torstai 20. elokuuta 2009

Paperinpyöritystä

Papereita ja niiden kopioita saa matkaan raahata ihan vaikka oman matkalaukullisen, tai siltä ainakin vaikuttaa. Olenhan menossa Ranskaan, tuohon byrokratian luvattuun maahan... Tietty EU sekä Erasmus-vaihtarin status helpottaa monia asioita mutta silti vähän uuvuttaa. Erityisesti kun nyt vielä ensi viikon asun levälläni kahdessa eri kaupungissa (aina kummasti eri paikassa kuin ne paperit joita tarvisin kulloinkin) ja muutenkin töiden jälkeen aktiivisuus ja viretila on suunnilleen koomapotilaan tasolla.

Eurooppalainen sairaanhoitokortti mulla siis on jo (ei ollut vaikea homma: tilasin sen Kelan sivuilta ja posti oli sen tuonut). Matkavakuutuksen kanssa sai jo venkslata vähän enemmän. Mulla on Ifin jatkuva matkavakuutus, joka ei nimestään huolimatta ole voimassa kuin 45 vuorokautta matkan alusta eli tässä tapauksessa 28. lokakuuta saakka. Soitin tiistaina sinne ja juttelin pitkään mukavan savolaisen naisen kanssa, joka sitten lähetti mulle tarjouksen sähköpostiin määräaikaisesta vakuutuksesta, alkaen tuolta lokakuun lopulta ja jatkuen varmuuden vuoksi ihan kesäkuun loppuun saakka. Hintaa tuli matkustaja- ja matkatavaravakuutukselle tuoksi ajaksi 273 euroa, mutta (voi harmi!) laskut ohjautuu kuulemma suoraan isille kun se on ottanut mulle tuon aiemman vakuutuksen (A). Täytyy ehkä vielä neuvotella isin kans miten toimitaan tämän kanssa...

Vielä en ihan kuitenkaan saanut koko ruljanssia hoidettua. Ensin pitää palauttaa Ifille terveysselvitys (ei, minulla ei ole syöpää, eikä sepelvaltimotautia, en kärsi mielenterveysongelmista - ainakaan todistettavasti - enkä harrasta extreme-urheilulajeja). Lisäksi mun pitää hyväksyä tuo tarjous syyskuun alkuun mennessä, mutta kas kun se ei onnistukaan yli kaksi kuukautta ennen vakuutuksen voimaanastumista. Tiukille menee, mutta pakko yrittää muistaa hoitaa se ihan elokuun lopussa.

Sitten varsinaisiin vaihdossa tarvittaviin papereihin. Asunnon saamista varten mun on CROUSin sivujen mukaan esitettävä ensinnäkin kahdelta EU-alueella työskentelevältä takaajalta (äiti ja isi?) seuraavat paperit: kolmen viimeisimmän palkan (yli 960 e) kuittien kopiot, pankkitilin tiedot, henkilötiedot (esim passin kopio) ja osoitetiedot (esim sähkölaskusta) ja siis toki itse takaus siitä että mä kykenen maksamaan vuokrani. Lisäksi tarvitsen oman henkilötodistuksen, oman pankkitilin tiedot, opiskelijakortin, vakuutustiedot sekä valokuvia. Et sillain :S Yritin laittaa kv-toimistoon viestiä että tarvinko IHAN OIKEASTI nää kaikki (eiks vaihtarit olekin poikkeustapauksia, blink-blink...?) mutta sieltä ei ole mulle vastattu. Täytyy yrittää vielä CROUSia. Ihmeellisintä on ettei näitä tietoja löydy mistään vaihtareille suunnatuilta ranskan- ja englanninkielisiltä sivuilta, ainoastaan nuuskimalla ranskankielisiä asukastoimiston sivuja. Entä jos olisin ihan ummikko???

Paikallista sosiaaliturvaa varten riittää että on tuo yllämainittu eurooppalainen sairaanhoitokortti, eikä mun myöskään tarvitse hakea minkäänlaista oleskelulupaa koska EU-kansalainen kerran olen. Eli ihan kiva juttu tää Unioni mun tämänhetkisestä, täysin subjektiivisesta näkökulmastani katsottuna :)

Nyt kun nämä on kirjoittanut tähän ylös, alkaa tuntua ettei näiden papereiden kerääminen varmaan olekaan ihan niin ylitsepääsemättömän vaikea urakka kuin aluksi pelkäsin. Rasittava ja aikaavievä ja ärsyttävä, muttei mahdoton. Tietty jos haluan pelata varman päälle, voin raahata mukaan kaiken mahdollisen vanhempien syntymätodistuksista lähtien (koska ihan varmaan oon jotain unohtanut), mutta toisaalta nykyään on olemassa sellaisiakin hienoja keksintöjä kuin vaikka skanneri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti