Piti
ihan kaivaa kalenteri esiin, kun rupesin miettimään, mitä kaikkea olen
tehnyt viime merkinnän jälkeen. Vaikka olisin sen oikeastaan osannut
sanoa muutenkin. Oon kirjoittanut työhakemuksia työhakemuksia
työhakemuksia, lukenut pariin välitenttiin ja lasketellut. Ja kaiken
liikenevän ajan viettänyt ulkona lämpimässä auringonpaisteessa <3
Tiistain patonkilounasta on jo pariin otteeseen vietetty ulkona
Stendhalin edessä, koska lämpötilat muistuttavat enemmänkin suomalaista
heinä- kuin maaliskuuta. Ihmisten pukeutuminen on kuitenkin yhtä
kirjavaa kuin syksyllä: osa painelee jo sortseissa ja flipflopeissa
(tosin nämä ovat kyllä lähes poikkeuksetta joko jenkkejä tai
englantilaisia) ja toisten mielestä on edelleen ihan normaalia kääriytyä
villakangastakkiin ja kaulahuiviin…
Viime viikon keskiviikkona pääsin taas palloilemaan ranskalaisen byrokratian sokkeloissa, kun lähdin selvittämään missä mun asumistuki viipyy. Tammikuun lopussa sain Caf:ilta (kyseistä tukea maksavalta taholta) kirjeen, jossa ilmoitettiin, että loka-joulukuun asumistuki maksetaan Berlioziin helmikuussa. Muuten hyvä, paitsi etten enää asunut tässä vaiheessa Berliozissa… Kysyin asuntolan toimistolta neuvoa ja (sanoisinko erittäin palveluhenkinen) täti komensi mut Caf:in toimistoon peräämään rahojani – kunhan Berliozista vain ekaksi on palautettu rahat Caf:ille.
Nyt vihdoin muistin sitten tämän ja arvelin että reilussa kuukaudessa rahat olisivat ehkä voineet jo selvitä oikeaan osoitteeseen. Heti toimiston vastaanotossa multa tentattiin uutta osoitetta ja moitittiin kun en ollut ilmoittanut muutostani. Pyytelin kovasti anteeksi ja loruilin jotain väliaikaisesta asumisjärjestelystä ja ties mistä, ja lopulta pääsin varsinaisen virkailijan luokse. Kuulemma rahat eivät ole vielä tulleet perille, ja mut ohjeistettiin palaamaan Berlioziin, josta mulle varmasti maksettaisiin tuki. Seuraavana iltapäivänä marssin siis jälleen kerran Berliozin toimistoon, jossa sama herttainen täti mulkoili mua vihaisesti ja näytti koneelta että kyllä ne rahat on maksettu, mutta ”Caf:illa nyt on tällainen kahden kuukauden viive tiliasioissa..”. Toukokuun alussa voin ehkä mahdollisesti hyvässä tapauksessa saada rahani ulos Caf:ilta. Kyseessähän ei ole kuin suurin piirtein mun yhden kuukauden tulojen suuruinen summa…
Keskiviikkona olin ajatellut mennä tuen saamisen kunniaksi shoppailemaan vähän kesäisempiä vaatteita, mutta lopulta vaikken rahoja saanutkaan shoppailin silti :D Kaikki oli ihanan värikästä talven jälkeen, kun vaatekaupoista löytyi lähes yksinomaan mustia, harmaita ja tummansinisiä vaatteita… Olen tuntenut itseni käveleväksi huutomerkiksi vaaleiden hiusten ja värikkäiden vaatteiden kanssa. (Värikäs tarkoittaa siis tässä tapauksessa esim. yhdistelmää sininen-valkoinen-ruskea)
Perjantaina laskettelin – varmaankin viimeisiä kertoja tänä talvena. Lumi valui meitä vastaan purona alas vuorenrinnettä, ja kun lämmintä oli siellä ylhäälläkin varmaan viitisentoista astetta ja aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta, yksi jos toinenkin vähensi iltapäivän mittaan vaatetta. Näin pari tyyppiä t-paidassakin… Illalla väsyneistä jaloista huolimatta lähdin kaupunkiin, koska olin menossa Kaisan, Lizin ja Mikeyn kanssa pelaamaan lautapelejä pelikahvilaan. Päädyttiin valitsemaan rautatiepeli, joka mulla on kotonakin ja jossa oon yleensä tosi hyvä. Tosin mulla on Amerikka-versio kun taas tämä oli Eurooppa, johon oli keksitty kaikkia ylimääräisiä pikkukikkoja, ja olin lähellä rökäletappiota, nyyh… (Ei sillä etteikö voittaminen olisi täysin toisarvoista mutta SILTI!) Kahvila oli oikein hauska, ja peleihin sai ohjeistuksen hepulta joka kuulemma osaa kaikkien kahvilan 150 lautapelin säännöt ulkoa. Ihan jännä toimenkuva.
Itsellä on vähän tämä tuleva toimenkuva hukassa vielä. Olen kirjoittanut pelkästään tämän viikon aikana varmaan kymmenisen työhakemusta, ja epätoivo kasvaa kasvamistaan. Haluaisin jäädä tänne, varsinkin kun en oikein Suomestakaan löydä mitään järkeviä työtarjouksia (Olkiluodosta myydään ei-oota :(((), joten sen lisäksi että yritän löytää työtarjouksia, lähettelen hakemuksia randomilla vähän joka paikkaan. Yllättäen työhakemusten kirjoittaminen ranskaksi tuntuu paljon helpommalta kuin suomeksi – mulla ei ole yhtään niin tyhmä olo kehuessani itseäni ja taitojani ranskaksi… Lisäksi français professionnel –kurssista on ollut hyötyä, mutta ei mulla silti ole yhtään vakuuttunut olo siitä että löytäisin jonkin järjellisen työn. Pelkällä opintotuella kituuttaminen ei oikein innostaisi ensi vuoden tulevaisuudenkuvana :|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti