Maaseutumatkailua

Näin neljän päivän kokemuksen perusteella Gray vaikutti ihan asuttavalta paikalta. Ei nyt sillä että oikeasti haluaisin asua siellä, traktorien ja peltojen keskellä, varsinkin kun auringonpaisteesta huolimatta oli ihan helvetillisen kylmä. (Tosin Grenoblessakin on jälleen hienoinen lumipeite, eli ei mene hyvin täälläkään, myäääh…) Kaupunki on ainoa vähän isompi keskittymä koko alueella – huimat 10 000 asukasta – joten siellä oli kuitenkin monia sellaisia palveluita joita ei esimerkiksi vastaavan kokoisessa Moiransissa (Maximen kotikylä tässä Grenoblen kupeessa) todellakaan ole. Kaksisalinen elokuvateatteri, kauppoja Monoprix’ta lähtien, ravintoloita ja museo. Ja Maximen kämpän naapurissa on sekä patisserie että boulangerie, ah onnea!

Ihmiset tosin on vähän outoja. Ne tuntuivat aistivan että ei olla kulmilta, tai sitten kaikki oikeasti tuntevat toisensa tuolla tai sitten meidän ulkopuolisuus paistoi siitä ettei lähdetty ulos verkkareissa ja flanellipusakoissa, mene ja tiedä. Joka tapauksessa meitä TUIJOTETTIIN joka paikassa mihin mentiin. Perjantaina, kun oltiin vietetty iltapäivä Dijoniin tutustuen ja päätettiin palata Grayhen syömään, koska ihan vielä kahdeksan maissa ei nälkä kurninut vatsassa, ei uskallettu mennä sisään ensimmäiseen löytämäämme ravintolaan, koska ikkunaan ilmestyi niin monta tuijottavaa silmäparia jo ennen kuin ehdittiin nousta autosta ulos…

Ravintolan etsiminen oli muutenkin mielenkiintoinen projekti. Löydettiin siis useampikin paikka jossa olisi ollut kiva syödä, mutta suurin osa oli kiinni (erittäin normaalia perjantai-iltana) ja yhdessä, johon ehdittiin jo sisään, keittiö oli mennyt kiinni. Tämä siis ennen puolta kymmentä. Onneksi lopulta jokirannasta löytyi kiva kalaravintola, jossa söin ehkä elämäni herkullisimman lohisalaatin!

Lauantaina sain koko vaihtoaikani ensimmäisen aidon ranskalaisen aamiaisen, kun Maxime kipaisi naapuriin boulangerieen ostamaan croissanteja! Kampuksella ei ole yhtään boulangerieta, ja keskimäärin reilun kilometrin edestakainen patikointi ei suuresti innosta ennen aamiaista, joten tähän mennessä olen tyytynyt leipään tai mysliin…

Illalla meidät oli kutsuttu Maximen työkaverin perheen luo aperolle. Vierailusta muodostui hiukan synkkä, koska kyseisen PH:n (ei tietoa mistä tämä lyhenne tulee… Pierre-Hugues? :D) vaimolla on jokin mystinen hermosairaus aivoissa, ja hän oli aika väsynyt ja muutenkin tunnelma talossa oli aika kireä. PH paljastui kuitenkin Nightwish-faniksi, ja vaimon ja lasten vetäydyttyä yöpuulle me kolme vietettiin iltaa suomalaisen musiikin parissa.

Maxime oli ottanut maanantain vapaaksi töistä, joten meillä oli aikaa tutustua Grayn ja Dijonin lisäksi alueen muihinkin isoihin kaupunkeihin. Maanantaina oli jälleen aurinkoista ja oikein idyllisen näköistä – mutta hirveä tuuli yhdistettynä nollaa lähentelevään lämpötilaan eivät innostaneet ulkoiluun. Besançon oli ihan jees, syötiin herkullinen kolmen ruokalajin lounas ja vierailtiin kaupungin linnoituksessa jossa on nykyään museoita ja eläintarha, kun taas Dolessa kävi niin hirveä tuuli ettei viitsitty paljon kierrellä (sitä paitsi siellä oli kaikki museot kiinni maanantaina). Kivointa päivässä oli silti maalaismaisemien tuijottaminen auton ikkunasta. Loputtomina leviävien peltojen keskellä oli siellä täällä pieniä kyliä, jotka voisivat olla suoraan jostain maalaismatkailuesitteestä. Tällä alueella on kuulemma paljon turisteja kesällä, ja jo nyt nähtiin yksi rosbif-asuntovaunu köröttelemässä kylätiellä.

Nyt yritän vain keksiä milloin ehtisin uudestaan vierailulle, koska haluan ehdottomasti päästä ainakin veneretkelle Saone-joelle ja melomaan ja metsäretkelle ja ja ja… Seuraavana viikonloppuna samoin kuin kolmen viikon päästä mulla on partio (lintsasin jo tänä viikonloppuna), kahden viikon mun täti on pistäytymässä Grenoblessa ja kuukauden päästä on jo pääsiäinen ja armas sisareni saapuu tänne lomailemaan. (Vaihtari)elämän suuria vaikeuksia!