseltä lainatuilla oon vähän epätoivoisesti yrittänyt sutia sieltä täältä ja pitää paikkoja edes jotenkuten siisteinä ja sitä paitsi tuolla oli vielä paljon saastaisempaa ennen kuin mä muutin sinne ja ja ja... Ja siis oikeasti mun motivaatio ruveta siivoamaan viiden jälkeen kun olen töistä kotiin (siis "kotiin") tullut on ollut ihan täys nolla.

Istuin kuitenkin omassa huoneessani evakossa (pitämässä pikkusiskolle puhuttelua mesessä ja samaan aikaan chattaamassa äitin kanssa facebookin kautta, missä se yritti urkkia mitä saan Vilmasta irti) ja kuuntelin noiden tehokkaan kuuloista puuhastelua, jota säesti leveä rauman murre. Yhdeksän jälkeen ne vihdoin oli valmiita ja poistuivat kämpästä - Sannakin tulee asumaan siihen kätevästi vasta sen jälkeen kun mä olen jo muuttanut pois eli saan edelleen leikkiä asuvani omassa yksiössäni. Tunsin itseni suureksi rikolliseksi kun heti kuultuani alaoven kolahduksen hiippailin keittiöön, nostin kaikki padat ja pannut vastapestylle liedelle ja aloin sotkea. Tai siis laittaa itselleni herkullista ja ravitsevaa kalapuikkoillallista...



En muuten saanut sisarestani irti juuri mitään muuta kuin teiniangstia, ja mua alkaa vähitellen ärsyttää se, että haluan olla kiva isosisko jolle se voi valittaa kuinka idiootti äiti on ja toisaalta tajuan ihan hyvin miksi äiti on niin "idiootti". Eli lähinnä huolissaan miten Vili selviää omillaan Mikkelissä mihin se muutti kaverinsa kämppikseksi, ilman opiskelupaikkaa ja ilman mitään tuloja. Se irtisanoi itsensä Lidlistä koska ei omien sanojensa mukaan halua viettää loppuelämää Lidlin kassana kun siellä on tyhmiä asiakkaita ja huono palkka. Ihan ymmärrettävää, mutta yritin vaivihkaa huomauttaa sille että sit kannattais olla jokin hyvätuloinen ja miellyttävä plan B. Ihan kuin hakkais päätä seinään. Hän on sydänjuuriaan myöten loukkaantunut kun ei päässyt kumpaankaan niistä kahdesta (!!!) opiskelupaikasta joihin haki ja on ihan varma että se johtuu siitä ettei sillä ole yo-todistusta. Mun kummitäti on töissä Mikkelin amkissa ja se oli sanonut että Vilma ihan varmasti pääsis sinne vielä jollekin jämäpaikalle jos vain viitsisi soittaa ja ottaa asioista selvää...

No, kai mun täytyy alistua ja ottaa sama asenne kuin äitin ja isinkin. Onhan Vili toki jo pian kakskymmentä ja kai se huomaa jossain vaiheessa ettei vuoden säästöt Lidlin kassalta riitä ihan loputtomiin. Siihen asti mä voin olla kiva isosisko, jolle saa valittaa vanhemmista ja joka osaa neuvoa mistä saa mm halvimmat kalapuikot :P


Kuus aamua töitä
24 Ranskaan!

Paperinpyöritystä

Papereita ja niiden kopioita saa matkaan raahata ihan vaikka oman matkalaukullisen, tai siltä ainakin vaikuttaa. Olenhan menossa Ranskaan, tuohon byrokratian luvattuun maahan... Tietty EU sekä Erasmus-vaihtarin status helpottaa monia asioita mutta silti vähän uuvuttaa. Erityisesti kun nyt vielä ensi viikon asun levälläni kahdessa eri kaupungissa (aina kummasti eri paikassa kuin ne paperit joita tarvisin kulloinkin) ja muutenkin töiden jälkeen aktiivisuus ja viretila on suunnilleen koomapotilaan tasolla.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti mulla siis on jo (ei ollut vaikea homma: tilasin sen Kelan sivuilta ja posti oli sen tuonut). Matkavakuutuksen kanssa sai jo venkslata vähän enemmän. Mulla on Ifin jatkuva matkavakuutus, joka ei nimestään huolimatta ole voimassa kuin 45 vuorokautta matkan alusta eli tässä tapauksessa 28. lokakuuta saakka. Soitin tiistaina sinne ja juttelin pitkään mukavan savolaisen naisen kanssa, joka sitten lähetti mulle tarjouksen sähköpostiin määräaikaisesta vakuutuksesta, alkaen tuolta lokakuun lopulta ja jatkuen varmuuden vuoksi ihan kesäkuun loppuun saakka. Hintaa tuli matkustaja- ja matkatavaravakuutukselle tuoksi ajaksi 273 euroa, mutta (voi harmi!) laskut ohjautuu kuulemma suoraan isille kun se on ottanut mulle tuon aiemman vakuutuksen (A). Täytyy ehkä vielä neuvotella isin kans miten toimitaan tämän kanssa...

Vielä en ihan kuitenkaan saanut koko ruljanssia hoidettua. Ensin pitää palauttaa Ifille terveysselvitys (ei, minulla ei ole syöpää, eikä sepelvaltimotautia, en kärsi mielenterveysongelmista - ainakaan todistettavasti - enkä harrasta extreme-urheilulajeja). Lisäksi mun pitää hyväksyä tuo tarjous syyskuun alkuun mennessä, mutta kas kun se ei onnistukaan yli kaksi kuukautta ennen vakuutuksen voimaanastumista. Tiukille menee, mutta pakko yrittää muistaa hoitaa se ihan elokuun lopussa.

Sitten varsinaisiin vaihdossa tarvittaviin papereihin. Asunnon saamista varten mun on CROUSin sivujen mukaan esitettävä ensinnäkin kahdelta EU-alueella työskentelevältä takaajalta (äiti ja isi?) seuraavat paperit: kolmen viimeisimmän palkan (yli 960 e) kuittien kopiot, pankkitilin tiedot, henkilötiedot (esim passin kopio) ja osoitetiedot (esim sähkölaskusta) ja siis toki itse takaus siitä että mä kykenen maksamaan vuokrani. Lisäksi tarvitsen oman henkilötodistuksen, oman pankkitilin tiedot, opiskelijakortin, vakuutustiedot sekä valokuvia. Et sillain :S Yritin laittaa kv-toimistoon viestiä että tarvinko IHAN OIKEASTI nää kaikki (eiks vaihtarit olekin poikkeustapauksia, blink-blink...?) mutta sieltä ei ole mulle vastattu. Täytyy yrittää vielä CROUSia. Ihmeellisintä on ettei näitä tietoja löydy mistään vaihtareille suunnatuilta ranskan- ja englanninkielisiltä sivuilta, ainoastaan nuuskimalla ranskankielisiä asukastoimiston sivuja. Entä jos olisin ihan ummikko???

Paikallista sosiaaliturvaa varten riittää että on tuo yllämainittu eurooppalainen sairaanhoitokortti, eikä mun myöskään tarvitse hakea minkäänlaista oleskelulupaa koska EU-kansalainen kerran olen. Eli ihan kiva juttu tää Unioni mun tämänhetkisestä, täysin subjektiivisesta näkökulmastani katsottuna :)

Nyt kun nämä on kirjoittanut tähän ylös, alkaa tuntua ettei näiden papereiden kerääminen varmaan olekaan ihan niin ylitsepääsemättömän vaikea urakka kuin aluksi pelkäsin. Rasittava ja aikaavievä ja ärsyttävä, muttei mahdoton. Tietty jos haluan pelata varman päälle, voin raahata mukaan kaiken mahdollisen vanhempien syntymätodistuksista lähtien (koska ihan varmaan oon jotain unohtanut), mutta toisaalta nykyään on olemassa sellaisiakin hienoja keksintöjä kuin vaikka skanneri.

Fletkuilua

Oon koukuttunut viime aikoina useisiin hauskoihin blogeihin, samaten kuin Ylen areenaan. On hirveän hauskaa laittaa esimerkiksi Mark Levengood taustalle seurustelemaan iltapuuhia tehdessä, ei tunnu niin yksinäiseltä. On myös hauskaa lukea toisten kiireisestä elämästä, kun oma on tällaisessa ihmeellisessä suvannossa (vielä pari viikkoa siis!). Makasin maanantaina lempipaikassani rantakallioilla ja oli ihan täydellisen hiljaista ja sopivan lämmin, ja mietin että on ihan kivaa kun kaikki on vielä edessä eikä tiedä miltä elämä näyttää tästä eteenpäin. Mietin myös että ensi kesänä ehkä vielä palaan mutta sitten on jo pakko löytää jotain mielenkiintoisempaa, jotain mikä tuntuu enemmän multa eikä siltä että teen sitä vain väliaikaisesti rahan takia. Ainakin haluan olla jossain jännemmässä paikassa kuin Rauma.

Kuitenkin turhauttaa aika paljon se, että iltaisin joudun kuluttamalla kuluttamaan aikaa että pian tulisi huominen ja viikonloppu... Turhauttaa myös olla yksinäinen, kun täällä ei mitään kovin akuuttia apua ole tarjolla. Voihan sitä aina suunnitella viikonloppua. Tai miksen liittyisi yhteistilan yleisurheilukatsomoon...? Omat kaljat ja verskat mukaan ja sinne jännäämään moukarifinaalia :S

Onneksi pian lähden. En kestäisi jos tuntuisi ettei elämä ole menossa mihinkään suuntaan.


SEITSEMÄN aamuherätystä töihin!!!
25 päivää Ranskaan :)

Perus Ilta Päivä Jumitus

Käyn samaa tahtia tietokoneeni kanssa. Hii-ita-aa-aas-ti. Aamulla oli hirveän reipas olo, mutta viimeistään lounaan jälkeen katse alkaa aina vähitellen muuttua lasittuneeksi ja itsesensuuri laskee (seuraus: juttujen taso on todella huono). Ja vatsakin on vähän kipeä. Viime perjantaina makasin terkkarin luona puolisen tuntia kylkiasennossa samalla kun musta otettiin kaikki mahdolliset testit. Lopputuloksena oli kuitenkin vain, että mun hemoglobiini on hyvinhyvin alhainen (samoin verenpaine mutta se on ihan normaalia) ja että vatsakrampit saattavat olla stressin aiheuttamia psykosomaattisia oireita. Rautakuuria en tällä kertaa saanut vaikka joskus oon saanut kun mun hemoglobiini on ollut paljon korkeampikin. Se voisi kuitenkin ärsyttää mahaa. Huoh.

Nyt haasteena on yrittää muuttaa melko yksipuolinen syön-mitä-milloinkin-mieli-tekee ruokavalio terveelliseksi, rautapitoiseksi ja raudan imeytymistä edistäväksi ruokavalioksi. Iso huoh. Ruokahalu on laskenut toimistolla nuokkuessa nollaan, joten oon tsempannut itseäni syömään ostamalla itselleni kaikkea hyvää. Ei mitään varsinaisesti herkku-herkkuja, mutta oon vetänyt johonkin käsittämättömään himoon maitoa, jugurtteja, rahkaa ja vanukkaita. Lämmintä ruokaa oon laittanut keskimäärin kerran viikossa, lihaa syön nykyisin melkein ainoastaan kotona käydessäni. Ei kovin hyvä yhtälö siis kaiken kaikkiaan.

Säännöt:
EI maitotuotteita EIKÄ kahvia ruoan yhteydessä
samalla aterialla c-vitamiinipitoista ja rautapitoista ruokaa

Ei kuulosta vaikealta. Ei tän pitäisi olla vaikeaa. Mä tykkään laittaa ruokaa ja miettiä tällaisia asioita. Juuri nyt vain turhauttaa, kun tiedän että mulla on enää pari viikkoa eloa ja oloa täällä jäljellä, joten en jaksa panostaa. Toivon että viikot kuluisivat nopeasti ja pääsisin pian taas johonkin missä mulla on varaa syödä jonkun muun laittamaa ruokaa.

Oon mä vähän kuitenkin panostanut hyvinvointiini: toin vihdoin kotoa oikean tyynyn (sen pienen tilalle joka meinas jäädä Karkkilaan) ja oon nukkunut huomattavasti paljon paremmin kuin muutaman edeltävän viikon aikana. Viime yönä tosin heräsin kahden aikaan, enkä ensin tajunnut miksi, mutta sitten huomasin avoimesta tuuletusikkunasta käyvän kylmän viiman ja ulkoa kuuluvan sateen ropinan. Nousin työntämään ikkunaa pienemmälle ja juuri silloin pamahti ja välähti yhtäaikaa. Tosi upea ukkosmyrsky!

Tänä kesänä oon viihtynyt jo paljon paremmin Raumalla, mutta siitä huolimatta: ONNEKS enää 12 työpäivää jäljellä! Ja pian on taas viikonloppu ja pääsen kotiin lepäämään peräti kahdeksi päiväksi. En oo pysynyt taas yli kuukauteen kunnolla paikoillani viikonloppuisin ja sen kyllä huomaa vireystilassa. Tosin Karkkila-seikkailu oli kaikkineen jotain niin uutta ja eksoottista että se vähäisestä unesta huolimatta virkisti :D


12 aamua
32 päivää Ranskaan

Hei, musta tuntuu, että mä meen...

Ostin eilen elämäni ensimmäisen yhdensuuntaisen lentolipun - paluupäivä määrittelemätön... Kaisa tuli hakemaan mut Raumalta ja mentiin niille kotiin tavoitteena löytää vähän yli sadan euron suorat lennot Helsingistä Pariisiin. Lopputuloksena on, että mä lennän Tampereelta Tukholmaan ja Kaisa Turusta Tukholmaan, mistä jatketaan yhteisellä jatkolennolla Pariisiin. Kriteerinä oli, että Pariisissa olisi kiva olla ennen puolta päivää, että ehditään palloilla Gare de Lyonille kaikessa rauhassa ja päästään vielä ennen pimeää perille Grenobleen. Omaan kämppään samana iltana pääsystä voi olla turha haaveilla, kun asukastoimisto menee puoli viisi kiinni, mutta onhan meillä kummallakin reipas tuutoripoika (mulla Maxime ja Kaisalla Pierre :D) ja Maxime on jo ainakin luvannut majoittaa meidät siihen asti että asuntoasiat selviää.

Maanantaina sain myös sähköpostia CROUSilta (vastaa meidän TYSiä tai TOASia jne), ja mulla on kämppä! Viestissä ei ollut mitään lisätietoja, mutta kun kävin sen asuntokohteen sivuilla, selvisi, että ainakin todennäköisesti se on noin 12 neliön huone omalla vessalla ja suihkulla - hallelujaa! Oon jo ehtinyt nähdä painajaisia käytävän varrella sijaitsevista yhteisvessoista, joissa on reiät lattiassa pytyn virkaa tekemässä, ja enemmän tai vähemmän saastaisista suihkutiloista.

Taidan siis ihan aikuisten oikeasti olla lähdössä! Pari viime päivää töissä oon leijaillut pää onnellisesti toisessa ulottuvuudessa, jossain missä on jo syyskuu ja mä olen pakannut laukkuni ja seison lähtövalmiinalentokentällä :)

Ainoa huono puoli, mitä mistään tällä hetkellä keksin, on se ettei me lähdetäkään Helsinki-Vantaalta. Se on mulle Ainoa Oikea Lentokenttä, jolta kuuluu lähteä ja jonne kuuluu palata. Siellä on oikea lähdön tunnelma... Mutta ehkä on kuitenkin ihan paikallaan edes kerran lähteä reissuun oman kotikaupungin kentältä.

Lista

Lähtö alkaa vähitellen polttaa yhä enemmän ja useammin mielessä. Huomaan haaveilevani siitä hetkestä kun seison pakatun laukun kanssa Helsinki-Vantaalla lähtöselvitysjonossa - siihen jotenkin kiteytyy parhaiten lähdön tunnelma: liian aikainen herätys, vähän kylmä ja jännittää, pian on saatava kahvia lentokentän Robertsilta... Jostain syystä viime viikolla tuntui, että kesää on vielä ihan loputtomasti jäljellä, ettei vielä tarvitse miettiä muuta kuin miten selviän täysjärkisenä täällä hullujenhuoneella, mutta eilen (ehkä alkaneen elokuun myötä) tuli mieleen, että mun ihan todella tarvii itse pakata laukkuni ja katsoa että sinne tulee mukaan edes jotenkuten tarpeellisia tavaroita... Ratkaisu pulmaan: teen listan (tää on vasta aika alustava - en esim osaa päättää raahaisinko Larousse-sanakirjani mukaan vai selviänkö vuoden ilman, ja muuta vastaavaa olennaista).

Mukaan Ranskaan:

• vaatteita - sen verran että niillä hetken aikaa pärjää (yhdet tai kahdet farkut + jotkin kesäisemmät housut, pari hametta, paitoja, huiveja, sukkia, alusvaatteita yms sen verran kuin mahtuu, syystakki)
• KENKIÄ aka ongelma nro 1! Tarvitsen ainakin yhdet ihan peruskävelykengät, yhdet tennarit ja yhdet ballerinat, mutta myös vaelluslenkkarit olis kiva ottaa samoin edes jommatkummat korkokengät. Argh.
• kesämakuupussi, aluslakana (?)
• jotain keittiövälineitä (esim haarukka-lusikka-veitsi, juustohöylä ja pieni hedelmäveitsi)
• yksi pieni ja yksi iso pyyhe sekä matkapakkaukset peruspesuaineita - loput voi ostaa periltä
• kamera, paristolaturi, ladattavia paristoja, johto (note to self: pyydä isiä mukaan ostamaan paristoja!)
• LÄPPÄRI - johon muuten pitää ladata skype
• matka-apteekki (äitiiii...!?)
• kopiot kaikista tärkeistä papereista, kuten passi, kela-kortti, eurooppalainen sairaanhoitokortti, matkavakuutuskortti - mistä tuli myös mieleen että tarvin matkavakuutuksen. Isi väitti eiliseen asti kivenkovaan että mulla on jatkuva matkavakuutus, mutta eipä se kuitenkaan ole voimassa kuin 45 vuorokautta jokaisen matkan alusta. Huoh.
• ja siis toki nuo paperit ihan itsekin
• koti-ikävän ja/tai tylsistymisen varalle yksi tai kaksi suomenkielistä pokkaria, pari askia sisuja sekä ksylitolpurkkaa (se ei ainakaan muistaakseni ollut kovin pop Ranskassa)

Pian täytyy varmaan ruveta merkkailemaan pesusta tuleviin vaatteisiin niitä, jotka haluan ottaa mukaan. Voisin myös vihdoin yrittää ehtiä käydä Kelassa ja öö varata lentoliput. Laitoin juuri K:lle viestin, että pidettäisiin tällä viikolla palaveri ja päätettäisiin lennoista. Myös juna-aikatauluja ja lippujen hintoja välille Pariisi-Grenoble voisi selvittää. Ja kysyä asukastoimistosta onko mulle kenties kämppää. Vaikka mitä voisi tehdä. Enimmäkseen kuitenkin vain haaveilen siitä miten syön patonkiaamiaisia ja viiletän ratikalla tai polkupyörällä upeissa Alppimaisemissa yliopistolle...

Tuntuu todellakin, että olen lähdössä soitellen sotaan (niin paljon kuin inhoankin tätä sanontaa, kun äiti ja isi on sitä mulle koko lapsuuteni milloin missäkin välissä toitottaneet). Vaikka kyllä kai sitä vähän vähemmälläkin vouhkaamisella selviää. Kaikki selviää aikanaan, ja jos unohdan jotain hirveän olennaista kotiin niin sellainen iloinen asia kuin shoppailu on keksitty.


Mutta

EN MALTA ODOTTAAAAA (tasan kuus viikkoa Ü)