Monta päivää on tehnyt mieli kirjoittaa tänne
tai päiväkirjaan. Mutta huomaan yhä uudelleen tuijottavani tyhjää ruutua
osaamatta muotoilla päässä möyrivää väsymyksen hämmentämää
sekametelisoppaa sanoiksi. Koko ajan tapahtuu kaikkea ja tuntuu, että
elän niin täyttä elämää, ettei pää ehdi mukaan. Ehkä joskus vuoden
päästä tajuan, mitä kaikkea tähän vuoteen on mahtunut. Ja silloin
taatusti iskee haikeus.
Joskus pitkillä kävelyillä/harhailuilla pää alkaa muodostaa ajatusten möykystä yksittäisiä, järjellä ymmärrettäviä kokonaisuuksia ja ajatuksia, mutta kotiin päästyä hieno jäsennelty teksti on haihtunut talvisen tuulen matkaan ja mietin vain huoneessani vallitsevaa Kamalaa Kaaosta, joka on nykyään vallitseva olotila ajoittaisista siivousyrityksistä huolimatta. Kotona on pakko koko ajan tehdä jotain, muuten ei ehdi ja kaikki (pyykki- ja tiskivuori) kaatuu niskaan ja hautaudun kissankarvoihin. Jos ei ole mitään muuta tekemistä, kannattaa ottaa ilo irti vapaahetkestä NUKKUEN.
Tykkään kyllä kovin, kun on paljon tekemistä. Joskus vain kiire ja väsymys on liikaa. Joskus voi ruveta itkettämään kauppajonossa, kun oma kassa on maaaa-aaa-il-man hitain (kenelläkään, joka ei ole käynyt Ranskassa kaupassa, ei voi olla käsitystä siitä, miten tuskastuttavan hitaasti asiat voidaan tarvittaessa hoitaa, viis kassan taakse kertyvästä kilometrisestä hikoilevien ja painavien kantamusten kanssa tuskailevien ihmisten jonosta). Joskus voi tuntua siltä, että haluaa heittää kissan parvekkeelta alas, kun se pompottaa minuutin välein sisään ja ulos. Joskus voi haluta nukahtaa otsa näppikselle tai käpertyä työpöydän alle unille. Joskus (usein) voi tehdä mieli lyödä niitä muita erinomaisen täydellisiä ihmisiä, jotka ei tykkää suklaasta vaan haaveilee kahden päivän ulkona hillumisen jälkeen höyrytetyistä kasviksista, jotka tekee intoa puhkuen vapaaehtoistyötä vanhusten parissa ja joiden tukka on aina hyvin (ihan näin kuvitteellisen tapauksen esitelläkseni………). Ja sitten ne on vielä niin mukavia ja rakastettavia, ettei niitä voi salaa inhotakaan. Voi vain surkeana miettiä, miksi musta tuli näin epäonnistunut yksilö, jonka maailma mustenee yksien huonosti nukuttujen yöunien jälkeen, joka möksähtelee, äksyilee ja menettää hermonsa milloin missäkin ja minkäkinlaisessa seurassa, ja joka ei itsekään aina pysy kärryillä siitä, millä tuulella on ja onko asiat oikeasti huonosti vai mökötyttääkö muuten vain.
Nyt kun tyhjä ruutu on täytetty epämääräisellä tajunnanvirralla (mistä näitä kaikkia juttuja tulee? ja miksi ne näyttää noin negatiivisilta vaikka mulla oli tosi hyvä fiilis kun ryhdyin kirjoittamaan?), voinen siirtyä asiaan:
Vietin viikonlopun näissä maisemissa. Vieläkin välillä tekee mieli oikein kätellä itseäni (tai täkäläisittäin kai heittää poskipusut), niin mainion valinnan tein vaihtopaikan suhteen pari vuotta sitten! Ensin harkitsin Montpellieriä, mutta hei, kuka muka oikeasti haluaa johkin Välimeren rannalle? Ni.
Ohjelmassa oli kaksi päivää kahdeksantoista (18) yliaktiivisen ja riehakkaan esiteinin kanssa. Rentouttavaa… Onneksi lunta oli paljon, joten päästiin peuhaamaan ja energiaa purkamaan pulkkamäkeen, “iglun” rakennukseen ja metsään rämpimään.
Vaikka tulinkin eilen kotiin umpipoikkiväsyneenä, jalat jääkalikoina nipistellen ja kengät vettä litisten, oli silti aika kiva huomata, miten paljon mun isot ja ihanat viisaat tytöt osaa! Niille tarvii vain antaa tehtävänanto ja vahtia aika ajoin, ettei jännemmät virikkeet (niin kuin vaikka majapaikan nurkalla kyttäävät kylän kaikki kolme teinipoikaa tai naapurissa valmistettava verimakkara) vedä pidempää kortta. Valmista tulee alta aikayksikön, eikä mun tarvitse koko ajan häsätä vieressä ja auttaa kädestä pitäen.
Kyl ne on vaan niin fiksuja <3 (ja ehtiväisiä… saatiin lauantai-iltana palohälytin soimaan noin vartiksi, juuri sillä kriittisellä hetkellä kun keittokattilaan oli vahingossa pudonnut suolapurkin kansi sekä sisältö perässä. onneksi missään ei palanut, mutta keitto oli kyllä syömäkelvotonta)
Kaikkein parasta viikonlopussa oli/on silti se, että se on onnellisesti ohi. Ehkä seuraavalla kerralla järjestelyt sujuvat vähän paremmin rutiinilla ja vähemmällä stressillä, mutta en kyllä oikeastaan halua edes ajatella sinne asti. Ajattelen vain ensi viikonloppua, kun pääsen Maximen luokse hermolomalle ja mahdollisesti silmälasishoppailemaan :)
Joskus pitkillä kävelyillä/harhailuilla pää alkaa muodostaa ajatusten möykystä yksittäisiä, järjellä ymmärrettäviä kokonaisuuksia ja ajatuksia, mutta kotiin päästyä hieno jäsennelty teksti on haihtunut talvisen tuulen matkaan ja mietin vain huoneessani vallitsevaa Kamalaa Kaaosta, joka on nykyään vallitseva olotila ajoittaisista siivousyrityksistä huolimatta. Kotona on pakko koko ajan tehdä jotain, muuten ei ehdi ja kaikki (pyykki- ja tiskivuori) kaatuu niskaan ja hautaudun kissankarvoihin. Jos ei ole mitään muuta tekemistä, kannattaa ottaa ilo irti vapaahetkestä NUKKUEN.
Tykkään kyllä kovin, kun on paljon tekemistä. Joskus vain kiire ja väsymys on liikaa. Joskus voi ruveta itkettämään kauppajonossa, kun oma kassa on maaaa-aaa-il-man hitain (kenelläkään, joka ei ole käynyt Ranskassa kaupassa, ei voi olla käsitystä siitä, miten tuskastuttavan hitaasti asiat voidaan tarvittaessa hoitaa, viis kassan taakse kertyvästä kilometrisestä hikoilevien ja painavien kantamusten kanssa tuskailevien ihmisten jonosta). Joskus voi tuntua siltä, että haluaa heittää kissan parvekkeelta alas, kun se pompottaa minuutin välein sisään ja ulos. Joskus voi haluta nukahtaa otsa näppikselle tai käpertyä työpöydän alle unille. Joskus (usein) voi tehdä mieli lyödä niitä muita erinomaisen täydellisiä ihmisiä, jotka ei tykkää suklaasta vaan haaveilee kahden päivän ulkona hillumisen jälkeen höyrytetyistä kasviksista, jotka tekee intoa puhkuen vapaaehtoistyötä vanhusten parissa ja joiden tukka on aina hyvin (ihan näin kuvitteellisen tapauksen esitelläkseni………). Ja sitten ne on vielä niin mukavia ja rakastettavia, ettei niitä voi salaa inhotakaan. Voi vain surkeana miettiä, miksi musta tuli näin epäonnistunut yksilö, jonka maailma mustenee yksien huonosti nukuttujen yöunien jälkeen, joka möksähtelee, äksyilee ja menettää hermonsa milloin missäkin ja minkäkinlaisessa seurassa, ja joka ei itsekään aina pysy kärryillä siitä, millä tuulella on ja onko asiat oikeasti huonosti vai mökötyttääkö muuten vain.
Nyt kun tyhjä ruutu on täytetty epämääräisellä tajunnanvirralla (mistä näitä kaikkia juttuja tulee? ja miksi ne näyttää noin negatiivisilta vaikka mulla oli tosi hyvä fiilis kun ryhdyin kirjoittamaan?), voinen siirtyä asiaan:
Vietin viikonlopun näissä maisemissa. Vieläkin välillä tekee mieli oikein kätellä itseäni (tai täkäläisittäin kai heittää poskipusut), niin mainion valinnan tein vaihtopaikan suhteen pari vuotta sitten! Ensin harkitsin Montpellieriä, mutta hei, kuka muka oikeasti haluaa johkin Välimeren rannalle? Ni.
Ohjelmassa oli kaksi päivää kahdeksantoista (18) yliaktiivisen ja riehakkaan esiteinin kanssa. Rentouttavaa… Onneksi lunta oli paljon, joten päästiin peuhaamaan ja energiaa purkamaan pulkkamäkeen, “iglun” rakennukseen ja metsään rämpimään.
Vaikka tulinkin eilen kotiin umpipoikkiväsyneenä, jalat jääkalikoina nipistellen ja kengät vettä litisten, oli silti aika kiva huomata, miten paljon mun isot ja ihanat viisaat tytöt osaa! Niille tarvii vain antaa tehtävänanto ja vahtia aika ajoin, ettei jännemmät virikkeet (niin kuin vaikka majapaikan nurkalla kyttäävät kylän kaikki kolme teinipoikaa tai naapurissa valmistettava verimakkara) vedä pidempää kortta. Valmista tulee alta aikayksikön, eikä mun tarvitse koko ajan häsätä vieressä ja auttaa kädestä pitäen.
Kyl ne on vaan niin fiksuja <3 (ja ehtiväisiä… saatiin lauantai-iltana palohälytin soimaan noin vartiksi, juuri sillä kriittisellä hetkellä kun keittokattilaan oli vahingossa pudonnut suolapurkin kansi sekä sisältö perässä. onneksi missään ei palanut, mutta keitto oli kyllä syömäkelvotonta)
Kaikkein parasta viikonlopussa oli/on silti se, että se on onnellisesti ohi. Ehkä seuraavalla kerralla järjestelyt sujuvat vähän paremmin rutiinilla ja vähemmällä stressillä, mutta en kyllä oikeastaan halua edes ajatella sinne asti. Ajattelen vain ensi viikonloppua, kun pääsen Maximen luokse hermolomalle ja mahdollisesti silmälasishoppailemaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti